kun jaksaiskin tehä jotain... koko päivän oon vaan maanu, hetkittäin tässä maailmassa, hetkittäin jossain muualla, suurimman osan ajasta jossain niiden välissä. oon ajatellu paljon kuolemaa, totutellu ajatukseen, että joku päivä mä en ole täällä enää, ja kaikki pysyy ennallaan. oon ajatelluu sitä viimestä päivää, viimestä hengitystä, viimestä kyyneltä... ja se kaikki tulee olemaan turhaa.
haluan pois.

chi...

hmm, läppäri, paita ja housut veressä... ilmeisesti meni taas aika putkeen viime yö... ehkä mun pitäis vaan antaa sille perkeleen pimeydelle periks, eihän mulla ole sitä "muttaa"...

no reason to live, so please, come to me, Death.

se toinen puoli

mun luona kävi tänään 3 ihmistä. yks toi mun vara-avaimen takasin, yks haki saman avaimen itelleen ja kävi mun puolesta kaupassa, kolmas kävi lähinnä toteamassa, että oon vielä hengissä.  ei tainnut pitää näkemästään, kävi tupakalla parvekkeella ja lähti.

äiti soitti aamulla. kuullosti vittuuntuneelta. muistutti huomisesta terapiasta. kai sinne olis mentävä.

todellisuudentaju on ollu vähän häilyvää viimeset päivät... tänäänkin yli puolet päivästä makasin vaan. en kuullu enkä nähny mitään, en tuntenu ruumistani. pelkästään sen raastavan pahan olon, joka saa mut haluamaan kuolemaa. väkivaltaista kuolemaa. järkyttävää kuolemaa. traagista, lähes koomista kuolemaa. se halu on niin voimakas. repiä itsensä kappaleiksi, rintakehänsä auki, pitää sydäntään kädessään ja puristaa, kunnes... nähdä oman viimeisen sydämenlyöntinsä. verisen, raadellun itsensä. pelkästäinhosta ja vihasta itseäni ja maailmaa kohtaan, haluan sitä. missä on se "mutta"?

vaivun siihen pimeyteen. turvalliseen, ei minkään makuiseen tai hajuiseen. pelkkää pimeää, pelkkää tyhjyyttä ympärillä. vain se tunne. hetkeltä tuntuneen 2-tuntisen jälkeen havahdun ja huomaan käteni täynnä hiuksia, sotkua ympärillä... takaisin tässä paskassa, valheellisessa, pinnallisessa maailmassa. tunnen palan kurkussani. maistuu oksennukselta. oksensinko? ilmeisesti ainakin yritin. jalkani revittyinä uudelleen auki, lakanassa ja housuissa verta. mitä tapahtui? "raisui no tsubomi sakaseyou" -annetaan kukkien kukkia itsemurhan yritykselle... päätä kivistää. onko musiikki ollut koko ajan noin kovalla? hiljaisuus. sydän hakkaa rinnasta ulos. jopa se haluaa kuolla. "olet elossa, joten ole hyvä ja kuole" missä on se "mutta"??

jotain omia...

korkealla, reunalla. huojun tuulessa. puhaltavassa tuulessa. se virtaa ypärilläni. alapuolella maailma, turhamaisuus, pinnallisuus, valheellisuus. etsinkö totuutta vai pakotietä? kumman haluan? kumpaa tarvitsen? harmaa, kylmä sumu ympäröi kaiken, minut. en näe mitään. sokeudun. askel eteen, uppoan kokonaan. askel taakse, jään miettimään. tuntemattomia käsitteitä; koti, rakkaus, tarkoitus, läheisyys... en tunne. olen vain kuori, jonka pitäisi tehdä päätös. onko se edes mahdollista?



joka kerta kun palelen, toivon, että se olisi kuoleman kylmyys. turvallinen, pelastava. kantaisi minut pois. antaisi unohtaa. antaisi helpotuksen. en halua tuntea lämpöä, en halua tuntea sitä valhetta, joka sanoo kaiken olevan hyvin. mieluummin palelen ja toivon pääseväni pois. pääseväni takaisin alkuun. jossain muualla. jossain paremmassa. turvallisessa. veren punaisessa. auringon kirkkaudessa. kaiken unohtaneena. haluamatta muistaa




haluan itkeä, joku on siinä edessä, joku estää. musta verho tunteiden ja reaktion välillä. portti robottimaisesta ruumiistani sydämeni viimeiseen huoneeseen. avain on hukassa, tuhoutunut. tunteet ja tuska sen oven takana. muurattuna umpeen. menetetty. ikuisesti huuto kaikuu sisällä, ulospääsy on mahdoton.

Puhdas saavuttamaton pimeys, hiipien vilkaisen sormieni välistä.
karmiininpunainen repeytymä suoraan tähän maailmaan.
Sinä kauniiden laihojen käsivarsiesi sekä valheidesi kanssa.

Märkä sateesta,
voiko myös toivoni olla valhetta?

Hyvin kaukana hauras unelma pyöriskelee hämärällä taivaalla, ja taivas kasvaa pimeäksi.
Pian olemassaolo hiipuu pois, en ymmärrä että itkuni eivät merkinneet mitään.

Olen vain peloissani.

Kello viiltää suoraan läpi pimeyden --
Hengitykseni sekoittuu vivaihteikaaseen tuuleen.

Hyvin kaukana hauras unelma pyöriskelee hämärällä taivaalla,
ja taivas vain --

Muistelen päiviä eiliseen asti,
enkä enää koskaan.
Valo on kadonnut.
En kykene saamaan sitä todeksi.

Ei koskaan enää.
En tarvitse ketään,
antaa sen kaiken kadota.

Kirkuen pois 'elämää' ja paljaana läpi kaiken sen.
opastaa pimeyden toiselle puolelle, sinne missä kello on.

toi on Namamekashiki Ansoku, Tamerai ni Hohoemi -- kauniisti rauhallinen, epäröivä hymy

mun biisi...

http://www.youtube.com/watch?v=tTqYAQBilgw
suomeksi:

En voi tulla ulos, en voi luottaan keneenkään, edes häneen
näetkö, hän ei muista mitään, valonsäde katoaa ja kuivuu pois
Kykenemätön tulemaan ulos, heikko menneisyyteni
jotakin saavutettua, mutta samaan aikaan hyvyys liukuu pois käsistäni
vastaus joka aina annetaan on, kun kuolet, voit uudestisyntyä ja aloittaa alusta

Sydämeni on suljettu ja tunnen kuinka se särkyy
Yritän olla itkemättä ja hymyillä joka päivä
Se usko ei ole mitään
te tekopyhät tapoitte minut.

Sydämeni on suljettu ja tunnen sen murtuvan pois
yritän olla itkemättä ja kirkua joka päivä
Se usko on voimakas
Oma sydämeni tappoi minut.

huoh...

ja nyt väsyttää, vituttaa ja ärsyttää ja tekis mieli lähteä tappamaan ihmisiä. kestipä taas kauan sekin hyvä olo... vittu jee, tästä lähtien en luota enää edes siihen yhteen johon luotin. kiitti vaan, ja haista paska.

eipä mulla muuta.

feeling good

tänään on ihan mahtava päivä, en tiiä mistä johtuu, mutta sain 12 aikaan voimia nousta ylös sängystä, vaikka menin nukkumaan 6 aikaan aamulla. sen jälkeen oon tehny vaikka mitä; pessy pyykkiä, hoitanu elukat, käyny kaupassa, vieny roskat... tuntuu että oon täynnä energiaa. jos vaan jalat kestäis, lähtisin varmaan juoksemaan! ihan v*tun hyvä olo, ja tuntuu että tänään saan vihdoinkin jotain aikaan. ehkä se johtuu tästä mun muodonmuutoksesta, oon saanu ihan älyttömästi itsevarmuutta tästä, ja pystyn nyt menemään jopa keskustaan yksin! ja kattomaan tuntemattomia ihmisiä kasvoihin ja silmiin! en oo pystyny tekemään sitä vuosiin. ihan uskomatonta... toivottavasti tää olo pysyis nyt ainakin jonkun aikaa, en oo vuosiin ollu yhtä pirteä ja ilonen... ja kaiken lisäks mun huulilävärit alkaa parantua. :)

63,8

liikaa... painan ihan liikaa. noh, jos nyt sais itteään vähän liikkeelle nii lähtis pienenemään tuokin luku.
tänään pitäis tehä tää mun hiustyyli valmiiks... saas nähdä onnistuuko paremmin kun eilinen yritys. ja jostain pitäis löytää joku leikkuukone että sais tehtyä just sellasen kun haluan. tää vie kyllä varmaan koko päivän... noh, ei se haittaa.
nukuin ihan liian pitkään, vaikka suunnittelin herääväni aikasin tänään, ja nyt sitten väsyttää. valvoinkin liian myöhään eilen. tiesin ettei se yks tenox auta mitään. pitää käydä apteekissa kattomassa jos mulla olis siellä jotain reseptejä vielä.
miks mulla on näin tyhjä olo... yhtäkkiä ei enää innosta edes tää muodonmuutos. ihan outoa. jos se johtuu siitä ku en oo syöny mitään niin pitkään aikaan... jos söiskin jo nyt, eikä vasta illalla. ei mulla kyllä ole yhtään nälkä.

