haamuja

menneisyyden kummitukset kävi viime yönä kunnolla päälle... näin unia, paljon unia. asioista joiden olis pitäny tapahtua, asioista joiden haluan vieläkin tapahtuvan, mutta jotka ei kuitenkaan tule koskaan tapahtumaan.

unissa ne asiat on todellisia. unissa olen onnellinen. viime yönäkin huusin ja itkin onnesta, halasin ja suutelin... aamulla todellisuus tuntuu murskaavalta.

muserrun pikkuhiljaa ajatellessani elämääni nyt, millainen siitä olisi voinut tulla, missä voisin olla nyt...

ihan sama vaikka kuolisin nyt, mennyttä ei voi muuttaa ja nykyisyyden kanssa ei jaksa edes yrittää taistella.

ranteet auki ja hautaan, loppuispahan valitus.

kotona taas

onnistu tuo yks telomaan tassunsa heti ekalla pissilenkillä kun kotiin päästiin... kaks kalaa oli sillä aikaa kuollu, heitin ne parvekkeelta alas. saivat lentävän lähdön. :P

koko päivä ollu yhtä haahuilua, uni jäi kummittelemaan kun en saanu nukkua sitä loppuun. pakkaamista, siirtelyä, purkamista, siivousta ja kokkaamista, siitä on tämä päivä tehty. oon liian väsyny. haluan nukkumaan.

jouluilut meni ihan hyvin, mitä nyt pientä ahdistusta oli havaittavissa. mutta ihan ok. lahjojakin tuli... en enää muista mitä, mutta niitä tuli. kivoja. ainakin ne mitä muru antoi. <3

oon vaan enemmän ja enemmän hukassa itteni kanssa, häiriöt keksii uusia tapoja ilmoittaa olemassaolostaan. autopilotilla mennään. en osaa enää ajatella mitään, enkä muista mitään, joten aika toivoton tilanne. pitäis kai tehä asialle jotain, mennä osastolle tai jotain... en vaan halua. enhän mä itteäni satuta, enkä muita. ei mun tarvi... kai...

joulu

tämä joulu meneekin sitten anoppilassa. ei oikeen huvittanu jäädä porukoille kun siellä ei oo kuitenkaan kaikki kotona. availin jo ekoja pakettejakin ja niistä tuli 50:n seteli, radiokynä, päiväkirja ja tekokynnet. laitoin kynnet heti kun se on seeprakuvioiset, ja niiden takia kirjottaminen on vähän hankalaa. :P

Muru lähti veljensä kanssa salille näin heti aamusta että voivat sitten ottaa loppupäivän rennosti. ite en tiiä mitä tässä nyt tekis, kun en oikeen tunne näistä ketään niin ei tuu juteltuakaan, mitä nyt koirista, että miten ne tulee keskenään toimeen. Joonan veljellä on siis bulldoggi ja se on aika reviiritietoinen niin se välillä vähän ärähtelee Sisulle, jota sen meteli ei oikeastaan kiinnosta. :D huvittavaa katella.

mieliala on ollu aika korkealla eilisestä lähtien, en edes tiedä miks, mutta ihan kivaa vaihtelua olla välillä hyvälläkin tuulella. :)

home alone

ekaa kertaa neljään kuukauteen nukun täällä yksin. toinen lähti porukoilleen. ite meen huomenna elukoiden kanssa omille porukoille. äiti tappaa mut kun saa tietää koirasta. suolestaa mut elävältä... noh, ei se sille enää kuulu, olenhan mä jo 21v.... jotenkin teini olo silti aina. en tiiä.

5 kissaa nukkuu sängyllä ja mun pitäis vääntäytyä niiden sekaan nukkumaan. en tiiä mahdunko. koira saa luvan olla lattialla. :P

oudon hiljasta. noh, kai tätä tän yhen illan kestää. huomenna taas ihmisseuraa, jos hyvin käy. porukoilla on vaan se huono puoli että ne ei ikinä ole kotona kun meen sinne käymään. niillä on tärkeämpääkin tekemistä kun viettää aikaansa mun kanssa... oon siis yksin sielläkin suurimmaks osaks.

nyt sentään kuulemma veli olis tulossa sinne, toinen velihän asuu naapurissa, mutta kauempana asuva veli ois siis tulossa... harmi vaan ettei me olla oikeen väleissä, meidän suhde on facebook-kaveri-tasoa... siskojakin olis ihan jees nähdä. toisen oon nähny ehkä pari-kolme kuukautta sitten viimeks. ois kiva nähdä sen lapsiakin, toista näin viimeks joskus kesällä.

meidän perhe on aika hajanainen. tänä vuonna ei edes kokoonnuta enää yhteen niinkun aina ennen ollaan tehty. viime joulun taisin viettää yksin porukoiden talossa talonvahtina. joo, niin oli, se huono-väli-veli oli siellä kaks päivää ja sano mulle sinä aikana huimat 5 sanaa...

joulu tuo väistämättä mieleen myös mun mummovainaan, joka kuoli jouluaattona muutama vuosi taaksepäin... talvi yleensä tuo mieleen läheisemmän veljen tyttöystävän itsemurhan ja sen, miten pari vuotta taaksepäin yks lapsuudenystävä tippu sillalta alas jokeen ja kuoli... kesti 2 kuukautta ennen kun sen ruumis löydettiin... että tällaset pienet "kivat" muistot näin joulun alla... ei mikään ihme ettei oikeen meinaa maittaa seksi eikä ruoka ja koko ajan vaan on huonompi ja huonompi olo... tällä hetkellä oksennus kurkussa.

sain tänään sentään Joonalta taas yhden joululahjan, joka oli mulle oikeasti yllätys, sain sellasen ison vihreän pehmokäärmeen johon oon kääriytyny koko päivän, se on ihana. taisin kiljua kun avasin paketin ja tajusin mikä se on. :)

ragespruit

kyllä minä kiroan kaikki psykiatrit sun muut kallonkutistajat v*ttu maan syvimpään rekkamiehen vakoon! on se kumma kun ei lääkäri tapaamisella kysy muuta kun että miten menee, sitten kirjottaa pari lausetta ja syventyy naputtelemaan tietokoneella pelkkiä reseptejä, ja sitten kun se jostain puhuu niin p*rkele migreenistä, jota mulla ei ole! viimesin migreenikohtaus tais olla noin 10 vuotta sitten ja tämä kyseinen "psykiatrian erikoislääkäri" väittää että sen takia mulla on hallusinaatioita, mielialan heittelyitä, masennusta, paniikkikohtauksia ja univaikeuksia sun muuta! P*RKELE että tekee mieli tehdä valitus! reseptejäkään se ei suostunu edes kirjottamaan paperille vaan jollekkin v*tun e-reseptille, joka ei ole vielä v*ttu missään muualla kun Koskella käytössä!!! S**TANA!!!
voin kertoa että nää mun ongelmat johtuu kyllä jostain ihan muusta kun migreenistä, ja senkin pitäis se v*ttu tietää kun kerran näkee koko mun sairashistorian sieltä rakkaan koneensa uumenista!

se on myös tosi hienoa kun yrittää jotain sille sanoa niin se keskeyttää tai nousee ylös tuolistaan ennen kun ehtii edes kissaa sanoa ja taluttaa ovelle! ei olis niinkun yhtään läpinäkyvämmin voinu haluta musta eroon!

on se perkele kumma kun ei saatana uskota ollenkaan mitä sanotaan vaan lyödään leima otsaan ja pillerit käteen ja oletetaan että kaikki on hyvin!

vali vali vittu

blaah, tylsää ja ei tylsää samaan aikaan. Joonan kaveri tuli meille käymään ja jää kuulemma yöks. (kiva kun mullekkin kerrottiin etukäteen että se jää yöks...) ne kävi ostelemassa mulle joululahjoja ja sain jo ensimmäisen, seeprakuvioisen kylpysetin ja tää pyyhe on aivan ihana! mulla on se nytkin harteilla, tässä on sellanen tarrakiinnitys. :)

olin tänään sellaset pari tuntia yksin, ja melkein koko se aika meni siivotessa, vaikka kissojen laatikot piti olla jonkun muun tehtävälistalla tänään... minähän sen sitten tein kun yks kissa yritti jo pissiä sänkyyn. oon joutunu hoitamaan senkin jo parisen viikkoa ainakin. alkaa kypsyttää tää kaiken ite tekeminen, vaikka tiedän kyllä että se toisen "laiskuus" johtuu osittain siitä että mä teen paljon ja nopeasti ja omalla tavallani, enkä välttämättä tykkää toisten tavoista. siltikin vois se toinen osapuoli tehdä jotain muutakin kun tiskata kerran viikossa.

tänään siis yritin hemmotella itteäni, joten ehdin jopa lakkaamaan kynnet, meikkaamaan ja laittamaan hiukset ja siinä se. tarviisin ehkä vähän enemmän... alkaa kyllästyttää kun kaikki voimat menee kotitöiden tekemiseen, eikä sitten jaksa ollenkaan mitään muuta. haluaisin jaksaa meikata edes kerran viikossa, käydä suihkussa joka ilta ja välillä jopa ulkona ilman koiran pakollisia pissilenkkejä ja energianpurkua, mutta en vaan jaksa. ajattelu on jo pelkästään niin hankalaa ja energiaa vievää että en oikeen jaksa edes hymyillä.

asiaa ei tietenkään helpota myöskään se, että inhoan Joonaa kun se on kännissä, ja nyt sen kaveri sitten tarjos sille mäyräkoiran, joten ne juo tänään. muutenkin on aika hankala yrittää kehittää minkäänlaista keskustelua tms, ja hymyileminen ja pirteänä pysymisen yrittäminen on käyny voimille jo sen verran että tekee vaan mieli romahtaa sängylle itkemään ja nukahtaa siihen.

vituttaa kun on sellanen olo että mua painostetaan koko ajan olemaan ihan erilainen kun olen oikeasti. että mun olis oltava pirteä ja ilonen ja jaksaa tehdä kaikkea mukisematta.

päätin piristää itteäni, joten kävin ilmottamassa olohuoneeseen että mä haluan syödä tänään ulkona. :) katotaan mitä käy.

better...

armottoman koiran kuuraamisen jälkeen olo helpotti vähän, en enää oo niin pahalla päällä. ehkä mä en vaan oo tehny tarpeeks, viettäny liikaa aikaa pääni sisällä tai jotain. mutta joo, koiran pesuun meni pari tuntia, sen jälkeen heiteltiin taas vähän lumipalloja ja koira nautti sydämensä kyllyydestä. :)

"mmm vähän murkinaa niin voi taas piereskellä mamman peiton alle..."

