Sick of my life.

Paralyzed. Nothing's getting through to me. 
Hypnotized from all my surroundings. 
I wanna be something I could never be. 
I wanna say things that I could never say. 
Yeah, I'm gonna do it again! 

Sick of my life. I'm tired of everything in my life. 

Dragged down. Rubbing my face in the ground. 
No time for the undecided. 
I wanna know why I've always felt alone, 
And I wanna love. Why am I untouchable? 
Yeah, I'm gonna do it again! 

Sick of my life. I'm tired of everything in my life. 
I never wanted to be sick of my life. 
I'm tired of everything in my life

elävien kuolleiden aika

tuntuu että kaikilla muilla on oma tarkoituksensa tässä elämässä. minulla ei. tai on. nimittäin kärsiä ja kusta asiani niin pahasti että se on varmaan surkeuden maailmanmestaruus. tällä hetkellä oon vaan väsynyt ja haluaisin vaan nukkua elämäni loppuun asti. en kestä tyhjää todellisuuttani. en kestä sitä etten ole saanut mitään aikaan enkä tule saamaankaan, koska mun pääni ei salli sitä.

oon epäonnistunut ihmisenä. en ole yhteiskuntakelpoinen enkä varmaan koskaan tule olemaankaan. miten musta voiskaan tulla sellanen, kun kaikki mitä yritän, kusee kintuille, eikä mun hermot riitä yrittämään uudestaan. kaikki muut ympärillä omaavat elämän. on kavereita, koulua, töitä, lapsia. menoja ja toimitettavia asioita, tarkka päämäärä. mulla ei. mä vaan ajelehdin. en kuulu minnekkään, enkä omista mitään edellä mainituista. paitsi joitakin kavereita, joiden kanssa ei kyllä tule hirveästi aikaa vietettyä. en tiedä edes miksi. kai niillä on omia menojaan niin paljon. tapailevat toisiaan.

muutama vuosi takaperin asiat oli vielä jotenkuten mallillaan. sillon mulla oli elämä. terapiaa, kavereiden näkemistä, baareissa norkoilemista yms normi nuorten juttuja. nyt en ole enää nuori, mutta en ole kyllä aikuinenkaan. jotain siltä väliltä. katsoi sitten mun elämää miltä kantilta tahansa, oon joka asiassa välivaiheessa. epämääräinen tuhero kahden viivan välissä.

jos jaksaisin, alkaisin pitää taas mielialapäiväkirjaa ja käydä terapiassa. harmi vaan en voi käydä missään terapiassa, koska oon edelleen koditon, joten mikään laitos ei voi ottaa mua listoilleen. paitsi osasto, mutta en mä sinne halua enkä voi mennä. kuka mun koirasta huolehtis?

vanhempiakaan ei vois vähempää kiinnostaa mun tilanne. haluavat vaan eroon musta koska niillä on itsellään joku aviokriisi... oon ollut koko elämäni ajan katkera niille jo pelkästään siitä että synnyin. miks niiden piti tehdä mut kun kummallakaan ei ihan selvästikään missään vaiheessa ollut aikomustakaan pitää musta minkäänlaista huolta... koko elämä on ollu yhtä paskaa lapsuudesta lähtien. vähemmästäkin tulee jo hulluks, sitten kun vielä lisätään päälle kaikki mitä mulle on tapahtunu nuoruuden ja "aikuisuuden" aikana, ei olis mikään ihme vaikka olisin seinähullu. ehkä mä oonkin, mutta peitän sen vaan.

erottiin sitten... mitähän nyt... ei kai mitää. samat on suunnitelmat kun ennenkin, täytyy vaan oppia taas olemaan yksin.

i love my pills!

aah, mielenrauha... tai ainakin hetkeks. sain haettua lääkkeitä, 100 tenoxia ja 100 opamoxia. yhen opan jo otin ja helpotti huomattavasti. ahdisti niin saatanasti olla yksin keskustassa. onneks nyt oon takas porukoilla ja lääke autto. nyt voin taas ehkä tehäkkin jotain.

aivan jäätävä ahdistus.. en oo edes ihan varma miks... tuntuu tyhjältä. pää ainakin lyö tyhjää. tekis mieli lähteä pois, sulkeutua yksin johonkin ja unohtua sinne. mä en jaksa.