väsyttää

oon ihan poikki... johtuu ehkä siitä kun viimeöisen episodin takia sain nukuttua vaan jotain yli tunnin... vähän pää selvinny tässä päivän mittaan, sain jopa käytyä siwassa, yksin. tein taas viikkosuunnitelman itelleni, koska eihän tää voi näin jatkua, etten tee yhtään mitään moneen päivään. sit siinä käy taas huonosti, eli oon niin tylsistyny että lähen juomaan eikä siitä seuraa ikinä mitään hyvää.
maanantaina olis terapiakin... en tiiä menenkö. ois kai se hyvä, mutta en jaksa kuunnella valitusta siitä miten oon kauhea alkoholisti ja miten mut pitäis laittaa laitokseen ja miten se terapeutti luulee että tapan itteni heti kun silmä välttää... as if.
jotenkin outo olo... ei mitenkään hyvä olo, mutta joku tunne sisällä että kyllä tää tästä vielä joskus. ehkä mun pitäis alkaa ajatella asioita muutenkin ku terapiassa. mutta täysin selvänä ja ihan rauhassa. en halua että se eilinen toistuu. se oli todella tyhmää, ja häpeän sitä. jospa mä vaan koitan saada jonkun rutiinin päiviin ja viikkoihin, tekisin välillä jotain tosi kivaa ja keskityn kaikkeen kivaan mitä mun elämässä on, ja ajattelen niitä huonoja puolia vaan tiettynä aikana ja tietyssä mielentilassa. haluan tehä suunnitelmia, mä haluan tulevaisuuden. jos jatkan näin niin mulla ei sellasta ole.
voisin vaikka keskittyä mun rakkaisiin lemmikkeihin, oon ollu liian välinpitämätön niitä kohtaan liian kauan. voisin alkaa pitämään tuota akvaariotakin kunnolla, nyt kun oon taas sellasen hankkinu. eihän siellä vielä paljon mitään oo, mutta haluan tehä siitä kauniin ja pitää sen sellasena. sama koskee tätä kämppää, pitäis opetella pitämään tää siistinä.
jotenkuten tiivistettynä kaikki, mitä päällimmäisenä nyt on mielessä; mun pitää oppia elämään ja nauttimaan siitä ja kaikista pienistä ihanista asioista, eikä keskittyä vaan niihin huonoihin puoliin. mun pitää järjestää mun elämä kokonaan uusiks pienimmistä asioista lähtien. pitää oppia tulemaan toimeen, lähinnä itteni kanssa.

63,6

olis vaan pitäny mennä suoraan nukkumaan eilen... en ollu kännissä, mutta puheenaiheet oli J:n kanssa sellasia että mulla sekos nuppi... sorruin taas viiltelemään. toinen ranne ja molemmat nilkat lähinnä veristä mössöä... ainakin tällä hetkellä, ku en oo jaksanu putsata niitä, eikä ton verikerroksen alta paljoa ihoa näy... oon niin säälittävä. heti aamusta kävin sit äidin kanssa MTT:ssä, jos saisin jotain mikä auttais. no eihän ne mulle mitään sieltä anna. pitäis kuulemma joka päivä käydä hakemassa unilääkkeet, joista tiedän, ettei ne auta. saisin sieltä vaan yhen tenoxin ja yhen jonku oliko ketipinor... ensinnäkään ketipinorit ei oo ennenkään vaikuttanu mitään, ja toisekseen mulla on jo niin korkea toleranssi tenoxeja kohtaan, että tarviin vähintään 4 että edes jotain tapahtuu. (se on muuten jo mahdollisesti tappava määrä niitä...)

että en sit tiiä miten tästä eteenpäin... haluan vaan nukkua ja jaksaa tehä jotain. ja haluan vielä parantua. siinä kaikki. miksei mua siis auteta siellä, missä mua pitäis auttaa? paska paikka, en taida mennä sinne enää.

oon ajatellu lopettaa juomisen ja puhumisen kokonaan, ne kaks asiaa saa mut aina ihan sekasin. kun pääsis johonkin retriitille, siellä vois hyvin olla hiljaa vaikka koko viikon, eikä kukaan kyselis tyhmiä. ajattelin kans aika tosissani sitä katoamista. kun vaan pystyis päättämään että nyt lähen. himmailis jossain muualla jonkun aikaa ja ajattelis asioita kaikessa rauhassa, ilman mitään tai ketään häiritsemässä...

en tiiä.

63,3 kg

krapulapäivä taas... en oo saanu mitään aikaan ja oon syöny ihan liikaa... puoli pussia sipsejä ja lautasellisen riisiä... huulet on kipeet, vähän tulehtuneet. mitäs räplään niitä koko ajan.. vihaan tätä oloa. kaikki tuntuu olevan niin paikallaan, en saa ajatuksista kiinni, ahdistaa. ahdistaa ihan hirveästi. koko päivän oon miettiny, josko soittais taas äidille että tulee hakemaan... en toisaalta halua mennä sinne, mutta toisaalta, en mä pärjää... oksettaa, haluan nukkua.

3 tenoxia takana enkä vieläkään nuku... pyysyn jopa pystyssä... outoa. varmaan syöny niitä niin paljon ettei enää paljon tunnu... jos yrittäis kuitenkin. 4 tuntia yrittäny nukkua, jos nyt onnistuis... ahdistavaa.

argh

söin pitsaa, fuck. äiti pakotti... onneks söin vaan vähän, mutta silti ~1500 ckal... tämän päivän syömiset jää kuitenkin alle 2000, joten hyvä, mutta silti ahdistaa aivan saatanasti.

oon viimeset pari tuntia vaan istunu koneella kattomassa musiikkivideoita, lähinnä Miyavia ja Dir En Greyta... ihan v*tun loistavia molemmat... välillä tuntuu että asun väärässä maassa. :D

huomenna lähetään äidin kanssa heti aamusta takasin mun kämpille, hoidetaan mun paperihommat kuntoon ja käydään poliisiasemalla hakemassa mun vaatteet ja puhelin. (käskin äitiä polttamaan ne vaatteet) sit mennään siivoamaan mun kämppä, niin siellä on vähän siedettävämpää olla.

en tiiä vielä, jäänkö sinne sit yöks vai mitä, haluun kyllä. en kestä olla täällä kun koko ajan vahditaan syömisiä.

sit kun meen taas kämpille, teen 1-5 uutta lävistystä. en jaksais odottaa niitä, enkä myöskään kaikkia niitä kamoja mitä mä oon tilannu. laitan itteni ihan uusiks. tulis jo ne kaikki niin pääsisin leikkaamaan ja värjäämään hiukset... vähän kyllä pelottaa se leikkaaminen, ku oon niin pitkään kasvattanu, mutta kasvaahan ne aina takasin, ja pidennykset on keksitty. ;) en jaksais odottaa...

tänään pitää mennä aikasin nukkumaan, nii pääsee huomenna sit hyvissä ajoin lähtemään ja laittamaan kämppää. laitan senkin jokseenkin uuteen uskoon, se on nyt jotenkin ahdistava. pitäis vaan ostella uusia pöytiä ja hyllyjä ja sellasia... se on vaan yksinkertasesti niin sekasin. pitää vähän siirrellä tavaroita sun muuta.

täytyy vaan toivoa ettei tää mun into oo nyt vaan joku mielialan heittely... okei, oon edelleen väsyny ja ahdistunu, mutta nyt tuntuu, että voin jopa jaksaakin jotain. on sentään jotain mitä odottaa. rahaa ainakin, viikon päästä pitäis tulla lisää. halkean jos ei tuu... nii vähän jälellä... noh, kyllä mä vielä ens kuunkin selviän näillä, mutta ei jaksais kituuttaa. haluan ostella esim. lävistyskoruja yms... (kuullostaapa pinnalliselta) noh, olkoon sitten niin. :D ihan vitun sama. haluan vaan olla mitä oon, ja näyttää sen myös ulospäin. eli olla sekasin ja näyttää siltä myös. (khihhihhiii!)

destination unknown

ääh, tänään taas vähän huonompi päivä... heräsin ekan kerran ennen 7 ja kävin röökillä, sit takas nukkuu. sit nousin sängystä vasta yhen aikaan... sit aamupala: tölkki light-colaa ja vähän jugurttia: ~71 ckal. meinasin oksentaa puolivälissä sitä jugurttia, mutta en viittiny lähtee juoksee vessaan ku äiti oli vieressä. sit kävin pihalla hommissa, haravoin ja istutin kukkasipuleita. puolet ajasta kyllä vaan istuin, jotenkin heikko olo. mun kroppa joko ei oo tottunu syömään niin paljon ku eilen söin, tai sit se johtuu siitä ku en oo syöny tänää kunnolla... en tiiä. jos sitä jois lisää colaa ja kuuntelis musiikkia. huomenna takas koskelle siivoamaan kämppää ja hoitamaan asioita.