...Ja voi herranjumala sitä karvan määrää kun tuon pesin! sitä lähti valehtelematta noin mun pään kokonen kasa, ja se oli vielä märkää eli pakkautunu tiiviiks. harjasin sitä pestessä, kuivatessa ja vielä kuivanakin, joten suurin osa pitäis nyt olla poissa pelistä. mua niin inhottaa kun karvoja on joka puolella. tänään hinkkasin olkkarin matosta karvoja puolisen tuntia ellen kauemminkin. 

hikinen päivä ollu, mutta onneks nyt saa jo rauhottua rauhottavien voimalla. vielä jos söis vähän ja sit sänkyyn kattomaan jotain leffaa. :3

unissa kaikki on toisin...

nyt ei kyllä jaksa kiinnostaa joulu sun muut turhuudet ollenkaan. pää on vaan liian täynnä kaikkea. kaikki vaihtoehdot on ihan yhtä paskoja: jäädä kotiin=olla yksin ja ahdistua sitten siitä, mennä anoppilaan=miettiä koko ajan mitä ne ajattelee musta, tunkeilenko, suututanko jonkun, pitääkö ne musta ylipäätään, jos jotain käy, en pääse karkuun sieltä,,, mennä porukoille=ahdistus, koska mieltä kalvaa koko ajan ajatus siitä, miten mun elämän peruskivet hiljalleen liikkuu kauemmas ja kauemmas toisistaan kulissien takana. eli aikamoinen pattitilanne. alan kuitenkin kallistua tuon viimeisimmän vaihtoehdon puoleen, koska olis ehkä ihan hyvä saada olla vähän aikaa yksin, kun ei tää meidän talous oo viimeaikoina ollu oikeen tasapainossa missään suhteessa. en tiedä enää mistään mitään, paitsi sen, etten jaksa enää tällä lailla.

niin joo ja siitä muuttamisestakin sen verran että stressiä lieventääkseni mä päätin muuttaa täältä pois vasta joskus tulevaisuudessa, joten Joona muuttaa pois itsekseen. mun pää ei vaan nyt tosissaan kestä kaikkea tätä stressiä.

alan toivoa hiljaa mielessäni etten koskaan enää heräis. nukkuisin vaan niin kauan että en enää edes pystyis heräämään. tänä aamuna herätessä olin iloinen, kunnes tajusin missä olen. (ensin luulin nukkuvani vielä.) oon oppinu hallitsemaan uniani, osaan kääntää niiden kulun haluamaani suuntaan, ja vaikka herään, pääsen heti takasin siihen samaan uneen jos nukahdan nopeasti. sen takia oon nukkunu viime aikoina myöhään, vaikka olisin ollu valmis nousemaan sängystä jo tosi aikasin. nukun tavallaan väkisin.

huomasin just että mun psykiatrin aika onkin jo ylihuomenna. aion pyytää siellä uudet reseptit, koska täällä on siirrytty johonkin helvetin e-reseptiin, ja pyydän myös jatkoa mun sairasloma-ajalle, koska kukaan järkevä ihminen ei voi edes olettaa mun olevan yhteiskuntakelpoinen ens kesään mennessä. saa nähdä oonko edes hengissä enää sillon...

vähän keventi mieltä huomata että tuo aika olikin jo 18. eikä 28. päivä, niinkun muistin. jos joku pääsis mun pään sisälle ja valottais vähän minkä takia mä putoan taas enkä muista tai tajua mistään mitään...

voi herramunjee

tänään oli aivan helvetillinen päivä. en kyllä muista ihan tarkkaan miks, mutta olipahan kuitenkin. sen verran helvetillinen että aivot meni pois päältä joten en muista puoliakaan päivän tapahtumista tai ajatuksista, joten joudun vaan arvailemaan sen perusteella miltä minäkin hetkenä tuntuu. eli paskalta.

alan menettää otettani ja pelkään että kohta se lipeää kokonaan. mä tuun vielä hulluks, eikä siihen ole enää pitkä matka. palan loppuun. sammun. järki jättää ruumiin ja tilalle tulee taas harhat, syvääkin syvempi masennus ja huonot, piinaavat muistot.

osa haluaa jo päästää irti.

en jaksa roikkua enää kauaa. onko siihen edes syytä?

epäilyksiä

oon alkanu kyseenalaistamaan tän muuton järkevyyden. tai siis... jos vaan muru muuttais niin mä saisin mun asumistuen takasin ja sit Joona vois käydä töissä ilman että sen palkoista menis elämiseen paljoa... muutenkin tuntuu vähän oudolta ajatus että muuttais. tulee sellanen olo että mä menisin sinne vaan loiseks ja kun on noi eläimetkin niin koko homma on ihan älytön. mä oon kyllä tottunu noihin, mutta Joonan vanhemmat ei. tuntuu että ne häiritsis niiden rauhaa ja kotia. niiden kotihan se on, eikä meidän. ja meillä tarkotan minua ja mun elukoita.

rahallisesti mä kyllä selviäisin täällä ihan ok yksin, mutta siitä lähtien kun muru muutti tänne niin on alkanu raha-asiat mennä päin helvettiä. tuet on peruttu sun muuta paskaa. tää kaikki alkaa olla mulle jo ihan liikaa. tällä viikolla oon vaan masentunu päivä päivältä enemmän. tänään teki mieli huutaa ja raivota, mutta päätin kohdistaa sen energian siivoamiseen ja eläinten hoitamiseen. vaikka mun piti tänään pitää lomaa, kun on ollu niin paska olo. mun piti olla tekemättä mitään tänään.

oon vaan niin helvetin väsyny. samat huolet junnaa päässä 24/7 enkä pääse niitä karkuun. onnellisuus tuntuu kaukaiselta haaveelta ja ilon aiheet ohuilta. mä putoan taas.

sattuu

unohtunu siitä valittaa että selkä on tullu tässä viimesen kolmen päivän aikana kipeemmäks ja kipeemmäks. nyt se alkaa jo nostattaa tuskanhikeä otsalle. en tiiä mikä tuota taas vaivaa, varmaan joko nikama sijoiltaan tai rusto tulehtunu... taas vaihteeks.

tylsyyden päivä

ei siis mitään rajaa kuinka tylsää tänään on ollu. ei yhtään mitään tekemistä! käytiin koiran kanssa pihalla taas heittelemässä lumipalloja ja löysin laudan pätkänkin niin tuli sitäkin heitettyä. siinä oikeastaan kaikki mitä tänään on tapahtunu.

muuttoa suunniteltu tänään jo vähän paremmin kun Joona sai vihdoin otettua puhelimen käteensä ja soitettua sen vanhemmille aikatauluja joulun aikaan. :D

---

laitettiin vähän tavaroita jo kasalle ja oon saanu täytettyä ehkä yhden laatikon joka lähtee meidän mukaan uuteen kotiin. kaikki muu irtotavara menee mun vanhemmille tai myyntiin/roskiin. luultavasti ei tarvii kun yks reissu tehdä mun vanhemmille ja kaks Joonan vanhemmille. ihan älytöntä miten vähän meillä on tavaraa. luulin että meillä ois noin 4 kertaa enemmän tavaraa kun mitä oikeasti on. :D

uniko?

ei vaan uneta. oltiin taas koiruuden kanssa kyllä ulkona että ehkä se johtuu siitä. vaikka ei käyty edes lenkillä tai mitään, oltiin vaan pihalla ja tuo hösöttäjä sai juosta ittensä väsyksiin. muru heitteli sille muutaman lumipallon ja minä keinuin.

laitoin puhelimen päälle ekaa kertaa muutamaan päivään. ei oo kukaan kaivannu. ei ollu kyllä mikään ylläri.

huomaan yrittäväni keksiä tekemistä joka hetkelle, jona oon hereillä. varsinkin illalla. pakko tehdä jotain niin kauan että vaan yksinkertasesti sammun kesken tekemisen. eilen illalla olin ilmeisesti alkanu kattoa Täykkäreitä taas alusta, enkä muista siitä mitään. saa nähdä mitä tänään keksin.

ehkä sit joo tai jotain

hm, taas mieli virkisty kun käytiin pihalla heittelemässä lumipalloja Sisulle. ehkä mä en vaan ole aamuihminen tai jotain, jos mun viimeaikainen angsti on johtunu siitä. toki se muuttokin ahdistaa aika paljon, tai ei sinänsä se muutto vaan sen järjestely. huoh, niin paljon kaikkea...

aika paljon selviytyy kyllä tekemällä listoja. äskenkin tein yhden listan tavaroista että mitä menee minnekkin, ja kivi vierähti sydämeltä. ei se ehkä niin hankalaks käykkään. EHKÄ. kattoo nyt miten saa autoja että millon voi viedä mitäkin ja mihin. :P

liikaa

tää kaikki tuntuu olevan mulle taas ihan liikaa. en tiiä, ehkä tähän koiran vaatimaan aikatauluun pitäis vaan totutella, mutta ei se oikeen tunnu onnistuvan.

hereillä ollessa oon tosi väsyny, ihan kun en ollenkaan paikalla, ja nukkuessa mun unet käy joka yö todellisemmiks. vaikka nukunkin huonosti, ne unet on niin todellisia ja turvallisia, että en halua herätä niistä. unessa ollessa ne on mulle todellisuus. vaikka niissä ei olekkaan mitään järkeä. ja joka yö näen samoja unia, tai jatkoa edellisen yön unista. se on niinkun mä eläisin vaan siellä unessa, ja todellisuus olis vaan jotain pakollista, mitä joutuu tekemään päästäkseen takasin sinne uneen.

ajattelin tänään että en mä jaksa. ei se ole kaikki tuon koiran tulon syytä, se johtuu myös siitä että nyt olis niin paljon kaikkea järjestettävää, etten mä vaan yksinkertasesti jaksa sitä kaikkea.

alle kolme viikkoa niin meidän pitäis olla jo uudessa paikassa tavaroiden kanssa... ei tule onnistumaan. ei, jos en saa apua järjestelyissä.

mun ajatukset ei nyt vaan rullaa ollenkaan. oon tosi turhautunu ja väsyny ja masentunu. oon ollu viime päivinä tosi sulkeutunu, en oo puhunu oikeastaan mitään. en vaan keksi mitään sanottavaa kun mun pää on niin jumissa.

pitkästä aikaa mieleen tupsahti osasto. en mä sinne kuitenkaan mene, mutta tuli vaan mieleen. mä tarviin lomaa elämästäni. ehkä ne unet on just sitä. mutta eihän ikuisesti voi nukkua.

uniaika

jep, se johtu kaikki siitä että oli vaan känkkäränkkä päivä. huomasin taas pitäväni tuosta läähättävästä hösöttäjästä kun harjasin sitä. on se vaan sellanen lutuska että ei siitä voi olla pitämättä. :3

nyt pitäis mennä jo nukkumaan, mutta mä en vieläkään osaa rauhottua. otin jo iltalääkkeetkin eikä tunnu mitään vaikutusta. en vaan malta pysyä paikallani. miks pitääkin olla tällanen iltavirkku? tyhmää. haluaisin herätä ja mennä nukkumaan aikasin, mutta kumpikaan ei vaan yksinkertasesti onnistu.

facebookissa ärsyttää joka helvetin kerta kun käyn siellä. tuota koiraa hakanneen ja potkineen eukon tissit pomppaa joka scrollauksella silmille. ei se osaa laittaa mitään muita kuvia sinne itestään kun tissikuvia, ja nekin pitää kaikki tunkea yksitellen etusivulle ja vaihtaa sitä helvetin kansikuvaansa joka päivä 3 kertaa että kaikki varmasti näkis että sillä on tissit... huoh. tekis mieli mennä potkimaan ja hakkaamaan sitä eukkoa. -.-"

eniten siis vituttaa kaikki, mutta eikös se ihan kuulukkin tähän vuodenaikaan? onneks vähän helpotti kun siivottiin kunnolla ja käytiin ulkona peuhaamassa koiran kanssa. miten paljon iloa voikin tuommonen karvaköriläs tuoda päivään vaan nappailemalla lumipalloja... :)

ärrin purrin

en tiiä mikä tässä päivässä on oikeen ollu. koko ajan äkänen ja sellanen inhottava olo.

sain sentään vihdoinkin imuroitua ja laitoin Sepon terraarion uuteen uskoon, tai no oikeastaan vaihdoin sen asustelemaan tyhjään akvaarioon... mut siis joo. koira käy hermoille. nyt muistan miks mulla meni hermot siihen ekaankin. koko ajan huohottamassa ja kulkee perässä niinkun maailma loppuis jos en oo sen näkyvissä koko ajan... -.-" nooh, kai tuohon tottuu. kyllä kissat on silti kivempia. ehkä musta vaan tuntuu tältä koska on huono päivä.

ehkä mulla on huono päivä koska syön huonosti. pelkkää roskaa. tänäänki syöny pelkkää leipää. eilen söin leipää ja nuudeleita. ei mitään tuoretta. ei ihme että päätä särkee ja kiukuttaa. perjantaina saa vasta rahaa nii siihen asti pärjättävä sillä mitä on, eli ei millään. onneks on röökiä. ja lääkkeitä.

uusi päivä ja pimeys

heräsin taas ihan liian myöhään. nukuin taas ihan liian huonosti. heräilyä ja pyörimistä koko yö. ehkä se johtuu siitä kun en osaa rentoutua illalla oikein. jatkan vaan tekemistä niin pitkään kun pystyn ja ylikin. aamulla sitten väsyttää ihan hirveästi.

pitäis lähteö aamulenkille koiran kanssa ja ruokkia elukat. kun jaksaiskin. taidan käydä vaan pienellä lenkillä. päivällä sitten isompi. nyt ei vaan jaksa.

