kävin terapiassa... ja kerroin sille noh... melkein kaiken. näistä mun harhoista ja siitä kun en oo ihan paikalla koko ajan ja... että mua pelottaa että sekoan... se tuijotti mua ihan hiljaa ja sano että mä näytän ihan ylirauhalliselta ja etäiseltä. niinhän mä olinkin... se kyseli taas että oonko mä ottanu jotain aineita... miks se luulee aina niin!? mä en ole mikään vitun piripää! saatana ku menee hermot. mä vaan oon sellanen välillä, rauhallinen ja jotenkin euforisessa harhoissani... yritin selittää sille millanen olo mulla on, mutta en löytäny mitään sanoja kuvaamaan sitä... se soittaa huomenna lääkärille, että tekis mulle lähetteen valmiiks osastolle, ja sit se soittaa mulle... eli... mä kai sit menen sinne... suljetulle taas. siellä antipsykootit päälle ja terapiaa... mua pelottaa. ja ei pelota. sanoin sille kans, että käyn sotaa itteäni vastaan, että toinen puoli sanoo, että mä oon ihan kunnossa, enkä mä tarvii mitään osastoa, mutta toinen puoli sanoo, että mä sekoan kohta ja nyt pitäis päästä äkkiä osastolle... mitä mä teen..?
kotimatkalla mä matelin, vajosin johonkin ihan uudenlaiseen harhatodellisuuteen... meinasin taas jäädä monta kertaa auton alle, mä vaan kävelin välittämättä mistään mitään. apteekissa mä en pystyny istumaan paikallani kun se nainen siellä tiskin toisella puolella kyseli multa kysymyksiä, luulin että se on tarkkaillu mua... lähin sieltä ja oli sellanen olo, että kaikki kattoo mua ja ajattelee että oon narkkari... sieltä kävellessä mä taisin huutaa, mutta ääntä ei tullu... puristin ja ravistin päätäni... mä taisin seota... jatkoin kävelemistä rauhallisesti edelleen, mutta mä en ollu rauhallinen, tai olin, mutta... mä en saanu kunnolla henkeä, sydän hakkas ihan liian kovaa... tuijotin vaan eteeni ja kävelin...
sain rauhottavia, että pystyisin nukkumaan... toisia rauhottavia, laimeampia ku tenoxit kai, ainakin muistaakseni... terapeutti on sitä mieltä, että nää mun olot helpottaa jos nukun tarpeeks. tiedän ettei se helpota. voin nukkua vaikka kaks päivää eikä se helpota. tiedän, että mun pitäis mennä osastolle, mä tiedän... en vaan halua, ja on niin paljon asioita järjesteltävänä ennen ku voin sinne mennä... ja en halua, koska se olis luovuttamista... mutta mä hajoan kohta. mulla on jo ikävä niitä aikoja, kun viiltelin ja halusin kuolla, sillon oli paljon helpompaa kun nyt. pelkään että kohta mulla on enää vaan mun harhat, eikä mitään muuta... mä alan jo uskoa niihin, ei siihen kai kauaa mene että uskon niihin kaikkiin koko ajan...
en mä tiiä mitä mun pitäis tehä... en tosiaan tiiä.
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
tiistai 29. marraskuuta 2011
epätodellisen pirteyden uneton harha
en pysty nukkumaan enkä hidastamaan. ja sitten taas vaan sammun. niin kävi tänäänkin. olin ensin lääkärissä jotain 3 tuntia, sitten kävellen kaupan kautta kotiin, siinä meni tunti-pari... sitten tiskasin, tein ruokaa, söin, menin sohvalle ja mä vaan sammuin siihen. puoli tuntia myöhemmin heräsin, söin taas ja tuijotin ties kuinka kauan telkkaria... ja vaan söin, söin ja söin. ja nyt sitten illalla ja yöllä kattonu pari leffaa ja syöny lisää... jossain vaiheessa värjäsin ne hiuksetkin... I´m losing it again...
mä tarviin niitä bentsoja, en mä pysty muuten nukkumaan kunnolla, ja kun en nuku kunnolla, kaikki menee liian lujaa, en pysy mukana omissa tekemisissäni ja... sitten kaikki taas sekottuu. kun vaan muistais pyytää niitä huomenna. edes niitä miedompia. vahvempia saan taas vasta viikon päästä, kun menin ahneuksissani jo syömään koko kuun pillerit...
mun pitäis käydä useammin ulkona, jutella ihmisille... mulla voi nykyään mennä jopa päiviä etten puhu kenellekkään, kirjotan vaan... sitten kun puhun, sille ei tuu loppua ollenkaan, tai puhun vähän. mun pitäis varmaan mennä osastolle... tuntuu että mun pää hajoaa... tai jotenkin vieras olo, enhän mä ole tällanen... mikähän mua taas vaivaa..? olis ihan kiva tietää. mä en kyllä viihdy osastolla, se on jo huomattu, enkä osaa puhua siellä, sekin on huomattu. ja mä salailen asioita mun terapeuteilta ja lääkäreiltä, mikä ei ehkä ole kovin viisasta, mutta en mä voi noin vaan luottaa keneen vaan, oli niillä vaitiolovelvollisuus tai ei. oon kai edelleen se pieni yksinäinen tyttö jota ei huomata, ja joka leikkii vaan mielikuvitusmaailmassaan kahden mielikuvitusystävänsä kanssa... ne on ainoat jotka ei ole koskaan pettäny mua, mutta... herää kysymys, oonko mä aina ollu näin sairas, jos pienestä asti oon vaan sulkeutunu omaan maailmaani ja rakentanu sitä pikkuhiljaa? onko se ihme, että kaikki mun kuvitelmat tuntuu nyt todelta, jos oon jo vuosia kuvitellu niiden olevan totta? I´m living in a fairytale, but it´s not a funny one. mä alan taas kääntyä sisäänpäin kai... mitä tapahtuu sitten kun en voi antaa enää mitään ulospäin? ja millon siihen pisteeseen saavutaan?
mä tarviin niitä bentsoja, en mä pysty muuten nukkumaan kunnolla, ja kun en nuku kunnolla, kaikki menee liian lujaa, en pysy mukana omissa tekemisissäni ja... sitten kaikki taas sekottuu. kun vaan muistais pyytää niitä huomenna. edes niitä miedompia. vahvempia saan taas vasta viikon päästä, kun menin ahneuksissani jo syömään koko kuun pillerit...
mun pitäis käydä useammin ulkona, jutella ihmisille... mulla voi nykyään mennä jopa päiviä etten puhu kenellekkään, kirjotan vaan... sitten kun puhun, sille ei tuu loppua ollenkaan, tai puhun vähän. mun pitäis varmaan mennä osastolle... tuntuu että mun pää hajoaa... tai jotenkin vieras olo, enhän mä ole tällanen... mikähän mua taas vaivaa..? olis ihan kiva tietää. mä en kyllä viihdy osastolla, se on jo huomattu, enkä osaa puhua siellä, sekin on huomattu. ja mä salailen asioita mun terapeuteilta ja lääkäreiltä, mikä ei ehkä ole kovin viisasta, mutta en mä voi noin vaan luottaa keneen vaan, oli niillä vaitiolovelvollisuus tai ei. oon kai edelleen se pieni yksinäinen tyttö jota ei huomata, ja joka leikkii vaan mielikuvitusmaailmassaan kahden mielikuvitusystävänsä kanssa... ne on ainoat jotka ei ole koskaan pettäny mua, mutta... herää kysymys, oonko mä aina ollu näin sairas, jos pienestä asti oon vaan sulkeutunu omaan maailmaani ja rakentanu sitä pikkuhiljaa? onko se ihme, että kaikki mun kuvitelmat tuntuu nyt todelta, jos oon jo vuosia kuvitellu niiden olevan totta? I´m living in a fairytale, but it´s not a funny one. mä alan taas kääntyä sisäänpäin kai... mitä tapahtuu sitten kun en voi antaa enää mitään ulospäin? ja millon siihen pisteeseen saavutaan?
olin tänään lääkärissä, ne teki ihan liikaa kokeita, katto jopa ultraäänellä mun mahaan... huomenna soittaa lääkäri ja saan tulokset. varmaan taas lääkkeiden vaihto edessä. muuten hyvä, mutta noi oli jo vähän niinkun mun viimenen oljenkorsi, joten pitää alkaa pärjäämään ilman tai mennä osastolle doupattavaks ihan kokonaan sekasin... ja mä melkein jaksaisin kumpaakaan... not.
tää on tosi jännää, vaikka mä syön nyt ihan normaalisti, niin ei siilti paino nouse, oikeastaan mun vaatteet on tosi löysiä, tuntuu vaan että mä laihdun... ja sillon ku yritin laihtua niin tuntu etten laihdu ollenkaan. täähän menee väärinpäin!
värjäsin hiukset tänään, nyt ne on violetit. mä olin ehtiny jo tottua siihen pinkkiin, tuli heti ikävä sitä. tää on koko ajan vaan oudompaa.
viikonloppuna ja eilen musta tuntu koko ajan, että en mä ole tällanen, ei tää ole mun kämppä, ei nää ole mun tavaroita... aika pelottava olo. taisin olla aika sekasin. mutta ihan oikeasti mulla oli koko ajan sellanen pieni pakokauhu että missä helvetissä mä oikeen oon, pakko päästä pois, omaan kotiin. mutta mähän asun täällä, ja tää on mun koti. mitä hittoa mulle oikeen on tapahtumassa taas? alkaa käydä jo oikeasti pelottavaks.
tää on tosi jännää, vaikka mä syön nyt ihan normaalisti, niin ei siilti paino nouse, oikeastaan mun vaatteet on tosi löysiä, tuntuu vaan että mä laihdun... ja sillon ku yritin laihtua niin tuntu etten laihdu ollenkaan. täähän menee väärinpäin!
värjäsin hiukset tänään, nyt ne on violetit. mä olin ehtiny jo tottua siihen pinkkiin, tuli heti ikävä sitä. tää on koko ajan vaan oudompaa.
viikonloppuna ja eilen musta tuntu koko ajan, että en mä ole tällanen, ei tää ole mun kämppä, ei nää ole mun tavaroita... aika pelottava olo. taisin olla aika sekasin. mutta ihan oikeasti mulla oli koko ajan sellanen pieni pakokauhu että missä helvetissä mä oikeen oon, pakko päästä pois, omaan kotiin. mutta mähän asun täällä, ja tää on mun koti. mitä hittoa mulle oikeen on tapahtumassa taas? alkaa käydä jo oikeasti pelottavaks.
maanantai 28. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
I´m back.
huh, oon taas oma itteni. purin tänään mun sängyn ja vein sen varastoon, nyt vaan odotan millon saan uuden... sit siivosin mun makkarin, kissan laatikon ja akvaarion. ja mä tiskasin. enkä oo tänään jatkanu sitä kauheeta mässäilyä mitä oon tässä harrastanu jo pari päivää ainakin, nyt syön ihan normaalisti. tänää menny aamupala, välipala ja yks lämmin ruoka. kohta pitäis lähteä kauppaan ostamaan lisää ruokaa. :) enkä oo edes kauheesti lihonu, mikä on aika uskomatonta viime päivien ruokasaldolla...
jotenkin tosi hyvä olo tänään, pieniä ahdistuksia ollu, mut sitten aloin siivoamaan ja nyt on hyvä olla. mut ei liian hyvä, ei mee yli niinkun yleensä. kyllä tää tästä, pikkuhiljaa. kun pysyiskin tää hyvä olo vielä ens viikollakin nii sais kouluakin käytyä. ääh, mä haluan lenkille, haluan ulos, haluan nähä ihmisiä... mut ehkä mä jätän sen kuitenkin vielä tekemättä, menee pian taas manian puolelle ja sit tiputaan taas korkealta ja kovaa. nyt koittais pitää ittensä silleen vähän liikkeellä... ei liikaa rasitusta ettei käy huonosti.
mun huone näyttää tosi tyttömäiseltä... hui. oikeastaan ihan kivaa vaihtelua, täällä on ollu niin tummaa ennen. ajattelin pistää koko kämpän pikkuhiljaa uusiks, menee vaan vähän aikaa ja rahaa mut ei voi mitään.
kissat on riehunu koko päivän, niillä on varmaan jotain loisia ku niitä näyttää kutittavan kauheesti. pitäis käyttää ne lääkärissä. muutenkin miemo ja kleo pitää leikkuuttaa ja kaikille rokotukset ja perus loishäätö... olis vaan rahaa.
jotenkin tosi hyvä olo tänään, pieniä ahdistuksia ollu, mut sitten aloin siivoamaan ja nyt on hyvä olla. mut ei liian hyvä, ei mee yli niinkun yleensä. kyllä tää tästä, pikkuhiljaa. kun pysyiskin tää hyvä olo vielä ens viikollakin nii sais kouluakin käytyä. ääh, mä haluan lenkille, haluan ulos, haluan nähä ihmisiä... mut ehkä mä jätän sen kuitenkin vielä tekemättä, menee pian taas manian puolelle ja sit tiputaan taas korkealta ja kovaa. nyt koittais pitää ittensä silleen vähän liikkeellä... ei liikaa rasitusta ettei käy huonosti.
mun huone näyttää tosi tyttömäiseltä... hui. oikeastaan ihan kivaa vaihtelua, täällä on ollu niin tummaa ennen. ajattelin pistää koko kämpän pikkuhiljaa uusiks, menee vaan vähän aikaa ja rahaa mut ei voi mitään.
kissat on riehunu koko päivän, niillä on varmaan jotain loisia ku niitä näyttää kutittavan kauheesti. pitäis käyttää ne lääkärissä. muutenkin miemo ja kleo pitää leikkuuttaa ja kaikille rokotukset ja perus loishäätö... olis vaan rahaa.
perjantai 25. marraskuuta 2011
huilipäivä...
kävin aamulla koululla ja juttelin vähän opettajien ja kuraattorin kanssa. en pystyny jäämään sinne kuitenkaan, kun en nukkunu viime yönä niin oltiin kaikki samaa mieltä ettei mun kannata mennä lähellekkään koneita, tärisin ja oksetti, jonkinlainen paniikki päällä melkein koko ajan. lähin siis kotiin ja koko matkan äänet kilju mun päässä, meinasin taas jäädä auton alle vaikka kuinka monta kertaa, ajoin pyörällä niin kovaa kun pystyin ja haukoin henkeä pelosta. oli kauhea tunne että joku seuraa tai hyökkää kohta kimppuun. alkaa olla aika huolestuttavia tilanteita... pääsin kotiin ja aloin kattomaan elokuvaa, nukahdin jo puolen tunnin päästä ja heräsin kahden aikoihin. nyt taas aika normaali olo, rauhallinen, tuntuu että oon taas melkein oma itteni. ei tätä kauan kestä kuitenkaan... miksen vaan menny sinne terapian toimistoon ja sanonu että mä sekoan kohta? tuntuu että mussa on kaks puolta, toinen tajuaa että nyt ei oikeasti mene hyvin ja tällä menolla sekoan kokonaan, mutta toinen puoli kieltää koko ongelman. oon vaan väsyny, kyllä tää tästä. toinen puoli estää hakemasta apua, toinen tajuaa että olis parempi mennä vaan suoraan osastolle... mutta ne estää toisiaan tekemästä mitään, joten mä vaan yritän jaksaa enkä oo kertonu tästä muille kun kavereille... jo pelkkä tän asian ajattelu saa mun pään sekasin, joten lopetan ja koitan keksiä jotain muuta ajateltavaa nyt... ei tää kyllä lepäämällä parane...
torstai 24. marraskuuta 2011
en saanu nukuttua, joten katoin 3 neiti marple elokuvaa... menihän se aika niinkin.
ajatukset alkaa selvitä, tai sitten ehkä mä alan olla taas maaninen... en edes muista enää millanen olo mulla on ollu, enkä oikeastaan muista taas mistään mitään. pitäis kai soittaa sille terapeutille, mutta mitä mä muka sanon ku en muista enää miks mun piti sille soittaa? muutenkin on vähän outo olo, sellanen kyllähän mä nyt pärjään, en mä mitään apua tarvii, kunhan muistan ottaa lääkkeet ja saan nukuttua kunnolla... kun edes tietäis mitä on tapahtunu... en muista mitään koko viikosta, paitsi sen että maanantaina ja tiistaina oli vielä hyvä olo, kaikki oli selkeää mutta sitten tapahtu jotain... ja nyt on perjantai. mitä tapahtu keskiviikkona ja torstaina? hämärä muistikuva että olisin ollu kalliossa, mutta olinko mä edes koulussa tai terapiassa? mitä helvettiä?
muutenkin tuntuu että kaikki mitä mulla lukee jossain päiväkirjassa tai lääkärinlausunnossa, ei se ole minä, en mä oo tehny mitään sellasta. noi aikasemmat tekstit tässä blogissakin tuntuu jotenkin vierailta, enhän mä tollanen ole, ei mikään tunnu todelliselta... mä oon varmaan sekoamassa... miksen muista mitään? ja miksen tunnista itteäni peilistä? mikä vittu mua vaivaa!?
ajatukset alkaa selvitä, tai sitten ehkä mä alan olla taas maaninen... en edes muista enää millanen olo mulla on ollu, enkä oikeastaan muista taas mistään mitään. pitäis kai soittaa sille terapeutille, mutta mitä mä muka sanon ku en muista enää miks mun piti sille soittaa? muutenkin on vähän outo olo, sellanen kyllähän mä nyt pärjään, en mä mitään apua tarvii, kunhan muistan ottaa lääkkeet ja saan nukuttua kunnolla... kun edes tietäis mitä on tapahtunu... en muista mitään koko viikosta, paitsi sen että maanantaina ja tiistaina oli vielä hyvä olo, kaikki oli selkeää mutta sitten tapahtu jotain... ja nyt on perjantai. mitä tapahtu keskiviikkona ja torstaina? hämärä muistikuva että olisin ollu kalliossa, mutta olinko mä edes koulussa tai terapiassa? mitä helvettiä?
muutenkin tuntuu että kaikki mitä mulla lukee jossain päiväkirjassa tai lääkärinlausunnossa, ei se ole minä, en mä oo tehny mitään sellasta. noi aikasemmat tekstit tässä blogissakin tuntuu jotenkin vierailta, enhän mä tollanen ole, ei mikään tunnu todelliselta... mä oon varmaan sekoamassa... miksen muista mitään? ja miksen tunnista itteäni peilistä? mikä vittu mua vaivaa!?
otin lääkkeet ja olo alkaa vähän selkenemään... oon liian sekasin, en pysty nukkumaan vaikka pitäis, kaikki yritykset tuntuu valuneen hukkaan. joo, sain alotettua koulun, mutta ei se taida sittenkään onnistua. viimeset pari päivää oon ollu taas melko psykoottinen ja maaninen, teen kaikkea vaikka en tajua tekeväni mitään, ja sitten kun tajuan tehneeni jotain, luulen ja uskon tehneeni jotain ihan muuta kun mitä oon oikeasti tehny. en muista yhtään, mitä on tapahtunu tai missä oon ollu. hetkn luulin jopa jääneeni auton alle, koska näin ilmeisesti sellasta unta. nukuin ja näin outoja unia, herätessäni luulin niitä todeksi, enkä vieläkään oo ihan varma, oliko ne pelkkää unta. yritän pitää ajatukset kasassa, mutta se ei tunnu onnistuvan millään. aion huomenna soittaa mun terapeutille ja pyydän sitä hoitamaan mulle jonkun valvojan, joka kävis aina välillä tarkistamassa missä kunnossa oon... eihän mua sais tässä kunnossa päästää kouluun kaikkien niiden terien lähelle, tapan vielä itteni kun teen asioita just huomaamattani... ja jollekkin toiselle saattaa käydä myös huonosti, jos mulla flippaa päästä ihan kunnolla... aion näyttää mun opettajalle sen lääkärin todistuksen, missä lukee näistä mun psykoottisista ja skitsofreenisista oireista, niin sekin tietää sitten vähän paremmin, jos en yhtäkkiä tuukkaan kouluun, enkä ilmota mitään... ei musta ole kouluun, kuuluisin osastolle. mä ajattelin, että voisin yrittää sinnitellä joululomaan asti, eli kuukauden vielä, sit menisin sen loman ajaks osastolle. en mä nyt voi vielä luovuttaa...