new style

päätin vaihtaa tyyliä nyt ihan kokonaan, jotain J-rock tapaista, tilasin jo takin ja housut, tietysti myös hiusvärin. viikon päästä näytän kyllä varmaan ihan erilaiselta ku ne kaikki tulee ja laitan itteni sellaseks kun nyt on visiona... ei jaksais odottaa millään... vielä pitäis jostain löytää kengät ja paita sopimaan siihen tyyliin, mutta onhan mulla noita, ja muokkailu on keksitty. hihi, voin kuvitella millasta kommenttia siitäkin tulee. :D oikeen naurattaa jo etukäteen kun tiedän että mulle tullaan vittuilemaan sen takia. noh, ei oo mun ongelma jos jotkut on ahdasmielisiä. nyt täytyy pitää treeniviikko että varmasti mahdun niihin mitä tilasin. toki mä varmaan mahdun jo nyt, mutta istuupahan paremmin. parempi liian isot ku makkarankuoret. :)

vois alottaa huomenna heti aamusta tekemällä pihalla hommia tai käymällä lenkillä... vähän sellanen fiilis että kaapillinen light-colaa menee tän viikonlopun aikana. löysin nimittäin sellasen kaapin mikä on täynnä niitä tölkkejä. meinasin pyörtyä kun niitä oli niin paljon! <3 käyn ihan ylikierroksilla tän tyylinvaihdon takia, en tiiä saanko unta vaikka otin jo pari tenoxia. toivottavasti saan nii voi huomenna sit tehä kaikkea... vois koittaa taas tuota porukoiden stepperiä, se oli aika kiva...

vähän kyllä huolettaa miten saan välteltyä syömistä huomenna, mutta sanoin eilen äitille, että alkaa oksettaa kun syön, ehkä se ei huomenna vahtaa niin paljon... tämän päivän syömiset jäi joka tapauksessa onneks johonkin 1000:n ckal:in hujakoille, koska söin niin pieniä annoksia. huomenna jos sais jäämään siihen 500:n alapuolelle... colalla se onnistuu. äh, sattuu mahaan ku oon syöny nii epätavallisen paljon tänää... pakko vähentää huomenna.

by the way, huomasin just, että oon ollu koko päivän pyjamahousuissa. :D hyvä minä!

my best friend

light-cola... ai että mä rakastan sitä! vie näläntunteen pois ja piristää ihan vitusti. tekis mieli hyppiä seinille ja lähteä kämpille siivoamaan ja lenkille ja ja ja... huhhuh!

että heitteleekö mielialat? -NO VITTU MIETI!

ja noin mut pakotettiin syömään... voi VITTU!!! isäkin liitty äidin seuraks pörräämään ympärille kun söin... tosin vaan puoli lautasellista ja siitäkin puolet oli salaattia, mutta silti! hyi vittu...

oikeesti, mistä lähtien niitä mun syömiset on kiinnostanu???

the perfect man

kaikessa sekopäisessä harhaisuudessaan, Kyo on niin lähellä täydellistä, ettei siitä pääse mihinkään...
mä vaan toivon että olisin edes neljäsosan yhtä täydellinen kun se.

äiti yrittää saada mut syömään... olin vähän aikaa sitten NIIN sekasin... makasin sohvalla, äiti toi mulle kuumaa mehua viereen ja alko jotain selittää että pakko mun on jotain syödä tai juoda. 2 kertaa se kävi siinä tarkistamassa, että juonko sen vai en. toisella kerralla luulin tosissani juoneeni sen, mutta olin kai nähny unta... sitten äidillä meni hermo ja se seiso vieressä niin kauan että join sen... mistähän lähtien sitä on mun syömiset kiinnostanu..? ennen olin viikonkin syömättä ennen kun se kysy, syönkö tarpeeks... nyt pitäis olla koko ajan ahtamassa jotain suuhunsa... se osti pussin sipsiäkin, ja limsaa, ja tää talo on muutenkin täynnä herkkuja... ahdistaa. raivostun jos äiti jossain vaiheessa kantaa mun eteen jotain suklaata tai vastaavaa... en halua, enkä pysty syömään, ahdistaa liikaa. parempi olo olla syömättä.

pöllyissä...

joo-o... otin taas yhen tenoxin tuossa aamu 8 aikaan, söin puolikkaan leivän ku enempää ei olis pysyny kädessä, hoipertelin sänkyyn ja nukuin taas... äiti tuli herättämään mua vaikka kuinka monta kertaa ja vihdoin viimein sain itteni ylös kun kuulin ettei lapset oo nyt täällä... seiniä pitkin ulos tupakalle ja takasin huoneeseen... syönköhän mä vähän liikaa noita lääkkeitä ku en oo pariin päivään pystyny kävelee kunnolla..? varmaan, mut ainakin saan nukuttua, ei tarvii kun mennä makuulle nii heti nukahan.. tekis mieli ottaa taas yks mutta en kuulemma saa nukkua päivällä... (sitäpaitsi oon ihan pöllyissä vielä siitä edellisestä.) nyt pitäis mennä syömään jotain helvetin jauhelihamössöä, mutta en halua, koska siinä aamun leivässä oli noin 200ckal jo itessään... sit taisin mussuttaa vielä 10 viinirypälettä... alkaa oksettaa jo pelkkä ajatuskin että söisin vielä jotain muuta.

hiding

mä pakoilen noilta lapsilta... heräsin jo viideltä, enkä saanu enää unta. eilen söin kuitenkin iltapalan, kun äiti seiso vieressä vahtimassa että laitan edes jotain suuhuni... söin sitten yhen leivän ja tenoxit, hetken kuluttua ryöminkin jo lattialla pöydän alla, kun hukkasin huulikoruni, eikä oikeen jalat toiminu... nyt yritän keksiä kaikki mahdolliset tekosyyt, ettei tarviis olla lasten kanssa tekemisissä. yhen sain jo itkemään, kun se vaan katto mua...taidan olla aika pelottava. sekasin ainakin oon. vieläkin pää pyörällä noista lääkkeistä, kävelen mutkille ja pitkin seiniä... nyt linnoittauduin taas huoneeseeni. en halua puhua, mutta lapsille on pakko, jos ne jotain kysyy. en jaksa edes vastata kunnolla kysymykseen: "pidätkö sä sini-täti karkeista?" jotain mumisin että "joo" mutta sitten matelin huoneeseeni niin nopeasti kun pystyin. tää on yhtä helvettiä... jos ottais vielä yhen pillerin ja nukkuis tän päivän...

paasto... oon ollu nyt ainakin tämän päivän syömättä... ja tuo poika jääkin tänne ilmeisesti yöks... voi video... menis pois että pääsen edes röökille... nyt kun ei oo koiraakaan nii ei voi käyttää edes sitä tekosyynä... vois vetää tenoxit naamaan, mutta jos teen niin, en pääse röökille enää. jalat ei ihan tosissaan toimi enää sen jälkeen ja muutenkin nousee päähän ihan kivasti... kun osais valita... pitäis suihkuunkin raahautua... jo toista tai kolmatta päivää vaihtamatta vaatteita ja mitenkään peseytymättä... en jaksa edes sen vertaa. kun nyt täällä palautuis voimat edes sen verran että sais ne tehtyä... sinänsä tää on ihan jees, kun en jaksa edes syödä, ja pääsin tänään siitäkin kun vaan sanoin, ettei oo nälkä.

almost safe here...