tilannekatsaus

koiran kanssa aletaan olla jo aika hyvin perillä siitä että miten se toimii missäkin tilanteissa, uskaltaa jo päästää pihassa sen vapaakskin vähäks aikaa, eikä se karkaa kunhan muistaa pitää sen mielenkiinnon itsessään eli huutaa sitä välillä luokse ja kehuu. enää se ei pelkää tavaroita tai tiettyjä ilmeitä tai ääniä, aluks se pelkäs hirveästi jos otti esim. vyön käteen, mistä huomaa kyllä että sitä on hakattu. nyt se on kuitenkin alkanu luottamaan meihin ja se on tajunnu että täällä sitä ei hakata, joten se on alkanu päästää irti vanhoista asioista ja alkanu olemaan tavallinen, onnellinen ja pirteä koira. :*) ei oo tuottanu meille minkäänlaisia ongelmia niiden ekojen päivien nokkimisjärjestystestien jälkeen, eikä sillonkaan ainakaan mun kohdalla. Joonaa se yritti vähän tossuttaa mutta on jo nyt hyväksyny senkin. kissojenkaan kanssa ei oo ollu mitään ongelmia. eikä vieraiden. perjantaina täällä oli hirveästi ihmisiä juomassa, mutta Sisu pärjäs tosi hyvin niiden kanssa :)

en jaksa odottaa muuttoa Kinnulaan, siellä kun on enemmän tilaa antaa Sisun mennä vapaana, ja enemmän tilaa meillä muutenkin, kun se on omakotitalo. pitäis vaan alkaa laittamaan tavaroita silleen järjestykseen että mitä säästetään ja mitä ei, mitä otetaan sinne mukaan ja mitä viedään mun porukoille. sit pitäis tehdä nuo käytännön järjestelyt elikkä muuttoilmotukset ja muut ilmotukset. jotenkin oon lykänny niitä mahdollisimman kauas, en vaan jotenkin halua myöntää itelleni että lähen täältä. oon kuitenkin asunu tässä kaupungissa jo 5 vuotta. mutta ei mulla täällä enää oikeen mitään ole, niin sama se vaikka muutankin pois. :)

aamua ja univelkaa

jooh, heräsin sitten tosiaan sillon viiden aikaan! en oo saanu sen jälkeen nukuttua ollenkaan. sen sijaan tein karjalanpaistin ja kuorin kinkun nahastaan, ruokin elukat ja käytin Sisua ulkona kauppareissun yhteydessä. nyt me yritetään saada Joona ylös. :)

minun rakkaudet <3

Sisua

meidän koiran nimi on siis Sisu, jos se ei oo vielä tullut selväksi. tuossa se tuhisee mun selän takana lattialla. se on vahtinu mun unta koko yön, paitsi sillon kun kulta käytti sitä pihalla. en tiiä mikä siinä on, mutta mä saan koirat vaan tajuamaan melkein heti että minä oon pomo. tuokin tajus sen melkein heti, vähän aikaa meni kun oli uus paikka ja ihan vieraat ihmiset, mutta kun se rentoutu niin tajus kyllä että kuka määrää. Joonaa se vähän tahtoo vielä testailla.

siinä se on <3

mulla varmaan kestää vähän aikaa totutella siihen ajatukseen että meillä on koira. oon pitkän aikaa vähän jopa inhonnu niitä, lähinnä sen takia kun mulla meni niin pahasti hermot siihen ensimmäiseen koiraani, mutta tää on sen täys vastakohta. tää on ällistyttävän rauhallinen, ei jahtaa kissoja ollenkaan ja kuuntelee tosi hyvin ainakin mua, vaikka en oo vielä edes päässy alkuun sen kanssa. 

siinä Niilon kanssa <3

huomenna tai noh, tänään, alan testailemaan mitä tuo koiruus osaa käskystä ja mitä sille pitää vielä opettaa. ainakin pari käskyä tuli lenkillä jo selväks mitä pitää opettaa eli "jätä se" ja "kierrä" mutta ne nyt tuskin tuottaa mitään vaikeuksia. se nimittäin alko jo tajuamaan jutun juuren siinä lenkin loppupuolella että mitä "jätä se" meinaa, vaikka luonto väittääkin juoksuaikaan jotain ihan muuta ja kovaa. :D sekin murhe loppuu sitten jos tuon leikkauttaa, mikä tehdään mahdollisimman pian, heti kun on rahaa.

vähän jos ruokaa...

Sisu ei edes yritä pomottaa kissoja ja jättää niiden ruuatkin rauhaan. yön aikaan kuulemma kerran koitti saada kissanruokaa pakastimen päällä olevalta lautaselta mutta jätti senkin sitten kun kiellettiin. on kyllä niin hienosti alistunu koira että ei vois melkeinpä parempaa toivoa. ainoa huono ja surullinen puoli on se, että edellinen omistaja kuulemma potki sitä. :( ja sen huomaa Sisusta ihan selvästi. alkuun se oli koko ajan pää alhaalla ja korvat litassa "anteeks-anteeks-asennossa", mutta nyt kun se on huomannu ettei sitä kukaan täällä satuta niin on alkanu jo vähän reipastua, eikä enää ole koko ajan sellanen. tosin aina kun sitä kieltää, edes vähän niin heti sillä menee taas se asenne päälle, mutta eiköhän se tuosta tokene ajan mittaan. alistuvahan koiran pitää olla, mutta sen pitää olla tyytyväinen alistuneena, ei pelokas.

heräsin viiden aikaan Sisun tuhinaan enkä sen jälkeen oo saanu unta. en tiiä valvonko vähän aikaa vai yritänkö väkisin saada unta. jos olisin hetken ylhäällä ja sitten kun alkaa väsyttää niin meen nukkumaan. 11 tuntia siihen kun kaiken pitää olla valmista, ja noin 24 siihen että juhlinta loppuu. en mä jaksa olla niin kauaa hereillä putkeen! varsinkaan kun mulla on aamupäivällä ja päivällä ruuanlaitto, viinojen osto ja koiran lenkitys hoidettavana. noh, onneks illalla ei tarvii palvella ketään, paitsi koiraa pitää käyttää ulkona. :) ja ite pitää ottaa iisisti ja koittaa nauttia seurasta ja juomasta. :)

lenkkeilyä

voi että! tunnin lenkki koiruuden kanssa, posket ja reidet tais paleltua mutta ei haittaa, kiva polte käy koko kropassa. :) kyllä tällä menolla pääsen nopeesti kuntoon. Sisu ei oikeastaan vedä paljoa, mutta kun sillä on juoksuaika nyt niin se tahtoo jäädä haistelemaan aika paljon, ja tuommosta jättijytkyä ei kovin helpolla saadakkaan liikkeelle, kun ei se malta käskyjäkään kuunnella kun on mieleinen haju :D eiköhän tuo kuitenkin helpota kun juoksut menee ohi. :) niskat ja alaselkä on kyllä sen tuntuset että muutaman kerran saanu vetää tuota. :D ihanaa kun on koira, ja just tuommonen koira. just sellanen kun haluan koiran olevan. :) rakastuin <3 ja sit vielä tosiaan se kun sen kanssa käy lenkillä, ei sitä voi kuvailla miten ihanaa se on. :)

äääöööörgh!

nyt jännittää, koira ois kohta jo kuulemma tulossa tänne, mitämäteenmitämäteen!? okei, ihan rauhassa nyt. miten voikin ihminen yhtäkkiä tulla tämmöseks? :D pitäis varmaan laittaa koiruudelle kupit jo valmiiks ja peti ja kaikkea. ehkä mä odotan sen verran että se on ihan konkreettisesti täällä. mun on jotenkin nyt hankala tajuta että musta tulee vähän ajan kuluttua koiranomistaja. taas kerran. toivottavasti tällä kertaa onnistuis paremmin kun edellisellä kerralla. :) luultavasti. tää tuskin käy hermoille yhtä paljon kun tää on jo 2,5 vuotias eikä pentu niinkun aikasempi. :)

DOG!!!

omg meille tulee koira jo tänä iltana! sovin sen exäni kanssa että se ja sen nykyinen tyttöystävä tuo sen tänään illalla kun oon ehtiny siivota, ja ne antaa sen koiran mukana hihnat ja ruuatkin vielä. :) en jaksa odottaa, tänään pitkästä aikaa kosketus koiruuteen. :) ihanaa.

kämpän oon saanu siivottua jo aika hyvin, enää roskat viemättä ulos ja kinkku paistamatta niin tämän päivän tehtävät olis tehty. huomenna alkaakin sitten tapahtua toden teolla! :) jännittää!

a dog and a hog

kinkku paistetaan tänään, koska Joonan kaverit tulee jo aamupäivällä, joten sen pitää saada nukuttua yöllä. eipä tuo mitään. tänään pitää siivota koko kämppä ja laitella kaikki valmiiks huomista ankaraa ruuanlaittoa ja biletystä varten. :D

mun exä/nykyinen hyvä kaveri soitteli aamulla että haluaisinko mä koiran. eka olin sillee että "ei tod!" mutta sitten kun aloin asiaa vähän tarkemmin ajattelemaan niin eihän tuo mikään paha juttu olis. juttelin Joonan kanssa ja laitettiin sitten viesti takasin kyseiselle henkilölle että oltais ehkä sittenkin kiinnostuneita, jos vaan meidän kissat tulee toimeen sen kanssa. :) meille se antais sen ilmatteeks mutta muilta se pyytää 50€, joten ei se edes maksais mitään. plus vielä se, että mä ehkä uskaltaisin pikkuhiljaa totutella ulkomaailmaan, kun tällä hetkellä pelkään ulkona liikkumista. se ois niinkun terapiakoira. :)

shopping

joo käytiin vähän ostoksilla niitä pikkujouluja varten. jääkaappi pelottaa mua, ei se oo ennen ollu noin täynnä. eka kerta kun joutunu käyttämään alalaatikoita. :D

siemailen skumppaa ja koitan rauhottua, shoppailemassa meni yli neljä tuntia joten oon aika poikki. huomenna alkaa sitten loppu siivoukset ja valmistelut. akvaario pitää tyhjentää ja kalat laittaa pienempään maljaan, jonka ostin tänään. se on kyllä kaikkea muuta kun pieni mutta neljälle pikkukalalle just näppärä. :)

MONEY

aah, ihana tunne kun sai laskut maksettua ja tilille jäi vielä reilusti rahaa. :) 280€ odottaa vaan törsäämistään, ja sen aion niille tehdä. :) no en kuitenkaan ala turhuuksia ostelemaan, ostan ruokaa ja kaikkea tarpeellista.

yihuomenna on jo pikkujoulut, voi että kun aika menee nopeasti! muistan kolme viikkoa sitten suunnitelleeni niitä ja nyt ne on ihan jo oven takana... ihan hullua!

noh, kunhan saa ne alta pois niin pääsee sitten suunnittelemaan sitä muuttoa paremmin. ehkä jos siirtelis tavaroita sinne pikkuhiljaa niin olis helpompi. joo, niin vois kyllä tehdä. ei sitten jäis niin viime tinkaan koko homma, eikä tarviis kerralla tunkea autoa ihan ylitäyteen.

tänään ohjelmassa on siis shoppailua, jos saadaan kyyti keskustaan. illemmalla saatan ehkä laittaa jotain videoa tänne, en tiiä vielä. eilen tein pari ihan järkyttävässä lääkepöhnässä, vaikka se ei tuntunu sillon miltään niin tälleen aamulla kyllä huomaa ettei ollu ihan kaikki inkkarit kanootissa. :D en edes muista mitä niissä puhuin niin pitää kattoa ne ensin ite. :D

ääh!

no joo alkaa taas menemään unirytmi päin vittua... mun ois pitäny olla sängyssä jo tunti sitten, mutta tässä sitä vielä istutaan nauliintuneena koneeseen, musiikkia kuunnellen ja laulaen. tosin kuuntelen rauhallista musiikkia, ettei olis ihan hyper taas. silti ei väsytä. kai se johtuu siitä kun en oo syöny tänään kunnolla.

laa laa lallallaa

vähän harmittaa kun en oo laulanu pitkään aikaan.. mulla on kuulemma helvetin hyvä ääni ja oon onnistunu laulamaan miehiä suu ammollaan lagaaviks möhkäleiks, ja oon itekkin aina välillä ihmeissäni siitä miltä kuulostan. tosin se on tietty eri asia miten muut sen kuulee kun mä kuulen sen omasta suustani, oman pääni sisältä kans... mutta siis niin. yleensä laulan monta tuntia päivässä, mutta nyt en oo laulanu oikeastaan ollenkaan moneen viikkoon tai kuukauteen. en edes muista millon viimeks lauloin kunnolla.

joskus harkitsin jopa johonkin kuoroon liittymistä tai jotain musiikkikursseja, oopperalaulua yms, mistä pidän tosi paljon, mitä kukaan ei oikeastaan musta usko. :D mutta mä rakastan musiikkia ja tykkään laulaa tosi paljon, laulan kaikissa tunnetiloissa, iloisena, surullisena, itsetuhoisena... kaikki käy, ja joka tilanteeseen löytyy biisi.

nyt pälkähti taas päähän että kun enhän mä mitään tee oikeastaan niin voisin alkaa käydä jossain laulamassa, en vaan tiiä missä ja miten. en kuitenkaan halua enää laulaa vaan itelleni, haluan tuoda ääneni kuuluviin, vaikka se sitten oliskin jotain ihan pieniä tilaisuuksia. oikeastaan en halua edes esiintyä, haluan vaan tehdä musiikkia ihmisten kanssa, jotka osaa sitä tehdä. ite en osaa soittaa oikeastaan kun äänihuuliani.