mua pelottaa.
haluaisin vaan olla normaali ja terve...
mutta mä oon sekoamassa, enkä ole ainoa joka on sitä mieltä.
mitä mä teen?
tiistai 22. marraskuuta 2011
spooky...
koulussa meni ihan jees, saatiin asioita sovittua opettajan ja kuraattorin kanssa, sit kävin L:n kanssa pitsalla (söin KOKO pitsan, ilman mitään omantunnontuskia ja join tavallista limsaa sen kanssa!!! MITÄ!??!) , maksoin velat sille, pyörittiin kaupungilla, kävin sossussa, ostin kotimatkan varrelta maalaustarvikkeet aika halvalla, vaihdoin verhot, laitoin vanhat pyykkikoneeseen pyörimään ja nyt istun ja mietin että mitäs nyt sitten.
voisin kai vaihtaa verhot vielä keittiöön, ku ärsyttää kun ei siitä ikkunasta näe läpi ku kauhee pitsihökötys edessä. :D voisin vaihtaa kalanverkkoon ja heiniin. Siis mun toiset verhot näyttää niiltä...
heräsin aamulla joskus 4 aikaan ja ehdin kattoa yhen leffan ennen koulun alkua. :D tää on aivan uskomatonta... ja mulla on jopa kaiken lisäks ihan pöljänä rahaakin! vois tänään käydä pyörähtämässä baarissa moikkaa ihmisiä ja sit kattois jos tulis uni silmään, huomenna taas kouluun tekemään taulua minkä suunnittelin tänää. huomattiin tänää ettei mulla oikeastaan ole paljon paskaakaan koulua jälellä, jos saan kaikki yhteiset ja kirjalliset aineet tehtäväpaketteina kotiin! JES!
ja just tuli puhelu että ois kyyti kauppaan, eli verhojen vaihto jää nyt kesken mutta hoidan sen loppuun myhemmin. :)
voisin kai vaihtaa verhot vielä keittiöön, ku ärsyttää kun ei siitä ikkunasta näe läpi ku kauhee pitsihökötys edessä. :D voisin vaihtaa kalanverkkoon ja heiniin. Siis mun toiset verhot näyttää niiltä...
heräsin aamulla joskus 4 aikaan ja ehdin kattoa yhen leffan ennen koulun alkua. :D tää on aivan uskomatonta... ja mulla on jopa kaiken lisäks ihan pöljänä rahaakin! vois tänään käydä pyörähtämässä baarissa moikkaa ihmisiä ja sit kattois jos tulis uni silmään, huomenna taas kouluun tekemään taulua minkä suunnittelin tänää. huomattiin tänää ettei mulla oikeastaan ole paljon paskaakaan koulua jälellä, jos saan kaikki yhteiset ja kirjalliset aineet tehtäväpaketteina kotiin! JES!
ja just tuli puhelu että ois kyyti kauppaan, eli verhojen vaihto jää nyt kesken mutta hoidan sen loppuun myhemmin. :)
maanantai 21. marraskuuta 2011
waiting and waiting...
ääh, en jaksa odottaa huomista, olis jo. olis ainakin tekemistä. nyt vaan istun yksin kämpillä homehtumassa eikä mulla oo mitään syytä tehä mitään tai mennä mihinkään. niin tylsää. tein ruokaa, riisiä ja soijakastiketta. jääkaapissa on enää pieni salaatti aamuks ja sit loppuu ruoka kokonaan. onneks huomenna pääsee ostamaan lisää. ajattelin ostaa viiniäkin. yhen pullon vaan, ottais siitä lasillisen aina sillontällön. tein loistavan keksinnön millä hillitsen syömistäni. teen annokset aina valmiiks sellasiin pieniin pakastusrasioihin. syön yhen aina kerrallaan ja jos ei riitä, harmi. en vaan tiiä jaksanko toteuttaa sitä, mutta sellanen pilkahti päähän kun laitoin sitä salaattia valmiiks aamuks. ihan toteutettavissa oleva idea kyllä, eihän siinä mitään. niin joo ja keksin jo ensimmäisen työnikin koulua varten. ajattelin tehä viinipullotelineen, jos nyt kerran alan sellastakin juomaan nii pitäähän niille olla oma paikka, ja mun keittiö kaipaa vähän piristystä, se on niin tylsä kun ei siellä oo mitään. paitsi lamppu tiskipöydän yllä, minkä korjasin tänään, jee, hyvä minä. kylläpäs mä oon tehny tänään paljon turhuuksia... huhhuh. ajattelin huomenna vaihtaa illalla verhot, nää pitäis nää nykyiset pestä. sit pitäis soittaa äitille että tuo mun sänky on liian iso ja kömpelö ja rikki niin voisko se tulla hakemaan sen pois ja tuoda vaikka mun vanhan sängyn tänne... se on niin ihana se mun vanha... sellanen tyttömäinen valkonen rautasänky missä on aika isot päädyt... prinsessasänky. ^^ äiti on muutenkin tulossa viemään täältä tavaroita pois, ku sanoin sille että ois kirppiskamaa jos kiinnostaa. En oo puhunu sille mitään siitä, minkä takia oikeasti tyhjennän kaappejani ja vähennän tavaraa, ja toivottavasti se ei saakaan tietää sitä. mutta tuosta sängystä vielä sen verran, kun se on noin iso että se vie noin puolet mun makuuhuoneesta ja kun ajattelin alkaa maalaamaankin taas yms, niin tarviin sitä tilaa ihan oikeasti. enkä mä tarvii sänkyä kahdelle, ku oon yksin ja tuun näillä näkymin olemaankin yksin ainakin jonkun aikaa, ja vieraille on aina toi mun levitettävä sohva, että niin. minkähän takia mä perustelen kaikkia mun suunnitelmia ihan hirveästi vaikka ne olis kuinka pieniä? aika outoa. oon kai jotenkin epävarma. ääh, kun pysyiskin huomenna pää kasassa ja muistais tehä kaikki mitä oon suunnitellu tekeväni... kyllähän mulla aikaa on, se on ihan varma, mutta se on eri asia muistanko vielä huomenna, tai jaksanko. no perkele jaksoin tänäänkin, miksen huomenna muka jaksais? nyt vois tehä lisää muistilappuja... en halua missata huomenna mitään.
hihi
muistinpa tuossa just että tuo koulun alottaminen auttaa mua laihtumaankin. nimittäin sinne on ihan kiva matka, jonka poljen pyörällä tai kävelen eli n. 30 min liikuntaa joka päivä, sit ku tuo mun koulunkäynti on aika ruumiillista työtä, nii jes, lisää liikuntaa. sit vielä ku en pysty syömään koulun ruokalassa paniikkien takia nii tulee väkisinkin oltua suuri osa päivästä syömättä! aivan mahtavaa.
huomenna siis herätys klo 7, sit 8aan koululle, muutama tunti siellä, syömään, klo 13 mulla on aika sossuun ja sit pitäis keksiä jostain kyyti kauppaan ostamaan kaikkea mahollista, koska mulla ei oikeasti ole kohta mitään kämpillä, nii tulee aika paljon ostettua... sit kotiin, ehkä joskus kolmen-neljän aikaan. sit en tiiä, varmaan taas kirjottelen ja himmailen ympäriinsä, ehkä jopa tilaan jotain kivaa itelleni netistä, who knows. :)
huomenna siis herätys klo 7, sit 8aan koululle, muutama tunti siellä, syömään, klo 13 mulla on aika sossuun ja sit pitäis keksiä jostain kyyti kauppaan ostamaan kaikkea mahollista, koska mulla ei oikeasti ole kohta mitään kämpillä, nii tulee aika paljon ostettua... sit kotiin, ehkä joskus kolmen-neljän aikaan. sit en tiiä, varmaan taas kirjottelen ja himmailen ympäriinsä, ehkä jopa tilaan jotain kivaa itelleni netistä, who knows. :)
page 9, fat ass!
oon saanu tänään aikaan taas aika paljon, soitin koululle, sovittiin että alotan huomenna ainakin jollain tavalla, sit oon järjestelly vähän muitakin asioita, tehny muistilappuja ja suunnitelmia... ja oon saanu kirjotettua jo 9:nnen sivun mun tarinaan! oon kyllä aika ylpeä siitä, vaikka se nyt oikeastaan onkin mun "esikoisteos" ja vielä muokkaamaton, mut hyvä alku. aamupaino oli jotain niin järkyttävää, etten viiti sitä tänne laittaa, mut oon sentään hillinny tänää syömistä. oon siis syöny kupin puuroa marjoilla. meinaa olla iltapäivän ruokavaihtoehdot aika vähissä, nimittäin kaapista löytyy tattadaa: riisiä. no okei okei on mulla soijarouhetta, vois koittaa jonku kastikkeen väsätä sen kanssa. no onneks ei ainakaan tuu ahmittua. :D nii joo ja onhan mulla yks tomaatti ja vähän salaattia.
heräsin aamulla siihen kun mun päässä soi kaija koon tinakenkäinen tyttö vai mikä sen paskan biisin nimi nyt olikaan... se oli niin raivostuttavaa. ja näin taas ihan friikkejä unia jostain presidentistä ja luistelusta ja vaikka mitä. :D
voisin kirjottaa vielä vähän ja sit siivota. sit ruoka, joku ehkä inspiroiva leffa ja sit lisää kirjottamista.
ja just tuli puhelu että mä alotan huomenna koulun kello 8! jee! tai toisaalta voi vittu, koska pitää herätä nii aikasin mutta silti! mää oon saanu jotain aikaan!
heräsin aamulla siihen kun mun päässä soi kaija koon tinakenkäinen tyttö vai mikä sen paskan biisin nimi nyt olikaan... se oli niin raivostuttavaa. ja näin taas ihan friikkejä unia jostain presidentistä ja luistelusta ja vaikka mitä. :D
voisin kirjottaa vielä vähän ja sit siivota. sit ruoka, joku ehkä inspiroiva leffa ja sit lisää kirjottamista.
ja just tuli puhelu että mä alotan huomenna koulun kello 8! jee! tai toisaalta voi vittu, koska pitää herätä nii aikasin mutta silti! mää oon saanu jotain aikaan!
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
niinpä tietysti.
sorruin sitten syömään vielä puoli kuppia puuroa ja marjoja sekä tein vielä lopuista jauhoistani leipää, jonka lähinnä upotin öljyyn, kun ei ollu muuta sen kanssa. eli mun kaapit on nyt tosiaankin tyhjät. en tiiä uskallanko sittenkään ostaa ruokaa, kun mä aina sorrun... mutta jos ostaisin sellasia paketteja, ettei niistä saa paljoa kerralla... en tiiä, ihan ähky olo. yritin syödä jotain pähkinöitäkin, mutta huomasin yhessä pähkinän puolikkaassa jotain, mikä näytti ihan jonkun elukan munilta niin annoin sit niiden olla... olispa kaikessa ruuassa jotain oksettavaa nii ei tulis ikinä syötyä. tänään meinasin kyllä oksentaa ku söin sitä perkeleen leipää niin paljon. teki ihan hirveästi mieli mennä vaan vessaan ja antaa ylen... huomenna mun pitää ainakin toivottavasti mennä johonkin käymään, jos sais taas tekosyyn liikkua pois kämpiltä. tänäänkin oon jumittanu taas koko päivän sisällä, edes parvekkeelle en oo vääntäytyny. i feel like such a failure. joo en varmaan viikkoon käy kyllä punnitsemassa itteäni, ellen saa jostain jotain ihanaa mahatautia tai jotain. olo on ku jollain norsulla.
mää kirjotin runon...
A few years ago, I knew a girl who was for sale.
Her father hated her and said often: "you are too pale.
You are good for nothing for you are so ill,
always getting sick, in constant need of some pill."
So the father took her to the market and put up a sign:
a girl for sale! used to abuse and immune to pain!
The girl stood there for a while and waited, waited and waited a bit more.
Then came the buyer, who was a big, rough man and cold to the core.
The girl was sold for 200 pounds,
but could there be a price for all her inner wounds?
She wept and cried on the way to her new home,
where she could only be forgotten by everyone and to everyone, be unknown.
They finally got there, and the house was big;
there were a staff and few horses and a sty for pigs.
The girl was amazed by the wealth of this man,
she understood he had bought her only because he`d can.
"This is your room and there is the bed.
Make yourself at home, because tomorrow we shall be wed."
The door of her bedroom closed as the man walked away.
Leaving her alone to cry for the rest of the day.
When she woke up the next morning to the dawn of her wedding day,
she suddenly felt very strong and thought ; "No way.
There´s nothing that could make me marry this man,
for my escape from here i´ll do anything I can."
A brave attempt that was, but she was cornered and there were nowhere to hide.
So she jumped through a window knowing she would die.
This is the story of a girl who was sold.
I tell you this so you´d know the world is very, very cold.
Her father hated her and said often: "you are too pale.
You are good for nothing for you are so ill,
always getting sick, in constant need of some pill."
So the father took her to the market and put up a sign:
a girl for sale! used to abuse and immune to pain!
The girl stood there for a while and waited, waited and waited a bit more.
Then came the buyer, who was a big, rough man and cold to the core.
The girl was sold for 200 pounds,
but could there be a price for all her inner wounds?
She wept and cried on the way to her new home,
where she could only be forgotten by everyone and to everyone, be unknown.
They finally got there, and the house was big;
there were a staff and few horses and a sty for pigs.
The girl was amazed by the wealth of this man,
she understood he had bought her only because he`d can.
"This is your room and there is the bed.
Make yourself at home, because tomorrow we shall be wed."
The door of her bedroom closed as the man walked away.
Leaving her alone to cry for the rest of the day.
When she woke up the next morning to the dawn of her wedding day,
she suddenly felt very strong and thought ; "No way.
There´s nothing that could make me marry this man,
for my escape from here i´ll do anything I can."
A brave attempt that was, but she was cornered and there were nowhere to hide.
So she jumped through a window knowing she would die.
This is the story of a girl who was sold.
I tell you this so you´d know the world is very, very cold.
energic
hm, mulla on ihmeen energinen olo... oon saanu taas vähän kirjotettua, taitaa olla 5:s sivu menossa tuossa mun tarinassa, ja oon saanu ajatuksia muutenkin kokoon. oon tehny pari muistilistaa ja päättäny käydä tiistaina ostamassa ihan oikeeta ruokaa kämpille, leipää ja sen sellasta. sit ajattelin kans suunnitella viikon ruuat ja syömiset eteenpäin valmiiks, niin sitten jos tulee nälkä niin tietää mitä saa syödä ja kuinka paljon ilman että tarvii tuntea huonoa omaatuntoa. tänään mulla on ollu aika hyvä päivä syömisten suhteenkin, en oo kauheesti vetäny napaani... joskus kun heräsin nii söin riisiä ja 6 lihapullaa, ja se riisikin jäi kesken, vaikka keitin vaan n. 1 1/2 dl sitä. sit siinä sivussa meni loput hampparikastikkeet, se on niin namia, voisin tyyliin elää sillä. mut niin, sen jälkeen oon vaa juonu teetä, joku kofeiinin yliannostus tai jotain ku niin kauheesti virtaa nyt, mut ei voi mitään. tuntuu ihmeen laihalta, vaikka en varmaan oo edes laihtunu yhtään, ku eilen menin syömään niin kauheesti... ajattelin huomenna herätä aikasin ja soittaa koululle, että Kelan puolesta saan tulla kouluun jne, että millon pidetään tapaaminen ja millon sitten oikeasti alotan sen koulun. haluan saada sen nyt eka pois päiväjärjestyksestä. sit ajattelin, että ku saan tiistaina rahaa, nii maksan "velat" pois eka ja sit käyn siellä ruokakaupassa ja sit ostan maalaustarvikkeet ja alan taas tekemään sitäkin, siitä on liian pitkä aika... Aah, mä rakastan teetä! voi että ku siitä tulee näin hyvä olo, voisin tehä tyyliin mitä vaan! mutta jos nyt rauhottuisin ja kirjottaisin lisää tuohon mun tarinaan, oon saanu jopa kehuja siitä, jee!
ööh...
missähän mää oon ollu viimeset pari-kolme päivää... en ainakaan suihkussa. hiukset sojottaa joka suuntaan painovoimaa uhmaten enkä uskalla edes koskea niihin kun ne on nii likaset. kai sinne pitäis tästä raahautua. vähän sellanen olo että mä en oikeen oo taas ite ollu paikalla, mut toisaalta on sellanen olo että oon ollu, en vaan muista mitään. jännä.
on niin läski olo että ahdistaa. eilen söin ihan vitusti, 2 lautasellista ranskiksia ja lihapullia, sit vielä 1/2 lautasta salaattia... en uskalla kattoa paljon painan.
kämppäkin on taas ihan sotkunen, ahdistaa. tai no makkari on, ilmeisesti oon viettäny täällä aika paljon aikaa. no ainakaan en oo tehny mitään tyhmää... jospa sitä tuulettais, kävis suihkussa ja siivoais. tänään vois olla taas pitkästä aikaa sellanen "aktiivinen" päivä...ja huomenna hoidettava taas kouluasioita, ehkä jopa mentävä koululle. jos sais sen jo selville että millon alotan ja millä tuntimäärällä... ja paljonko mulla on sitä jälellä.
näin taas ihan ihmeellisiä unia, en vaan enää oikeen muista mitä. aika jännää.
on niin läski olo että ahdistaa. eilen söin ihan vitusti, 2 lautasellista ranskiksia ja lihapullia, sit vielä 1/2 lautasta salaattia... en uskalla kattoa paljon painan.
kämppäkin on taas ihan sotkunen, ahdistaa. tai no makkari on, ilmeisesti oon viettäny täällä aika paljon aikaa. no ainakaan en oo tehny mitään tyhmää... jospa sitä tuulettais, kävis suihkussa ja siivoais. tänään vois olla taas pitkästä aikaa sellanen "aktiivinen" päivä...ja huomenna hoidettava taas kouluasioita, ehkä jopa mentävä koululle. jos sais sen jo selville että millon alotan ja millä tuntimäärällä... ja paljonko mulla on sitä jälellä.
näin taas ihan ihmeellisiä unia, en vaan enää oikeen muista mitä. aika jännää.
lauantai 19. marraskuuta 2011
aaaah
nyt mä sitten alotin sen. mä aloin kirjottamaan, ja tää vaikuttaa kyllä aika lupaavalta, vaikka niska onkin nyt ihan jumissa. oon kirjottanu jo 3 sivua. nimeä en oo vielä keksiny, enkä oikeen juontakaan, mutta kattoo nyt miten tää kehittyy. mitä mun sairas mielikuvitus saakaan aikaan. :D tähän asti oon kyllä aika tyytyväinen tähän.
ja koko päivä on menny taas ihan harakoille. :P
jos tähän väliin vähän Edgar Allan Poea ja sit myöhemmin lisää Tim Burtonia, eli Edward Saksikäsi. :)
ja koko päivä on menny taas ihan harakoille. :P
jos tähän väliin vähän Edgar Allan Poea ja sit myöhemmin lisää Tim Burtonia, eli Edward Saksikäsi. :)
aamu
heräsin... jouduin väkisin vääntämään itteni sängystä ylös... oon niin väsynyt. ehkä se johtuu noista lääkkeistä, ehkä viime viikkojen unen puutteesta... en tiiä, mutta kaikki tuntuu niin ylivoimasen raskaalta. ja näin unta, että olin huumevierotuksessa ja aloin riehumaan siellä.