äiti tuli hakemaan. hyppäsin sen kaulaan ja jostain itkun pidättelyn takaa sain kuiskattua sanat: "mä en pärjää." se siivos mun kämpän, kysy mitä oon tän viikon tehny ja kerrankin vastasin rehellisesti: "lähinnä juonu." käytiin kaupassa, olin ihan hiljaa, kuuntelin vaan musiikkia ja tuijotin maahan. toisen siskon mies oli siellä ja huomasin, että se tuijotti mua suu auki, vähän kauhistunu ilme kasvoillaan. nyt oon taas täällä, kotona. melkein turvassa. täällä on mun toisen siskon vanhin poika, kouluikänen... en tienny että se on täällä, jos olisin tienny, en olis tullu. lukkiuduin huoneeseeni, enkä poistu täältä ennenkun se lähtee. en halua että siskojen lapset näkee mut tällasena. kuulin, kun äiti selitti pojalle, että "sini on nyt vähän väsyny ja sairas." poika kysy: "haluaako se nukkua?" äiti: "joo, koska se on sairas." jos mä saan aikuisen miehen tuijottamaan mua pelonsekaisella ilmeellä, voin vaan kuvitella, mitä tapahtuu jos lapset näkee mut... ne on kuulemma huomenna tulossa tänne hoitoon, täytyy pyytää äitiä viemään ne mökille. en jaksa edes niiden takia enää teeskennelllä. vielä kun olin kämpillä, makasin sängyllä pehmolelu kainalossa, ilmeettömänä, tuijottaen tyhjin silmin seinään, sanomatta mitään... J istu mun vieressä ja lopulta se sano :"nyt sä oot sellanen kun sä olet oikeasti." se tuntee mut liian hyvin... tällanenhan mä oikeasti olen, liian väsyny kaikkeen, ja nyt en jaksa edes yrittää. tulin tänne, että saan olla rauhassa ja ajatella asioita, kerään vähän voimia... ehkä mä sitten jaksan taas yrittää.

numb

päätin lähteä huomenna... pakkaan kamat ja elukat mukaan ja meen. saa nähdä, millon tuun takasin...

en vaan osaa tulla toimeen itteni kanssa, pakko saada joku vahtimaan, kun osastolle en suostu enää menemään. oon viimesen parin viikon aikana lähteny taas luisumaan alaspäin, ja nyt oon takasin sillä tasolla, missä olin n.5,5 vuotta sitten. tosin jostain syystä tällä kertaa en halua kuolla, mikä on aika outoa.

toisaalta en tunne enää mitään, toisaalta tunnen ihan liikaakin, en osaa päättää. kai mä vaan oon tullu niin hyväks tässä tunteiden tukahduttamisessa, etten enää edes ite tiedä mitä tunnen vai tunnenko mitään.

kaikki tuntuu sekavalta, enkä saa itteäni edes ulos tupakalle. makasin huomaamatta sohvalla 7 tuntia. tuijotin vaan silmät tyhjänä ruutua. ohjelmat valu ohi enkä muista enää yhtäkään niistä... en muista, millon söin viimeks... maha on ollu kipee jo pari päivää, en tiiä miks, nälkä kai... konemainen olo. tiedän olevani hengissä, mutta en tunne sitä. jos teen jotain, teen sen automaattisesti, tottumuksesta. en ajattele. en tunne nälkää enkä janoa. mulla on ollu samat vaatteet päällä eilisestä asti, enkä tunne sitä likaista tunnetta, mikä olis normaalia... mitä mulle on tapahtumassa?

vähän on sekava olo taas joo... noh, onneks mun puhelin on löytyny. jotenkin sekään ei tunnu miltään, oon aika... noh, lähinnä psykoottinen. tästä tulee taas kyllä sellanen masennusjakso taas... olinkin liian kauan ilonen. J sano, että se on nähny mut ennenkin tällasena, mutta sillon en puhunu kenellekään mitään. tekis mieli lopettaa taas puhuminen. se on aika jännää kun kaikki kyselee mikä on, hymyilen takasin ja sitten joku tajuaa etten vaan yksinkertaisesti puhu. siinä vaiheessa saa kätevästi hyvin tilaa ympärilleen... puhumattomuus on vapauttavaa.

no oolrait...

vahva epäilys, että muija pettää kihlattuaan exänsä kanssa mun sohvalla, oma exä itkee mulle huoliaan, ihan sama, vajoan nyt ainakin hetkeks takasin 8-luokalle ja niihin oloihin... neula on jo käyty läpi, kun vaan tietäis missä terät on. mua ei enää kiinnosta, maailma on liian kieroutunu, päästän nyt irti. (en tarkota että tapan itteni, mutta mua ei enää kiinnosta)

Kun mä katon näitä kuvia, meinaan oksentaa. 

Mä tosissani häpeen tätä kaikkea.... ja siks just mä näytän teille,

jotta mä voisin hävetä vielä enemmän. Kaikkialta pursuaa liikaa kaikkea..

että tällasia ajatuksia...

ja kännissä taas...

toisaalta paska ilta, toisaalta tosi jees... liian päissään, mietin ääneen, mitä tapahtuu, jos vedän ranteet auki, tiedän, kuka olis ambulanssissa mun kanssa, ja tiedän miten siinä käy, jos teen sen... toisaalta haluan, toisaalta en. kumman valitsen, se nähdään huomenna...

huhhuh

64,4

juu eilen oli kyllä... voi vittu... ja mun piti lopettaa juominen... täällä oli eilen aika paljon porukkaa, jostain kumman syystä kaikki muut oli taas jätkiä... (miksen tuu toimeen tyttöjen kanssa?)

noh, iltahan alko niin, että lähin J:n kanssa lenkille ja sit ylläri, ylläri päädyttiin makeen ja siellä mulla menikin jo 80e kurkusta alas... jo kahden breezerin jälkeen lähti kontrolli, en voinu enää lopettaa juomista. siitä lähettiin sitten JK:lle ja sieltä lähti mukaan viinaksia, päädyttiin A:n kyydillä mun kämpille ja juotettiin sekin känniin. jossain vaiheessa seuraan liitty vielä jengiä naapurista, ja tietty pyysin H:nkin tänne. ja nyt on kämppä kauheassa kunnossa ja pää kipee.

oon kyllä ylpeä itestäni, kun JK alko taas vaihteeks viiltelemään itteään, ja munkin teki tietty hirveästi mieli, mutta kuitenkin hillitsin itteni, enkä ottanu sitä terää edes käteeni. ja tietyssä vaiheessa vaihdoin kaljan light-colaan, kun huomasin olevani niin kännissä, että jos juon vielä yhenkin, en selviä huomenna sängystä ylös.

tänään pitäis lähteä kallioon, mutta ajattelin olla nätisti selvinpäin tai ottaa vaan pari. koska munhan piti lopettaa juominen, kun se saa mut ihan sekasin... mielialat heittelee ihan miten sattuu vielä kaks päivää juomisen jälkeenkin nii pitäis ihan tosissaan lopettaa. enkä viittis kaikkia rahojani juoda.

vois kohta yrittää vähän siivoilla, aivan hirveän näkönen tää kämppä...

ihana ilta

ei voi muuta sanoa... huhhuh... moon aiva sekasin... jos huomenna olis ajatukset selvemmät...

64,6

hm, liikaa edelleen, mutta ei voi mitään. lupasin eilen, että en enää oksenna, joten nyt ei saa alkaa taas ahmimaan... pitää keksiä tekemistä. onneks J lupas potkia mut kävelylle joka päivä, jos se piristäis ja sais ajatukset muualle... sitä mä oonkin kaivannu, että pääsen ulos, selvinpäin. yksin en uskalla lähteä mihinkään ilman lääkkeitä tai viinaa, mutta jos nyt vähän rohkaistuis kun joka päivä kävis jossain.

eilen oli... outo päivä. olis iltaan asti yksin, en saanu mitään aikaseks, makasin vaan... ehkä siks että oon kipee, ehkä siks että jumitin taas. J tuli käymään just kun olin menossa nukkumaan, ja juteltiin. se kuunteli mun huolia, mä sen naishuolia. aika outoa toisaalta, mutta ihan mukavaakin. se katto mun perään niin kauan että olin nukahtamaisillani, koska se kai pelkäs (turhaan) että otan yliannostuksen. olin aika sekasin joo, mutta pari rauhottavaa nii kummasti helpotti. ja nukuin koko yön kun pieni possu. :D en yleensä nuku noin hyvin, mutta Tenoxit toimii mulla tosi hyvin ilmeisesti. :)

tänään vähän pirteämpi päivä, sain jopa käytyä suihkussa. väsyttää vieläkin, mutta eilen päätin, että tänään mä en vaan makaa sängyssä tai sohvalla koko päivää, koska tää kämppä näyttää taas ihan hirveältä. pitäis siivota, pestä pyykkiä, tiskata, putsata kissanhiekkalaatikko, vaihtaa lakanat, ruokkia käärme ja käydä kaupassa. tuntuu ihan ylivoimaiselta, mutta päätin, että jos saan edes siivottua ja tiskattua, niin saan tänään syödä tomaattikeittoa. nii ja pitäähän mun käydä siellä kävelylläkin, mutta sitä mä oikeastaan odotan. ihana päästä ulos. otan kyllä rauhottavat varmuuden vuoks mukaan, jos mennään keskustaan.

oon päättäny yrittää taas, ihan kunnolla. yritän saada päätäni vähän selvitettyä. aion sanoa sille mun terapeutille, että lopettaa sen paperisodan jauhamisen, että hoidan sen kyllä ihan ite, keskitytään nyt vaan siihen, mitä mun pään sisällä liikkuu, ja mikä mua oikeasti vaivaa. tosin mun seuraavaan terapiaan on vielä yli 2 viikkoa, mutta sitä ennen mun pitää saada ne mun paperit kuntoon. ja soitan sinne perkeleen koululle että missä mun tehtävät viipyy. mun piti saada ne jo pari kuukautta sitten, tätä menoa en ikinä pääse takasin kouluun. ja tammikuussa, kun mä menen sinne, mä yritän parhaani myös pysyä siellä. haluan tehä nyt edes jotain kunnolla loppuun asti, oon luovuttanu liian monessa asiassa.