I just love music

http://www.youtube.com/watch?v=B5wDNYivt_s&feature=BFa&list=PL7f6aUVrC8T_whQ_zSBlKFP5rh2w-9s7R

siedätystä

otin yhen mun inhokkivärin, vaalean sinisen, ja made it work! lakkasin kynnet sillä ja meikkasin silmät vaaleansinisellä ja muun naaman vaaleilla sävyillä. täytyy sanoa että ei tullu pahan näkönen. kultakin sano että nätti. :)

joo ei ihan paras kuva, eikä sitä meikkiäkään niin hirveesti ole, mutta ompahan kummiskin. :P

back to reality

oops, there goes gravity...

jooh, elikkäs kotona ollaan taas ja huomenna alkaa suursiivous, jonka aion suorittaa energiajuoman voimalla. huomenna on otettava myös kinkku sulamaan joten saas nähdä miten siitä selvitään kun kissat tajuaa mikä se on. aika paljon ihmisiä on jo lupautunu tulemaan meille perjantaina, ja lisää varmaan ilmottautuu nyt viimesten päivien aikana. eli saadaan kunnon pippalot kokoon, jee! aion itekkin ehkä vetää kännit... pitkästä aikaa. :)

7 pikku pilleriä kurkusta alas ja toivotaan että kohta nukuttaa. muuten menee rytmit vituilleen ja kellään ei oo kivaa.

ajattelin ehkä tehdä ekat videot tänne ehkä sillon pikkujouluista, joten mua vähän jännittää sekin. saas nähdä onnistunko ja tuleeko oltua sen verran kunnolla että kehtaa tänne laittaa. :P se on vähän ku Sini ja muut pojat lähtee nii se on semmosta... :D

lääkenoususuhdanne

tultiin perjantaina mun porukoille ja äiti oli kiltti ja osti mulle lisää lääkkeitä, jee! alkaa jo pikkuhiljaa helpottaa, enää ei masenna aivan järjettömästi eikä oo tullu paniikkeja eikä pahempia ahdistuksiakaan, vaikka tänään meinasin kyllä ottaa yhen rauhottavan kun kuulin miten isä puhu puhelimessa, ja oon ihan varma että se oli sen uus rakastaja tai mikä onkaan huora. se edelleen saa mun veren kiehumaan. tsekkailin taas sivuhistoriatkin ja jos 1+1 tekee 2 niin tää juttu on 100% varma. yhtälön ainoa x on mun äiti, josta en edelleenkään tiedä tietääkö se... koska mun päähän ei vaan mahdu että 1+1 vois olla onnellisesti 3. pitäis kai ottaa asia puheeks mutta en halua. eihän se kuulu mulle...

häiritsee pieni sellanenkin asia että tää huone jossa porukoiden läppäri on, haisee ihan pilveltä... siis joo, ihan oikeasti. se lemu on niin vahva että päätä särkee istua tässä koneella. tiedä sitten poltteleeko joku muukin kun minä vai onko tää jääny leijailemaan tänne siitä kun viimeks täällä ollessa polttelin, eli kesällä. ei siinä kyllä olis järkeä. missään ei oikeen tunnu olevan enää järkeä. kaikki näyttää tai se yritetään näyttää erilailla kun mitä se todellisuudessa on. en tiiä, ehkä mä oon vaan menettämässä järkeni tai sitten oon vaan tajuamassa vihdoinkin the full extent of my family secrets...

huomenna toivottavasti päästään jo pois täältä, mua ahdistaa olla täällä. kotiin päästyä pitää heti alkaa siivoamaan apinan raivolla ja alkaa suunnittelemaan niitä viikonlopun pippaloita. pitää ensinnäkin ja etummaisena muistaa sulattaa se kinkku ennen kun on liian myöhäistä, siinä menee noin päivä ja sit toinen päivä paistamiseen ja asettumiseen, eli sen vois ottaa pakkasesta joskus keskiviikkona ehkä.

kissoilla on ollu täällä kivaa, on paljon tilaa liikkua ja riehua ympäriinsä. ne on juossu ittensä väsyksiin joka päivä. :D söpöjä kultia. vähän vähemmän söpöä oli kyllä se kun Pyge ja Hikari pansQili keskellä lattiaa tänään... Pygellä on juoksuaika ja Hikari on leikattu, mutta värkit ilmeisesti toimii niin antaa niiden pelata keskenään. ei ainakaan tarvii huolehtia siitä että tulis lauma pentuja. :D

oon täällä ollessa ehtiny lukemaan yhen kirjankin, Terry Pratchettin Mahtava Morris Ja Sivistyneet Siimahännät. oon tosin lukenu sen jo ennenkin, niinkun kaikki meillä olevat Pratchettin kirjat, mutta joo, se oli hyvä. mukavaa iltalukemista ja sai vähän ajatuksia muualle hetkeks. kultakin luki kirjan, Lokero 21. se on joidenkin ruotsalaisten kirjottama kai, en muista. :D mutta siis niin, ihan sillä vaan kerron kun on tuo lukeminen jääny aika vähälle taas pitkäks aikaa niin ajattelin ehkä alottaa taas senkin harrastamisen. jos sais nyt vähän lisää intoa siihen.

eipä mulla muuta ainakaan nyt, tääkin oli tämmönen aivopieru kun ei oikeen osaa täällä ollessa keskittyä. ehkä sit kotona tulee vähän selkeämpää tekstiä..

kirjeitä

sain idean kirjottaa kirjeet kaikille mun läheisille, joiden kanssa mulla on jotain ongelmia tai joita kohtaan mulla on kaunoja tai anteeks pyydettävää. en vielä tiedä mitä kirjotan ja kenelle, mutta se vois olla todella puhdistava asia. mun pitää vielä miettiä sitä enemmän ja alkaa suunnitella kirjeitä, koska en halua kirjottaa mitään mitä tuun katumaan tai mitään mikä tuottaa vaan lisää huonoja tunteita. aion kuitenkin tehdä sen ja puhdistaa siten vähän energiaa oman itteni sisällä ja mun läheisten ja itteni välillä.

huhhuh

tää päivä on kyllä ollu vähän kaikkea täynnä. ruokaa lähinnä. tein ruokaisaa salaattia, leivoin korvapuusteja ja kaiken lisäks vielä leivänkin. sit mä tiskasin kaikki astiat ja siivosin kissanlaatikot ja kävin kahdesti kaupassa, joista toisella reissulla mukaan tarttu 6,2kg:n kinkku. :D onpahan ainakin syömistä! nyt pitäis jotenkin vääntäytyä nukkumaan kauheasta colayliannostuksesta huolimatta. kai tuo onnistuu jossain vaiheessa. :P

I just never learn

voi helvetin vittu. taas mä tein sen. kirjotin tänne jotain mitä en olis kuulemma saanu. tää on jo toinen kerta kun poikaystävä  (edellisellä kerralla toinen) suuttuu mulle jonkun mun kirjotuksen takia. minkä minä sille voin että mulla ei ole kavereita jolle puhua, siis oikeasti ei yhtäkään, joten kirjotan kaikki ajatukset tänne. pitäiskö mun muka pitää kaikki sisälläni? en suostu. lupasin kuitenkin olla kirjottamatta tänne enää poikaystävästäni joten en sitten kirjota. pitää kai alottaa terapia että saa siihen liittyvät ajatukset johonkin ulos...

mutta jooh, muuten päivä menny ihan ok, saanu jopa jotain aikaseks kun siivosin taas kerran koko kämpän. ärsyttää vaan kun ei tänään tullu eläkkeet niinkun piti niin ei päässy lähtemään kaupungille eikä maksamaan laskuja mutta jos ehkä sit huomenna. tänään suunnitelmissa enää rauhottua ja mennä ehkä aikasin nukkumaan. tänään nukuin taas liian pitkään eli johonkin 11 asti, ja haluaisin taas sellasen terveen rytmin että menis väsyneenä ja aikasin nukkumaan ja heräis aikasin ja pirteenä. sitä varten vaan pitäis kai liikkua enemmän. en tiiä jaksaako. no en kuitenkaan jaksa. ois koira nii lähtisin ehkä joskus uloskin. :D

ethän sä tunne mitään, sillä en tunne minäkään.

rauhottavat otti ja tehos. aika sekava pilvimäinen olo. enää ei vituta eikä kauheammin ahdista. sain ihan ok puhelunkin yheltä kaverilta, vaikka en saanu selvää puolistakaan mitä se sano, mutta silti. oli kiva huomata että joku muistaa mut.

kulta suostu antamaan kaikki meidän rahat mulle ens kuussa, että mä pääsen laittamaan asiat ojennukseen. tää randomisti shoppailu ja kaiken ostaminen mitä mieli tekee, ei vaan onnistu tällä rahatilanteella. kulta suostu siihen heti, ihan täysin mukisematta. ehkä se tajuaa että mulla on enemmän taitoa tässä asiassa. :) rakas antaa mamman hoitaa. <3

ens kuun tavoite on pärjätä pummimatta yhtään ja maksaa kaikki laskut ajallaan. ja selvitä hengissä ihan ok. samaan syssyyn laitetaan kullan ruokavalio uusiks. :) koitetaan elää halvemmalla ja terveellisemmin. kyllä tää tästä. pitää vaan olla kärsivällinen. :)

dodging bullets

HUH. yhellä puhelinsoitolla selvis monta asiaa ja saatan ehkä jopa tienata vähän rahaa, plus ainakin yheks viikonlopuks on selviytyminen taattu plus näen pitkästä aikaa siskon lapsia, mikä on aina mahtavaa, enemmän tai vähemmän. ens viikon loppuna me pakataan siis kissat matkaan ja mennään mun vanhempien luo, auttamaan äitiä lasten kanssa, ehkä saadaan jotain muutakin työtä siinä sivussa ja saadaan lainaks melkein kaikki mitä me tarvitaan noin tavarapuolelta pikkujouluihin. 

edelleen ahdistaa kyllä todella paljon raha pääasiassa, koska mulla ei oo hajuakaan miten selvitään edes siihen viikonloppuun asti. tiistaina tosin on se sossun aika ja sieltä saattaa herua jotain aika piankin, mutta sen varaan en menis laskemaan. joten huominen mukaan luettuna meidän pitäis selvitä 9 päivää alle sadalla eurolla. eihän se pahalta noin kuullosta, mutta kun otetaan huomioon 6 kissaa, kirjaimellisesti tyhjät kaapit, lääkkeet joita tod.näk. pitää ostaa lisää ja se, ettei joustovaraa ole yhtään, on toi tehtävä aika hankala. varsinkin kun meillä toinen osapuoli polttaa päivässä vähintään askin röökiä plus vielä se mitä toinen polttaa... puolet rahoista menee jo pelkästään siihen perkeleen röökiin...