paino on taas noussu... vähän vaan, mutta silti. 63,1... ihan liikaa. mun pitää keksiä joku tekosyy lähteä ulos. yksin ja ilman syytä on ahdistavaa lähteä ulos. tai no ei se yksinäisyys niinkään... ilman päämäärää.
mutta tänään mä käyn, jossain. pakko. voisin laskea rahat ja kattoa, onko mulla varaa ostaa lisää tupakkaa. enää 3 jälellä, eikä mitään hajua, mistä saan lisää, jos mulla ei ole varaa. sit haluaisin kanssa salaattia. se on ehkä ainoa ruoka mikä ei ala hirveästi oksettaa.
juttelin eilen taas sen mielenkiintosen tyypin kanssa... oikeastaan en edes halunnu, en tiiä miks. mutta se alotti sen keskustelun nii en viittiny olla jatkamatta... se kai vähän huolestu musta, kun kerroin että oon vähän huonossa kunnossa... miksen osaa pitää päätäni kiinni? kun joku multa jotain kysyy, aina on pakko purkaa kaikki huolet ja murheet niiden niskaan... voisin joskus olla vaan hiljaa.
paino on taas noussu... vähän vaan, mutta silti. 63,1... ihan liikaa. mun pitää keksiä joku tekosyy lähteä ulos. yksin ja ilman syytä on ahdistavaa lähteä ulos. tai no ei se yksinäisyys niinkään... ilman päämäärää.
mutta tänään mä käyn, jossain. pakko. voisin laskea rahat ja kattoa, onko mulla varaa ostaa lisää tupakkaa. enää 3 jälellä, eikä mitään hajua, mistä saan lisää, jos mulla ei ole varaa. sit haluaisin kanssa salaattia. se on ehkä ainoa ruoka mikä ei ala hirveästi oksettaa.
juttelin eilen taas sen mielenkiintosen tyypin kanssa... oikeastaan en edes halunnu, en tiiä miks. mutta se alotti sen keskustelun nii en viittiny olla jatkamatta... se kai vähän huolestu musta, kun kerroin että oon vähän huonossa kunnossa... miksen osaa pitää päätäni kiinni? kun joku multa jotain kysyy, aina on pakko purkaa kaikki huolet ja murheet niiden niskaan... voisin joskus olla vaan hiljaa.
perjantai 18. marraskuuta 2011
nopea helpotus
otin lääkkeet ja juttelen T:n kanssa, heti helpottu vähän olo. päässä alkaa kyllä vähän "pärisee" aina kun ottaa lääkkeet mutta ajatukset selvenee. tää on niin outo tää mun pääkoppani... tuntuu että haluan ja tällä hetkelläkin seison siinä häilyvällä rajalla, joka erottaa hulluuden ja terveen järjen. hetkittäin haluan pudota hulluuden pyöritykseen, antaa kaiken tulla ulos, mutta toisaalta... en halua. nyt pilkahti yhtäkkiä päähän se ajatus, että jos menisin osastolle jouluks... lataisin vähän akkuja, voisin olla turvassa hullu. eikä muiden tarviis olla huolissaan. mutta siinä on pari ongelmaa: elukat, syöminen ja miten saan mun tutun yliannostuksen, jonka otan joka ilta? pitäis ostaa valmiiks ihan vitusti lääkkeitä ja piilottaa ne ennen ku meen sinne... ja musta se olis luovuttamista. mutta se olis turvallista. jos tippuisinkin kartalta, se huomattais ja saisin heti apua enkä vois tehä mitään tyhmää. tälläkin hetkellä mun ympärillä liihottelee hahmoja, kuulen ääniä... mutta nyt ne ei ole mulle täyttä totta. sitten kun ne on, voi jo huolestua. siihen asti mä pärjään kyllä... kai. tää on kaikki niin sekavaa.
katoin telkkaria pari tuntia, enkä pystyny keskittymään ollenkaan. söin taas riisiä ja sitä samaa paskaa, nyt oksettaa koko ajan ihan hirveesti... ei oikeen pysy ajatukset kasassa... en oo lähteny tänää mihinkään kämpiltä enkä oo käyny edes parvekkeella, polttanu tupakkaakin sisällä... likanen ja turvonnu olo... vihaan tätä oloa... i feel like such a shit.
art or madness?
mä oon niin jossain euforisessa tilassa... ahmin silmilläni kaikkea kaunista.
i feed myself with images of madness, sadness, melancholia and tragedy. they make me breathe the cold autumn air, which fills me up like the fog over the dead, empty fields. i finally feel there´s some reason for me to live. i can finally see the reason for my being, for the suffering i have lived, the hell within me. the madness in my eyes, the insanity that lies in my soul, that all has a reason now.
kylläpäs englanniks on helpompi kirjottaa... ach, en ois uskonu että mun päästä löytyy tuollasia lauseita. vois alkaa runoilijaks tai jotain.
piirtelin... pelkkiä hahmotteluja vaan, aion tehä sit loput maalaamalla, tosin mun hahmotelmat ei koskaan jää oikeen hahmotteluun, toi näyttää jo puolivalmiilta, ilman värejäkin... ja se on saanu vahvasti vaikutteita siitä eilisestä leffasta, mut ei voi mitään. pitäis kai syödä jotain... mahaan sattuu. kello ei ole ees 4 vielä, yleensä syön 6 aikaan... jos mä tekisin poikkeuksen. tuskin mä siihen kuolen? ei mitään hajua siitä, mitä tekisin tänään. siivota ainakin pitäis, mut ei huvita yhtään
62,8 (vaatteet päällä???)
hmmh, laihtuminen jatkuu, tätä menoa se on kohta taas jo 61 puolella. jes. heräsin tuossa vähän aikaa sitten, olin kauhean väsyny, mulla oli herätys klo 10 mutta jatkoin vaan unia. kun sit vihdoin heräsin, makasin vähän aikaa sängyssä. tunsin miten mun lihakset ja rasvakerros surkastuu pikkuhiljaa... pientä lämmintä kutinaa, kihelmöintiä ympäriinsä. kun nousin ylös, rintaan pisti, en meinannu pysyä pystyssä, hoipertelin vessaan ja rintaan pisti vielä enemmän, tärisin. aliravitsemus kai... mutta näytän paremmalta. en vielä hyvältä, mutta paremmalta.
tää on perjantai... vielä 4 päivää että saan rahaa, onhan mulla 5 tuossa pöydän laatikossa, ja pulloja... mut en tiiä. en halua ostaa ruokaa. pärjään hyvin ilmankin. tupakkaa voisin ostaa, ja colaa... onhan mulla riisiä kaapissa, ja vähän sitä broccoli-mixiä, pärjään hyvin niillä. haluaisin nähdä T:tä tänään tai huomenna, se vaan on menossa baariin, eikä mulla oo varaa lähteä edes sinne.
otin eilen taas ihan liikaa tenoxia... oon joskus kyllä ottanu enemmänkin, mutta silti... pelkään jääväni taas koukkuun. ja ehkä tää sydämen hakkaaminen ja väsymys johtuu siitä... pelottaa että mun kroppa ei sit kuitenkaan kestä noita määriä, mitä syön. eilenkin otin 4, ja lääkäri sano että se voi jo tappaa... oon joskus ottanu 5 kin... mutta miksen mä välitä tai edes ajattele koko asiaa kun otan niitä?
"menen vastaan kuolemaa, voi luoja kuinka sitä pelkään..."
tää on perjantai... vielä 4 päivää että saan rahaa, onhan mulla 5 tuossa pöydän laatikossa, ja pulloja... mut en tiiä. en halua ostaa ruokaa. pärjään hyvin ilmankin. tupakkaa voisin ostaa, ja colaa... onhan mulla riisiä kaapissa, ja vähän sitä broccoli-mixiä, pärjään hyvin niillä. haluaisin nähdä T:tä tänään tai huomenna, se vaan on menossa baariin, eikä mulla oo varaa lähteä edes sinne.
otin eilen taas ihan liikaa tenoxia... oon joskus kyllä ottanu enemmänkin, mutta silti... pelkään jääväni taas koukkuun. ja ehkä tää sydämen hakkaaminen ja väsymys johtuu siitä... pelottaa että mun kroppa ei sit kuitenkaan kestä noita määriä, mitä syön. eilenkin otin 4, ja lääkäri sano että se voi jo tappaa... oon joskus ottanu 5 kin... mutta miksen mä välitä tai edes ajattele koko asiaa kun otan niitä?
"menen vastaan kuolemaa, voi luoja kuinka sitä pelkään..."
torstai 17. marraskuuta 2011
pätkiä keskustelusta...
no sillon olin vielä... noh, sanotaanko vaikka että mulla oli vielä tunteet sillon. 
helpoimmin selitetty.
tai no onhan mulla nytkin, mutta ne tulee vaan hetkittäin, jonkunlaisina kohtauksina.
tekee mieli vaan huutaa niin kauan että oksennan ja itken ja kuolen siihen paikkaan.
eikö oo kaunista?
olen ristiriitainen paskiainen joka ei osaa elää eikä kuolla.
...and this is my life every f*ckin´ day...
...i need my numbing pills...
... i want to spill my guts on the floor... nättejä ääniä kuuluu pään sisältä.
joka kerta ku katon peiliin nii se kuva siellä oksentaa joko verta tai jotain mustaa...
i poison everything within reach...
is there anything that can REALLY hurt me even more..?
tää keskustelu on käyty jo aikasemminkin.
ah autuutta, tunnen kuinka pääni tyhjenee. ilooooooove my drugs...
the worst kind of hope is the false one.
oon tottunu jo... kuullu samat sanat niin monta kertaa niin monelta ihmiseltä
i´m not even trying to justify myself
sick of making excuses...
inspiraatio
ah, katoin just ihanan leffan, 9. se oli jotain niin käsittämättömän kaunista. määki haluan alkaa tekemään leffoja, just tollasia! ja maalaamaan ja kirjottamaan ja... tahtoo päästää mielen valloilleen! vois kyllä, taas pitkästä aikaa alkaa luovaks. taisin jopa maalata viimeks... öö... 7 vuotta sitten? oon päässy kyllä nyt repsahtamaan ja kunnolla, heti ens viikolla vois käydä ostaa maalaustarvikkeet ja ruveta tekemään jotain kaunista. ei hajuakaan mitä, mut kai se jossain vaiheessa päähän pilkahtaa. haluan taas tehä kärsimyksestä kaunista, niinkun sillon joskus.
purkaus
söin. liikaa.
1/2 lautasta riisiä, jonka seassa 6 siivua porkkanaa, 2 palaa parsakaalia ja 3 palaa kukkakaalia, + suolaa...1/2 lautasta salaattia, josta löyty 2 rkl kastiketta, kurkkua, 1/2 tomaattia ja kourallinen salaattia...
jälkkärinä 1/2 murokupillista sipsejä...
HYI.
oksettavamursuvalasihrakasalaiskaläskipaskiainenperseylösjaoksenna!
hyihyihyihyihyihyikukatahansahäpeäisollanoinläskiturhahuoraperkeleenläskipersesotanorsumitenvoitelääitteskanssaeikösuayhtäänhävetävitunläskilutka!!!
jopelkälläsunmahamakkarallavoisruokkiakokonaisenperheenviikoks
vittumikäoikeussullaonsyödäenääyhtäänenempääinhottavasäälittäihmisperse
jokaeiosaalopettaaedessyömistäajoissaennenkuonjoniinoksettavaettäkaikkiaympärillähävettäävittukuole!!!
ihan pieninä vuodatuspurkauksina poistuu ajatukset taas päästä... parempi kai, kun pitää ne sisällä... (mun tekee NIIN mieli ahmia nyt.) onneks mulla on rahat ja ruoka sen verran finito, että viikonloppu on pakostakin selvittävä riisillä, porkkanalla, kukkakaalilla ja parsakaalilla. (tosin sunnuntaina taitaa olla pelkkää riisiä, muuta on niin vähän että minä itsekuriton läskipaska syön kaikki ennen sunnuntaita, ellen saa rahaa.) ja minähän en ala kenellekkään itkemään että mulla on nälkä eikä rahaa tai ruokaa! siitä ei tuu muuta kun kuittailua ja vittuilua ja syytöksiä jälkeenpäin. (mitään apua ois koskaan tarvinnukkaan...)
just thinking...
koin taas pienen valaistumisen itsestäänselvyyksistä... aloin miettimään, että perkele, mähän pärjään! jotenkin, hatarasti, tuettuna, mutta mä pärjään! ja paranen koko ajan, päivä päivältä elämä on helpompaa kestää, mun on helpompi hengittää ja kävellä kadulla... edelleen, tuskin musta koskaan onnellista tulee, tai normaalia, mutta hetkittäin... sitä kai sanotaan onnellisuudeks... on asioita, pahoja, ahdistavia asioita, joista en halua luopua, enkä varmaan pystykkään luopumaan vielä pitkään aikaan, (jos koskaan...) mutta haluan korvata hyvällä kaiken sen, mistä pystyn luopumaan. minkä oon valmis unohtamaan. haluan jo irti näistä siteistä, jotka mua tukee. haluan seistä omilla jaloillani, kaatumatta. mutta ei vielä, jos nyt nousen, kaadun varmasti. syvemmälle kun koskaan. juureton puu ei pysy pystyssä, joten mun on kasvatettava omat. hyvät, vahvat juuret. oon jo saanu niin paljon asioita hoidettua ja muutettua, ei enää paljoa... sitten kaikki muuttuu, kaikesta tulee jotain uutta ja parempaa...
paperisota maailmaa vastaan jatkuu...
kävin koululla ja kelalla tänään. muuten voisin alottaa koulun jo huomenna, mutta siinä on se ongelma, kun oon "eläkkeellä" niin jos koulussa sattuis jotain niin kukaan ei tiedä kuka korvais ja mitä, ja saanko mitään tukia, lakkautetaanko mun eläke ja asumistuet yms jos jatkan koulua... kaikki yhtä sotkua. ja se kaikki roikkuu yhen puhelinsoiton varassa, jota saa tietty odottaa ties kuinka kauan... miksen vaan pääsis jo pois?
juuh, tosiaan olin krapulassa tuolla, asioita hoidellessa ja pyörällä kaahaillessa menikin taas kevyesti se 3 tuntia... syömättä, 1 energiajuoman ja 3 tunnin yöunien voimalla kännin ja krapulan sekaisessa olotilassa. miten mä teen tän?? miten mä voin huijata jopa itteäni, että kaikki on hyvin? ihmettelen itekkin, miten onnistuin edes pysymään pystyssä... muutaman kerran meinasin törmätä toisiin ihmisiin, jäädä auton alle... pari kertaa oli jopa pelottavan lähellä. ja mä vaan jatkoin matkaa. onneks mun opettaja näkee niin kirkkaasti mun petollisen hymyni taakse, se sano että menin vuos sitten koko ajan huonompaan kuntoon, ja nyt mulle on tapahtunu jotain vielä pahempaa, mutta se näkee että mä selviän... että mä en luovuta. ja se uskoo muhun... miten se näki tän kaiken jo vuosi sitten, kun muija, jonka kanssa vietin koulussa kaiken aikani, ei tajunnu mitään? miks se näkee mun läpi!? vaikka en sano mitään, se tietää mitä ajattelen! uskomatonta...
taisin syödä viimeks eilen, joskus 5-6 aikaan illalla, eli nyt "paastoa" takana noin 21 tuntia... koululla olisin voinu mennä syömään, en menny edes lähelle ruokalaa. keskustassa oli uuden kaupan avajaiset... se rasvan ja sokerin lemu oli huumaava, haistoin sen jo kaukaa. jatkoin yökkien matkaa, enkä edes kattonu sinne päin. pelkään että sorrun. syöminen on epäonnistumista, rumaa ja väärin, en ansaitse... nää mun syömisen jälkeiset yökkimiset ja oksennusreaktiot on ilmeisesti astunu uudelle tasolle, eli noh, kuten sanoin, yökin jos edes haistan ruokaa. hämärä muisto jostain kaukaa kertoo, mistä ruuista ennen pidin, minkä syömisestä nautin, mille mikäkin maistuu, miltä tuntuu syödä ajattelematta syömistä... nyt välttelen sitä kaikkea, kaikki on toisin. (ja taidan pitää siitä...) nyt jokainen suupala pitää miettiä tarkkaan jo kauan ennen sen ottamista, ja keho käskee oksentamaan. se yrittää oksentaa, kun laitan jotain suuhuni. taistelen vastaan lupaukseni takia. eikä kukaan voi kokonaan ilman ruokaa pärjätä... haluaisin kyllä kokeilla... ja se estää ahmimista, kun syö vähän kerrallaan useasti päivässä...
viime yönä, muutaman sekuntin ajan, sen yhden ohikiitävän hetken, mä tunsin taas. en olis uskonut että tunnen sen olon enää koskaan, mutta sen pienen hetken, kaikki tunteet palautu mieleen kerralla. sen jälkeen en osannu muuta kun hymyillä. kadut oli pimeitä, olin yksin. hymyilin ja mä lauloin. ääneen. keskellä kaupunkia. mutta sinä hetkenä... mä halusin samaan aikaan itkeä, surusta ja onnesta, kuolla ja elää täysillä, hyppiä ja romahtaa polvilleni... jos sillä tunteella olis väri, kuvittelisin sen sumunvalkoiseks... hetken sen jälkeen mun sisälläni oli vaan valkoista, pehmeää, lämmintä pumpulia. sitten se kaikki hävis taas. mutta se hetki, en halua koskaan unohtaa sitä.
juuh, tosiaan olin krapulassa tuolla, asioita hoidellessa ja pyörällä kaahaillessa menikin taas kevyesti se 3 tuntia... syömättä, 1 energiajuoman ja 3 tunnin yöunien voimalla kännin ja krapulan sekaisessa olotilassa. miten mä teen tän?? miten mä voin huijata jopa itteäni, että kaikki on hyvin? ihmettelen itekkin, miten onnistuin edes pysymään pystyssä... muutaman kerran meinasin törmätä toisiin ihmisiin, jäädä auton alle... pari kertaa oli jopa pelottavan lähellä. ja mä vaan jatkoin matkaa. onneks mun opettaja näkee niin kirkkaasti mun petollisen hymyni taakse, se sano että menin vuos sitten koko ajan huonompaan kuntoon, ja nyt mulle on tapahtunu jotain vielä pahempaa, mutta se näkee että mä selviän... että mä en luovuta. ja se uskoo muhun... miten se näki tän kaiken jo vuosi sitten, kun muija, jonka kanssa vietin koulussa kaiken aikani, ei tajunnu mitään? miks se näkee mun läpi!? vaikka en sano mitään, se tietää mitä ajattelen! uskomatonta...
taisin syödä viimeks eilen, joskus 5-6 aikaan illalla, eli nyt "paastoa" takana noin 21 tuntia... koululla olisin voinu mennä syömään, en menny edes lähelle ruokalaa. keskustassa oli uuden kaupan avajaiset... se rasvan ja sokerin lemu oli huumaava, haistoin sen jo kaukaa. jatkoin yökkien matkaa, enkä edes kattonu sinne päin. pelkään että sorrun. syöminen on epäonnistumista, rumaa ja väärin, en ansaitse... nää mun syömisen jälkeiset yökkimiset ja oksennusreaktiot on ilmeisesti astunu uudelle tasolle, eli noh, kuten sanoin, yökin jos edes haistan ruokaa. hämärä muisto jostain kaukaa kertoo, mistä ruuista ennen pidin, minkä syömisestä nautin, mille mikäkin maistuu, miltä tuntuu syödä ajattelematta syömistä... nyt välttelen sitä kaikkea, kaikki on toisin. (ja taidan pitää siitä...) nyt jokainen suupala pitää miettiä tarkkaan jo kauan ennen sen ottamista, ja keho käskee oksentamaan. se yrittää oksentaa, kun laitan jotain suuhuni. taistelen vastaan lupaukseni takia. eikä kukaan voi kokonaan ilman ruokaa pärjätä... haluaisin kyllä kokeilla... ja se estää ahmimista, kun syö vähän kerrallaan useasti päivässä...
viime yönä, muutaman sekuntin ajan, sen yhden ohikiitävän hetken, mä tunsin taas. en olis uskonut että tunnen sen olon enää koskaan, mutta sen pienen hetken, kaikki tunteet palautu mieleen kerralla. sen jälkeen en osannu muuta kun hymyillä. kadut oli pimeitä, olin yksin. hymyilin ja mä lauloin. ääneen. keskellä kaupunkia. mutta sinä hetkenä... mä halusin samaan aikaan itkeä, surusta ja onnesta, kuolla ja elää täysillä, hyppiä ja romahtaa polvilleni... jos sillä tunteella olis väri, kuvittelisin sen sumunvalkoiseks... hetken sen jälkeen mun sisälläni oli vaan valkoista, pehmeää, lämmintä pumpulia. sitten se kaikki hävis taas. mutta se hetki, en halua koskaan unohtaa sitä.