mun pää on aika kieroutunu, haluan parantua, mutta en missään nimessä lopettaa anailua. edes mun terapeutti ei tiedä, että vammailen syömisen kanssa, koska en halua, että kukaan estää mua. toisaalta taas pelkään, että se nauraa mulle päin naamaa että "et sä voi olla anorektikko ku oot noin läski!" tai jotain vastaavaa... haluan vaan olla pieni, siro, hauras ja kiltti. mun pitää vaan opetella olemaan sellanen, ja ottaa se naamari pois mun kasvoilta, mikä väittää että oon kova ja kestän mitä vaan. kun todellisuudessa pieninkin loukkaus sattuu tosi paljon, ja välillä tekee vaan mieli juosta pois ja piiloutua peiton alle itkemään... mutta en mä voi niin tehdä, kun kaikki luulee mua niin erilaiseks. ne on aina luullu niin, ja siks tietysti käyttäydyn niin. ne kai haluaa mun olevan sellanen... en tiedä.

ahdistaa.

binge and purge...

söin... ja oksensin... mun ei pitäny tehä näin enää... ja nyt muistan minkä takia. hapot polttelee kurkussa vieläkin, enkä voi lopettaa yskimistä. ja kun yskin, alkaa oksettaa lisää... not nice... mun piti lähteä tänään ulos, mutta en sit lähtenykkään kun yksin en uskalla kun korkeintaan käydä nopeesti automaatilla ja juoksemalla kaupassa... tosin kävinhän mä kyttiksellä kysymässä sitä puhelinta, mutta ei sitä lasketa, kun se oli sellasta äkkiäpoisäkkispois panikointia... tekis mieli vaan lähteä ulos ja nähä kavereita, mutta pelkään liikaa sitä, että mut jätetään yksin. siks lähenkin keskustaan pyörimään vaan yhen ihmisen kanssa, koska se tuntee mut niin hyvin että sen kanssa on aina turvallista, ja joka kerran se saattaa mut takasin kotiovelle asti. köh köh ja helvetin perkele, olis pitäny jättää syömättä...

huh

sain kerrottua porukoille, eikä ne sittenkään tappanu mua. :D nyt pitäis vaan miettiä, ostanko jo uuden puhelimen, vai venailenko vielä pari päivää, jos joku löytäis sen. ja isä lupas katkasta sen mun liittymän mun puolesta. kauhee stressi yhen kapulan takia... tästä lähtien mulla tulee olemaan kunnon käsilaukku mukana tai puhelin taskussa, kun lähen johonkin. vittu että voin olla tyhmä saatana... noh, tästä seuraa tietysti itsensä rankaisua, eli en kai syö tänäänkään, tai sitten vedän hirveän treenin, vaikka oon kipee. ja hih, sain tänään kuulla että oon laihtunu. :) mutta en tietenkään vielä läheskään tarpeeks.

64,1

en oo yli vuoteen painanu noin vähän. mahtavaa. en vaan pysty syömään enää. ahdistaa niin paljon että alkaa oksettaa jo muutaman suupalan jälkeen. toisaalta luulen, että se johtuu siitä kun oon kipeenä, ja pelkään, että kun paranen, ruokahalukin tulee rytinällä takasin... ahdistaa edelleen se mun puhelin, ja miten saan kerrottua äidille, että hukkasin sen ja että mun maailma alkaa taas romahtaa. ja olen taas ryypänny, viillelly ja ottanu liikaa lääkkeitä.oon myös päästäny kämppäni taas aivan kamalaan kuntoon, varmaan siinäkin yks syy miks oon koko ajan kipeenä... kun sais vaan jostain voimia niin siivoaisin kämpän ja tekisin kaiken paremmin, lopettaisin sekoilun... mä haluan olla se pieni ja kiltti tyttö, mutta en osaa...

ahdistus

ihan kamala olo... tekee mieli vaan painua maan alle eikä enää ikinä näyttäytyä kenellekkään. oon miettiny kanssa taas osastoa, kun nää mun mielialat heittelee taas aika vaarallisesti, eilen tartuin terään taas pitkästä aikaa, ja jo muutamana päivänä oon halunnu niellä kaikki mun lääkkeet. pari kertaa on ollu jo purkki kädessä, mutta viime yönä tapahtu jotain sellasta, mitä en voi edes kuvailla. kuulin erään tärkeän ihmisen sydämen sykkeen, mutta muuten oli ihan hiljasta. kuulin pelkästään sen. ja siinä oli niin lämmintä ja turvallista... se oli ihan uskomaton tunne... mä haluan ELÄÄ. ihan oikeaa elämää. mutta miks se on muka niin vaikeeta? en mä halua kuolla, vaan parantua. mutta miks en jaksa yrittää kovemmin? mikä siinä muka on niin vaikeeta? ja mitä ne kaikki diagnoositkin tarkottaa? mitä mun pitää tehä että paranen? oon yrittäny puhua mun terapeutille kaikista mun traumoista, mutta se on liian raskasta. pelkään hajoavani ihan kokonaan, jos alan puhumaan siitä kaikesta... nykyään mulle annetaan terapia-aikoja ihan liian harvaan. ihan kun mua ei vois enää auttaa, ihan kun se olis turhaa käydä siellä... kun oikeastaan tarviisin terapiaa vielä vähintään sen pari kertaa viikossa... pelkään että vajoan taas sinne synkkyyteen, missä olin kesällä. pelkään sitä, että en jaksa pitää huolta itestäni tai lemmikeistä. en jaksa edes oikeen käydä suihkussa, pestä hampaita, harjata hiuksia... oon lopussa, vaikka kuinka yritän alottaa kaiken alusta. seuraava terapia on vasta ens kuussa, enkä tiiä, selviänkö sinne asti. oon liian väsyny. liian väsyny olemaan ja yrittämään yksin. ainoa asia, mihin mulla on edes joku kontrolli, on syöminen. eilen en syöny, ja tänäänkin vasta illalla tein pastaa, josta söin alle puolet. krapulan takia en edes olis pystyny syömään enempää, ja meinasinkin oksentaa joka suupalalla. mun pitää lopettaa juominen. kokonaan. siitä seuraa vaan pahaa, ja tää puhelimen hukkaaminen on saanu mut ihan sekasin. tuntuu, että maailma kaatuu, ja mun on pakko päästä pois. johonkin, missä mun ei tarvii huolehtia mistään muusta kun itestäni. johonkin, missä mä en voi tehä tyhmyyksiä. johonkin, missä saan apua. johonkin, missä mä voin hajota kokonaan, ja mut autetaan takasin kuntoon. kyyneleet valuu pitkin poskia ja rintaa, lattialle asti,enkä voi lopettaa itkemistä. mä haluan jättää tän kaiken paskan taakseni. ja siihen on vaan kaks vaihtoehtoa: kuolema tai pakko yrittää kovemmin, mutta kun oon yrittäny parhaani jo niin kauan,mutta se ei tunnu riittävän, en tiiä mitä mä teen... miksei kaikki vaan vois olla toisin? miks musta piti tulla tällanen? miksen mä pysty edes tiskaamaan? mikä mussa on vialla? eikö kukaan näe mun kuoren läpi? vai näkeekö, mutta ei halua sekaantua? vai onko se totta ettei mua voi enää auttaa? yritän parhaani, mutta ei se riitä. eikä varmaan tuu koskaan riittämäänkään. mitä mun perhekkin oikeen ajattelee kun oon tällanen? kaikki muut sisarukset on täydellisiä, menestyneitä... musta ei taida koskaan tulla mitään. olis niillekkin parempi, jos mua ei olis. niiden ei enää tarviis piilotella mun asioita, eikä niiden tarviis hävetä mua enää.ne oli oikeassa, kun ne sano, etten mä pärjää. ne oli ihan oikeassa. oon yrittäny parhaani, mutta ei se riitä. eikä se tuu koskaan riittämään. oon työkyvyttömyyseläkkeellä jo 20-vuotiaana! en saa itteäni raahattua edes koululle, en edes lähisiwaan. en pysty enää mihinkään. olis vaan parempi, jos kuihtuisin pois. tai katoaisin. miksei vois kääntää aikaa taaksepäin? tekisin kaiken toisin, mun olis pitäny pysyä siellä osastolla. ja lähteä sieltä vasta, kun olisin ollu terve, mun olis pitäny kertoa kaikki, ja kun isä sano että tää on kaikki sen syytä, olis pitäny sanoa suoraan että niin on.sen takia tää kaikki alko, mutta miksei kukaan tajunnu antaa mulle apua edes sillon kun ekan kerran huomattiin, etten oo kunnossa? miksei tähän puututtu ajoissa? ja miksen saanu kertoa kenellekkään siitä? miksen saanu koskaan puhua? häpeättekö te mua niin paljon, välitättekö te yhtään, "vanhemmat" ja "perhe"? ja minkä takia sä "veli" hakkasit mua? ja kun otin yliannostuksen, mikset tullu tänne? miks sanoit vaan "mene lääkäriin", mikset tullu tänne, kun olin kuolemaisillani? sä olisit voinut tulla, ja viedä mut sinne itse, olisit voinut varmistaa, että varmasti selviän. mutta tyydyit vaan laittamaan tekstaria... mitä mä oon tehny, että te kaikki haluatte vaan kieltää mut? toisianne autatte ja pidätte yhteyttä, mutta kukaan ei oo edes soittanu mulle moneen vuoteen, eikä kukaan tullu edes kattomaan mua osastolle... oonko mä niin suuri pettymys teille kaikille? en oo ikinä kuullu, että olisin tärkeä, tai rakas kenellekkään teistä. haluatte vaan unohtaa mut, koska en sovi teidän menestyneiden ja täydellisten joukkoon... eikö teidän pitäis olla aina tukena, kun sitä tarviin? anteeks kun oon niin kauhea ihminen, anteeks kun en oo samanlainen kun te. anteeks että synnyin. anteeks ettei mulla oo energiaa eikä jaksamista muuhun, kun yrittää pysyä hengissä, koska haluan vielä tuntea sen tunteen, minkä tunsin viime yönä. ilman sitä, en olis enää täällä.