mun pitää tosiaankin ottaa meidän talous omiin käsiini. en oo ennenkään pitäny siitä miten muut käyttää mun rahat, enkä pidä siitä nytkään, joten ens kuusta lähtien tai ainakin heti kun nää polttavimmat vaikeudet on ylitetty, otan rahat omaan haltuuni. minä käyn kaupassa, minä maksan laskut ja minä päätän mikä on pääprioriteetti ja mikä ei. mä osaan pitää asiat tasapainossa ja pään pinnalla, mutta se vaatii sitä että saan kaikki langat käsiini eikä mulle mukista vastaan, koska se vaatii kikkailua ja väistöliikkeitä. perkele että elämä osaa olla hankalaa, ainakin rahan suhteen mutta onneks oon oppinu pihistelemään sieltä täältä jo yli 4 vuoden ajan joten tiedän mistä voi ottaa että toisaalle saadaan lisää. 

mun täytyy keskustella vakavasti murun kanssa tästä asiasta ja tarpeen tullen oon kyllä valmis heittämään sen ulos että viesti menee perille. se tuntuu elävän vähän kuplassa, ja oon antanu sen jatkua liian kauan, se kupla pitää puhkasta. kyllähän se tän kaiken itekkin tietää, mutta ei vaan halua myöntää sitä. lähinnä itelleen. se on vähän ylpeä ihminen niinkun minäkin. kumpikaan ei halua myöntää että joku mättää, ennen kun on ihan pakko. nyt mä en halua joutua siihen tilanteeseen että olis pakko, vaan haluan kääntää suunnan jo ennen sitä. ja murun olis parempi totella kun sanon. :D

vituttaa!

siis aivan järjetön ahdistus... en tajua miten tässä selvitään... en tajua miten ollaan selvitty tähän asti. raha-asiat ihan päin persettä. noh, Joonan äiti on sponssannu aika pirusti, hävettää myöntää, koska en tajua mistä se on edes saanu rahaa, kun ei silläkään ole. omat porukat oli lomalla ulkomailla ja nyt ne on kipeenä plus mun veli pummii niiltä satoja euroja vuokraan vaikka sillä sitä rahaa perkele ois omastakin takaa, mutta kuitenkin niin en oo viittiny häiritä niitä sit heti kun ne palas suomeen... tosin huomenna tulee sen verran että voin ostaa kinkun pikkujouluja varten ja ruokaa Joonalle muutamaks päiväks, mutta seuraavan kerran tulee rahaa vasta kahden viikon päästä niin meinaa kyllä pikkusen joo hiipiä kauhu sieluun...

laskut tuntuu kasautuvan päälle vaikka ne oikeasti ei oo kasautunu, oon vaan ollu tyhmä ja hommannu niitä ite lisää ja mitä vähemmän rahaa, sitä isommilta ne tuntuu. veronpalautuksistakaan ei jää mitään käteen, asumistuki on lakkautettu ja eläkettä pienennetty... mikä siinä on kun valtio alkaa kynimään mua sen takia että en asu yksin ja ole yhtä ongelmainen tai syrjäytyny tai juoppo kun ennen??? en vaan tajua. vittu mitä paskaa. tällä menolla alkaa kyllä hermot menemään sen verran riekaleiks että kohta varmaan joudun pakkohoitoon jos päästän kontrollin hetkekskään käsistäni... eihän mulla ole edes perkele varaa ostaa lääkkeitä kun kaikki mitä saan menee vittu laskuihin ja muiden elättämiseen että edes jollain olis hyvä olla ja ei lähtis katto pään päältä! tarviisin vähintään sen pari-kolme sataa kuussa että voitais elää edes inhimillisesti, mutta ei voi mitään. vituttaa kun pientä eläintä... vituttaa sekin että sen ajan mitä tuo kulta on täällä asunu, se ei oo kertaakaan maksanu sitä omaa puolikastaan vuokrasta, minkä se sano maksavansa... ei siinä, eihän sillä oo mitään tuloja, siis oikeasti ei mitään, mutta nyt kun alkaa asiat menemään näin huonosti niin sitä alkaa miettiä miks ne päästettiin näin huonoks... nyt kun muistelen niin olihan sillä opintotuki, mutta sekin kusi. noh, omaa syytä tää kaikki on, ei sille voi mitään. jos ei pikkuhiljaa ala tuohon tulopuoleen tulemaan muutosta niin mun on potkittava se pihalle, ei me muuten eletä. siis ei yksinkertasesti riitä rahat asua yhessä. kuullostaa hullulta mutta näin on.

no nyt tuo teksti näyttää siltä että oon kauhean katkera Joonalle... en ole, rakastan sitä enkä vois olla kiitollisempi siitä ihmisestä, mutta rahatilanne on mitä on ja asiat olis voinu hoitaa paremminkin. oli siinä minunkin toimissa vikaa, ei tää sen syytä ole todellakaan, mutta se olis voinu vähän helpottaa tätä tilannetta ennen kun tää meni näin pahaks.

ahdistusta ei yhtään helpota se että oon taas lihonu sen mitä ehdin jo laihtua eli samassa pisteessä taas... kaikki se työ meni hukkaan kertaheitolla, parissa päivässä... en osaa edes sanoin kuvailla sitä pettymyksen ja itseinhon tunnetta kun kävin vaa'alla... en oo pariin päivään sen jälkeen käyny kun pelottaa se lukema.

kaikenkaikkiaan nyt on niin paska olo että pelkään alkavani taas viiltelemään, koska tunnen masennuskauden alkavan taas mutta en anna sille lupaa, joten patoan tunteet sisälleni, mikä ei koskaan ole ollu hyvä idea mun kohdalla ainakaan... viimeks kun näin kävi, (miten sitä nyt parhaiten kuvailis) silvoin kummatkin jalkani siihen kuntoon että silloinen poikaystävä luuli verilammikoiden perusteella että mä olin kuollu, toinen tyyppi vei mut sitten tk:hon tikattavaks... siitä on puolisen vuotta ja vieläkin jalat tuntuu pyykkilaudalta eivätkä ole mikään maailman kaunein näky. nyt on ihan helvetin paska olo ja tekis mieli vaan käpertyä peiton alle piiloon ja unohtua sinne. siihen mä en kuitenkaan pysty koska mä sain sen loistoidean että mähän järjestän pikkujoulut kinkkuineen päivineen! nyt mun pitää perkele järjestää niitä enkä oo saanu vielä mitään muuta aikaseks kun kutsut, ja sekin perkele tuli tehtyä liian aikasin. olisin voinu perua koko homman mutta ei! lähetin jo ne perkeleen kutsutkin! VITTU! noh, on vaan oltava syömättä, juotava vitusti colaa ja energiajuomaa, koitettava syödä lääkkeitä säästeliäästi ja pitää pää jotenkuten kasassa, koska mulla ei ole nyt varaa murtua yhtään. jos murrun vähän, murrun kohta vähän enemmän ja sitten menee koko korttitalo enkä ole varma mitä siitä tällä kertaa seurais, paitsi ainakin perkeleen kallis sairaalareissu ainakin... 35 euroa päivä perkele... ihan kun mulla olis sen vertaa ylimäärästä, puhumattakaan siitä jos sinne joutuis pitkäks aikaa... muutama viikko kai se normi on, mun mania-depressio-aaltoilulla ainakin. tällä hetkellä yritän vaan väkisin pidellä kiinni niistä manian rippeistä mitä mulla vielä on, joita ei kyllä ole, mutta yritän tehdä uusia. kai se tästä. paljon kofeiinia ja 0 ruokaa niin lähtee se maniakin rullaamaan taas pikkuhiljaa. tänäänki saanu perseeni ylös sängystä jopa sen verran että tulin koneelle. vau. valas osaa istua.

tekstin pituudestakin voi jo päätellä jotain siitä miten paljon vituttaa ja ahdistaa...

too much of everything

liikaa ruokaa, liikaa seksiä, liikaa stressiä, liikaa liikuntaa, liikaa valvottuja tunteja, liikaa tv:tä, liikaa lääkkeitä, liikaa ajatuksia, liikaa turhia muistoja. liikaa vittu kaikkea. haluan vaan nukkua mutta on se kumma kun ei tehoa ei sitten millään nuo unilääkkeet... kai se on vaan yritettävä.

väsyturhautuminen

ääh, just se olo kun oot liian levoton ja väsyny samaan aikaan joten et kykene tekemään mitään. tänään oli tylsä päivä. huomenna mennään kullan kanssa ulos syömään ja keskustaan kaupoille. en ookkaan taas pariin päivään nähny etupihaa... onkohan siellä muuttunu mikään... taidan olla liikaa sisällä. nyt suihkuun, snooki&jwoww ja nukkumaan. kiitos nam hyvää yötä. :) <3

pikkujouluilua

mä suunnittelen pikkujouluja. mun ekat ite järjestämät kunnon aikuiset juhlat. oikeastaan ekat "juhlat", koska aina mun pippaloista on tullu vaan ryyppäjäiset. tällä kertaa tarjolla tulee olemaan: 

kinkkua

coctailpiirakoita munavoilla

karjalanpaistia

perunoita

ruskeaa kastiketta

salaattia

pipareita 

itse leivottuja korvapuusteja

boolia

skumppaa

ja tietenkin olutta

mä oon ihan innoissani näiden pikkujoulujen järjestämisestä, enkä millään jaksais odottaa että pääsen leipomaan ja laittamaan ja tarjoilemaan ruokaa kavereille. 

aika paljonhan sitä pitää valmistella, pitää hommata jostain ainakin yks penkki, boolimaljat, ruuat, hävittää akvaario olohuoneesta että sinne mahtuu ihmisiä vähän enemmän, siivota ja pitää kutsutut ajan tasalla siitä missä mennään, mitä suunnitellaan ja mitä päätetään sitten loppujen lopuks tehdä. mietittiin kullan kanssa jonkun leffan kattomista porukalla siinä alkuillasta, mutta voihan se ilta mennä mukavasti vaan oleillessa ja seurasta ja ruuasta nautiskellen. 

oon jo tehny listoja ja suunnitelmia aika paljon, ja aika monta suunnitelmaa mulla on ihan vaan omassa päässäni, koska niitä on turha laittaa paperille. ostoslista kokoontuu sitä mukaa mitä mä päätän sitten loppujenlopuks ruuaks ja juomaks laittaa. ite taidan juoda vaan skumppaa ja light-limua hyvin pitkälti, jotenkin ajatus humalasta ei ainakaan tässä vaiheessa oikeen houkuta.

changes

tajusin tarvitsevani elämänmuutoksen. tarviin enemmän liikuntaa, enemmän tekemistä noin yleensäkkin ja jonkun harrastuksen, kaikkien bloggailun ja päiväkirjojen ja leikekirjojen lisäks. ehkä alan leipomaan. tänään selaillessani keittokirjojani löysin joitakin kauan sitten unohtamiani reseptejä ja leivonnaisia, ja aion kokeilla niitä lähitulevaisuudessa. eihän se toki käy yksiin mun laihduttamisen kanssa, mutta kuka sanoo että mun pitäis ne kaikki syödä? voihan ne aina pakastaa ja ottaa esille vieraita varten tai kun rahat on loppu. :)

oon myös löytäny uuden innon omasta kropasta ja ulkonäöstä huolehtimiseen, joten alan sitäkin sisällyttämään joka päivään. hampaiden pesu on ollu yks mun kompastuskivi, ja nytkin mulla on aika iso reikä yhessä hampaassa, joten oon tänään syöny purkkaa, pessy hampaat kahdesti ja käyttäny lankaa kolmesti. :) täytyy sanoa että nyt on kyllä puhdas suu. ientulehduksen takia se tunne ei kestä kauaa, kun suuhun tihkuu verta ikenistä lähes koko ajan. :/ mutta kyllä sekin vielä paranee.

