baby...?

oon viimeaikoina miettiny paljon myös lapsen hankkimista. mun tekis hirveästi mieli, mutta en usko että se olis kovin hyvä idea tällä hetkellä. keksin helposti ainakin kolme vakavaa syytä miks nyt ei ole sopiva aika perustaa perhettä... eka on lääkkeet ja tupakka. en pysty lopettamaan niitä, en ainakaan nyt. toinen on mun mielenterveys. vaikka uskonkin että lapsen saaminen helpottais mun oloa hurjasti ja voisin vihdoinkin sen avulla käsitellä joitakin traumojani, en silti oo varma kestäiskö mun pää ilman lääkkeitä, tulisin varmaan ihan hulluks. kolmas syy on raha. ei meillä ole varaa hommata lasta ja kaikkea mitä lapsi tarvii. ja vaikka jotenkin oliskin, ei siitä jäis yhtään yli. kaikki menis siihen lapseen. enkä halua uhrata koko loppu elämääni sen takia, en ainakaan vielä. ehkä sitten kun olis varaa muuhunkin kun lapseen. eniten pelkään kuitenkin sitä, että mitä sille lapselle käy jos mä en pääse eroon lääkkeistä. vaikuttaahan ne siihenkin. en halua vaurioittaa lastani.

mä todella haluan lapsen, enemmän kun mitään muuta, mutta nyt ei vaan taida olla sen aika. vaikka oon odottanu jo vuosia, en taida vieläkään olla siinä pisteessä että olisin hyvä äiti.

mun pitää vaan koittaa keksiä jotain muuta, vaikkaoonkin kovasti koittanu keskittyä elukoihin. luulen että mussa on vähän eläinten hamstraajan ainesta, just sen menetyksen takia. yks terapeutti on sanonu että se johtuu siitä että raskaus herätti mussa niin vahvan äidinvaiston että mun on pakko ssaada jotain hoidettavaa. mun hoivavietti on niin suuri ettei mikään eläinmäärä tunnu tyydyttävän sitä. ei mikään korvaa sitä aukkoa mikä mun sisimmässä on, sitä minkä menetetty lapsi jätti vuosia sitten. toinen lapsi vois ainakin paikata sen, mutta ei vielä. pitäis kai antaa menneiden olla tai kohdata ne tunteet mitkä se mussa sillon herätti, mutta se on hieman hankalaa kun en muista. mun muisti koittaa suojella mua liialta stressiltä etten sekoa.

tää aihe laittaa mun pään aina niin sekasin etten tiedä mitä mun pitäis ajatella ja kaikki ajatukset menee ihan sekasin.

yks asia on ainakin varma: vaikka mä kuinka haluaisin, nyt ei ole oikea aika hankkia lapsi, valitettavasti.

clean it up!

tänään on siis se suuri siivoamispäivä. vähän on jännä olo kun ei oikeen tiiä mitä tuntis. outoa antaa se kämppä pois. noh, jos toivottavasti sais edes osan takuuvuokrasta takasin niin olisin ihan tyytyväinen. pientä jännitystä tuo myös se, että se toimisto on muuttanu, joten pitää vähän hakea että missä se on, mutta enköhän mä sen löydä...

mua jännittää enemmän se jyväskylään muuttaminen, miten osaan olla siellä yksin, uudessa kaupungissa yms. kai se onnistuu... pakkohan se on. toivottavasti saan sen kämpän minkä haluan, se olis just hyvä, eikä edes pahan hintanenkaan.

plaah, eniten toivoisin että tää kaikki ois jo ohi ja sais taas turruttautua tylsiin rutiineihin ja ehkä innostua taas jostakin. tällä hetkellä ei innosta mikään oikeen.

pitäis noita tavaroitakin myydä, mutta varastossa on niin kylmä ettei oikeen voi edes käydä niitä läpi. tekis mieli vaan kantaa kaikki pihalle ja pystyttää kyltti että "kaikki myydään" ja odottais vaan että ihmiset tulee ja ostaa. sais kaiken pois nurkista pyörimästä ja sais vähän rahaakin siitä.

mulla on nyt taas sellanen kausi että mä haluan vaan rahaa, rahaa, rahaa, en muuta. olis kerrankin varaa ehkä ostaakkin jotain muuta kun välttämättömyyksiä. ois kiva hemmotella itteään välillä ilman huonoa omatuntoa.

muutto edessä taas

jaa, no käyhän se näinkin. heräsin neljän aikaan. nukkumaan menin 9ltä. parin tunnin päästä pitäis kuitenkin herätä, joten ajattelin että what tha hell, sama se vaikka nousee jo nyt.

laitoin eilen asuntohakemuksen menemään. jyväskylään olisin muuttamassa heti kun voin. tiukoille pistää taas rahat mutta ei voi mitään, en pysty asumaan tuolla enää. kaikki on niin sekavaa ja vierasta.

muutan ensin yksin ja sitten joskus kulta tulee perässä. vähän pelottaa ajatus uudesta kaupungista yms, ajatus yksin olemisesta taas pitkästä aikaa, mutta luulen että se tekee mulle vaan hyvää. saapahan ainakin aikaa itelle. ja elukoille.

vittu.

voi perkeleen perse! saatana minä kiroan kaikki vittuun! 

laitoin asuntohakemuksen menemään, en kestä enää...

hyvät ihmiset, sille on syy miksei sukulaiset asu yhdessä! eikä niitä kannata myöskään hyväksyä facebook-kavereiks!