rakkaudella tyttärenne ja siskonne.

argh, eilinen meni ihan jees, en oo vieläkään syöny mitään ja olin yön erään kivan kainalossa taas... :> MUTTA: hukkasin puhelimeni... ärsyttää aivan saatanasti, en tajua miten mä voin SEN hukata! eihän se muuten haittaa, saahan niitä aina uusia, mutta en halua joutua selittämään porukoille miten olin taas kännissä ja miten kusin taas kerran kaiken... millon mä oikeen opin vittu elämään?! en varmaan ikinä... no mutta, yritetään vielä kavereiden kanssa löytää se, jos se olis jonkun autossa tai jotain. mua vaan pelottaa mitä porukat sanoo kun ne saa kuulla tästä... voi vittu oon kyllä tyhmä!

3...2...1...GO!

nyt mä tein sen päätöksen. oon ollu syömättä ja juomatta koko päivän tähän asti, enkä aio tänään syödäkään. ja juomaks vaan kuppi kahvia, sit kevyt limua ja kivennäisvettä. nyt mä alotan tän kunnolla, paasto heti alkuun ja sit ihan tosissaan pysyn taas siinä ruoka-kerran-päivässä-suunnitelmassa, mikä toimi mulla viimekskin ku tein tätä. nyt mun on pakko laihtua. en jaksa enää vaan pelleillä. nyt tää alkaa tosissaan, ja vaikka sattuu niin ihan vitun sama, oon ansainnu sen. oikeastaan tää nälän tunne on aika ihana.

i´m better off dead

join keskiviikkona... en muista siitä illasta paljon mitään. H tuli mun viereen yöks. juteltiin... oli ihana painautua sen rintaa vasten kun se silitti mun päätä, kun olin paljastanu sille synkimmät salaisuuteni, eikä se lähteny karkuun. se anto vielä pusun otsalle, ja kumpikin nukahti melkein heti sen jälkeen.

mun veli onnitteli mua... en osaa edes kuvailla sitä tunnetta... tää on vasta toinen tai kolmas kerta, kun se on osoittanu mun merkitsevän sille jotain. meinasin revetä kyyneliin, mutta en kuitenkaan.

heräsin torstaina, paino oli 63,3... tänään jotain 66 vähän päälle, en muista enää... miten vitussa oon lihonu taas näin paljon!? nyt vois alkaa taas ihan tosissaan yrittämään, ja jos tän jälkeen tulee painoks vielä kerrankin yli 65, en tiiä mitä teen.oon oksettava.

olin terapiassa... jään työkyvyttömyyseläkkeelle... koulu pitäis kuitenkin käydä loppuun, koska haluan, ja jatkan sitä heti kun voin, eli tammikuussa kun se yks lähtee sieltä... mutta toi huuhkaja haluaa mut jo nyt tekemään hommia ihan muuten vaan johonkin työpajalle, joka on ihan liian kaukana... täynnä tuntemattomia... en pysty siihen. tiedän etten pysty.

haluan vaan pois täältä, tästä kaupungista ja näistä ympyröistä. haluan, ettei kukaan näe mua ennen ku oon laiha ja kaunis, mutta sillon olis jo liian myöhäistä. ei täällä sillon ole enää ketään.

oon tunteeton. suurimmaks osaks. tunnen vaan häpeää ja itseinhoa. muita ihmisiä ja tapahtumia kohtaan en yhtään mitään. mulla ei oo enää voimia välittää siitä, mitä joku on tehny jonkun toisen kanssa, eikä mua jaksa enää kiinnostaa, mitä mulle tapahtuu. jos joku haluaa toteuttaa kaiken sen, millä mua on uhkailtu, antaa tulla vaan. oon ansainnu sen, ja enemmänkin.

bored

aah, tylsää. oon koko päivän siivonnu ja leiponu ja kävin kaks kertaa kaupassa. tosin ostin vaan lautasia ja light-colaa... jääny syömiset taas ihanan vähälle, vaan 2 leipää tänään. mahaan sattuu, mutta se taitaa johtua siitä ku putsasin sohvaa nii meni pesuainetta henkeen ja suuhun... lonkkaan sattuu edelleen ihan hirveästi, mutta alan jo tottua siihen. vähän kyllä jänskättää huomiset synttärit, porukat tulee kakkukahville ja sen jälkeen alan kai juomaan. toivottavasti saan rahaa, koska on taas vaihteeks lopussa...

fail.

ihan kauhea olo... tosin uskalsin eilen käydä yksin pimeällä kaupassa, mutta oon syöny liikaa, eli edistystä ja pettymyksiä. en tajua miten joku vanha läski norsu pystyy laihduttamaan, mutta mä en onnistu millään??? vielä muutama vuos sitten pystyin olemaan viikon syömättä mitään, ja nyt jo yks päivä tekee tiukkaa, ja ahmin hirveästi aina kun voin... masentavaa.

pain... it never stops.

oon syöny ihan superpaljon tänään ja ahdistaa ihan vitusti, en tajua miten pystyin siihen... sen päälle join 2 litraa vettä alle 20 min, ja mahaan sattu niin paljon etten pystyny edes kääntymään kunnolla. kaiken lisäks mun lonkassa on ihan kauhea kipu koko ajan, enkä pysty oikeen istumaan enkä kävelemään sen takia. pitäis varmaan käydä huomenna lääkärissä, mutta kun en tiiä miten sinne pääsen... vittu että on taas ihana olla minä! tekee mieli vaan vetää ranteet auki tai vitusti viinaa tai jotain... helvetti, tästä tuu yhtään mitään! ja huomenna vaaka näyttää miljoonia, ja siitä tulee vielä kauheampi olo... mitä mä teen...

nolife

oon niin kyllästyny tähän... en pysty menemään mihinkään yksin ku oon tällanen vammailija että pelkään kaikkea, mutta silti haluaisin olla missä tahansa muualla kun täällä. tänään oon syöny ihan liikaa, niinkun eilenkin, ja sen takia paino lähteny taas vähän nousemaan... vittu! lonkka on ihan perkeleen kipeä, enkä edes tiiä minkä takia. en pysty istumaan kunnolla, joten pyöräily on jätettävä suunnitelmista ties kuinka moneks päiväks. vittu!! nyt alkaa ilmeisesti se hankalampi osuus tästä syömisvammailusta, kun koko ajan tekee mieli mussuttaa jotain, vaikka just on syöny... senkin takia olis hyvä päästä pois täältä, täällä on ruokaa. vittu!!! kun keksis jonkun, minkä takia pitäis lähteä ulos, siellä on niin ihana ilmakin... mulla on joka helvetin päivä tää sama ongelma... VITTU!!!! mikä mua vaivaa? miksen vaan voi yksinkertasesti lähteä ulos jos kerran haluan? vittu oon tyhmä oksettava läskipossu paskiainen!!!! aaaarrrrgggghh!

tyhjyys

jotenkin tyhjä olo, päässä ei liiku oikeastaan mitään, oon yrittäny saada tekemistä joka päivälle, mutta ei se oikeen onnistu...

tänään tosin oli tekemistä, olin koko päivän jossain muualla, kaverin synttäreillä, tai ainakin epävirallisilla. söin palan suklaakakkua, mutta onneks kaikki siellä tietää mun syömisvammailusta, niin mulle annettiin vaan pieni pala sitä. sen jälkeen mentiin keskustaan pyörimään, ja siellä söin taas (voi vittu) makkaraperunat. tosin mua autettiin niissä vähän, eikä ne ollu isot... mutta silti. sen jälkeen halusin vaan oksentaa, mutta en sitten viittiny... ahdistaa vieläkin vähän nuo kaikki, mutta sille ei nyt voi mitään, kuitenkin sentään kävelin kotiin sieltä...