aion laittaa ehkä vaatekaappinikin uusiks, koska tällä hetkellä mulla on yks ainoa ehjä paita, yhet rikkinäiset farkut jotka mulle sopii, lökäpöksyt joissa oon aina kotona, eikä yhtään pitkähihaista paitaa. tää on siis aika helvetin noloa. mulla ei myöskään oo yhtään ehjiä pikkareita, sopivia rintsikoita tai ehjiä kenkiä. en ymmärrä miten oon päästäny itteni näin huonoon jamaan ettei mulla ole edes vaatteita. täytynee pyytää joululahjaks lahjakortteja vaatekauppoihin ja ehkä myös sisustusliikkeisiin, koska me tarvitaan makuuhuoneeseen verhot ettei naappurit näe ihan kaikkea(nykyiset verhot ei auta mitään), ja kaikki lakanatkin alkaa olla jo loppuun kuluneita reikäsiä riepuja, kuten myös pyyhkeet.

meidän olkkari on tätä tasoa, kaikki muu taas noin kymmenen säätyluokkaa alempana. oon samalla ylpeä että me pystytään kuitenkin pitämään jonkinlaista imagoa yllä, mutta kaikki sen taakse kätkeytyvä loputon pimeys ja epätoivo yrittää sinnikkäästi tulla esiin sen takaa. aion nyt tämän ja joulukuun aikana alkaa tekemään rankkoja päätöksiä ja muutoksia tän asian suhteen, koska kohta meillä ei ole enää mitään jäljellä jos tää jatkuu näin. apuahan siihen tarvitaan, ja nyt oon valmis nielemään ylpeyteni ja ottamaan sitä vastaan. oon vihdoin valmis avaamaan itteni muille ihmisille, vaikka tiedän että sen seuraukset ei kaikki tule olemaan hyviä. oon kyllästyny olemaan vastuuton, oon kyllästyny olemaan ongelmatapaus, oon kyllästyny olemaan se macho.muija joka tappaa kaikki jotka suututtaa sen. tästä alkaa uus minä, se todellinen minä.

ensimmäinen saavutettavissa oleva tavoite on tietysti tulla kauniiks ja tyytyväiseks itteeni. ja sillä tiellä ollaan jo. joka päivä lähempänä sitä tavoitetta, joka päivä vähän pienempi. :)

totta vai harhaa?

vaatteita pukiessani olin näkevinäni naapuritalon pimeässä ikkunassa ihmishahmon, joka tuijotti mua. katoin kolme kertaa, siinä se oli. liikkumattomana kun aave. vähän pelottaa jos se olikin harhaa, pelottaa jos se oli totta... paniikki hiipi korvieni väliin. haluan vaan nukkua. en voi, heräsin yli tunti sitten.

väsymys ja aliravitsemus painaa. tekee mieli vaan maata sängyssä koko päivä. tekemättä mitään. mikäs siinä, voisin tehdäkkin niin. ei sitä kukaan estä. oon eläkkeellä, voin tehdä mitä huvittaa. ei vaan huvita tehdä mitään. oon liian väsyny tekemään mitään. silmät menee kieroon jo...

10 päivää siitä kun olin viimeks ulkona. en edes tiedä miltä meidän etupiha näyttää enää. jos mä tänään kävisin ulkona... en käy kuitenkaan. huomenna on pakko kun tulee rahaa, on haettava ne automaatista.

erämaassa

mun mielenterveys leikkii hippaa mun kanssa. miten sen nyt selittäis... noh, joka tapauksessa oon menossa huonompaan suuntaan. pahasti.

syömishäiriö nostaa päätään ja minä tuen sitä, koska ilman sitä on turvaton olo. se taas johtuu siitä että mun mieleen on tunkeutumassa uusi pikku ystävä: skitsofrenia.

ei se nyt sinällään ole niin uusi, onhan näitä oireita ollu jo pidempään. ne vaan voimistuu. päivittäin luulen että joku seisoo mun takana, valmiina tekemään jotain.

en oo käyny ulkona noin viikkoon. en halua. siellä ei oo turvallista. siellä mut voidaan nähdä. kuka näkee? -en minä tiedä. ihmiset...

kontrollin tunnetta antoi alkuviikolla lyhyt maniajakso, jolloin siivosin koko kämpän, kirjaimellisesti nurkkia myöten. joka sentin. kun siivoaminen loppu, loppu kontrollikin. siks lopetin syömisen.

5-6 päivän sisällä syöny yhen ruispalan, paketin nuudeleita ja yhen suolakurkun. siitäkin on nyt jo 2 päivää. ehkä jos ens viikolla yrittäis syödä taas jotain. tuskin haluan. ei, en halua.

rakentelen taulukoita, merkintöjä... kymmeniä merkintöjä. ei kuitenkaan tarpeeksi. mikään määrä taulukoita ei riitä kuvaamaan num pääni sisältöä.

lääkkeitä... kymmeniä niitäkin. ei ne auta. ne pillerit vie multa nälän, tajun ja muistin, antamatta mitään tilalle. en silti lopeta. niiden kuuluu auttaa. niitä pitää syödä tai menetän kontrollin. joka aamu ja ilta samat rituaalit.

aamu: ylös, vessaan, vaa'alle, lääkkeet kurkusta alas, uudet lääkkeet valmiiks shottilasiin, treeniä hikeen japoltteluun asti.

ilta: taulukot on täytettävä, vessaan, lääkkeet kurkusta alas, uudet taas shottilasiin, treeniä niin kauan että ei enää pysty liikkumaan rauhottavien takia.

päivät vietän koneella ja treenaten. ei mene tuntiakaan päivästä etten tekis jotain liikkeitä. etin netistä kuvia, thinspiraatiota. luen anoreksiablogeja, googletan pro anaa. imen kaiken sen tiedon sisääni, jokainen yksityiskohta tuosta tappavasta sairaudesta, ja minä hullu haluan sen mieluummin kun olisin oma itseni, kohtaisin itseni.

mielenterveyteni koittaa jahdata minua, se huutaa minua huomaamaan sen, mutta minä juoksen karkuun, pois sen ulottuvilta. en halua että se saa kiinni. mieluummin täytän itseni tyhjyydellä.

two skins

mun sisällä on kaks ihoa, toinen pimeä, joka imee kaiken hyvän itteensä, tehden siitä kärsimystä. toinen on se jonka voi nähdä ja tuntea. musta tuntuu että ainoa tapa saada se toinen nahka katoamaan tai edes laimenemaan, on sen ulos päästäminen, ja se valuu yhtä matkaa veren kanssa.

en vaan pääse tästä eroon, enkä osaa enää peittää sitä, en jaksa enää pitää sisällä. jossain vaiiheessa kaikki kuitenkin purkautuu, joten parempi että pikkuhiljaa, eikö?

pirihuoria kaikki

tästä nyt tulee tällanen vuodatus...

tuntuu ettei mun "kavereiden" mielessä pyöri enää mikään muu kun kama. kaikki tuntuu vetävän tai kauppaavan pillereitä ja nappeja enemmän kun laki sallii ja sitten valitetaan sitä miten menee ihmissuhteet vituilleen ja kaikki muukin päin helvettiä, rahat lopussa yms. vitun idiootit luulee että se on hienoa perseillä koko elämänsä ja todennäköisesti vieläpä vajota syvemmälle ja syvemmälle siihen sudenkuoppaan mikä lopulta vie vielä kovempiin aineisiin ja sen kautta kuolemaan.

toisekseen ärsyttää tuo koulusta valittaminen, miten tylsää ja perseestä se on... miks helvetissä sinne pitää hakea ja mennä jos se on niin perseestä!? pysykää kotona sossupummeina tai yrittäkää hakea töitä ilman sitä koulutusta perkele! ei sinne kouluun kukaan väkisin raahaa, aikuisia ihmisiä kun ovat!

ihmiset vois ottaa sen järkensä karvaisiin pikku kätösiinsä, pestä ne huumehuurut pois ja kattoa asioita vähän toiselta kantilta.

muutos

alan pitämään tätä blogia ns. angstiblogina, koska en jaksa kirjottaa samoja juttuja moniin eri osoitteisiin, joten tänne ei tule enää päivityksiä siitä, miten hyvin tai "normaalisti" mulla menee.

jaahans.... sinne meni sit sekin iloisuus... syynä ilmeisimmin keskenmeno. kiitos tästä, universumi.

... silti onnellinen

http://www.youtube.com/watch?v=Y98jhpguEz8

jännästi rullannu viime viikot ihan omaa rataansa... en oo ollu perillä edes päivistä, oon vaan tehny mitä on huvittanu, kenen kanssa on huvittanu, missä huvittanu. ihan mukavaa. lääkitys pelaa, edelleen kyllä vähän pistävät väsyttämään, mutta se nyt hoituu kahvilla ja/tai energiajuomalla. 

samat pirut selän takana edelleen vaanimassa, mutta ei se mitään. ne hoituu sitten joskus. tällä hetkellä en jaksa ottaa stressiä mistään. jos joku meinaa stressata, joko hoidan sen pois päiväjärjestyksestä tai kiellän sen olemassaolon. toimii ihan hyvin, paitsi että meinaa mennä pää sekasin tän tarkoituksellisen unohtelun ja itteni aivopesemisen takia. enimmäkseen se haittaa mun päiväselkoa, eli mikä päivä nyt on ja mitä eilen tapahtu- tyyliin. onneks tajuan sitten että se mitä en muista, en halua muistaa, ja jätän asian sikseen.

kiteytettynä: elän pilvilinnassa.

Ja nautin siitä.

jaahas...

edellisen tekstin kirjottamisesta en muista mitään, koska unilääkkeet. :D olin puoliunessa alkanu kuulemma kirjottamaan... hienosti. :D

tänään sain uudet lääkkeet... rauhottavien annosta vaan nostettiin ja toinen niistä otettiin vielä säännöllisempään käyttöön, eli joka päivä 3kpl sellasia. toinen lääke edelleen samalla annoksella (1kpl iltasin), mutta sain niitä paljon isomman annoksen kun ennen, koska en vaikuttanu itsetuhoiselta, jes! nyt niitä on sitten pariks kuukaudeks tuossa hyllyllä valmiina. :D niiden lisäks sain sellaset ihan tarpeelliset pillerit jotka on pieninä annoksina masennusta hoitavat ja suurempina sitten psykoosioireita lieventävät, eli siis "vanhanaikaisia" neurolepteja. :) kunno hyvä cocktail! :D

jospa ens yönä sais nukuttua ja sit huomenna alottais uudet lääkkeet... kummallisen pirteä oon ollu vaikka en oo nukkunu, varmaan taas hypomaaninen jakso alkamassa tai jotain, en pysy hetkeäkään paikallani ja tuntuu että virtaa on vaikka mihin. eihän se paska olo oo mihinkään muuttunu mutta tässä mielentilassa en jaksa alkaa mitään murehtimaan, hoidan sen puolen sitten kun jaksan ja sitten kun ei oo enää niin pirteä olo. :)

vielä jos tänään jaksais laittaa pyykit narulle ja koittais sit rauhottua vähän ettei mee koko yö taas valvomiseks. :)

isä on kännissä, se osti kaljaa ja litran pullon viinaa ja se on niitä litkiny siitä lähtien ku saatiin mun tavarat tänne porukoille, kun tosiaan muutin tänään... tai no oikeastaan oon virallisesti koditon. :D mutta joka tapauksessa, itekkin ois ehkä tehny vähän mieli, joten tein yhen laimean paukun itelleni... ei viiti enempää ottaa kun nuo lääkkeet on kuitenkin otettava. :) en muuten saa unta yöllä ollenkaan.

paska fiilis...

että osaakin ahdistaa... elämä tuntuu olevan niin turhaa. haluan vaan kuolla pois ja antaa muiden hoitaa mun elämän todisteet helvettiin. kaveri vei mun tenoxit etten tapa itteäni niillä... kolme jo otin, 4 voi jo tappaa. haluaisin vielä pari lisää... että saisin edes nukuttua. oon pettyny itteeni ja elämääni, en oo saanu tän 20 vuoden aikana mitään tehtyä. haen perjantaina mun tavarat tuolta kämpältä ja vien ne porukoille. haluan vaan vajota. haluan luovuttaa. en jaksa enää yrittää. BDI kyselystä tuli 42 pistettä, eli vastaa vaikeaa masennusta... toistuva psykoottinen masennushan mulla kuulemma on... oon menettäny kaiken, koko elämänhaluni. en jaksa enää edes yrittää väittää mitään muuta. mun elämä on paskaa ja tulee aina olemaankin. mua ei kiinnosta enää mikään. haluan pois.

the end and beginning.