62,3
edelleen kännissä tai krapulassa... ei menny eilinen niinkun piti... joku randon 46-v mies tuli mun kämpille yöks, ja tämä oli melkein tunnin sen jälkeen kun baari oli menossa kiinni... huhhu. noh, tarpeeks meikkiä naamaan, nopeassa suihkussa kävin jo, kuppi teetä ja perkeleesti tupakkaa matkalla koululle... nukuin taas ihan liian vähän mutta ei voi mitään, meni myöhään eikä aikaa voi ostaa lisää. kuten mun eilis illan lause menee: " hiekkaa. sitä on kaikkialla. totu siihen. " jooh, vois nukkua koko päivän kun pääsee koululta kotiin, semmonen kuolema-olo kyllä nyt. no ei nyt nii paha krapula, mut väsyttää. noh, ainaki paino on taas tippunu. se on hyvä.
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
aamutee ja aggressiivista itsemurha-musiikkia, nam. <3 miten muutenkaan saisin itteni hereille kun ei edes suihku herättäny... kohta pitäis soittaa postiin että tuokaa mun paketti ja siivota ja ja... mitähän vielä. 1 aikaan lähtis kävelee terapiaan ja sit T:n kyydissä hakee mun toinen paketti toisesta paikasta ja sit varmaan avaan ne paketit ja vien taas roskia. pitäis häkkivarastokin siivota. ja käskeä ihmisiä viemään omia kamojaan pois mun kämpiltä, vituttaa ku kaikki jättää tänne vaatteita sun muita. tää ei ole mikään löytötavaratoimisto! vois pestä sit kans pyykkiä, taas vaihteeks, mähän en oo tehny sitä ku pari viikkoa... olis se perkeleen kuivuri nii hoituis tuokin homma jo päivässä... tekis NIIN mieli ottaa muutama rauhottava ja vaan nukkua koko päivän mutta ei voi... liikaa tekemistä, ja ihan hyvä vaan että saan jotain tehtyä.
morning... depression...
mitä ihmettä, heräsin jo puoli 7??? ajattelin jatkaa eilistä suursiivoustani, eli viedä noin puolet kämpän tavaroista roskiin tai kirpparille. pitäis soittaa T:lle jos se vois auttaa mua kun oon saanu postissa jonkun ison paketin... lisää romua kämppään, jee. en oo vielä uskaltanu kattoa aamupainoa, se on kuitenkin niin paljon... mutta niin, toi siivoaminen on yks askel kohti mun lopullista päämäärää, joten oon edistyny aika hyvin. toinen on se koulu, ja sit kun se on suoritettu, voin tehä sen.
And they will never know what hit them... What they have unleashed..
tänään on terapiapäivä... se olis kahelta, eli mulla on nyt... 4 tuntia aikaa käydä suihkussa, tehä pienet treenit, (syödä), siivota, meikata ja viedä roskat. ajattelin kävellä terapiaan, jos T tulis hakee mut sieltä ja auttais sit samalla sen paketin kanssa. iltapäivästä en sit taas yhtään tiedä, illalla ainakin lähen baariin T:n kanssa, en kyllä varmaan jaksa siellä kovin kauaa istua, kun ei huvita edes juoda, tai nähdä ketään. T:tä jaksan aina, vaikka olis kuin paska olo.
And they will never know what hit them... What they have unleashed..
tänään on terapiapäivä... se olis kahelta, eli mulla on nyt... 4 tuntia aikaa käydä suihkussa, tehä pienet treenit, (syödä), siivota, meikata ja viedä roskat. ajattelin kävellä terapiaan, jos T tulis hakee mut sieltä ja auttais sit samalla sen paketin kanssa. iltapäivästä en sit taas yhtään tiedä, illalla ainakin lähen baariin T:n kanssa, en kyllä varmaan jaksa siellä kovin kauaa istua, kun ei huvita edes juoda, tai nähdä ketään. T:tä jaksan aina, vaikka olis kuin paska olo.
"Miksen osaa tehdä sinusta ylpeää isää. Miksen minä ole koskaan ollut se ylpeyden aihe. Tiedän että olet toivonut sitä, että kaikki katsoisivat sinua ja kehuisitvat kuinka hyvän tytön sinä olet kasvattanut. Anteeksi, että olen pettänyt sinun toiveesi. Tyrinyt elämäntyösi. Nyt en enään tiedä minne menisin. Voin huonosti täällä.Kyllä minä tiedän kun teen väärin, teen aina väärin. Olisin edes joskus halunnut kehuja, kiitosta kun minä teen oikein. En koskaan saanut niitä. Silloin sinä vain istuit hiljaa ja minä odotin ja odotin, kunnes väsyin. Olen saanut risusta, tukkapöllyä ja arestia. Joutunut olemaan huoneessani kauan, jotta oppisin läksyni. Jos olisin ollut parempi, kiltimpi lapsi.. olisitko rakastanut minua enemmän? Olisitko näyttänyt minulle kuinka välität? Minun tekee nykyään pahaa katsoa yhteisiä kuviamme, kun oin pieni, hento ja hauras. Kun tarvitsin sinua sinä olit siinä."
goodbye
hm, mä taidan olla... orpo? mikäs siinä kun omat sukulaiset pesee kätensä musta... tein päätöksen, ja se pitää. kattoo nyt kuinka kauan menee että saan sen toteutettua. vaatii vähän rahaa, tuskaa ja hikeä, mutta ei voi mitään... toteutuksessa menee muutama kuukausi kai. sit ei pitäis olla enää edes perheellä valittamista, mun takiahan niillä kaikilla kuulemma menee elämät päin helvettiä ja lapsilla ei oo hoitajia ja mitä kaikkea mun niskoille taas heitettiin... sit ei enää pitäis olla mitään ongelmia kun ei tarvii musta huolehtia... ne varmaan pitää juhlat sit...
and I shall forget anything ever existed...
and I shall forget anything ever existed...
en kuulemma saa mitään aikaan ja elän muiden rahoilla ja vingun turhista eikä mulla oo mitään muita ongelmia ku se että oon saamaton ja laiska ja jos mulla oikeasti olis vaikeeta nii mun pitäis olla osastolla tai asua porukoilla ja musta on vaan harmia kaikille enkä osaa tehä mitään oikein enkä ajattele muita ku itteäni ja kaikkien elämä on yhtä helvettiä niin kauan ku oon elossa... siinä se noin kiteytettynä ois.
perkele!!!
mulla on sittenkin tunteet... kai... melkein itkin. velikulta on samaa mieltä kun kaikki muutkin, en osaa tehä mitään, oon laiska paska, kitisen vaan turhista ja pälä pälä, se pesi kätensä musta. että näin... samapa tuo. tai ei se ole sama... en tiiä. haluan nyt kadota enemmän kun koskaan. haluan unohtaa kaikki, jättää kaiken taakseni ja painua johonkin mistä kukaan ei mua löydä. sisällä tuntuu jotain pimeää, raskasta... haluan oksentaa, ihan vaan sen takia kun on niin paha olla. haluan pois.
wake up you´re dead
Doing meaningless shit over and over
I´m just a third-rated star covered in blood
See the prince on the rocking horse, his polished face looks cool
I´m just gonna spill my guts on you
Under the name of Justice
You can´t break my soul
Under the name of Justice
Kill yourself
Think, you moron
Fall out of line you cockroach
Right, left, front and back, it overflows with despair and pain
They say this anger, this emotion and this passion is all a lie
Wither...
I´m not even trying to justify myself
Under the name of Justice
You can´t break my soul
Under the name of Justice
Kill yourself
Think, you moron
Fall out of line you cockroach
The dark dark Sunday, the blood stains
You can´t save yourself
The dark dark Sunday, the blood stains
One day I will fuck your parents
This is the last time
Welcome to the garden of destruction
(koe mo denai kurai ni... sonna ima ni hitori to kiduku)
(I can't even make a voice...At this time I realize I'm alone.)
The night is cold and long
The night sky is deep and wide
The dark dark Sunday, the blood stains
You can´t save yourself
The dark dark Sunday, the blood stains
Doing meaningless shit over and over
I´m just a third-rated star covered in blood
See the prince on the rocking horse, his polished face looks cool
I´m just gonna spill my guts on you
Under the name of Justice
You can´t break my soul
Under the name of Justice
Kill yourself
Think, you moron
Fall out of line you cockroach
Right, left, front and back, it overflows with despair and pain
They say this anger, this emotion and this passion is all a lie
Wither...
I´m not even trying to justify myself
Under the name of Justice
You can´t break my soul
Under the name of Justice
Kill yourself
Think, you moron
Fall out of line you cockroach
The dark dark Sunday, the blood stains
You can´t save yourself
The dark dark Sunday, the blood stains
One day I will fuck your parents
This is the last time
Welcome to the garden of destruction
(koe mo denai kurai ni... sonna ima ni hitori to kiduku)
(I can't even make a voice...At this time I realize I'm alone.)
The night is cold and long
The night sky is deep and wide
The dark dark Sunday, the blood stains
You can´t save yourself
The dark dark Sunday, the blood stains
One day I will fuck your parents
toi on niin ihana biisi... oon kuunnellu sitä ja muutamaa muuta koko päivän, eikä ne ahdista, mikä on aika outoa, koska yleensä ahdistun tollasesta musiikista. nyt se tuntuu jotenkin vapauttavalta.
oon väsyny... liian väsyny. haluan vaan nukkua, mutta pakotan itteni kohta ulos. söin niin paljon että mua oksettaa. mun vieressä on peili, se on siinä tarkotuksella. syön ja vietän muutenkin päiväni sen vieressä, näen koko ajan miten oksettava mä oon. läski. vihaan itteäni, joten kidutan ittenäni tuolla peilillä. vähän väliä katse osuu siihen, enkä pääse siltä piiloon. vaikka meikkaisin kuinka paljon, mikään ei saa mua yhtään kauniimmaks tai laihemman näköseks.
alotan salaattipaaston, eli syön vaan 2 salaattia joka päivä, vaikka kuinka olis nälkä, en osta muuta ruokaa. oon vähän ihmetelly, miten mä voin aina tehä ruokaa, vaikka en koskaan osta sitä, ja kaapit on tyhjiä? enää mulle ei oo mikään ongelma olla ostamatta ruokaa, jätän sipsitkin helposti kauppaan, ajattelen vaan että pärjään ilmankin. syön ne kuitenkin, jos ostan, joten en osta. jos ostan, syön, jos syön, ahdistun ja lihon.
ahh, ihanaa, aggressiivista musiikkia. taidan mennä kävellen kattomaan T:tä. tosin se sano menevänsä eka kauppaan ja nähään vasta sitten, enkä tiiä yhtään millon se sitten on, ja ulkona on kylmä... noh, ei voi mitään. toisaalta voisin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa, eli meen pyörällä kattoo T:tä ja sit pyydän I:n lenkille... tosin nyt ei tee yhtään enää mieli nähdä ketään. T:tä jaksan aina nähdä, mutta siihen se oikeastaan jääkin... ja tänään taas aikasin nukkumaan. voisin koittaa jo 8 aikaan. ja huomenna aamusta sinne koululle. keskiviikkona terapia... kelallakin pitäis käydä taas. haluan lisää liikuntaa. en vaan jaksa polkea tuota kuntopyörää, haluan liikkua ulkona. mutta en silti halua nähdä ketään. hankalaa. yksin en halua kävellä missään, ajattelen liikaa ja sitten saan ties mitä kohtauksia.
mua väsyttää... haluan nukkumaan. sinnittelen vielä muutaman tunnin. huomenna aion herätä.
maanantai 14. marraskuuta 2011
oujee, 22. päivä tulee ensimmäiset eläkkeet! nyt ei oo sit huolta enää.
en mä jaksanu sinne koululle tänään mennä, meen sit huomenna, ja huomenna mä ihan oikeasti menen sinne! nyt ku kello on nii paljon nii ei viiti enää lähteä ku ei siellä välttämättä olis ketään ja meenhän mä tänään keskustaan kattomaan T:tä, tulee siinä liikuntaa, sit ajattelin pyytää I:tä lenkille, jos ei T:n kanssa mee myöhään. kävin just kaupassa, osti light-colaa, riisiä, salaattia, kurkkua, tomaattia, Broccoli-mix pussin ja kivennäisvettä. niillä pärjään ainakin pari päivää, paitsi noita juomia pitää käydä varmaan huomenna hakemassa lisää. nyt teen ruokaa eli riisiä, eilistä soijakastiketta ja broccoli-mixiä. yht. noin 300kcal, jos oikein laskin. illasta vois tehä sit salaatin jos on nälkä. mulla on jotenkin tosi pirteä olo, vaikka kuuntelenkin aika raskasta "kill yourself! one day i will fuck your parents!" musiikkia. :D vois kattoa jonkun leffan, eilen katoin taas vaihteeks harry potter ja feeniksin kilta. ärsyttää ku mulla ei oo niitä uudempia eikä kahta ekaa, muut on. mutta joo, vois syödä ja keksiä jotain.
en mä jaksanu sinne koululle tänään mennä, meen sit huomenna, ja huomenna mä ihan oikeasti menen sinne! nyt ku kello on nii paljon nii ei viiti enää lähteä ku ei siellä välttämättä olis ketään ja meenhän mä tänään keskustaan kattomaan T:tä, tulee siinä liikuntaa, sit ajattelin pyytää I:tä lenkille, jos ei T:n kanssa mee myöhään. kävin just kaupassa, osti light-colaa, riisiä, salaattia, kurkkua, tomaattia, Broccoli-mix pussin ja kivennäisvettä. niillä pärjään ainakin pari päivää, paitsi noita juomia pitää käydä varmaan huomenna hakemassa lisää. nyt teen ruokaa eli riisiä, eilistä soijakastiketta ja broccoli-mixiä. yht. noin 300kcal, jos oikein laskin. illasta vois tehä sit salaatin jos on nälkä. mulla on jotenkin tosi pirteä olo, vaikka kuuntelenkin aika raskasta "kill yourself! one day i will fuck your parents!" musiikkia. :D vois kattoa jonkun leffan, eilen katoin taas vaihteeks harry potter ja feeniksin kilta. ärsyttää ku mulla ei oo niitä uudempia eikä kahta ekaa, muut on. mutta joo, vois syödä ja keksiä jotain.
niimpä nii
pitihän se arvata, en saanu itteäni ylös aamulla. otin illalla liian monta tenoxia enkä sitten enää aamulla tajunnu mistään mitään, halusin vaan nukkua. koitin jossain vaiheessa käydä vessassa, jalat ei kantanu. ku vihdoin heräsin nii olin ihan jossain muualla taas, unimaailmassa. kello on kohta yks... ehdinköhän mä käymään siellä koululla tänää..? pitäis nähdä T:tä kin tänää, lupasin että nähään kun se pääsee töistä. kyllä mä taidan ainakin mennä sinne koululle, eihän ne nyt näin aikasin voi siellä maanantaina lopettaa. kuraattorin pitäis ainakin olla paikalla.
tunnen edelleen suurta vihaa maailmaa kohtaan, se tuntuu vaan kasvavan. toisaalta mua ahdistaa ajatus siitä että joudun sitten käymään koulua yksin, en ehkä osaa olla yksin siellä. kyllä mun nyt on yksin siellä jotenkin selvittävä. pysyttelen omissa oloissani nii ei ahdista niin paljoa.
tunnen edelleen suurta vihaa maailmaa kohtaan, se tuntuu vaan kasvavan. toisaalta mua ahdistaa ajatus siitä että joudun sitten käymään koulua yksin, en ehkä osaa olla yksin siellä. kyllä mun nyt on yksin siellä jotenkin selvittävä. pysyttelen omissa oloissani nii ei ahdista niin paljoa.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
huohh...
jotenkin... väsyny olo. ei siis niin että väsyttäis, vaan henkisesti väsyny... kaikkeen. tunteettomuus alkaa taas vahvistua. oon todella pettyny ihmisiin yleensä. miten säälittäviä ihmiset onkaan... pinnallisia ja egoistisia paskanaamoja. toki muutama poikkeus on, ja niistä oon ilonen. ei sillä että jotain olis tapahtunu, aloin vaan yhtäkkiä miettimään tällastakin asiaa. se vaan tuli mieleen enkä voinu sitten enää ajatella muuta. en jaksa tän takia enää kiinnostua tai tutustua uusiin ihmisiin, oon menettäny uskoni melkein kaikkiin. tuntuu turhalta edes yrittää laittaa sitä sosiaalista ja ilosta maskia naamalle, sitä valheiden verhoa... mä kuulemma katon muita ihmisiä murhaavasti... ehkä, mua ei kiinnosta. halveksun, pelkään ja samaan aikaan oon välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan. hautaudun yhä syvemmälle omaan maailmaani ja pääni sisälle, enkä näe mitään syytä olla tekemättä niin. oon niin pettyny. kaikkeen. jopa itseeni.
söin tänään vielä makaroonia ja soijakastiketta... se oli ihanan tulista, mutta nyt sattuu mahaan. mua pyydettiin taas eilen pitsalle... sanoin että joo, olis kivaa. miks edes sanoin niin? ei mua innosta yhtään edes nähdä ihmisiä, enkä halua syödä, varsinkaan pitsaa. taistelen sosiaalista kuortani vastaan. no, kai mä voin sinne kuitenkin joku päivä mennä, tuskin syön mitään. kyseiset henkilöt ei saa mua syömään. vaikka kuinka yrittäisivät, niillä ei ole mun arvostusta niin paljon kun I:llä... ja eihän sitä tarvii kestää kun ehkä puoli tuntia, feikkiä hymyilyä, muka hauskoja vitsejä, kaikkea sitä, mitä nyt inhoan yli kaiken.
kohta pitäis mennä nukkumaan. aamulla herään aikasin. ja menen sinne koululle. on aika saada jotain tehtyä. otin jo lääkkeet, vielä pitäis tehä soittolista ja kattoa vaatteet aamuks niin ei mene sit kovin myöhään lähteminen. ei mulla mitään aikaa oo sinne sovittu, teen niinkun aina, eli pamahdan vaan paikalle. se opettaja tykkää musta, se tervehtii ja hymyilee aina ihan hirveästi kun meen käymään, kyselee miten menee, mulla ja elukoilla, millon tuun takasin... kaikkea. en aio teeskennellä sen edessä, en ennenkään oo tehny niin. jostain syystä se näkee mun läpi. vaan muutama ihminen pystyy siihen, jos peittelen asioitani. edes mun terapeutti ei pysty.