oon vähän miettiny, pitäiskö alkaa taas syömään lääkkeitä, kun tää ahdistus tuntuu taas vähän puskevan päälle... en tiiä, ainakin syön rauhottavia, kun en saa muuten unta, ja saan aika usein pieniä paniikkeja.

keskustassa oli ihania vaatteita, mutta en ostanu niistä yhtäkään, kun tuntu etten oo vielä niiden arvonen. vasta kun paino on 6 kg vähemmän... ehkä.

oikeastaan odotan jo seuraavaa terapiaa, kun ei mun muuten tuu tehtyä yhtään mitään. voisin kyllä siivota ja kaikkea sellasta, laittaa kynsiä ja hoitaa ihoa, mutta ei niihin saa oikeen aikaa uppoamaan. kissojakin vois hoitaa vähän enemmän, mutta ei niiden kanssa oikeen voi mitään tehä. tekis mieli hommata taas koira seuraks ja liikkumisen kannalta, mutta siinä kävis vaan niinkun viimekskin, kaikki naapurit vihais sitä, ja joutuisin luopumaan siitä... enkä jaksais pentua, ja kissat olis hankala totuttaa siihen taas... joten ei taida olla mahdollinen vaihtoehto.

tarviin kavereita. oon huomannu, että viihdyn porukassa, mutta en halua ketään liian lähelle. olis kiva vaan välillä höpistä kaikkea turhaa, tehä jotain vähän tyhmää ja viettää aikaa mukavassa porukassa... mulle ei vaan tunnu löytyvän ketään seuraa, paitsi jotkut tietyt. se vaan ei jotenkin toimi... haluan enemmän ja erilaisia ihmisiä ympärille. luotettavia ja mukavia... tietysti pitäis olla onnellinen ja kiitollinen siitä mitä on, mutta en vaan halua nähdä aina samojaa naamoja kun lähen ulos...

en tiiä mitä haluan elämältäni tai ylipäätään...

mulla ei ole mitään hajua, mitä oon tässä parina viime päivinä tänne kirjotellu, enkä jaksa nyt vielä tarkistaa.
mutta tiistaina just kun olin vaipumassa synkkyyteen ja yksinäisyyteen, ovikello soi ja mut tultiin hakemaan pizzalle. oli kiva huomata, että joku sentään muistaa mut. nooh, en tietenkään syöny sitä pizzaa, katoin vaan vierestä kun jätkät söi. oli kyllä kiva huomata, että pystyn hallitsemaan itteäni vähän paremmin kun luulin.
noo ilta vähän venähti, kun lähettiin baariin ja sieltä tullessa olin jo ihan kännissä, kun päästiin kaverin luo, aloin melkein heti oksentamaan, ja mun osalta se olikin sitten aikalailla siinä. eilen illalla tulin takasin tänne omalle kämpälle, ja söin... jonkun verran, en sinänsä paljoa, mutta silti... ainahan se on liikaa, söi mitä tahansa. eilen oli siis krapulapäivä, ja tänään väsyttää, ja oon ihan mustelmilla ja naarmuilla, kaaduin tiistaina ruusupuskaan pariinkin otteeseen. pitäis jaksaa tehä päivän treenit ja siivota vähän, ehkä vaihdan järjestystä, jos tää netti toimii muualla kun vaan tällä kohdalla. haluan tehä tästä ihan kunnon makuuhuoneen... niin joo, ja kaikesta syömisestä ja juomisesta huolimatta oon päässy ensimmäiseen tavoitteeseeni, eli hyvä minä! enää 4 tavoitetta jäljellä, ja nyt tuntuu ihan tosissaan, että pystyn siihen. oon jo niin pitkällä, eikä oikeastaan tee edes pahaa, vaan tää on jollain tavalla tosi helppoa. tosin voi mielipide vielä muuttua, mutta nyt tuntuu hyvältä.
oon vähän ajatellu, että kun oon pärjänny niin hyvin, niin voisin ehkä mennä taas vähäks aikaa porukoille, siellä tulis liikuttua enemmän, ja vielä ulkona. auttelisin taas vaikka haravoimalla ja siivoamalla. ja isä lupas jopa maksaa mulle siitä, jos haravoin koko pihan ja mökilläkin. noh, jäin puoliväliin viimeks, joten ei olis edes kovin paha homma. täytyy miettiä sitä vielä.
niin joo, ja mun terapeutti sano, että voidaan alkaa harventaa näitä käyntejä, kun oon jo kuulemma niin hyvässä kunnossa. nooh, sehän ei tiedä mun laihduttamisesta mitään, ja niin saa ollakkin, muuten se laittaa mut taas osastolle. ja ehkä se ei reagoi mun laihtumiseen niin paljon, kun nähdään harvemmin kun joka viikko. 

mä haluan pois täältä. kaikki, jotka lupas nähdä tänään, on perunu. kukaan ei puhu mulle, paitsi tuo yks joka yrittää vierittää mun niskoille syyn, miks se mut jätti. ei hirveesti jaksais sitä nyt... tekee vaan mieli itkeä ja tappaa itteni, en jaksa tätä enää.

pampering...

nyt on kasvonaamio naamassa ja väri hiuksissa, toivottavasti tulee hyvä väri. koitan tässä kuumeisesti miettiä, lähenkö tänään vielä keskustaan, ehkä baariin, vai en. tosin tuskin juon vaikka lähtisin, mutta olis kiva nähdä ihmisiä, ja samalla sais vähän lisää liikuntaa.
alan olla jo aika siedettävän näkönen olkapäistä ylöspäin, mutta kaikki sen alapuolella on jotain niin kuvottavaa. en uskalla mennä vaa´alle vielä tänään, pelkään että oon lihonu kun olin vanhemmilla, niin siinä aina käy. tämän päivän oon laihoilla eväillä, ja aamulla katon sitten miten on käyny. vähän kyllä kammottaa. alan varmaan itkemään jos oon samassa lukemassa kun viimeks, ennen ku lähin...

can´t stop the money...

ohoh, koin iloisen yllätyksen katsoessani tiliäni; vähän päälle 100 euroa, vau. nyt voin ehkä jopa toteuttaa suunnitelmani hemmotteluviikosta. kävin myös äidin kanssa kaupassa, ja se osti mulle hiusvärin ja kaikkea muuta pientä kivaa, ja niillä pääsen alkuun tässä.

nyt pitäis vaan keksiä jotain tekemistä, etten ihan laiskaks kuitenkaan ala. tänään oon syöny lautasellisen salaattia, ja siihen se saa mun puolesta jäädä. tosin saatan vetästä yhen tai pari satsumaa kans.

voisin alkaa ottamaan kuvia itestäni, niin huomaan miten läski oon, ja sit kun oon laihempi, muistan miten oksettavalta oon näyttäny joskus. saisin vähän inspiraatiota tähän, enkä ehkä sortuis niin helposti.

birthday comig up!

noniin, 9 päivää mun synttäreihin, ja tiedän, että juon sillon. tosin päätin ostaa pullon viinaa ja lantringiks käytän jotain light tai zero-limua, eihän laihdutusta saa unohtaa edes juhliessa! ja ajattelin myös, että pitäisin nyt sellasen hemmottelukauden, koska sain kätevästi vähän rahaakin, niin voisin keksiä joka päivälle jotain pientä kivaa, kasvohoitoja tai sellasta. tietysti pidän kiinni tavoitteista, enkä siks aio syödä mitään herkkuja vaikka onkin juhlapäivä sitten. eli ruokavalio ja liikkuminen pysyy samana, mutta keksin kaikkea pientä kivaa, millä saan itteni hyvälle tuulelle. tosin vähän ahdistaa jo etukäteen se, kun sit torstaina herään krapulapäivään, eikä sillon saa liikkua... ja kauhea nälkä tulee kun on kännissä. toisaalta oksentaminen on kännissä helpompaa. noh, kattoo nyt mitä teen, ja miten menee.

huomenna pitää mennä takasin kämpälle... ahdistavaa, kun siellä ei oo yhtään syytä, minkä varjolla lähtisin ulos. tänään oon siivonnu autotallin loppuun, ja harjasin takapihan laatoituksen... mieli tekis tehdä lisää, mutta ei näin kipeillä paikoilla. tekee vaan mieli makoilla ja kattoa telkkaria herkkujen kanssa, mutta herkut taidan jättää väliin, koska en oo tehny tänään tarpeeks ansaitakseni niitä. muutenkin ahdistais vaan jos söisin jotain rasvasta ja lihottavaa.