Noh, se parisuhde päättyi sitten, joten ei mulla kai enää ole mitään syytä olla kirjottelematta tänne. En kuitenkaan ala siitä erosta valittamaan, koska sitä ei jaksais kukaan lukea, en edes minä. Joten kirjottelen muista asioista.

Oon nyt ollu jo pari yötä vanhempieni luona, ja metsästäny kuumeisesti uutta asuntoa. Muutamaan paikkaan oon jo kyselyitä ja yhteydenottopyyntöjä jättänyt, kahdesta on tullu vastaus. Eka kämppä olis kallis, mutta tutussa kaupunginosassa (entisen kämppäni viereisessä talossa) ja toinen kämppä olis (tosi) halpa, mutta 3,5km:n päässä keskustasta. pidän kuitenkin molemmat korvan takana, ja ekaa kämppää käyn tänään kattomassa, vaikka tuskin siihen mulla oikeasti on varaa.

Samalla reissulla käyn hakemassa kotoa isompaa pyykättävää, eli lakanoita ja peittoja, koska ne saa täällä porukoiden luona helpommin kuivumaan, kun voi laittaa ne ulos narulle.

Tänään pitäis jatkaa matonpesua, jota oon jo tehny aika monta kertaa.... rankkaa puuhaa, varsinkin kun enää on jäljellä kaikkein isoimmat matot, joita en jaksa yksin hirveemmin nostella varsinkaan märkänä. Pitää siis odottaa että joku on kotona auttamassa kun alan pesemään niitä taas.

eipä tässä kai mitään kummempaa oo viimeaikoina tapahtunu, ainakaan ei tule nyt mieleen...

bye bye, home. hello love.

tänään on se päivä kun palautan avaimet edellisestä kämpästä. vähän on haikeet tunnelmat. en nukkunu koko yönä ollenkaan, vaikka yritin. osaks se johtu kyllä siitä että mulla on ollu fyysisesti huono olo jo muutaman päivän ja oon huolissani kaverista jonka poikaystävä kuoli pari päivää sitten...

jotenkin tuo kaverin menetys sai mut taas tajuamaan miten pienestä se on kiinni. tuo munkin kulta saattaa olla minä hetkenä tahansa poissa... en tiiä miten ite kestäisin sen jos omalle kohdalle sattuis, joten oon nyt päättäny että oli sen reaktio mikä tahansa, aion nyt puhua asioistani ensimmäisenä sille, vaikka mikä olis. tähän asti en oo uskaltanu puhua sille, koska oon pelänny että se suuttuu jostain mitä sanon, mutta en jaksa enkä halua enää pitää kaikkea sisälläni, enkä myöskään halua että se joutuu lukemaan mun ajatukset tästä blogista.

Rakastan sitä miestä...

...joten haluan myös että se tuntee ja tietää sen.

ylämäki?

nyt tuntuu olo taas pikkusen paremmalta. ehkä siks että sain nukuttua oikeen kunnon yöunet ja edellinen kämppä on nyt siivottu kokonaan, enää pitäis avaimet viedä pois niin se olis sitten siinä.

eilen juttelin kumma kyllä, mun serkun kanssa tästä mun pahasta olosta... ikinä en oo sen kanssa läheinen ollu, päinvastoin, oon inhonnu sitä, koska jo pienestä asti mun isä on kiinnittäny siihen enemmän huomiota kun muhun... aika lapsellista olla vieläkin siitä mustasukkanen, mutta en voi sille mitään. nyt kuitenkin yhtäkkiä se kysy multa että onko mulla kaikki hyvin ja siitä se sitten lähti. kerroin sille melkein kaiken. helpotti kummasti oloa.

tänään pitäis siivota täällä kotonakin. täällä on ihan hirveä sotku. tyhjiä kaljapulloja ja likasia vaatteita ympäriinsä, enkä oo vieläkäään purkanu kaikkia muuttolaatikoita. ajatuskin siivoamisesta alkaa oksettaa, en tiiä miks. ärsyttää vaan kun heräsin vasta vähän ennen klo 13 ja tuntuu että on menny aikaa hukkaan nukkuessa. mä en nykyään tykkää nukkua pitkään, tuntuu että se on turhaa ja ärsyttää kun menee aamuaurinko ohi.

mutta joka tapauksessa, tänään on aikalailla parempi olo kun eilen. enää en edes ajattele osastoa, vaikka vielä pari päivää sitten olisin sinne ehkä halunnutkin mennä. kyllä tää tästä... toivottavasti.

niin vaikeeta...

asiat on alkanu valua taas huonompaan suuntaan... elän jonkinlaisessa sumussa... viime yönä harhailin ympäri kaupunkia ja ajattelin vaan itteni tappamista. olishan niitä tapoja ja mahdollisuuksia ollu, mutta en halunnu kuolla muuten kun viiltämällä ranteet auki, eikä teriä ollu. lasinsirutkaan ei ollu tarpeeks teräviä.

luovutin ja lähdin kävelemään tk:hon 7 aikaan aamulla. siellä ei ollu päivystys toiminnassa ollenkaan eikä kukaan tunnu kysymään että tarviinko apua vaikka itkin siellä käytävällä ja tuijotin hoitajia anovasti. halusin vaan huutaa että tehkää jotain, mä haluan kuolla! auttakaa! mutta en saanu suustani ulos sanaakaan.

näin lehtitelineessä kriisipuhelimen esitteen ja otin sen mukaani. soitin sinne melkein heti kun pääsin ulos tk:sta. sieltä käskettiin menemään tk:hon. se nainen sano että kyllä siellä tk:ssa autetaan, jos ei siellä niin mtt:ssä, pitäis jompaankumpaan mennä. sanoin etten uskalla, koska en halua osastolle. lopetin puhelun ja kävelin ympäriinsä.

istuskelin ympäri keskustaa eri paikoissa, tuijotin vaan maahan. toivoin että joku huomais. kävin ärrällä kyyneleet silmissä ja soitin äitille. se sano samaa kun se kriisipuhelimen nainen... itkin hillittömästi rannassa ja yritin puhua äitille. ei onnistunu. istuin siellä ihan hiljaa ehkä puoli tuntia ja päätin lähteä kotiin nukkumaan.

sain nukuttua huimat 2 tuntia, söin vähän eilistä pitsaa ja koitin saada ajatuksia muualle kattomalla mun lempparisarjaa koneelta. äiti soitti taas ja ennen kun huomasinkaan, piti lähteä päästämään isä ja siskon mies mun entiselle asunnolle hakemaan viimesiä isoja tavaroita. just tulin sieltä kotiin. mä pelkään niin paljon...

musta tuntuu koko ajan että mä en ole enää tässä maailmassa... tai siis, että mun ja tän maailman välillä on harmaa kalvo, sellanen verkkomainen... sen toiselta puolelta mua kohti painautuu kärsivän näkösiä kasvoja. en tiedä mikä se on, enkä edes tiedä miks se on siinä, tuntuu vaan että se erottaa mut kaikesta muusta maailmasta.

näen niitä mörköjä taas. tällä kertaa ehkä selvemmin kun ikinä. mä tulen hulluks kohta, oon varma siitä. en vaan halua sinne helvetin osastolle! ja toisaalta haluan. ainakaan siellä en vois tehä mitään tyhmää, ei tarviis huolehtia mistään, eikä tarviis pelätä mitään. ehkä joku jopa keksis miten mua vois auttaa... en vaan uskalla ottaa sitä askelta.

parantuminen alkaa tuntua mahdottomalta. joko mun on opittava tukahduttamaan tää kaikki, tai sitten oppia vaan elämään tän kanssa jotenkin muuten. mutta tiedän että pitemmän päälle jos tää jatkuu tällasena, mä joko sekoan lopullisesti tai tapan itteni... ja mä en oikeasti halua kuolla!

haluaisin vaan olla onnellinen, nauraa ja nauttia elämästä ja ihanista ihmisistä ympärillä, päästä kaikista vanhoista asioista eroon, unohtaa kaikki mitä on tapahtunu ja alottaa uuden, onnellisen elämän, missä murheet olis vaan niitä "normaaleja", mitä tavallisilla ihmisillä on. en jaksa olla enää erikoistapaus ja vaaraks itelleni. mitä vaikeeta on olla onnellinen?

mä haluan pois tästä paskasta olosta, en mun elämästä.

noniin... "ilta" päättyi siihen kun makasin tk:ssa kaverin kanssa ja mun jalkaa tikattiin... että eihän siinä... 1,8 puhalsin ja näin... jooh, eiköhän tässä ois kaljan paikka, lammikko verta lattialla jalkojen juuressa ja näin... vittu mitä paskaa. onneks oli YSTÄVÄ pitämässä kädestä kiinni tätä neulakammoista idioottia kun tätä tökittiin neuloilla ja laitettiin haavoja umpeen.

vittu että puistattaa vieläkin ajatus siitä että jouduin tikattavaks... vaikka syytä olis ollu ennenkin mutta että edes tämän kerran sitte arvauskeskukseen lähdin.... no joo, ei ehkä johdonmukaisinta tekstiä tässä kunnossa mutta joo....

oon elämäni velkaa sille ystävälle joka mut sinne vei...

piti mua kädestä kiinni koko ajan vaikka itteäänkin varmaan oksetti mun jalkojen kunto, ei jättänyt mua yksin missään vaiheessa vaikka itkin melkein hysteerisenä lekurin tuolilla. se jätkä pitää huolen musta, ja se tuli todistettua jo ehkä vähän liiankin rajusti. ja edelleen, eka kerta kun tikattavana olin, vaikka pari kertaa on uhannut jo kuiviin vuotaa... tämä kertoo jo jotain. LOVE THAT FRIEND!!!<3

suokaa anteeksi kännisyyteni, mutta promillet on mitä yllä sanoin, mutta totta joka sana! TÄTÄ EN UNOHDA IKINÄ!

over and over again

hemmetti kun ei tullu tänään lähettyä mihinkään! täällä on kummallakin hermo kireellä kun ei jaksais koko ajan istua vaan kämpällä. tuskin ollaan puhuttu tänään ollenkaan... harmittaa, koska olisin jo eilen alunnu puhua tuolle mun ahdistuksesta, mutta en viittiny kun oli jo niin myöhä ja muutenkin oltiin menossa nukkumaan. ajattelin että puhuisin tänään, mutta ei siitäkään tullu mitään, kun en uskalla tässä tilanteessa muutenkaan oikeen avata suutani mistään... pelkään että tuo suuttuu... vaikka tuskin se suuttuis, mutta enhän mä voi sitä tietää.

haluaisin vaan olla onnellinen tuon kanssa, mutta en tiiä mitä tuo multa haluaa tai odottaa, tai ylipäätään elämältä... olis paljon helpompaa jos voitais edes välillä puhua, eikä oltais vaan turpa kii ja välteltäis asioita... kun osaiskin vaan avata suunsa ja kysyä, mitä tuo haluaa. ja sit kun vielä sais suoran vastauksen eikä mitään epämääräistä mutinaa. huoh, mua alkaa kyllästyttää kun ei tää tunnu sujuvan ollenkaan. ehkä en vaan oo yrittäny tarpeeks. on vaan niin hirveen yksinäinen ja sekava olo. pelkään että hajoan taas kohta.

välillä tekis vaan mieli kadota oman pääni sisälle eikä koskaan tulla takasin näkyviin... ahdistaa ja pelottaa.

it´s all a blurr

kaikki tuntuu jotenkin niin sekavalta... tai siis, en mä halua aikuistua. en oo vielä valmis siihen. vaikka oonkin nyt yli neljä vuotta asunu omillani, en siltikään osaa vielä elää. enkä haluakkaan osata. haluan vaan olla, pyöriä kylillä kavereiden kanssa, pitää hauskaa. en halua siihen aikuisuuden oravanpyörään istumaan kaiket päivät kotona murehtimassa raha-asioista. mieluummin teen niin että maksan laskut, hoidan elukat ja katon sitten mihin jää rahaa, hassaan kaiken ylimääräisen. en halua alkaa stressaamaan säästämisestä tai muusta sellasesta. haluan vaan elää.