laitoin isälle viestin: hyvää isänpäivää t. sini. sain vastauksen: kiitos ja tule pian käymään. tuntuu oudolta. tuntuu niin oudolta. onko sillä muka ikävä mua? eihän me enää riidoissa olla, mutta jotenkin on ollu kylmät välit sen jälkeen... sen silmissä oon heikko, eikä musta ole oikeen mihinkään. kai mä nyt olen heikko kun ottaa huomioon mitä mulle on tapahtunu eikä musta ole mihinkään, kun en syö ja oon vaan sekasin, pyörittelen asioita päässäni, enkä pääse mitenkään sopuun edes itteni kanssa... yleensä se kommunikoi mun kanssa vaan äidin kautta tai sanattomasti. oon tässä 20 vuoden aikana oppinu tulkitsemaan sen eleitä, pieniä asioita... jos se on huolissaan, se tuo mulle drinkin tai suklaata tai leipää kun katon telkkaria, jos se on pettyny tai vihanen mulle, se ei edes kato mua, vaikka puhuisin sille. eniten se puhuu mulle jos se on ite tehny jotain pahaa, loukannu mua tai jotain, sekin osaa lukea mua, se juo kännit ja vuodattaa mulle kaiken, eikä sen jälkeen enää taas puhu. se ei kai halua vaikuttaa ite heikolta... suomalainen mieshän ei avaudu muuten kun humalassa ja haluaa sitten unohtaa sen... vaikka meillä on sanaton yhteisymmärrys, se satuttaa mua silti, koska oon aina ollu isin tyttö... alkaa ihan oikeasti oksettaa kun ajattelen että se on pettyny muhun. oon epäonnistuja.
söin tänään vielä makaroonia ja soijakastiketta... se oli ihanan tulista, mutta nyt sattuu mahaan. mua pyydettiin taas eilen pitsalle... sanoin että joo, olis kivaa. miks edes sanoin niin? ei mua innosta yhtään edes nähdä ihmisiä, enkä halua syödä, varsinkaan pitsaa. taistelen sosiaalista kuortani vastaan. no, kai mä voin sinne kuitenkin joku päivä mennä, tuskin syön mitään. kyseiset henkilöt ei saa mua syömään. vaikka kuinka yrittäisivät, niillä ei ole mun arvostusta niin paljon kun I:llä... ja eihän sitä tarvii kestää kun ehkä puoli tuntia, feikkiä hymyilyä, muka hauskoja vitsejä, kaikkea sitä, mitä nyt inhoan yli kaiken.
kohta pitäis mennä nukkumaan. aamulla herään aikasin. ja menen sinne koululle. on aika saada jotain tehtyä. otin jo lääkkeet, vielä pitäis tehä soittolista ja kattoa vaatteet aamuks niin ei mene sit kovin myöhään lähteminen. ei mulla mitään aikaa oo sinne sovittu, teen niinkun aina, eli pamahdan vaan paikalle. se opettaja tykkää musta, se tervehtii ja hymyilee aina ihan hirveästi kun meen käymään, kyselee miten menee, mulla ja elukoilla, millon tuun takasin... kaikkea. en aio teeskennellä sen edessä, en ennenkään oo tehny niin. jostain syystä se näkee mun läpi. vaan muutama ihminen pystyy siihen, jos peittelen asioitani. edes mun terapeutti ei pysty.
laitoin isälle viestin: hyvää isänpäivää t. sini. sain vastauksen: kiitos ja tule pian käymään. tuntuu oudolta. tuntuu niin oudolta. onko sillä muka ikävä mua? eihän me enää riidoissa olla, mutta jotenkin on ollu kylmät välit sen jälkeen... sen silmissä oon heikko, eikä musta ole oikeen mihinkään. kai mä nyt olen heikko kun ottaa huomioon mitä mulle on tapahtunu eikä musta ole mihinkään, kun en syö ja oon vaan sekasin, pyörittelen asioita päässäni, enkä pääse mitenkään sopuun edes itteni kanssa... yleensä se kommunikoi mun kanssa vaan äidin kautta tai sanattomasti. oon tässä 20 vuoden aikana oppinu tulkitsemaan sen eleitä, pieniä asioita... jos se on huolissaan, se tuo mulle drinkin tai suklaata tai leipää kun katon telkkaria, jos se on pettyny tai vihanen mulle, se ei edes kato mua, vaikka puhuisin sille. eniten se puhuu mulle jos se on ite tehny jotain pahaa, loukannu mua tai jotain, sekin osaa lukea mua, se juo kännit ja vuodattaa mulle kaiken, eikä sen jälkeen enää taas puhu. se ei kai halua vaikuttaa ite heikolta... suomalainen mieshän ei avaudu muuten kun humalassa ja haluaa sitten unohtaa sen... vaikka meillä on sanaton yhteisymmärrys, se satuttaa mua silti, koska oon aina ollu isin tyttö... alkaa ihan oikeasti oksettaa kun ajattelen että se on pettyny muhun. oon epäonnistuja.
ohhoh...
koitin tuossa aikasemmin miettiä, kuinka paljon ja mitä oon tällä viikolla syöny, päädyin tällaseen lukemaan:
1 paketti riisiä
1 pussi pastaa
2 hyvin pientä suklaakarkkipussia (joissa 99kcal/pussi)
pakotettuna noin puoli pitsaa
1 kokonainen kurkku
1 paketti kevytmeetvurstia (200g)
1 kuppi suklaamuroja
+ EHKÄ 1 pussi tomaattikeittoa, en muista millon se oli ku söin sitä.
eipähän tuo oikeen terveeltä vaikuta... siis tuossa KOKO VIIKON ruuat sikäli kun muistan... mutta miksen mä sitten laihdu vaikka syön noin vähän? varmaan menny keho säästöliekille. pitäis vähentää vielä pikkusen niin sais ketoosin päälle, sit lähtis kyllä paino tippumaan. (ja samalla tajukin vähän useammin...) mää taidan oikeasti olla aika sairas...
voisin alkaa lukemaan taas tuota kirjaa, vaikka onkin taas sellanen olo ettei pysty mihinkään keskittymään. täytyy koittaa rauhottua ja menis sitten aikasin nukkumaan että jaksaa huomenna herätä ja lähteä sinne koululle.
1 paketti riisiä
1 pussi pastaa
2 hyvin pientä suklaakarkkipussia (joissa 99kcal/pussi)
pakotettuna noin puoli pitsaa
1 kokonainen kurkku
1 paketti kevytmeetvurstia (200g)
1 kuppi suklaamuroja
+ EHKÄ 1 pussi tomaattikeittoa, en muista millon se oli ku söin sitä.
eipähän tuo oikeen terveeltä vaikuta... siis tuossa KOKO VIIKON ruuat sikäli kun muistan... mutta miksen mä sitten laihdu vaikka syön noin vähän? varmaan menny keho säästöliekille. pitäis vähentää vielä pikkusen niin sais ketoosin päälle, sit lähtis kyllä paino tippumaan. (ja samalla tajukin vähän useammin...) mää taidan oikeasti olla aika sairas...
voisin alkaa lukemaan taas tuota kirjaa, vaikka onkin taas sellanen olo ettei pysty mihinkään keskittymään. täytyy koittaa rauhottua ja menis sitten aikasin nukkumaan että jaksaa huomenna herätä ja lähteä sinne koululle.
koin taas hetkellisen selkeyden kun olin kävelemässä ulkona I:n kanssa. päätin jo joku aika sitten että mun pitää lopettaa typeryydet, mutta nyt vasta tajusin, mitä se oikeasti tarkottaa. se vaan yhtäkkiä pamahti mun silmien eteen. ihan tosta vaan. olenhan mä ollu kunnolla jo jonkun aikaa, enkä aina pysty hillitsemään itteäni, mutta voin ainakin vaikuttaa mun juomiseen. oon myös osannu aika hyvin pitää kieleni kurissa viimeaikoina, enää en päästele niin paljon sammakoita suustani enkä löpise turhuuksia enää niin paljon. huomenna olis tarkotus alottaa koulu, tai ainakin käydä sopimassa sen alottamisesta. sekin vois auttaa tässä. tai noh, sehän auttaa, kun pitää aamusin herätä tiettyyn aikaan ja on muutakin tekemistä kun rypeä kotona tylsyydessä ja itsesäälissä. ja saisin ehkä tuon koulunperkeleenkin käytyä loppuun niin sitten voin siirtyä paremmille metsästysmaille, eli muuttaa pois ja alottaa kaiken alusta paremmalla tavalla.
63,0
hihi, tippuhan se vielä vähän. menin nukkumaan klo 9 ja heräsin klo 13. 4 tuntia unta siis. sekin pätkissä. mua ei taas edes väsytä. mutta silti haluan nukkua. huomenna oon päättäny mennä sinne koululle ja alottaa sen uudestaan. mun täytyy tehä jotain! ja voinhan mä pitää omia lomia ku kuitenkin oon samaan aikaan sairaslomalla, sehän kirjotettiin kesään asti.
koin yöllä aivan uskomattoman tunteen.... ensin pelkäsin että kuolen, koska otin lääkkeet vaikka olin juonu, enkä saanu niitä oksennettua ulos. (miten joku ei voi huomata nielevänsä lääkkeitä???) joka tapauksessa, makasin sängyllä ja yhtäkkiä, pikkuhiljaa mun ajatukset alko selvetä. ne vaan häipy johonkin pikkuhiljaa, pää tyhjeni. tuli kerrankin ihan hiljasta pään sisälle. makasin vaan paikallani. kaikki oli niin rauhallista ja kaunista. sitten huomasin että mun sisällä on jotain lämmintä, ja se lämpö valtas pian mun koko kehon. sain kylmiä ja lämpimiä väristyksiä, kaikki oli edelleen niin sanoinkuvaamatonta... sitten se olo alko taas häipymään, jalat ja kädet kylmeni uskomattoman nopeasti, aloin palella ja kaikki ajatukset tuli takasin. mutta se on kyllä sellanen olo että sen haluan tuntea sitten kun kuolen. se oli niin ihanaa...
koin yöllä aivan uskomattoman tunteen.... ensin pelkäsin että kuolen, koska otin lääkkeet vaikka olin juonu, enkä saanu niitä oksennettua ulos. (miten joku ei voi huomata nielevänsä lääkkeitä???) joka tapauksessa, makasin sängyllä ja yhtäkkiä, pikkuhiljaa mun ajatukset alko selvetä. ne vaan häipy johonkin pikkuhiljaa, pää tyhjeni. tuli kerrankin ihan hiljasta pään sisälle. makasin vaan paikallani. kaikki oli niin rauhallista ja kaunista. sitten huomasin että mun sisällä on jotain lämmintä, ja se lämpö valtas pian mun koko kehon. sain kylmiä ja lämpimiä väristyksiä, kaikki oli edelleen niin sanoinkuvaamatonta... sitten se olo alko taas häipymään, jalat ja kädet kylmeni uskomattoman nopeasti, aloin palella ja kaikki ajatukset tuli takasin. mutta se on kyllä sellanen olo että sen haluan tuntea sitten kun kuolen. se oli niin ihanaa...
lauantai 12. marraskuuta 2011
63,4
edelleen paino samassa... tosin saattaa vielä pudota jos saan unta... jotenkin taas vähän hyper-olo. oon maannu sängyssä melkein 4 tuntia enkä oo saanu nukuttua ollenkaan. eikä oo edes nälkä... tää on outoa.
hups
oon juonu... oon kännissä.. otin lääkkeet.. tasaavat ja vähän tenoxia... voi video... en halua kuolla... en edes tajunnu että otin tenoxia... toivottavasti herään aamulla... pitäisköhän mun soittaa jollekkin...? voi v*ttu!
arrrrrrrrrrrgh...
jooh, menin baariin, olin ensin selvinpäin, sit käskettiin juomaan... tekstailin... tulin iloseks, sekin käski mua juomaan, ehdotti juomaa, sado loppu, join koko illan sitä samaa mitä se ehdotti. ( sairasta? ) katoi I:n ja P:n perään, kun niitä yritettiin koko ajan iskeä. onnistuin. viime hetkellä vein P:n yhen jätkän sylistä ja lähettiin varkain pois. HH:n kanssa juttelin hetken, sit kadotin sen. öö... mitähän vielä... suussa maistuu teqilalle, (vai miten se kirjotetaan...) ja vihaan teqilaa, en oo juonu sitä 1 1/2 vuoteen sen yhen illan jälkeen kun oksensin ihan hirveästi ja oli tosi paha olla.... mutta joo, nytkin on paha olla, nälkä samaan aikaan kun oksettaa. otin lääkkeet, vaikka ei pitäis kun on juonu... kattoos ny, en mä viimekskään kuollu. haluan olla hengissä ainakin 10.12. PAKKO!
63,4 !???
miten mä en oo muka lihonu vaikka söin pitsaa ja join muumilimsaa ja vaikka mitä eilen? jännä tää mun ruuansulatus... vois tänään syödä sitten riisiä, metukkaa ja kurkkua. koska mulla on vahva epäilys, että tuo kurkku menee aika pian huonoks tuolla mun kaapissa, enkä ala ostamaan leipää sen metun kanssa syötäväks, koska sitten pitäis ostaa voita ja sit tunkisin sitä voita kaikkeen ruokaan kun leipä loppuis... okei aika monimutkasta, mutta noin se mun päässä menee.
tänään lupasin lähteä taas I:n ja P:n kanssa baariin, ne tulee jossain vaiheessa mun luo juomaan pohjia ja sit lähetään tästä sinne baariin. ite ajattelin pysyä selvällä linjalla että voin ottaa lääkkeet sitten ku tuun takasin kotiin. pitää vaan toivoa että huomenna ei oo yhtä tylsää ku eilen, nimittäin meitä alko eilen nukuttaa siellä!
mä oon asettanu itelleni nyt tavoitteen: 10.12. mun pitää painaa 59 kg tai vähemmän. nyt vois alkaa sellasen lenkkeilykauden vähitellen, ja jos alotan sen koulunkin ens viikolla, niin tulee siinäkin kivasti liikuttua, varsinkin jos kävelen nuo matkat. oho, meinas taas unohtua aamusavut ku oon niin innoissani!
tänään lupasin lähteä taas I:n ja P:n kanssa baariin, ne tulee jossain vaiheessa mun luo juomaan pohjia ja sit lähetään tästä sinne baariin. ite ajattelin pysyä selvällä linjalla että voin ottaa lääkkeet sitten ku tuun takasin kotiin. pitää vaan toivoa että huomenna ei oo yhtä tylsää ku eilen, nimittäin meitä alko eilen nukuttaa siellä!
mä oon asettanu itelleni nyt tavoitteen: 10.12. mun pitää painaa 59 kg tai vähemmän. nyt vois alkaa sellasen lenkkeilykauden vähitellen, ja jos alotan sen koulunkin ens viikolla, niin tulee siinäkin kivasti liikuttua, varsinkin jos kävelen nuo matkat. oho, meinas taas unohtua aamusavut ku oon niin innoissani!
perjantai 11. marraskuuta 2011
hiiiiiiii...
hihi, 10. 12. tulee olemaan kiva päivä... :>
tuli käytyä pitsalla, söin ehkä puolet, vähän enemmänkin... ahdisti ihan hirveästi, mutta söin silti, kun käskettiin. sit käytiin pyörähtämässä parissa baarissa ja noh, kaikkia alko väsyttää niin siwan kautta kotiin, mä hypistelin sipsipusseja mutta päätin olla ostamatta niitä, ostin meetvurstia ja kurkkua.
nyt koitan saada HH:ta piristymään kun se oli ihan kummallinen tänään ja oon huolissani siitä. ja istun koneella. tuli erään ihmisen ansiosta niin hyvä olo että taisin kiljua ja hyppiä tasajalkaa keskustassa, joten en jaksa edes miettiä syömisiä tällä hetkellä. no en kyllä nyt aio syödä, ei oo edes nälkä.
tuli käytyä pitsalla, söin ehkä puolet, vähän enemmänkin... ahdisti ihan hirveästi, mutta söin silti, kun käskettiin. sit käytiin pyörähtämässä parissa baarissa ja noh, kaikkia alko väsyttää niin siwan kautta kotiin, mä hypistelin sipsipusseja mutta päätin olla ostamatta niitä, ostin meetvurstia ja kurkkua.
nyt koitan saada HH:ta piristymään kun se oli ihan kummallinen tänään ja oon huolissani siitä. ja istun koneella. tuli erään ihmisen ansiosta niin hyvä olo että taisin kiljua ja hyppiä tasajalkaa keskustassa, joten en jaksa edes miettiä syömisiä tällä hetkellä. no en kyllä nyt aio syödä, ei oo edes nälkä.
siivouspäivä
mjoo, sain sentään jonkun verran nukuttua viime yönä, 6-13... kai, muistaakseni. en tiiä, siivoilin täällä, imuroin, siivosin kissojen laatikon ja pesin pahimmat läikät lattialta... en jaksa paremmin.
mulla on koko ajan sellanen olo että en oo ottanu lääkkeitä vaikka oon. nehän otetaan iltasin.
miks mä lupauduin syömään pitsaa tänään..? toivottavasti ne on unohtanu sen, mutta toisaalta toivottavasti ne muistaa. haluan liikkua tänään kämpiltä jonnekin. haluan liikkua, kävellä. ei mikään ihme etten laihdu ku en tee mitään. paino pysyny aikalailla samassa, 63,4 tais olla tänään... täytyy ottaa itteä niskasta kiinni, en mä voi jatkaa näin. koko ajan tekee mieli jotain ruokaa, mutta eii, en halua, lihottaa, oksettaa, hyii. pitäis ehkä syödä ennen ku meen sinne pitsalle, sit ei olis niin nälkä ja pysyisin ehkä paremmin tajuissanikin. huimaa aina kun nousen ylös... eihän siitä oo ku 19 tuntia ku söin viimeks...
äiti soitti taas aamulla. se käski kattomaan eilisen inhimillisen tekijän, siinä oli joku raiskattu tyttö ja jotain sen selviytymisestä. hyvinhän mä viimekskin pärjäsin, en tarvii mitään telkkariohjelmaa sanomaan mulle mitä mun pitäis tehä. enkä todellakaan tarvii muistutusta siitä tapahtumasta heti ku herään! hei haloo, miten äiti voi olla noin tyhmä!? eikö se yhtään ajattele? jos olisin herkempi nii olis voinu mennä koko päivä pilalle tuon puhelun takia. vitun idiootti, mulla menee hermo.
kuuntelen musiikkia ja kaikki tuntuu olevan taas ihan ok, ei ahdista, mutta en oo ilonenkaan. tää tasainen mieliala on kyllä ihan jees. tosin tää tekee musta aika laiskan, siivoaminenkin oli hankala alottaa, mutta kun pääsin vauhtiin ja vaan tein niin kyllä se siitä lähti.
mulla on koko ajan sellanen olo että en oo ottanu lääkkeitä vaikka oon. nehän otetaan iltasin.
miks mä lupauduin syömään pitsaa tänään..? toivottavasti ne on unohtanu sen, mutta toisaalta toivottavasti ne muistaa. haluan liikkua tänään kämpiltä jonnekin. haluan liikkua, kävellä. ei mikään ihme etten laihdu ku en tee mitään. paino pysyny aikalailla samassa, 63,4 tais olla tänään... täytyy ottaa itteä niskasta kiinni, en mä voi jatkaa näin. koko ajan tekee mieli jotain ruokaa, mutta eii, en halua, lihottaa, oksettaa, hyii. pitäis ehkä syödä ennen ku meen sinne pitsalle, sit ei olis niin nälkä ja pysyisin ehkä paremmin tajuissanikin. huimaa aina kun nousen ylös... eihän siitä oo ku 19 tuntia ku söin viimeks...
