World keeps turning... But i always stay the same.

Ääh, tänää mä sit muutin... Oon ihan poikki. Rahat on taas vaihteeks lopussa nii täytyy oottaa eläkkeitä ennen ku pääsee asustelemaan omassa mökissä. Huomenna käytävä vielä siivoamassa se vanha kämppä ja palauttamassa avaimet. Ahdistaa ihan v*tusti mennä sinne asuntotoimistoon, ja pitää sähkölaitoksellaki käydä sanomassa että laittaa viimesen laskun tulemaan. Pitää ostaa postilaatikkokin... Ärsyttää jumittaa porukoilla, mutta ei oo hirveesti vaihtoehtoja.

Oon ollu aika huonossa jamassa koko viikon... viime sunnuntaina yks kaveri kuoli kolarissa nii se sitten laukas taas masennuksen. Harhoja näkyy ja tulee pelkotiloja sun muuta pientä kivaa. Välillä menee todellisuus ja harhat sekasin ja säikähdän jotain olematonta. Ykskin ilta ku yritin nukkua nii mä näin, vaikka silmät oli kiinni, että joku ryntäs mun huoneeseen ja mä pomppasin sängystä ylös. Hyvä etten huutanu sentää. Ei kyllä kaukana ollu. Viime yönä ja eilisen päivän aikaan ku olin vanhalla kämpällä, tuli ihan hirveitä pelkoja ja paniikkeja ja ahdistuksia. Onneks oli rauhottavia yrttejä mukana, en ois varmaan selvinny niistä ilman.

Täytyis varata aika lääkärille, jos se jatkais mun eläkettä. enää 2kk jäljellä. Ja töihinhän mä en todellakaan oo menossa! Odotan vaan sitä että nuppi sekoaa taas ihan totaalisesti. Ei mulla sitä viiltelyä oo niinkään ikävä, vaan kaikkea muuta. Sitä yksinäisyyttä tai noh, yksityisyyttä. Oon huomannu salailevani asioita jopa mun lähimmiltä ystäviltä... Tosin oon jo sen verran vainoharhanen että en ehkä kovin kauaa kutsu niitä mun ystäviks.. No yhtä voin ehkä sanoa. Oikeastaan vois olla parempi jos ei olis kenenkään muun kanssa edes tekemisissä. En halua että jengi puhuu mun asioista, joten jos ois vaan puhumatta kenellekkään, vois ehkä pysyä piilossakin paremmin. Tosin on mun yhen toisenkin ihmisen kanssa oltava tekemisissä, koska siltä saan jotain mitä tarviin melkein joka päivä.

Koko tää muutto juttu on saanu mut vainoharhaseks. Tuntuu että porukat haluaa mut asumaan lähemmäks vaan sen takia että ne vois pitää mua silmällä ja puuttua mun elämään ja yrittää muokata musta jotain sellasta mitä mä en ole enkä koskaan halua sellaseks tullakkaan. Saatanan työnarkomaani narsisti suku saatana! Tosin on tässä muutossa yks hyvä puoli: Mun siskonpoika kysy ekaa kertaa ikinä että saako se tulla käymään mun luona. :) Kukaan mun perheestä ei oo koskaan halunnu tulla käymään mun luona huvikseen, eikä lapsiakaan oo koskaan päästetty käymään mun luona. Kyllähän mä sen ymmärrän ettei ihmiset välttämättä halua jättää lapsiaan kahestaan psykoottisen ihmisen kanssa, mutta en mä nyt niin sekasin ole... Enhän mä usko harhoihini, eikä musta edes välttämättä huomais että mulla on niitä. Mutta välillä ainoa asia miksen oo tappanu itteäni, on ollu se että oon kaikkien 7 sisarien lapsien lemppari täti, enkä mä vois viedä sitä niiltä.

Hirvee vuodatus tälleen yhtäkkiä, mutta nyt oli pitkästä aikaa asiaa ja jaksoin jopa jotain kirjottaakkin. Oishan noita asioita enemmänkin, mistä haluais puhua, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Ajatukset vasta muodostuu.