jotenkin ahdistaa taas kaikki... en edes oikeastaan tiedä mikä, mutta ylipäätään kaikki. viime yönä sain kauheita sätkyjä kun mieleen tulvi kaikkia pahoja asioita, mitä mulle on koskaan tapahtunu. sätkin ja kouristelin, teki mieli itkeä, mutta en enää osaa. ehkä ihan hyvä vaan. olin jo unohtanut, turruttanut, painanut pois mielestäni moonet niistä asioista, mitkä eilen valtasi mun pään. kun vaan voisinkin unohtaa ne kokonaan. hoin vaan mielessäni: "se ei oo totta, se ei oo totta, sitä ei koskaan tapahtunu. ei mun elämä ole ollu tällasta. nää on jonkun muun muistoja. nää on tapahtunu jollekkin muulle. sitä ei tapahtunu!" mutta pohjimmiltani tiedän, että ne tapahtu just mulle, just niin kun muistan ne ja ne todellakin on mun muistoja, eikä ne tuu mihinkään häviämään.

oon niin kauan yrittäny unohtaa, että välillä on hankalaa tietää, miten tähän pisteeseen on tultu. on hankalaa tietää, olenko mä nyt oikeasti paremmassa kunnossa kun sillon, vai onko tää tämän hetkinen hiukan helpompi olo ja elämä vaan ohi menevä vaihe? jos kohta heräänkin unestani jossain osastolla, ja tää kaikki onkin ollu pelkkää unta? vai onko sitä menneisyyttäkään oikeasti tapahtunu? jos se onkin ollu pelkkää harhaa? todellisuus ja mielikuvitus alkaa taassekoittua, enkä tiedä kohta enää kumpi on totta.

huomenna muutto. jalkapohjassa on hirveä rakko enkä pysty kunnolla kävelemään. pitäis kyllä vaan yrittää. huomenna sanon hyvästit yksinäisyydelle ja kaikelle sille paskalle mitä siellä edellisessä kämpässä on koskaan tapahtunu. vihdoinkin. kuitenkin tuntuu jotenkin haikealta lähteä sieltä, kun kuitenkin niin monta vuotta siellä asuin. mutta tää taitaa kuitenkin olla parempi näin.

tylsyys

odotin tänään aika innolla että tuo yks tulis koulusta kotiin että voitais lähteä yhessä ulos, vaikka rantaan istumaan, mutta sitten se päättikin lähteä mummolleen, eikä edes kysyny että haluanko mukaan... no, onhan se ihan jees ettei ihan koko ajan olla yhessä, mutta alkaa ärsyttää jos tää menee taas siihen että mä istun vaan kotona ja odotan koko ajan että millon tuo yks tulis kotiin ja että millon lähettäis johonkin yhessä. itse kun en pysty käymään edes kaupassa yksin... tänäänkin oli jo ihme että sain roskat vietyä yksin tuonne alapihalle roskikseen... edelleenkään en uskalla käydä yksin ollessani tupakalla muuten kun oven raossa istuen. alan kyllästyä näihin paniikkeihin ja muutenkin pelkäämään kaikkea. miksen vois vaan olla tavallinen!?

terapiassa muuten puhuin eilen siitä, kun oon ihan pienestä asti tuntenu että mussa on jotain vikaa, ja edelleenkin oon täysin sitä mieltä. mutta mun terapeutti taas on sitä mieltä ettei mussa ole mitään vikaa, että mä en ole "sairas" vaan pelkästään kokenu niin paljon pahoja asioita, että nää mun mielenterveysongelmat johtuu kaikesta siitä... ja se perusteli mielipiteensä sillä, että muhun ja mun oloon ei tehoa mitkään lääkkeet. kyllähän ne varmaan tehoais jos saisin ottaa niitä edes kuukauden, mutta kun viimesen parin vuoden aikana niitä on vaihdeltu sen verran että alkaa olla jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot käytetty. mielialalääkkeet ja rauhottavat, jopa psykoosilääkkeitä sun muita (en edes muista kaikkia) on kokeiltu. aina ne on heti vaihdettu toisiin, ennen kun niillä on ollu edes aikaa vaikuttaa.

välillä on vaan sellanen olo, että oon ihan yksin tän kaiken kanssa. vaikka kaverit väittää välittävänsä, ei se siltä vaikuta. kun tulee paha paikka, ei kukaan vastaa mulle, vaikka kuinka monta kertaa yrittäisin soittaa. tuntuu niinkun mun pitäis aina olla lohduttamassa ja antamassa rahaa ja tekemässä kaikkeni muiden puolesta, mutta kun mä tarviisin vaan olkapäätä jolle itkeä tai jotain jolle puhua, mut vaan unohdetaan, sivuutetaan merkityksettömänä.

välillä tuntuu ettei tuota yhtäkään kiinnosta yhtään se miltä musta tuntuu. kun oon yrittäny sille muutaman kerran sanoa miltä tuntuu niin saan takasin vaan syytöksiä itsekkyydestä... (no okei se oli humalassa kun sano noin, mutta ei se yhtään sen aiheuttamaa kipua helpota.) nyt en uskalla edes yrittää puhua sille mistään, koska pelkään samanlaista reaktiota. vedän vaan hymynaamarin kasvoilleni ja leikin että kaikki on hyvin, vaikka ei oliskaan. enhän mä tietenkään koko ajan ihan onneton ole, mutta sillon kun oon, koitan viimeseen asti peitellä sitä. pitäis varmaan kasvattaa selkäranka ja koittaa puhua sille. ehkä edes se vois koittaa auttaa mua tän ahdistuksen ja pelon kanssa... niin se on kyllä luvannukkin, kun itkin ja tärisin peloissani sängyssä peiton alla, kun joku koputti ulko-oveen. kun vaan osais sanoa sille, miten se vois auttaa, kun en itekkään tiedä...

kun voiskin vaan hypätä ikkunasta ja lentää taivaalle lintujen kanssa, unohtaa ja jättää kaiken pahan taakseen... edes joskus...

ahdistaa vol. 38657653

siis miten voi olla että niinkin pieni asia ahdistaa ihan hirveesti, kun se, että en muista yhtään mihin mun yks nahkatakki on hävinny ja millon? ihan kauhea paniikki siitä. en edes muistanu koko rievun olemassaoloa ennen kun aloin miettimään että nahkatakki ois kiva ja sit tajusin että hei, mullahan on! hetken mietittyäni tajusin ettei olekkaan. siis ei mitään hajua mihin se on voinu kadota. pitää varmaan ostaa uus. paitsi ei vielä, koska haluan sellasen väljän, ja jos nyt aion laihtua laihdun, niin sitten se jäis ihan liian isoks jos ostan nyt väljän, eikä se näyttäis hyvältä.

muutenkin tekis mieli tehdä vaikka mitä taas ulkonäölle, mutta en tiiä mitä. varmaan palattava vuoden takaiseen punk-tyyliin, tykkäsin siitä ihan hirveesti. jotenkin tässä on vaan päässy veltostumaan eikä oo jaksanu huolehtia ulkonäöstä yhtään. ärsyttää! tekis mieli hiuksiakin leikkoa ja värjäillä, mut en tiiä minkälaiseks, enkä tiiä uskallanko leikata, koska oon jotenkin kiintyny mun poninhäntään... en oo ikinä ennen ollu näin huolissani hiuksistani! ennen oon vaan leikannu kylmästi jos on vähänkään tuntunu siltä, nyt taas en jostain syystä tahdo uskaltaa vaikka kuinka mieli tekis. oon ajatellu punasta väriä, tai vähän vaaleampaa ruskeeta kun mikä mulla nyt on päässä.

aivan ihana kuva, jotain tällasta oon ajatellu "uudeks" tyyliks.

onnistunut ja epäonnistunut tää päivä tähän mennessä... sain vähän asioita hoidettua, sossuun varasin ajan, laitoin muuttoilmotuksen menemään ja asumistukihakemuksen kans. siihen se sit vähän tyssäs... sain roskat vietyä ja pyykit pestyä. eihän siinäkään vielä, muttakun hukun kohta pölypalloihin ja imurin pölypussi meni täyteen jo eteisen jälkeen, ja kaapissa olevat pölypussit on vääränlaisia... huoh. pyykinpesuainekkin loppu niin ei voi edes sitä tehdä. oishan tuossa tietty tiskattavaa, mutta mä vihaan tiskaamista!

tänään oon juonu vähän päälle ½ litraa light-colaa ja jonkun verran vettä. ei oo ollu ollenkaan nälkä, joten en oo sit syöny. saa nähdä joudunko syömään kun muru tulee koulusta, sillä voi olla nälkä niin pitää tehä sit sillekkin ruokaa ja pakko syödä itekkin ettei se ala mussuttaa mulle taas :D mutta mutta... nyt vaan tapan aikaa siihen asti.

voihan ärsytys!!!

heräsin siihen kun tuo yks paukkas makuuhuoneeseen V*ttuuntuneena ku p*rseelle ammuttu karhu ja alko mussuttaa että mun pitää soittaa sille aika sossuun sillä aikaa kun se on koulussa ja että miten kusessa me ollaan kun ei oo rahaa... noh, eihän siinä muuten mitään, mutta kun Minä sille jo Viikonloppuna tästä samasta asiasta huomautin, niin herra ei sillon suvainnut muuta kun nauraa! sitäpaitsi eilen jo lupasin soittaa sille sen P*rkeleen ajan sille niin ei tarviis alkaa heti aamusta mulle siitä samasta asiasta huutamaan ja mussuttamaan...

noh, eihän siinä, tottahan tuo on että tällä hetkellä ei pystytä edes vuokraa maksamaan, ellei jotain tapahdu ja jostain saada lisää rahaa, mutta eihän tää kämppä heti alta lähde jos vähän maksu myöhästyy... mä oon jo stressaamiseni hoitanu tästä asiasta, nyt vaan uskon että kyllä tästäkin selvitään. ei vaan jaksais kattella kun tuo yks purkaa taas ilmeisesti stressinsä muhun...

noh, ei se kyllä ollu kuulemma nukkunu koko yönä, joten ihan ymmärrettävää olla kärttynen. aika jännä tää mun ajatusmaailma... kierrän koko ajan omat ajatukseni ja kumoan ne. hyvin jännää tapella ittensä kanssa siitä, oonko vihanen vai en.

ai niin! -1,7 kg

kerrankin siedettävä terapia!

niin siis kävin tänään terapiassa, juteltiin vähän vaikka mistä, melkein tunti pelkästään mun viiltelystä... tais olla ensimmäinen kerta kun puhuin sille eukolle ihan oikeasti siitä miltä musta tuntuu ja muutenkin, jotenkin alan päästää sen vihdoinkin mun kovan kuoren alle ihan oikeasti. oli jo aikakin, jotain yli vuoden käyny tuolla samalla eukolla, eikä sille oo tätä ennen voinu puhua oikeastaan mistään.

muutenkin ollu ihan kiva päivä, terapian jälkeen kävin eläinliikkeessä ostamassa käärmeelle hiiren ja sit kävelin kaverin kanssa omalle kämpälle, siivottiin pari tuntia ja sen jälkeen käveltiin takasin keskustaan ja valitsin toisen kaverin äidin luota itelleni kissanpennun, jonka saan parin viikon päästä. en jaksais odottaa ollenkaan! se oli niin sulonen, ja sen neljä sisarusta kanssa! oli pieniä vaikeuksia valita. :)

nyt oon taas kotona enkä sitten jaksanukkaan siivota, vaikka piti. huomenna voisin tehä sit sen ja mennä siivoamaan lisää kämppääni lauantain muuttoa varten. vähän kyllä jänskättää että miten kaikki mun tavarat mahtuu tänne, mutta toivottavasti tän kämpän varastoon mahtuu isommat tavarat. vähän pitää kyllä heittää joitakin tavaroita menemään koska en tarvii niitä tai ne on rikki yms...

nyt tuli ajatuskatko kun telkkarissa selän takana pyörii sellanen ohjelma missä puhutaan mulle aika arasta asiasta joten... pakko lopettaa.