äiti soitti taas aamulla. se käski kattomaan eilisen inhimillisen tekijän, siinä oli joku raiskattu tyttö ja jotain sen selviytymisestä. hyvinhän mä viimekskin pärjäsin, en tarvii mitään telkkariohjelmaa sanomaan mulle mitä mun pitäis tehä. enkä todellakaan tarvii muistutusta siitä tapahtumasta heti ku herään! hei haloo, miten äiti voi olla noin tyhmä!? eikö se yhtään ajattele? jos olisin herkempi nii olis voinu mennä koko päivä pilalle tuon puhelun takia. vitun idiootti, mulla menee hermo.
kuuntelen musiikkia ja kaikki tuntuu olevan taas ihan ok, ei ahdista, mutta en oo ilonenkaan. tää tasainen mieliala on kyllä ihan jees. tosin tää tekee musta aika laiskan, siivoaminenkin oli hankala alottaa, mutta kun pääsin vauhtiin ja vaan tein niin kyllä se siitä lähti.
torstai 10. marraskuuta 2011
mä en sittenkään saanu unta... ajatukset oli selkeämmät kun pitkään aikaan, sain jopa kirjotettua vähän asioita ylös mun "oikeaan" päiväkirjaan. se oli outo tunne kun niin kauan ollu pää ihan täynnä kaikkea, sitten yhtäkkiä kaikki tuntu niin selkeältä ja pystyin ajattelemaan yhtä asiaa kerrallaan, keskittymään yhteen asiaan ilman että ajatukset sinkoili minne sattuu. tajusin että mulla ei oo mitään päämääriä tai tavoitteita mun elämässä, ja sen takia multa puuttuu tervettä kunnianhimoa ja kiinnostusta yrittää yhtään mitään. mulla ei vaan ole mitään mihin pyrkiä. täytyis ottaa enemmän aikaa miettiä ja tehä joku lista siitä, mitä mä haluan tehä ja millon. haluan päämääriä ja haluan tavoitella niitä, tehä jotain jostain syystä. nyt mulla ei oo mitään syytä tehä mitään, enkä sen takia tee mitään. ei ole mitään mihin pyrkisin. siks kaikki tuntuu niin turhalta.
väsylagi
otsikko kertoo jo kaiken... ei nyt oikeen onnistu jaksa pysty kykene... mihinkään. oon syöny tänään ihan liikaa, pastaa ja riisiä... hyii miten täys olo... huomenna pitäis mennä vielä pitsalle I:n ja P:n kanssa... mitähän siitäkin tulee... I pakottaa mut ihan varmasti syömään, ja kun sillon sille lupasin että tuun niiden kanssa... voi ahdistus! noo jos koittais pärjätä sinne asti nesteillä ja sit söis vaan vähän. pelottaa vaan että jos alan syömään niin syön kaiken kerralla, etten osais enää lopettaa sitä... ei olis eka kerta. mutta toisaalta, tulee ainakin liikuntaa kun pitää taas mennä keskustaan. vois pitkästä aikaa kävellä sinne taas, eihän meillä kellään oo autoa.
luin tänään buddhalaisia elämänviisauksia, se oli aika hämmentävää... joissakin luki että noh, periaatteessa, kaikki on turhaa, eikä kannata yrittää mitään mutta sit joissakin luki että pitää yrittää kaikin voimin. ja sit jotain perheestä, joissain sanottiin että siitä pitäis luopua ja katkasta kaikki siteet ja joissain taas että pidä perhe ja ystävät lähellä ja auta kaikin tavoin... menin aika hämilleni... eipä oikeen löytyny apua niistäkään, paitsi noh, tajusin taas että elämä on kupla joka voi poksahtaa millon tahansa. jännä.
oon polttanu tänään vaan 2 röökiä... tää on jo tosi outoa. ja mua oikeasti väsyttää, haluan mennä nukkumaan ja on sellanen olo että voisin jopa saada nukuttuakin ens yönä. yllättäviä käänteitä. no mutta olis vaan parempi jos saisin nukuttua, huomenna pitää alkaa siivoamaan heti ku herään, kun I ja P tulee käymään täällä ennen kun mennään sinne keskustaan, ne haluaa nähdä mun käärmeen. kauhea stressi siitäkin ku täällä on taas ihan hirveän sotkusta, kissat on sotkenu ihan urakalla. huoh.
mä tein mun viikkosuunnitelman uusiks, nyt maanantain kohalla lukee "koululle!" ja aion oikeasti mennä sinne sillon. ainakin vielä nyt. toivottavasti en ala taas epäröimään sitä. pakkohan mun jossain vaiheessa on sinne taas mennä, miksei nyt? noo se yks on siellä edelleen, mutta en aio puhua tai olla muutenkaan missään tekemisissä siellä kenenkään kanssa. haluan vaan hoitaa sen loppuun ja pois alta. ehkä sekin vois jotenkin auttaa nukkumisessa ja muutenkin tässä päivärytmissä ja kaikessa. olis ainakin selvästi tekemistä joka päivä, ja sit viikonloppusin vois nähdä enemmän kavereita, ja iltasin tietty. haluan palata "normaaliin" elämään, tuntuu että se auttais kaikista parhaiten tällä hetkellä. tosin haluan edelleen olla vähän erakko, silleen... olla hiljaa tietyistä asioista enkä halua löpistä turhia tai sekoilla jne, niinkun aikasemmin oon tehny. halua löytyy vaikka mihin, mutta riittääkö voimat, siinä se ongelma on...
vois lukea hetken, löysin kaapista jonkun danielle steelen kirjan, voi kattella millanen se on. ja sitten nukkumaan, jos tänä yönä jo helpottais.
luin tänään buddhalaisia elämänviisauksia, se oli aika hämmentävää... joissakin luki että noh, periaatteessa, kaikki on turhaa, eikä kannata yrittää mitään mutta sit joissakin luki että pitää yrittää kaikin voimin. ja sit jotain perheestä, joissain sanottiin että siitä pitäis luopua ja katkasta kaikki siteet ja joissain taas että pidä perhe ja ystävät lähellä ja auta kaikin tavoin... menin aika hämilleni... eipä oikeen löytyny apua niistäkään, paitsi noh, tajusin taas että elämä on kupla joka voi poksahtaa millon tahansa. jännä.
oon polttanu tänään vaan 2 röökiä... tää on jo tosi outoa. ja mua oikeasti väsyttää, haluan mennä nukkumaan ja on sellanen olo että voisin jopa saada nukuttuakin ens yönä. yllättäviä käänteitä. no mutta olis vaan parempi jos saisin nukuttua, huomenna pitää alkaa siivoamaan heti ku herään, kun I ja P tulee käymään täällä ennen kun mennään sinne keskustaan, ne haluaa nähdä mun käärmeen. kauhea stressi siitäkin ku täällä on taas ihan hirveän sotkusta, kissat on sotkenu ihan urakalla. huoh.
mä tein mun viikkosuunnitelman uusiks, nyt maanantain kohalla lukee "koululle!" ja aion oikeasti mennä sinne sillon. ainakin vielä nyt. toivottavasti en ala taas epäröimään sitä. pakkohan mun jossain vaiheessa on sinne taas mennä, miksei nyt? noo se yks on siellä edelleen, mutta en aio puhua tai olla muutenkaan missään tekemisissä siellä kenenkään kanssa. haluan vaan hoitaa sen loppuun ja pois alta. ehkä sekin vois jotenkin auttaa nukkumisessa ja muutenkin tässä päivärytmissä ja kaikessa. olis ainakin selvästi tekemistä joka päivä, ja sit viikonloppusin vois nähdä enemmän kavereita, ja iltasin tietty. haluan palata "normaaliin" elämään, tuntuu että se auttais kaikista parhaiten tällä hetkellä. tosin haluan edelleen olla vähän erakko, silleen... olla hiljaa tietyistä asioista enkä halua löpistä turhia tai sekoilla jne, niinkun aikasemmin oon tehny. halua löytyy vaikka mihin, mutta riittääkö voimat, siinä se ongelma on...
vois lukea hetken, löysin kaapista jonkun danielle steelen kirjan, voi kattella millanen se on. ja sitten nukkumaan, jos tänä yönä jo helpottais.
lost
mä en tiiä taas yhtään mitä mä tekisin elämälleni... tai toisaalta tiiän, haluan sen koulun loppuun jne... en vaan saa sitä intoa että menisin sinne ja sanoisin että tuun taas yrittämään. oon vaan vajonnu johonkin... en oikeen jaksa puhua enää kenellekkään, en edes moikata ihmisiä. haluan vaan olla rauhassa. tai no on pari joille ppuhun, mutta kaikki muut... ihan sama, antais mun vaan olla. tekis mieli lopettaa terapiakin, mutta se nyt olis varmaan aika tyhmää, vaikka mä en siitä ainakaan tällä hetkellä saa mitään irti. mun pitäis saada jotain aikaan, mutta miten mä edes yritän kun joka suunnasta tulee sitä susta-ei-oo-mihinkään- paskaa... melkein parantaa itsetuntoa ja kiinnostusta muihin ihmisiin... tajusin just että alan kai syrjäytyä. noh, käy mulle. ainakaan ei joudu pettymään enää muihin ihmisiin.
tajusin just että kello on jo neljä ja poltan päivän ensimmäistä tupakkaa, vaikka heräsin jo klo 11... wow. en vaan oo tajunnu polttaa, ei oo tullu edes mieleen. eikä oo ollu hirveä nälkäkään nii ei oo senkään takia tarvinnu polttaa. ( enkä muuten eilen ahminu ja oksentanu, vaikka kävi mielessä ja oli nälkä...) tää tunteettomuus alkaa olla aika mielenkiintosta. kaikki halutkin häviää pikkuhiljaa. oon jo kauan halunnu sulkeutua, jokohan se nyt tapahtuu?
tajusin just että kello on jo neljä ja poltan päivän ensimmäistä tupakkaa, vaikka heräsin jo klo 11... wow. en vaan oo tajunnu polttaa, ei oo tullu edes mieleen. eikä oo ollu hirveä nälkäkään nii ei oo senkään takia tarvinnu polttaa. ( enkä muuten eilen ahminu ja oksentanu, vaikka kävi mielessä ja oli nälkä...) tää tunteettomuus alkaa olla aika mielenkiintosta. kaikki halutkin häviää pikkuhiljaa. oon jo kauan halunnu sulkeutua, jokohan se nyt tapahtuu?
63,4
arvasin että se laskee vielä... onneks. mut niin... taisin vähän flipata eilen. sinänsä ei kaduta, mutta kättä kirvelee aivan saatanasti. oli pakko pistää se pakettiin kyynärpäästä ranteeseen asti että sain edes paidan päälle.
nälkä... ostin eilen pastaa, en edes tiedä miks. kävelin sen hyllyn ohi kaupassa ja iski kauhean syyllinen olo, oli pakko ostaa jotain. otin sitten sen missä oli vähiten kaloreita, koska siellä ei ollu sitä tomaattikeittoa mikä on hyvää ja missä on vähän kaloreita. mutta joka tapauksessa, nyt haluan vaan ahmia sen pastan. halusin jo yöllä, mutta pidin pintani ja jätin sen keittiöön kummittelemaan.
silmiä kirvelee. nukuin taas huimat 6 tuntia, sit silmät vaan aukes ja olin hereillä. vähän sen jälkeen äiti soitti. sano että mun pitäis mennä osastolle ku en saa kouluakaan käytyä yms yms eli suomennettuna musta ei oo mihinkään, mee hoitoon ja tuu täydellisenä takasin. tuon vastauksen oon saanu joka suunnasta. kai sitä kohta alkaa itekkin uskomaan kun joka suunnasta sitä vastausta tyrkytetään että jää pois koulusta, et sä kuitenkaan sitä pysty käymään, mee osastolle, siellä sulla on parempi, et sä yksin pärjää... vittuhh...
nälkä... ostin eilen pastaa, en edes tiedä miks. kävelin sen hyllyn ohi kaupassa ja iski kauhean syyllinen olo, oli pakko ostaa jotain. otin sitten sen missä oli vähiten kaloreita, koska siellä ei ollu sitä tomaattikeittoa mikä on hyvää ja missä on vähän kaloreita. mutta joka tapauksessa, nyt haluan vaan ahmia sen pastan. halusin jo yöllä, mutta pidin pintani ja jätin sen keittiöön kummittelemaan.
silmiä kirvelee. nukuin taas huimat 6 tuntia, sit silmät vaan aukes ja olin hereillä. vähän sen jälkeen äiti soitti. sano että mun pitäis mennä osastolle ku en saa kouluakaan käytyä yms yms eli suomennettuna musta ei oo mihinkään, mee hoitoon ja tuu täydellisenä takasin. tuon vastauksen oon saanu joka suunnasta. kai sitä kohta alkaa itekkin uskomaan kun joka suunnasta sitä vastausta tyrkytetään että jää pois koulusta, et sä kuitenkaan sitä pysty käymään, mee osastolle, siellä sulla on parempi, et sä yksin pärjää... vittuhh...
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
5 tears...
"the pain´s not ashamed to repeat it´s self.
i can´t sleep until i devour you.
and i´ll love you, if you let me..."
to my unborn child... 5 kyyneltä, käsi jokseenkin palasina... nyt en parempaan pysty.
i can´t sleep until i devour you.
and i´ll love you, if you let me..."
to my unborn child... 5 kyyneltä, käsi jokseenkin palasina... nyt en parempaan pysty.
hm.
pyörittelen terää käsissäni ja mietin. viiltää vai eikö viiltää? siinä vasta kysymys. pitkään aikaan en oo "omana ittenäni" viiltäny, mutta nyt... (?) jaa-a... otin lääkkeet vaikka oon kännissä. jotenkin alitajuisesti jätin ne tänään ottamatta alkuillasta, tiesin kai että tässä käy näin. oksettaa... nälkä... en tiedä. haluan pois. NYT. mutta en voi. mikä se mun "mutta" on?
odotettavissa lisää viiltoja ja ahmimista, ehkä oksentamista ja läskiahdistusta.
odotettavissa lisää viiltoja ja ahmimista, ehkä oksentamista ja läskiahdistusta.
64,7
...that´s drinkin´ for ya... että pitikin... no okei tuo lukema on paljon pienempi aamulla, mutta silti... ahdistaa. menin kertomaan mun syömisvammailusta taas yhelle ihmiselle... jännä kyllä siihen luotan täysin. se on kyllä ansainnu sen. se vaan sano että jos ei oikeasti ala oleen sairasta menoa niin se ei puutu mun syömisiin. just sitä mä haluan. että joku tietäis mitä mä oikeen touhuan, mutta silti ei hössöttäis liikaa siitä. en tiiä, toisaalta se on jälkiviisastelua jos se sanoo jotain vasta sitten ku oon ihan ylilaiha, mutta en mä halua tätä nyt lopettaa. kuitenkin on vielä paljon varaa laihtua. mä kyllä sanoin sille että jos laihdun hirveästi seuraavien kuukausien aikana niin sanoo mulle jotain... en ehkä ite tajua sitä vaikka kuinka laihtuisin. tiedän että tää on sairaus, mutta en halua luopua tästä ennen ku on ihan pakko. en ehkä sillonkaan... mutta vielä ei (kai) oo tarvetta huolestua, oon vieläkin normaali tai ylipainonen näiden käyrien mukaan. sitten saatan harkita muutosta jos/kun painan 45kg... se oli alkuperäinen tavoite, nyt se on menny vielä alemmas...
diagnosis: mystery
noniin, kun tätä nyt on jonkun aikaa tullu mietittyä niin voishan sitä laittaa tänne mun diagnoosit ylös, eli:
vaikea masennus
psykoottinen masennus
psykoosi
skitsofrenia
kaksisuuntainen mielialahäiriö
mania
määrittelemätön syömishäiriö
paniikkihäiriö
traumaperäinen stressioireyhtymä
sosiaalisten tilanteiden pelko
alkoholin liikakäyttäjä ( ja lääkkeiden väärinkäyttäjä...)
DID eli jotenkin selitettynä jakautunut persoonallisuus, monipersoonallisuus tai jtn... (harkinnan/tutkinnan alla)
hmm... olikohan tuossa kaikki... jotenkin sellanen olo että jotain jäi mut noh, ei voi mitn.
joo, oli se terapia... istuin vaan hiljaa, en tiiä miks mutta ei vaan oikeen jaksanu puhua. se haluaa laittaa mut johonkin osastolle tai valvottuun asuntolaan jos se löytää sellasen... no joo, miksei, kunhan se ei oo kauhea kyttäyspaikka sit. no mut niin, se tuijotti mua ihan hirveästi koko ajan ja yritti kysellä että oonko laihduttanu ja voi että ku oon laihtunu ja ääh! teki mieli vaan lähteä menee sieltä. en edelleenkään halua kertoa sille että en taaskaan syö... se tietää kyllä että mulla on ongelmia syömisen kanssa, vaikka en sitä sille oo myöntäny muuten kun että joskus on ollu, mutta en halua nyt siitä alkaa sille vinkumaan... jopa sillon ku olin lähössä ja laitoin jo hattua päähän yms, se sano vielä että "kyllä sä oot laihtunu ihan hirveästi mitä mä nyt oon sua nähny." ei se kuulu sille! en vastannu mitään, lähin vaan pois. ens viikolla uudestaan samaan aikaan... en saanu pyydettyä enempää aikoja, en saanu puhuttua oikeen mitään. paitsi siitä koulusta. se ei usko että mä pystyn menemään sinne takasin. se yrittää saada mut menemään johonkin 10 km:n päähän jollekkin ihme puutyöpajalle missä on muitakin yhteiskunnan hylkiöitä... siellä on kuulemma "hyvä ryhmähenki ja kaikki on kivoja eikä siellä oo kiusaamista ja pälä pälä pälä..." ei mua kiinnosta ihmiset, varsinkaan uusiin ihmisiin tutustuminen. haluan vaan koulun loppuun että pääsen pois täältä. eikä mulla olis edes varaa käydä siellä, kouluun pääsen helposti pyörällä tai kävellen, tuonne pitäis mennä linkillä... no thanks.
vaikea masennus
psykoottinen masennus
psykoosi
skitsofrenia
kaksisuuntainen mielialahäiriö
mania
määrittelemätön syömishäiriö
paniikkihäiriö
traumaperäinen stressioireyhtymä
sosiaalisten tilanteiden pelko
alkoholin liikakäyttäjä ( ja lääkkeiden väärinkäyttäjä...)
DID eli jotenkin selitettynä jakautunut persoonallisuus, monipersoonallisuus tai jtn... (harkinnan/tutkinnan alla)
hmm... olikohan tuossa kaikki... jotenkin sellanen olo että jotain jäi mut noh, ei voi mitn.
joo, oli se terapia... istuin vaan hiljaa, en tiiä miks mutta ei vaan oikeen jaksanu puhua. se haluaa laittaa mut johonkin osastolle tai valvottuun asuntolaan jos se löytää sellasen... no joo, miksei, kunhan se ei oo kauhea kyttäyspaikka sit. no mut niin, se tuijotti mua ihan hirveästi koko ajan ja yritti kysellä että oonko laihduttanu ja voi että ku oon laihtunu ja ääh! teki mieli vaan lähteä menee sieltä. en edelleenkään halua kertoa sille että en taaskaan syö... se tietää kyllä että mulla on ongelmia syömisen kanssa, vaikka en sitä sille oo myöntäny muuten kun että joskus on ollu, mutta en halua nyt siitä alkaa sille vinkumaan... jopa sillon ku olin lähössä ja laitoin jo hattua päähän yms, se sano vielä että "kyllä sä oot laihtunu ihan hirveästi mitä mä nyt oon sua nähny." ei se kuulu sille! en vastannu mitään, lähin vaan pois. ens viikolla uudestaan samaan aikaan... en saanu pyydettyä enempää aikoja, en saanu puhuttua oikeen mitään. paitsi siitä koulusta. se ei usko että mä pystyn menemään sinne takasin. se yrittää saada mut menemään johonkin 10 km:n päähän jollekkin ihme puutyöpajalle missä on muitakin yhteiskunnan hylkiöitä... siellä on kuulemma "hyvä ryhmähenki ja kaikki on kivoja eikä siellä oo kiusaamista ja pälä pälä pälä..." ei mua kiinnosta ihmiset, varsinkaan uusiin ihmisiin tutustuminen. haluan vaan koulun loppuun että pääsen pois täältä. eikä mulla olis edes varaa käydä siellä, kouluun pääsen helposti pyörällä tai kävellen, tuonne pitäis mennä linkillä... no thanks.