...että hyvää naistenpäivää vaan

en kyllä tuostakaan turhasta päivästä hirveemmin perusta, mutta näin periaatteen vuoks oishan se ollu kiva saada kivaa kohtelua. sen sijaan eräs nimeltä mainitsematon henkilö haukku mut mm. läskiks, huoraks, lutkaks, vammaseks paskaks sun muuta pientä kivaa. ja heti seuraavana aamuna yön mulle huudettuaan alko vonkaamaan. joo ei kiitos siinä vaiheessa hirveesti innosta. noh, muuten oli ihan kivaa, jos tuota yötä ei oteta huomioon. ja tietty sitä että teloin polveni sellaseen kuntoon että nahka venyy kun se turpoaa niin lahjakkaasti.

mut ei tässä muuta, menen syömään, ja on rapula.

changes

pää tuntuu sekavalta. viime yönä valvoin johonkin neljään asti, koska vanhat asiat alkoi pyörimään päässä ja äänet huuti pään sisällä. eilen päivälläkin huuti vähän aikaa päässä, samoin tänään. pitäis kai sanoa siitä lääkärille, kunhan jaksan sillekkin soittaa. ensin pitää vaan hommata kämppä niin voin kertoa uuden osoitteen ja käskeä laittamaan lähetteen tänne polille. turha sinne lääkärille on kahteen kertaan soittaa. lääkkeetkin alkaa loppua ja reseptit pitäis uusia samalla. tarviin rauhottavia.

olo on aika rauhallinen. malttamaton kylläkin siinä suhteessa että haluaisin päästä muuttamaan pian ja laittamaan kämppää, sisustamaan, shoppailemaan uusia vaatteita ja tavaroita, rakentamaan itelleni elämää. ehkä uskaltaisin alkaa käymään uimassa tai salilla kun on tuttu paikka.

kun muutan tänne, mulla on ympärillä enemmän ihmisiä. kumpikin sisko asuu täällä perheineen ja toinen veli myös ja vanhemmat. muitakin sukulaisia täällä on pilvin pimein. kavereita tosin ei oo kovin paljoa, mutta ei se määrä vaan laatu...

tuntuu että täällä mun ei myöskään tarvii pelätä mitään, toisin kun kaikkialla muualla. se johtuu kai just siitä ettei täällä oikeen kukaan tunne mua, tai ainakaan kenelläkään ei oo mitään mua vastaan. saan rauhassa kävellä kadulla, käydä kaupassa, istua kirjastossa lukemassa. ilman että tarvii pelätä kenenkään huuteluja tms.

koitan myös löytää oman tyylini pikkuhiljaa. sen verran oon jo saanu selville että tykkään pinkistä, mustasta, valkoisesta ja eläinprinteistä. myös tietynlaisista söpöistä eläinkuvista. koitan haalia uudelle kämpälle niitä värejä ja kuvioita ja mullistaa vaatekaappini. laskujeni mukaan vaatekaappiin menis noin 400e jos ostaisin kaiken mitä haluan yhestä verkkokaupasta. odotan kuitenkin josko sattuisin voittamaan sen sivun arvonnan niin saisin ne kaikki ilmaiseksi.

yritän kääntää elämäni suunnan pikkuhiljaa parempaan päin. nyt mulla sentään on jotain mitä odottaa. ehkä mä vielä onnistun rakentamaan itelleni oikeasti elämän, jota jopa huvittaa elää.

smthn

uah, raastava linkkimatka takana taas kerran, meinasin nukahtaa. 1,5 tuntia iso koira sylissä jalkojen päällä litistämässä mua kasaan, jes. oli vähän turhan tiivis tunnelma.

nyt taas vanhemmilla, huomenna jos on tullu mun postit niin meen asuntotoimistoon vinkumaan itelleni kämppää. pitäis päästä muuttamaan ennen 23. päivä kun sillon tulee uus koira. tai no se pitää hakea espoosta. ihan kivaa, tuleepahan päästyä johonkin vähän reissuun vaikka ei sitä kyllä reissuks voi oikeen sanoa ku vaan käydään hakee se koira ja tullaan pois.