single

pitihän se arvata... ei tuo jaksanut sitten enää "odottaa"... noh, sama kai tuo, jos ei ole selkärankaa auttamiseen ja tukemiseen, vaan haluaa välttämättä kaiken heti, voi mun puolesta kyllä painua suolle. onpahan yks asia vähemmän huolehdittavaa, voin taas keskittyä itteeni ja omiin ongelmiini. toisaalta kyllä harmittaa, että taas kävi näin, mutta parempi tutustua ensin itteensä kun tuoda sekalaiseen yhtälöön lisää ongelmia. oon vasta viimepäivinä tajunnu, etten tunne itteäni vielä ollenkaan, ja että mun pitää ottaa nyt iisisti ja miettiä, mitä MÄ haluan elämältäni. yks asia on selvä; haluan laihtua. mutta mitä mä haluan opiskella, tehä työkseni, missä haluan asua..? ei mitään hajua... käyn kuitenkin tämänhetkisen koulun loppuun, kunhan pystyn, ja mietin sitten tarkemmin. sillä välin keskityn laihduttamiseen ja hiomaan muitakin pikkuvikoja pois. esim. vois ehkä hankkia niitä kavereitakin jossain vaiheessa.

noniin, tuli sitten syötyä taas; leipä ja puoli kuppia sitä rahkaa... tuli yllättävän täys olo, ehkä mun maha alkaa pienentymään pikkuhiljaa. (jes) toisaalta tekis mieli vanhasta tottumuksesta vetää koko kuppi rahkaa, suoraan kauhalla... mutta ei, hillitsen itteni nyt, kun on kuitenkin maha jo täynnä, ja niin myöhä...pitäis kokeilla sitä "ei ruokaa klo 18 jälkeen"... vaatii vaan aika paljon totuttelua, kun oon niin tottunu syömään aina iltaisin... noh, jos saan tänään hyvin unta, koitan tuota huomenna, koska sitten ehtii tulemaan tuskin kovin kova nälkä, ennen ku saan unta. en vaan pysty nukkumaan jos on nälkä, ja sillon sorrun aina helpoimmin. jos vaikka on jotain vanhoja tai unohdettuja sipsejä tai muuta ruokaa kaapissa, syön kaikki mitä löydän, ja sekös ahdistaa. sen takia varmaan oonkin tällanen läskipaska. katoin tänään itteäni peilistä monta kertaa, enkä tykkää yhtään siitä, mikä mua sieltä kattoo takasin. joten aion liikkua niin paljon kun mahdollista. tänäänkään ei ollu paljoakaan aikaa istuskella, kun keksin koko ajan itelleni tekemistä. huomenna jatkuu samaan malliin, siivoan autotallin ja jos tän rakon kanssa voin, haravoin lisää. ääh, haluan kämpälleni muutakin kun vaan sen kuntopyörän, mutta eihän mulla ole mihinkään varaa, eikä sinne edes kovin montaa laitetta mahtuis. salille en mene, koska inhoan muiden nähden kuntoilua, ja siellä alkais vaan ahdistamaan. ajattelin, että voisin kämpällä ollessani alkaa lenkkeilemään, mutta sitä varten tarviisin seuraa, eikä ketään taida hirveästi sellanen kiinnostaa, kaikki haluaa vaan juoda tai olla kultiensa kanssa. no, mä en halua! koska juominen lihottaa, kuten myös kotona jumittaminen! mä haluan, ja jopa tarviin, actionia elämääni, koska en suostu enää olemaan tällanen laiska tekosyy läskiyteen!

haha! onnistuin saamaan itteni vielä liikkeelle. siivosin sitä autotallia n.1,5 h ja nyt oon ihan pölynen ja ällö. onneks sauna on lämmin nii pääsen taas hikoilemaan vielä vähän lisää. ja onnistuin välttämään ruoankin, paitsi että äiti keksi että tehäänpäs mansikkarahkaa iltapalaks! ääh, mun lempparia, en taida pystyä vastustamaan.

hyi helvetin helvetin helvetti!!! eksyin kattomaan mun veljen hääkuvia ja kukas se siellä olikaan, niin läskinä ja idioottimainen hymy naamallaan että! hyi vi**u! miten voikin ihminen olla niin ruma ja läski! tosin oon samaa kokoluokkaa mun siskojen kanssa, mutta ne onkin mua yli 10 vuotta vanhempia, ja kummallakin on lapsia joten syystäkin ovat sen kokosia, eikä se haittaa yhtään, se sopii niille. mutta minä!? hyi vittu en keksi yhtään yhtä laiskaa ihmistä, joka on tuon näkönen ja pystyy vielä HYMYILEMÄÄN!? (no tekohymyähän se oli, mut oli just revitty ulos autosta nukkumasta...) nyt saatanan läskiporsasvitunlaardiperselehmä pitäis VÄHÄN ottaa itteään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä! jos ei muuten, nii katon noita kuvia, niin alkaa oksettaa niin vitusti että on pakko liikkua että saa sen häpeän ja inhon edes vähän laimeammaks... taitaa tältä tytöltä jäädä napostelut HIEMAN vähiin tämän jälkeen... hyi saatana...

no niin just. ja söin taas... en tosin paljon, mutta silti liikaa... äärgh! menee hermot kun ei mitään kontrollia tähän syömiseen! tosin oon liikkunu tänään aika paljon, ja kävin ulkona vielä syömisen jälkeenkin, mutta silti... ihan liikaa. voisin mennä seuraavaks siivoamaan autotallia, jos saisin rakkaan nyrkkeilysäkkini esille kaiken sen romun keskeltä... haluan tehä siitä sellasen pienen kuntosalin, koska onhan siellä painojakin sun muita... toisaalta pitäis raahata ne kämpälle, että voisin siellä tehä... en tiiä, täytyy nyt kattoa, kun ensin edes pääsee sinne, koska avaimet on taas jossain... vi**u.

oon nyt saanu liikuttua enemmän tai vähemmän putkeen nyt jopa 6 tuntia!!! hyvä minä! heräsin joskus 5-6 aikaan. luin vähän kirjaa ja sitten päätin että nyt. lähdin sit ulos haravoimaan joskus 7 aikaan, ja sit menin mökille isän kanssa. rakennettiin sinne liukumäki ja sellasta torni systeemiä... ja haravoin sielläkin, ja sain kivasti kauhean rakon peukalon ja etusormen väliin, joka tietysti puhkes... kiva. olin koko ajan mökillä melkein itku kurkussa, pari kertaa oli tosi lähellä ettei tullu täys kohtaus päälle... sydän hakkas koko ajan ihan törkeen kovaa, pelkäsin että saan kohta sydärin tai jotain...jalat ei tuntunu toimivan ollenkaan, vaan hoipertelin minne sattuu. (toivottavasti isä ei nyt luule että olin kännissä... heh.) mutta nyt taas kaikki enemmän tai vähemmän hyvin... ainakaan en koko ajan oo räjähtämäisilläni pelkoon tai kyyneliin...

odotan innolla huomista, että pääsen liikkumaan. tekis mieli mennä ulos haravoimaan jo nyt, mutta ei voi, koska siellä on niin pimeää, ettei näe edes metriä eteensä. pakko odottaa huomiseen, mutta en saa unta tän ahdistuksen kanssa. inhottaa ajatella, miten paljon söin tänään, enkä voi tehdä nyt mitään, että saisin sen kaiken pois sisältäni. enää ei kannata edes oksentaa, kun siitä syömisestä on niin kauan... pelkään koko ajan sortuvani taas, en halua syödä, mutta silti haluan. ja haluan päästä liikkumaan, mutta en voi, en pääse. pitää odottaa huomiseen. toivottavasti saisin edes tänään unta, niin aamu tulis nopeammin...

joo taas tuli syötyä ihan liikaa, ja arvasin sen, oon nyt vanhemmilla, ja heti kun sain takin päältä, tuotiin eteen ruokaa. vihaan tätä! söin sitten kaks nakkia, muutaman pariisinperunan, salaattia, kurkkua ja kaks luumutomaattia, se LISÄKS vielä leivän ja muutaman sipsin. äh, oon niin pettyny itteeni! huomenna siivoan varmaan pihaa, ehkä myös autotallia. pakko tehä jotain. muuten menisin tuohon stepperille, mutta porukat meni jo nukkumaan, enkä halua häiritä niitä. menen siis saunaan, ja YRITÄN hikoilla näitä läskejä vähän pois. oon oksettava!

pettymys

ei nuo lääkkeet auttanu mitään, valvoin silti aamuun asti, ja heräsin vasta neljältä! painoakaan ei oo tippunu eilisestä ku säälittävät 100g, ja tiesin sen kyllä jo etukäteen. se johtuu niistä sipseistä, ja siitä, etten juonu eilen tarpeeks, enkä liikkunu. mutta tänään tapahtuu muutos! mä aion alkaa siivoamaan heti, kun oon saanu itteni hereille, enkä lopeta ennen ku kaikki on just eikä melkein.