63,1
tylsyys... vielä ainaki tunti ennen ku pitää lähteä terapiaan. en mä kyllä sinne koululle jaksa mennä. taisin nähdä viime yönä painajaistakin koulusta... ihan kiva... miks mun aamut on tällasta jumittamista koko ajan..? en saa oikeen mitään tehtyä enkä ajateltua. mun limsalasissa leijuu karvoja, mutta en jaksa välittää. mun hiukset on takussa enkä oo jaksanu laittaa vielä edes housuja jalkaan, ei jaksa kiinnostaa...
mutta silti, aivan ihana aamu! aurinko paistaa ja maa on kuurassa! tällasia aamuja sais tulla lisää, kaikki on niin kaunista ja karua samaan aikaan. nyt kun asuis vielä siinä isossa talossa keskellä metsää tai jossain mäen päällä... ahh, se olis kyllä ihanaa. ääh nyt jäin taas ajattelemaan sitä! mutta niin, tällaset aamut on ihania, varmaan just siks kun kaikki on niin kuollutta ja hiljasta ja kaunista. taidan olla vähän outo ku tykkään kuolleista asioista... kohta varmaan raahaan tänne kasan ruumiita... no en nyt kuitenkaan!
mä oon taas lihonu... oksettavaa. mutta kyllä tää tästä taas, pitää vaan pysyä kiireisenä ettei ehdi tulla nälkä. ja tietty syödä taas vähemmän. ajattelin että voisin syödä nyt vähän ja sit illalla uudestaan ennen ku lähen taas sinne baariin... eipähän lähtis taju ku en oo kotona. ja jaksais paremmin sit olla terapiassa ja kavereiden kanssa, jos nyt saan jonkun lähtemään mun kanssa sinne baariin, ei siellä yksin jaksa istua.
mutta silti, aivan ihana aamu! aurinko paistaa ja maa on kuurassa! tällasia aamuja sais tulla lisää, kaikki on niin kaunista ja karua samaan aikaan. nyt kun asuis vielä siinä isossa talossa keskellä metsää tai jossain mäen päällä... ahh, se olis kyllä ihanaa. ääh nyt jäin taas ajattelemaan sitä! mutta niin, tällaset aamut on ihania, varmaan just siks kun kaikki on niin kuollutta ja hiljasta ja kaunista. taidan olla vähän outo ku tykkään kuolleista asioista... kohta varmaan raahaan tänne kasan ruumiita... no en nyt kuitenkaan!
mä oon taas lihonu... oksettavaa. mutta kyllä tää tästä taas, pitää vaan pysyä kiireisenä ettei ehdi tulla nälkä. ja tietty syödä taas vähemmän. ajattelin että voisin syödä nyt vähän ja sit illalla uudestaan ennen ku lähen taas sinne baariin... eipähän lähtis taju ku en oo kotona. ja jaksais paremmin sit olla terapiassa ja kavereiden kanssa, jos nyt saan jonkun lähtemään mun kanssa sinne baariin, ei siellä yksin jaksa istua.
tiistai 8. marraskuuta 2011
hm, HH kävi piristämässä mun "päivää" kun se halus tulla tupakalle. noh, sainpahan nauraa vähän... se on jo aika paljon tässä mielentilassa... siis eihän mua enää kai angstituta, mutta jotenkin sellanen tyhjä olo... saas nähdä millanen päivä huomisesta tulee, saanko raahattua itteni koululle vai en... terapiaan mä ainakin ajattelin mennä, ja illalla sit baariin, en vaan tiiä miks sinnekin meen, en mä varmaan taaskaan juo... tai saa nyt nähdä, juon jos tekee mieli... eli tuskin. olis kyllä ihan jees olla pitkästä aikaa kännissä, mutta ei oikeen mikään juoma maistu. ja se lihottaa. jos pitäydyn taas limu/energiajuoma linjalla... ääh, pitäis raahautua suihkuunkin, en taida jaksaa vaivautua. ehtii sitä aamullakin, jos on likanen olo. mua väsyttää ihan hirveesti, mutta en saa vaan unta. aika outoa. vaikka koko päivän on ollu sellanen sammun-ihan-just-olo, en silti saa unta. jospa sitä yrittäis taas.
pain
ja taas... sydän pomppii kurkussa, haluan lopettaa kaiken, ihan sama. kun oliskin pokkaa heittää kaikki menemään, haluan pois, kaikesta. kaikki tuntuu niin pinnalliselta ja turhalta. ihan kun mä muka joskus saisin jotain aikaan... en saa. kaikki valuu hukkaan. mun elämä tuntuu epätodelliselta. ei tää ole mun elämä, tää on jonkun muun. en mä oo tehny mitään sellasta mitä mun muistoista löytyy... en se ole minä. haluan pois... pois, pois, POIS! kaikki on niin turhaa, joskushan täältä muutenkin lähetään, miksei nyt? ai niin, en halua kuolla läskinä... en vieläkään oo löytäny sitä muttaa, joka saa mut aina lopettamaan ajoissa... haluan viiltää, syvälle. läpi asti. varmistukseks lääkkeitä ja viinaa... niin mä haluan. ja jos herään vielä sen jälkeen, teen sen uudestaan. mutta en vielä. haluan vaan nähdä miten mun veri valuu hukkaan, niinkun mun elämäkin on tehny. ei mulla oo halua muuttaa mitään, haluan vaan pois. en jaksa enää yrittää mitään, koska se on niin turhaa, tuhoon tuomittuja kaikki mun yritykset. viimeset savut tupakasta, viimeset veret ruumiista. niin sen pitää mennä. se on mun viimenen asia, mihin voin vaikuttaa. joku muu ohjailee kaikkea muuta. turha edes yrittää muuttaa mitään, joku muuttaa sen aina takasin, tai pahemmaks. mitä järkeä? silmät on jo kuollu, tunteet hävinny, mieli sirpaleina, sydän vetelee viimesiään, muu ruumis seuratkoon perässä. mutta ei vielä. ei ennen kun mut tunnetaan sinä laihana tyttönä. vasta sitten saan iteltäni luvan. vasta sitten annan viimeisen tanssin, viimeisen suudelman kuolemalle.
can´t wait...
en jaksais millään odottaa että pääsen koulun läpi ja pois tästä kaupungista. tosin tietty voi tulla vähän ikävä ku jo 4 vuotta asunu täällä, mutta en jaksa enää tällasta paskaa. kaikki tuntuu tietävän mun asiat paremmin ku minä, eikä voi tehdä mitään ilman että kaikki tietää siitä. eikö ihmisillä ole omaa elämää kun pitää toisiaan koko ajan vahdata? täytyy heti huomenna käydä siellä koululla kysymässä että sopisko jos alottelen silleen pikkuhiljaa, vaikka parilla tunnilla päivässä. en kyllä enää yhtään muista miten ne koneet tai mikään siellä toimii, mutta kai se palautuu mieleen. tekis hirveästi mieli hankkia koira... tulis lähdettyä lenkille ja olis seuraa... mutta en mä taida, ei mulla ole varaa pitää sitä ja kun noita kissojakin on jo sen 3 ja sit vielä akvaario ja käärme nii vois olla vähän liikaa... ja kun mistään en raaski luopua. ja kissat on välillä ihan tarpeeks raivostuttavia, koirat on monta kertaa pahempia. mää en yhtään tiiä nyt... pitäis varmaan alkaa käymään terapiassa vähän useammin, mutta ei se eukko halua antaa mulle aikoja 2 kertaa viikossa... hyvä ku ite tiiän paremmin mitä mä tarviin vaikka sen pitäis olla asiantuntija... huoh. taas sellanen olo etten saa mitään aikaan eikä mikään edisty yhtään. nooh, nyt ainakin tiiän mitä haluan. kai. ainakin haluan koulun loppuun ja pois täältä. 54 ov jäljellä koulua... melkein puolet... ääh, en mä ikinä saa tuota tehtyä kevääseen mennessä. tosin tuossa tokarissa lukee että multa puuttuu vaan 4 kurssia, eli mitä helvettiä...? ääh mun pitää ottaa tuo kyllä selville että miten tuo nyt oikeen menee... kirjalliset teen kyllä edelleenkin kotona, ja muutenkin niin paljon kotona kun mahdollista, mutta kyllä mä aion siellä koulussakin käydä, kattoo nyt pystynkö siellä tekemään täyttä päivää vai en. jos nyt aluks koittais muutaman viikon sitä pari tuntia päivässä ja tekis sit kotona niitä muita samalla... tuntuu hirveen vaikealta alottaa taas yhtäkkiä kaikki. eniten mua ahdistaa se että koululla ei saa polttaa, ja siellä on muutaman kyttääjät aina jossain nurkan takana soittamassa poliisille... -.-" huoh, miksei kenelläkään oo elämää täällä!? mulla menee järki, muuttaisin pois heti ellei mulla olis koulu kesken, tää on ihan paska kaupunki.
food...
ääh söin taas liikaa: 7 riisipalloa ja kupin muroja. onneks loppu maito nii ei voi syödä enempää suklaaläskipossumuroja. :P
äiti soitti taas. se pyys taas että menisin siskoille joulukuuks... sanoin että ei, jouluks kyllä tuun, mutta en oo koko kuuta siellä. "vaikka mekin lähetään reissuun, pärjäätkö sä siellä yksin?" pärjään. teki mieli sanoa että olisko kannattanu ajatella sitä ennen ku varasitte sen perkeleen reissun itellenne, mutta en viittiny. sanoin että muutan pois täältä heti ku koulu on käyty, se idiootti sano että voisin muuttaa jo nyt takasin kotiin, kävisin koulua sieltä... joo huhhuh! varmaan! mun pitäis herätä aamusin 6:lta ja sit pääsisin kotiinkin aikasintaan klo 18... no thanks! onko se akka menny päästään ihan sekasin!? en tasan ole muuttamassa takasin kotiin! ehkä siinä vaiheessa jos en oikeasti pärjää omillani enkä enää pysy tässä maailmassa, mutta se on vasta sitten jos pää menee ihan sekasin. sillonkin olis ehkä parempi mennä osastolle eikä sinne... huoh. ihan hyvin nää 4 vuotta on omillaan pärjätty, no thanks to them... mitä ny oon rahaa saanu ku omat on ollu lopussa tai en oo mistään saanu, mutta eipä ne oo hirveesti kylässä käyny eikä kyselly kuulumisia. nyt niitä kummasti kiinnostaa ku sekosin ja höpötin ties mitä ja itkin ihan hysteerisenä, eikä ne saa mua osastollekaan laitettua. siinäpähän pelkäävät että tapan itteni, olisivat huolestunu aikasemmin, esim. sillon 7 vuotta sitten ku ekan kerran yritin tappaa itteni! sillon se vaan lakastiin maton alle, eli ranteet pakettiin, psykologi paikalle, homma "hoidettu" eli unohdettu... vitun idiootit, haluun kauas koko paskasta "perheestä!"
huoh, miksei mua enää edes vituta kunnolla? no jaa, jos sitä venailis että telkkarista tulee jotain katottavaa ja turruttais itteään sitten sillä... mitään muutakaan tekemistä oo taas vaihteeks.
äiti soitti taas. se pyys taas että menisin siskoille joulukuuks... sanoin että ei, jouluks kyllä tuun, mutta en oo koko kuuta siellä. "vaikka mekin lähetään reissuun, pärjäätkö sä siellä yksin?" pärjään. teki mieli sanoa että olisko kannattanu ajatella sitä ennen ku varasitte sen perkeleen reissun itellenne, mutta en viittiny. sanoin että muutan pois täältä heti ku koulu on käyty, se idiootti sano että voisin muuttaa jo nyt takasin kotiin, kävisin koulua sieltä... joo huhhuh! varmaan! mun pitäis herätä aamusin 6:lta ja sit pääsisin kotiinkin aikasintaan klo 18... no thanks! onko se akka menny päästään ihan sekasin!? en tasan ole muuttamassa takasin kotiin! ehkä siinä vaiheessa jos en oikeasti pärjää omillani enkä enää pysy tässä maailmassa, mutta se on vasta sitten jos pää menee ihan sekasin. sillonkin olis ehkä parempi mennä osastolle eikä sinne... huoh. ihan hyvin nää 4 vuotta on omillaan pärjätty, no thanks to them... mitä ny oon rahaa saanu ku omat on ollu lopussa tai en oo mistään saanu, mutta eipä ne oo hirveesti kylässä käyny eikä kyselly kuulumisia. nyt niitä kummasti kiinnostaa ku sekosin ja höpötin ties mitä ja itkin ihan hysteerisenä, eikä ne saa mua osastollekaan laitettua. siinäpähän pelkäävät että tapan itteni, olisivat huolestunu aikasemmin, esim. sillon 7 vuotta sitten ku ekan kerran yritin tappaa itteni! sillon se vaan lakastiin maton alle, eli ranteet pakettiin, psykologi paikalle, homma "hoidettu" eli unohdettu... vitun idiootit, haluun kauas koko paskasta "perheestä!"
huoh, miksei mua enää edes vituta kunnolla? no jaa, jos sitä venailis että telkkarista tulee jotain katottavaa ja turruttais itteään sitten sillä... mitään muutakaan tekemistä oo taas vaihteeks.
ääh
heräsin sitten taas kahen aikaan, sain unta vasta joskun 5-6 välillä/ aikoihin... nyt koittais sitten totutella takasin tähän maailmaan, jollain häröllä tavalla uskon taas että nuo unet oli totta... nyt alkaa jo helpottaa ku vähän aikaa on ollu hereillä... jotain niin hirveetä. ja mä söin yöllä! 4 riisipalloa, 1/2 kuppia muroja ja mukillinen kaakaota... ihan vitusti liikaa, mutta ei kuitenkaan ollu ihan hirveät lukemat... väsyttää vieläkin, kone kaatuu ihan millon tahansa ja soittimesta loppuu patterit.hyvin menee taas perkele. jospa sitä jatkais heräilyä.
maanantai 7. marraskuuta 2011
unettomuus...
äh, en vieläkään oo saanu unta, ja siitä on jo... 4 tuntia kai ku yritin mennä nukkumaan. ei vaan pysty. tekee mieli syödä. en kyllä ala tähän aikaan syömään, tulee aamuks niin masentavia lukemia vaa´alta että huhhu... ajatukset vaan pyörii päässä... se yks ajatus ainakin, mikä muutenkin on koko ajan, mutta paljon muitakin. jotenkin onnistun sotkemaan sen yhen ajatuksen niihin muihinkin. vaikka en ajattele sitä, vaan jotain ihan muuta, se tulee koko ajan jostain nurkan takaa. aika pelottavaa. oon kirjottanu tänään jo ihan liikaa, huomaa varmaan miten tylsää mun elämä tällä hetkellä on. haluan vaan pois täältä...
"vastaus, joka aina annetaan, on, kun kuolet, voit syntyä uudestaan jossain muualla ja aloittaa kaiken alusta."
mä en jaksa... niskat on ihan jumissa ja kipeet, maha on kans kipee, eikä jalat taas vaihteeks toimi kunnolla... hyvin menee. huoh. kun sais unta niin kaikki olis niin paljon helpompaa. ei olis edes näin nälkä. söin tänään vielä niiden riisipallojen jälkeen suklaakarkkeja, n.100 kcal... äh, en edes halua laskea kuinka paljon se kaikki tekee yhteensä, ihan liikaa. ahdistaa. olispa se terapia jo huomenna... suussa maistuu ketoosi ja maha huutaa ruokaa, mutta silti en ole tyytyväinen, en voi syödä enempää. tuntuu että oon syöny jo tarpeeks ainakin parin päivän edestä... okei tää alkaa olla aika sairasta. mutta silti en halua lopettaa, enkä kertoa tästä terapiassa. aina kun ne tekee niitä kyselyitä mulle, siinä on kysymys: oletko yrittänyt pudottaa painoasi syömällä vähemmän? vastaan aina en. enkä edes tiedä minkä takia! en vaan halua että ne tietää sen. tosiasiahan on, että oon vammaillu syömisen kanssa niin kauan ku muistan, ei se vaan näy mitenkään muuten kun että mun sisäelimet alkaa pikkuhiljaa antamaan periks. oon näin läski ja oksettava koska en osaa jatkaa syömättömyyttä tietyn rajan yli. alan aina ahmimaan ja siinä sitä sitten ollaankin, taas läski. häpeän sitä, etten ole jo sairaalloisen alipainonen, en niinkään sitä että vammailen tälleen syömisen suhteen. sitten kun paino alkaa hipoa sitä 40:ä, saatan kertoa jollekkin asiantuntijalle, ennen sitä en suostu myöntämään sitä niille. ja jos ne huomaa että oon laihtunu, sanon vaan että oon pyöräilly ihan hirveesti ja siks on tippunu vähän, tai sitten laitan manian piikkiin, ne toimii aina, eikä se keskustelu siitä enää jatku. pelottavan helposti mä valehtelen tällasista... ja aina ne uskoo. kohta mä varmaan oon tässä jo niin hyvä että voin huijata itteänikin.
"vastaus, joka aina annetaan, on, kun kuolet, voit syntyä uudestaan jossain muualla ja aloittaa kaiken alusta."
mä en jaksa... niskat on ihan jumissa ja kipeet, maha on kans kipee, eikä jalat taas vaihteeks toimi kunnolla... hyvin menee. huoh. kun sais unta niin kaikki olis niin paljon helpompaa. ei olis edes näin nälkä. söin tänään vielä niiden riisipallojen jälkeen suklaakarkkeja, n.100 kcal... äh, en edes halua laskea kuinka paljon se kaikki tekee yhteensä, ihan liikaa. ahdistaa. olispa se terapia jo huomenna... suussa maistuu ketoosi ja maha huutaa ruokaa, mutta silti en ole tyytyväinen, en voi syödä enempää. tuntuu että oon syöny jo tarpeeks ainakin parin päivän edestä... okei tää alkaa olla aika sairasta. mutta silti en halua lopettaa, enkä kertoa tästä terapiassa. aina kun ne tekee niitä kyselyitä mulle, siinä on kysymys: oletko yrittänyt pudottaa painoasi syömällä vähemmän? vastaan aina en. enkä edes tiedä minkä takia! en vaan halua että ne tietää sen. tosiasiahan on, että oon vammaillu syömisen kanssa niin kauan ku muistan, ei se vaan näy mitenkään muuten kun että mun sisäelimet alkaa pikkuhiljaa antamaan periks. oon näin läski ja oksettava koska en osaa jatkaa syömättömyyttä tietyn rajan yli. alan aina ahmimaan ja siinä sitä sitten ollaankin, taas läski. häpeän sitä, etten ole jo sairaalloisen alipainonen, en niinkään sitä että vammailen tälleen syömisen suhteen. sitten kun paino alkaa hipoa sitä 40:ä, saatan kertoa jollekkin asiantuntijalle, ennen sitä en suostu myöntämään sitä niille. ja jos ne huomaa että oon laihtunu, sanon vaan että oon pyöräilly ihan hirveesti ja siks on tippunu vähän, tai sitten laitan manian piikkiin, ne toimii aina, eikä se keskustelu siitä enää jatku. pelottavan helposti mä valehtelen tällasista... ja aina ne uskoo. kohta mä varmaan oon tässä jo niin hyvä että voin huijata itteänikin.
changes
tuli sellanen hullu ajatus mieleen tuossa vähän aikaa sitten, että voisin ehkä mennä takasin kouluun jo tässä lähiviikkoina... kun ilmeisesti nää lääkkeet on vieny paniikitkin pois... ja mitä mä muka täällä kämpilläkään teen, istun yksin koneella ja odotan että pääsen nukkumaan... jos menis tekemään edes pari tuntia joka päivä nii helpottais jo huomattavasti. ja saisin senkin paskan nopeammin päätökseen, sit vois ihan hyvin vaihtaa maisemaa, ei mulla olis täällä enää mitään mikä pitäis täällä. sit pitäis vaan keksiä mihin sitä menis seuraavaks. vaihtoehtoja on, esim. jkl, siellä ois veli ja muutama kaveri, eikä olis kovin kaukana. tampere, siellä olis kanssa muutama kaveri. sit helsinki, siellä ei niinkään kavereita, paitsi serkku ja jotain muita sukulaisia, mutta paremmat mahikset noh, kaikkeen. sit tietty tuo lapsuuden kotikunta, sielläkin olis lukio, ja tunnen jo kaikki paikat sieltä. tosin kavereita siellä ei ois, ainakaan kovin montaa, kaikki on muuttanu pois. ei sekään niin haittaa, mut haluan johonkin uuteen paikkaan. sit noh, lahdessa ois sellanen koulu missä pärjäisin todennäkösesti aika hyvin, siellä pääsis tekee puusta kaikkea, mut en tiiä, eiköhän tää ala oo jo aikalailla nähty. ei jaksa enää kiinnostaa. ja turussa olis serkku... mut en osaa päättää mihin haluan... sen verran tiiän että haluan opiskella japania ja ehkä lähteä jossain vaiheessa shinjukuun joksku aikaa, en vaan tiiä mitä tekemään tai millon. jos sinne pääsis johonkin töihin nii olis ihan maukas. tai vaihtoon... mutta mistähän kautta sekin onnistuis... tietty yks vaihtoehto olis sit jenkkeihin, siellä asuu serkku ja täti, eikä kielenkään kanssa olis mitään ongelmia. tuskin nyt kuitenkaan jaksaisin siellä kauaa olla. ääh, kun osais päättää... ja sais ensin tuon yhen paskakoulun läpi nii vois lähteä täältä niin nopeesti kun mahdollista, siihen mennessä olis kyllä hyvä olla suunnitelmat selvänä. onhan mulla kai aikaa... mutta edelleen, kattoo nyt eka saanko itteäni edes raahattua tuonne koululle ilmottamaan että voisin taas kokeilla... vois terapiassa mainita siitäkin. ei se eukko kyllä varmaan tykkää ajatuksesta, sen mielestä oon umpihullu ja toivoton tapaus ja mitä kaikkea, laiska ja saamaton ja sitä rataa... sit jos en jaksakaan käydä koulua niin se on vaan silleen "mitäs mä sanoin!" huoh... meinaa pää hajota taas vaihteeks. mutta, jkl olis ehkä noista se todennäköisin mihin päädyn, voihan sieltä sit lähteä jos ei jaksa pysty kykene olemaan sielläkään. ää kun voiskin suorittaa tuon loppuun kotoa käsin kokonaan nii pääsis lähtemään jo nyt... haluan pois täältä. paska kaupunki.
pathetic
ääh, oon niin säälittävä. en uskalla enää puhua sille yhelle... miks mä uskalsin sitten viikonloppuna? tää on ihan outoa. noh, mikä nyt ei olis outoa?
söin taas, 10 riisipalloa... liikaa. nyt sattuu mahaan ja ihan paska olo muutenkin, palelee... laitoin patterit täysille kun ei täällä pysty olee, kauhean kylmä, nenä ihan jäässä ja sormet... toivottavasti en tuu kipeeks. toisaalta taas tulisinpa kipeeks nii lähtis kilot nopeemmin, mutta kun mun pitää lauantaina taas lähteä baariin I:n ja PS:n kanssa...
" I kill myself in small amounts.
In each relationship it´s not about love.
Just another funeral and just another girl left in tears. "
vähän on taas sellanen tunne ettei ens yönä nukuta... väsyttää kyllä, mutta ei taida nukkumisesta tulla mitään. tai sitten nukun taas pelkkiä pätkiä... tää on niin ahdistavaa. rintaan sattuu taas, sekin vielä. mitähän seuraavaks, varmaan jalat lakkaa taas toimimasta? äitikin soittaa huomenna taas aamusta että oonko heränny... mitä hittoa se sille kuuluu vaikka en nousis sängystä enää ikinä? ei sitä ennenkään oo kiinnostanu. se kai kuvittelee että kaikki on hyvin jos nousen aikasin ylös ja meen aikasin nukkumaan... okei onhan se aika perseestä nukkua päivisin, mutta ei se mitään muuta vaikka heräisin joka aamu 7:ltä. lähinnä ahdistaa enemmän ku joutuu miettimään koko ajan että mitähän sitä tekis, kaikki muut on töissä ja koulussa, mitä mä nyt sitten teen? saa koko ajan laskea tunteja siihen että voi ottaa lääkkeet ja mennä nukkumaan. jos edes sais unta kunnolla... pitäis hakea niitä rauhottavia, mutta ensin pitää ottaa selville voiko niitä ottaa ilman että kuolee, kun on nää toiset lääkkeet...
ja pitäis keksiä jotain tekemistä päivisin. vois ehkä alkaa taas tekee tauluja sun muita, ehkä saisin niistä jotain kouluhommiakin pois alta. hirveetä jossittelua koko paska, alkaa vituttaa tämmönen. olis helpompi jättää vaan seki kesken. jättää kaikki kesken ja lähteä. mutta tarviin siihen muutaman tonnin että voin tehä sen. eli pitää odottaa sitäkin.
jumittaa vaan paikallaan kaikki, säälittävää. lasken minuutteja telkkariohjelman alkuun, että olis edes jotain tekemistä. mistä lähtien mä oon ollu tällanen? odotan vaan koko ajan jotain, enkä jaksa tehä mitään minkään asian edistämiseks... tai no, kyllähän mä jaksaisin, en mä väsyny ole, mä vaan... en tee... mitään. odotan niin kauan että jotain tapahtuu. vihaan tällasia ihmisiä, mistä lähtien se on ollu ok olla ite tällanen? vittu oon säälittävä paska.
mun pitäis käydä lääkärissäkin, tutkituttamassa sydän taas vaihteeks, ku ei tuo romu taho toimia kunnolla, hyvä jos pari tuntia päivässä on sellasia ettei tuu rytmihäiriöitä... sit pitäis käydä labroissakin, tarkistaa millä tasolla nää lääkkeet menee ja toimiiko maksa ja nää kunnolla... jos ei toimi nii vaihettava taas lääkettä. pitäis keuhkotkin kuvauttaa, siitä on jo sen verran aikaa että pitäis vähän kartoittaa miten mun astmalla menee. millonkahan mä alan ottaa nää asiat vakavasti..? en varmaan ennen ku joku noista pettää kunnolla... huoh, säälittävä idioottipaska.
söin taas, 10 riisipalloa... liikaa. nyt sattuu mahaan ja ihan paska olo muutenkin, palelee... laitoin patterit täysille kun ei täällä pysty olee, kauhean kylmä, nenä ihan jäässä ja sormet... toivottavasti en tuu kipeeks. toisaalta taas tulisinpa kipeeks nii lähtis kilot nopeemmin, mutta kun mun pitää lauantaina taas lähteä baariin I:n ja PS:n kanssa...
" I kill myself in small amounts.
In each relationship it´s not about love.
Just another funeral and just another girl left in tears. "
vähän on taas sellanen tunne ettei ens yönä nukuta... väsyttää kyllä, mutta ei taida nukkumisesta tulla mitään. tai sitten nukun taas pelkkiä pätkiä... tää on niin ahdistavaa. rintaan sattuu taas, sekin vielä. mitähän seuraavaks, varmaan jalat lakkaa taas toimimasta? äitikin soittaa huomenna taas aamusta että oonko heränny... mitä hittoa se sille kuuluu vaikka en nousis sängystä enää ikinä? ei sitä ennenkään oo kiinnostanu. se kai kuvittelee että kaikki on hyvin jos nousen aikasin ylös ja meen aikasin nukkumaan... okei onhan se aika perseestä nukkua päivisin, mutta ei se mitään muuta vaikka heräisin joka aamu 7:ltä. lähinnä ahdistaa enemmän ku joutuu miettimään koko ajan että mitähän sitä tekis, kaikki muut on töissä ja koulussa, mitä mä nyt sitten teen? saa koko ajan laskea tunteja siihen että voi ottaa lääkkeet ja mennä nukkumaan. jos edes sais unta kunnolla... pitäis hakea niitä rauhottavia, mutta ensin pitää ottaa selville voiko niitä ottaa ilman että kuolee, kun on nää toiset lääkkeet...
ja pitäis keksiä jotain tekemistä päivisin. vois ehkä alkaa taas tekee tauluja sun muita, ehkä saisin niistä jotain kouluhommiakin pois alta. hirveetä jossittelua koko paska, alkaa vituttaa tämmönen. olis helpompi jättää vaan seki kesken. jättää kaikki kesken ja lähteä. mutta tarviin siihen muutaman tonnin että voin tehä sen. eli pitää odottaa sitäkin.
jumittaa vaan paikallaan kaikki, säälittävää. lasken minuutteja telkkariohjelman alkuun, että olis edes jotain tekemistä. mistä lähtien mä oon ollu tällanen? odotan vaan koko ajan jotain, enkä jaksa tehä mitään minkään asian edistämiseks... tai no, kyllähän mä jaksaisin, en mä väsyny ole, mä vaan... en tee... mitään. odotan niin kauan että jotain tapahtuu. vihaan tällasia ihmisiä, mistä lähtien se on ollu ok olla ite tällanen? vittu oon säälittävä paska.
mun pitäis käydä lääkärissäkin, tutkituttamassa sydän taas vaihteeks, ku ei tuo romu taho toimia kunnolla, hyvä jos pari tuntia päivässä on sellasia ettei tuu rytmihäiriöitä... sit pitäis käydä labroissakin, tarkistaa millä tasolla nää lääkkeet menee ja toimiiko maksa ja nää kunnolla... jos ei toimi nii vaihettava taas lääkettä. pitäis keuhkotkin kuvauttaa, siitä on jo sen verran aikaa että pitäis vähän kartoittaa miten mun astmalla menee. millonkahan mä alan ottaa nää asiat vakavasti..? en varmaan ennen ku joku noista pettää kunnolla... huoh, säälittävä idioottipaska.
aah
maha tuntuu niin ihanan tyhjältä... voisin jopa ehkä hymyillä tän tunteen takia. no en nyt sentään, ei tää niin kivaa ole. vaikka toisaalta ehkä ihanin tunne maailmassa, varsinkin ku ei oo tunteita vieläkään, nii ruumiilliset tuntemukset on jotenkin enemmän esillä. tää tunne tarkottaa vaan yhtä asiaa: laihtumista. vois olla vielä pari tuntia syömättä ja sit keittäis vaikka riisiä, eihän mulla kyllä muutakaan oo, paitsi noita muroja, mutta niitä en kyllä syö kahta kertaa samana päivänä, niissähän on suklaata!
siivosin taas, täällä on aika siistiä nyt... siivosin käärmeen terraarion kun se oli niin sopivasti hereillä, sit kissanhiekkalaatikon ja lattialla oli jotain multaa, otin ne pois. sit vaihdoin lakanat ja pesin ne saman tien. sit siivoilin makkaria, tavaroita ja vaatteita pois näkösältä. oho, oonpas mä tehny paljon. noo, vois vielä jotain kyllä tehä, vaikka tiskais, eiku mähän tein sen jo eilen. hmm. kait jos sitä pyykkiä pesis vielä, sitä on aika paljon.
ääh, tekeminen loppuu koko ajan kesken, miten mä muka laihdun ku en tee mitään? nytkin paino taas yli 62kg... se oli niin ihana tunne olla 61kg:n puolella, voin vaan kuvitella miten ihana tunne on alle 60kg:n kohdalla... huoh, kun oliskin jo. melkein 7 viikkoa jouluun, siihen mennessä mun on mahduttava tuohon yhteen mekkoon, se on mun tavoite, tai ainakin yks niistä, mutta joka tapauksessa, siitä ei luisteta! se olis 7 kg pois jos saisin pidettyä tän kilo viikossa- tahdin sinne asti, eli olisin sillon... 55kg! nom, höllis! se vois kyllä onnistua, sit lopulliseen tavoitteeseenkaan ei olis enää niin pitkä matka. hmm, pitäis keksiä joku tyyliin ruokalista, mitä syön minäkin päivänä. no riisiä ainakin ihan vitusti, nuudeleita vois tunkea johonkin väliin. tietty light-colaa, kivennäisvettä ja energiajuomaa ihan vitusti. tänää en oo kyllä edes juonu paljoa, ne 2 kuppia teetä aamulla, sen jälkeen ei mitään. outoa. eikä tee edes mieli syödä mitenkään hirveästi. maha on vaan tyhjä, ei tunnu että pitäis syödä kuitenkaan. ehkä tää tunteiden menetys on tehny vaan hyvää mun itsehillinnälle. vois tehdä riisipalloja iltapalalle. nom.
siivosin taas, täällä on aika siistiä nyt... siivosin käärmeen terraarion kun se oli niin sopivasti hereillä, sit kissanhiekkalaatikon ja lattialla oli jotain multaa, otin ne pois. sit vaihdoin lakanat ja pesin ne saman tien. sit siivoilin makkaria, tavaroita ja vaatteita pois näkösältä. oho, oonpas mä tehny paljon. noo, vois vielä jotain kyllä tehä, vaikka tiskais, eiku mähän tein sen jo eilen. hmm. kait jos sitä pyykkiä pesis vielä, sitä on aika paljon.
ääh, tekeminen loppuu koko ajan kesken, miten mä muka laihdun ku en tee mitään? nytkin paino taas yli 62kg... se oli niin ihana tunne olla 61kg:n puolella, voin vaan kuvitella miten ihana tunne on alle 60kg:n kohdalla... huoh, kun oliskin jo. melkein 7 viikkoa jouluun, siihen mennessä mun on mahduttava tuohon yhteen mekkoon, se on mun tavoite, tai ainakin yks niistä, mutta joka tapauksessa, siitä ei luisteta! se olis 7 kg pois jos saisin pidettyä tän kilo viikossa- tahdin sinne asti, eli olisin sillon... 55kg! nom, höllis! se vois kyllä onnistua, sit lopulliseen tavoitteeseenkaan ei olis enää niin pitkä matka. hmm, pitäis keksiä joku tyyliin ruokalista, mitä syön minäkin päivänä. no riisiä ainakin ihan vitusti, nuudeleita vois tunkea johonkin väliin. tietty light-colaa, kivennäisvettä ja energiajuomaa ihan vitusti. tänää en oo kyllä edes juonu paljoa, ne 2 kuppia teetä aamulla, sen jälkeen ei mitään. outoa. eikä tee edes mieli syödä mitenkään hirveästi. maha on vaan tyhjä, ei tunnu että pitäis syödä kuitenkaan. ehkä tää tunteiden menetys on tehny vaan hyvää mun itsehillinnälle. vois tehdä riisipalloja iltapalalle. nom.
äh, kävin keskustassa, näin matkalla ihan törkeen hyvän näkösen jätkän... :> tais olla vieläpä joku aasialainen, nom, me likes. no mut no joo, asiaan. kävin siis Kelassa selvittämässä pari asiaa, ja kävi ilmi että mun pitää vielä viedä sinne ainakin yks paperi... -.-" huoh, montako paperia ne siihen tarvii että ne kattoo ettei mikään oo muuttunu?? alkaa mennä järki. mno jaa.
mä en tiiä yhtään mitä sitä tekis. jalat ihan maitohapoilla ku ajoin taas ihan hirveetä vauhtia sinne ja takasin, tais mennä ennätysajassa tuo reissu. jäksaiskohan sitä illalla lähteä taas johonkin istumaan, vois ottaa taas muumilimsaa. :D ei oikeen innosta juoda. lauantaina ainakin lähen baariin tyttöjen kanssa, saan taas tapella ukkoja irti I:stä.
mutta nyt jotain tekemistä... vois taas siivota, eipä täällä muutakaa tekemistä oo...
mä en tiiä yhtään mitä sitä tekis. jalat ihan maitohapoilla ku ajoin taas ihan hirveetä vauhtia sinne ja takasin, tais mennä ennätysajassa tuo reissu. jäksaiskohan sitä illalla lähteä taas johonkin istumaan, vois ottaa taas muumilimsaa. :D ei oikeen innosta juoda. lauantaina ainakin lähen baariin tyttöjen kanssa, saan taas tapella ukkoja irti I:stä.
mutta nyt jotain tekemistä... vois taas siivota, eipä täällä muutakaa tekemistä oo...
purrr
ääh, paleltaa ihan hirveesti.sormet ja kaikki ihan jäässä, vaikka mulla on hupparikin päällä ja sukat jalassa ja kaikkea... nukuin, mä nukuin viime yönä! noin 12 tuntia, pätkittäin, mutta nukuin yhtä kaikki. näin taas ihan friikkejä unia, en tosin muista mitä. ai niin, tanssin veden päällä. :D mutta noh, joo.
heräsin ja pari minuuttia sen jälkeen äiti soitti taas ja käski ylös sängystä. se kertoi että veljen vaimo on raskaana. huoh. lisää paineita... en mä halua olla 33 vuotias kun saan viimeinkin lapsen, niinkun mun veli nyt. mutta toisaalta siihen se kai menee, kun ei musta oikeen ota selkoa, en tiiä mikä mua vaivaa ja hulluna en ala lapsia hankkimaan... eihän mulla vielä oo kiire..? toisaalta aika outo tunne, nyt yhtäkkiä en edes halua niitä... mitä mulle oikeen tapahtuu..? tää on outoa.
päässä taas vaan yks ajatus... se tulee koko ajan mieleen, tää on tosi häiritsevää.
pitäis kai syödä jotain. suklaamuroja... miks mä ostin suklaamuroja? pakko kai nekin on syödä pois, nyt kyllä paleltaa niin hirveesti ettei tee mieli mitään kylmää... vois keittää teetä jos se vähän lämmittäis.
heräsin ja pari minuuttia sen jälkeen äiti soitti taas ja käski ylös sängystä. se kertoi että veljen vaimo on raskaana. huoh. lisää paineita... en mä halua olla 33 vuotias kun saan viimeinkin lapsen, niinkun mun veli nyt. mutta toisaalta siihen se kai menee, kun ei musta oikeen ota selkoa, en tiiä mikä mua vaivaa ja hulluna en ala lapsia hankkimaan... eihän mulla vielä oo kiire..? toisaalta aika outo tunne, nyt yhtäkkiä en edes halua niitä... mitä mulle oikeen tapahtuu..? tää on outoa.
päässä taas vaan yks ajatus... se tulee koko ajan mieleen, tää on tosi häiritsevää.
pitäis kai syödä jotain. suklaamuroja... miks mä ostin suklaamuroja? pakko kai nekin on syödä pois, nyt kyllä paleltaa niin hirveesti ettei tee mieli mitään kylmää... vois keittää teetä jos se vähän lämmittäis.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
noniin, söinpä sitten vielä tomaattikeittoa... onneks siinä oli vaan 360 kcal, joten ei niin paha, mut silti... huoh, pakko ottaa taas itteään niskasta kiinni ja syödä huomenna vähemmän taas, tulee läskiahdistus. tosin maha täynnänukkuu kai paremmin, ainakin mua alko väsyttää heti ton keiton jälkeen... jos sitä tänään sais unta. olisin kyllä niiiiin ilonen jos saisin vihdoinkin nukuttua koko yön. ollu taas sellanen surreal/paranoid päivä että huhhuh... kävelin taas kadulla täysin ilmeettömänä ja tuijotin vaan maahan että pysyn pystyssä. jokaisen auton kohdalla tuntu että ne tulee kohta päälle tai mä kippaan just niiden alle. jospa tuokin helpottais jos sais nukuttua. ähh, päässä pyörii taas vaan yks ajatus... alkaa ärsyttää ku ei voi ajatella mitään muuta, ja jos ajatteleekin, se tulee jostain vinkkelistä kuitenkin mieleen. huoh. ens kuussa voisin ehkä muuten mennä veljen bändin keikalle, kun veli mua sinne pyys. en oo ennen ollu, mun piti kyllä mennä kesällä mutta se sitten jäi ku oli kaikenlaista... jospa tällä kertaa onnistuis. mutta nyt jos koittais sitä nukkumista pikkuhiljaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)