koirakuume

mulla on siis aivan järjetön koirakuume... mä haluaisin tiibetinmastiffin tuolle meidän mussukalle kaveriks. se olis sellanen sopivan isokokonen ja suloinen. ainoa asia oikeastaan mikä on sen hankkimisen tiellä, on raha ja se, haittaako se uuden koiran hommaaminen noita appeja, joiden luona nyt asutaan. tosin ei me kyllä kovin kauaa siellä kuitenkaan asuta, kesään pisimmillään kai, joten ei niiden kovin kauaa tarviis sitä katella. mä vaan niiiiin haluaisin tuolle meidän "pienelle" kaverin...

ugh

tänään on tullu suunniteltua shoppailua enemmän kun pitkään aikaan. eilen illalla kans. oon vaan liehunu sivulta toiselle kuolaamassa vaatteita, kenkiä ja koruja joita haluan. ja aion myös tilata niistä jonkun verran, kunhan on varaa. mun on vähän pakko alkaa pikkuhiljaa kartuttamaan varastojani, koska mulla oikeasti ei kohta ole mitään päälle pantavaa.

mulla on kaiken lisäks vielä tyylikriisi. en tajua mikä mun oma tyyli oikeen on. ei mikään tunnu oikeen omalta enää, paitsi eläinkuviot. enkä halua niihinkään kokonaan kääriytyä. haluaisin pitää kuitenkin hyvän maun mukana vaatteissani. enkä halua enää pitää sellasia kovin "nuorisovaatteita" vaan jotain hieman kypsemmille ihmisille tarkoitettuja. enhän mä enää mikään teini ole.

haluan myös alkaa käyttää korkokenkiä, joten aikamoinen opettelu edessä. mulla kahdet on, toiset on hirveän korkeat ja toiset aika matalat. niitä korkeita en enää oikeastaan käytä, koska ne on rikki ja niin korkeat ja huoramaiset että ei ne enää sovi mulle. ehkä makuuhuoneessa, ei muualla.

tasapainotan ostovimmaani myymällä paljon tavaraa ja koruja pois, ettei mulle keräänny kauheeta tavaravuorta. enkä edes halua paljon tavaraa. haluan vaan sellasia mitä käytän. tällä hetkellä on vaan vähän epäselvää millasia tavaroita ja varsinkin vaatteita haluan käyttää.

tykkään hirveästi esim. snookin tyylistä, vaikka mun kaverit onkin naureskellu sille, koska oon sellanen ihminen jonka pitäis päinvastoin vihata sitä. musta se vaan on niin suloinen. haluan oikeasti naisellisia vaatteita, haluan näyttää oikeasti kauniilta vaihteeks, mutta en tiedä enää miten.

roar

voi jeesus miten voi ärsyttää!!! nyt tajuan sen kun sanotaan ettei anoppien kanssa tulla toimeen. TAAS se ruokkii meidän elukoita ilman että olis sanonu tai kysyny mitään! voi että miten voikin ärsyttää! ne on MEIDÄN elukoita, EI sen. eli ME ruokitaan ja hoidetaan ne, EI se. ja jos se meinaa ne ruokkia tai luulee että niillä on nälkä, sanois saatana eikä tunkis sinne minne sillä ei ole asiaa.

voi olla että ylireagoin, mutta mua ärsyttää aivan järjettömästi! se myös imuroi tänään meidän puolen talosta, joka on sekin mun homma. sille pitäis tehdä selväks että koska me asutaan täällä toisessa päässä taloa, m myös hoidetaan tämä puoli taloa. vaikka tää onkin niiden talo ja saatan pyydellä liikoja, mutta tulee oikeasti niin sellanen olo että mun yksityisyyttä loukataan päivä toisensa jälkeen enkä kohta enää kestä sitä. eilen jätin syömättä ihan vaan protestina. eipä sitä kyllä kukaan varmaan edes tajunnu.

style

mä niin rakastan nettishoppailua. sitä kun siitä tulee se tunne kun ei maksais ollenkaan, kun ei oikeasti pidä niitä rahoja kädessä ja anna niitä pois, vaan painelee vaan nappuloita niin postissa tulee tavaraa. kunpa oliskin paljon rahaa niin vois ostaa kaikkea kaunista. tällä hetkellä mua kiinnostaa eniten sormukset. mulla on niin tylsiä, arkisia. haluaisin näyttävämpiä.

vaatteitakin pitäis ostella, mutta en jaksa vaivautua, koska en koskaan mene minnekkään, plus nyt on talvi, joten kukaan ei näkis niitä vaikka menisinkin. mutta oishan se kiva jos olis kaapissa jotain päälle mallailtavaa ja jotain minkä haluais ihmisten näkevän tai siis että olis päällä jotain mitä ihmiset kehuis... olis kiva pitää kivoja vaatteita, näin lyhyesti sanottuna.

hiuslisäkkeitä ja klipsuja mulla on vaikka millä mitalla, joten se puoli on kunnossa. enää tarviisin meikkejä, vaatteita, koruja ja kenkiä. ja uuden käsilaukun. sit olis kaikki kunnossa. en vaan oikeen tiedä mikä mun tyyli on. välillä tykkään kauheen värikkäistä ja räikeistä vaatteista, välillä taas goottityylisistä vaatteista, välillä niiden sekoituksesta. rock ja punk tyyli on aina ajoittain kanssa hallussa.

nyt siis pitäis päättää minkä tyylinen olen ja mitä pitää ostaa ensin. vaatteita kai, mulla ei ole edes pitkähihasta paitaa. housuja on kahdet, jotka kummatkin on lahoamispisteessä. pari toppia mulla on ihan uusia jotka on kivoja ja joka päivä käytössä. sukkia riittää kans. kenkiä...... ööh. yhet nilkkurit ja yhet liian pienet tennarit näin talvella. on mulla tietty maiharit, mutta ne on monta kokoa liian isot joten en käytä niitä.

ehkä mä tähtään nyt naisellisempaan tyyliin, niinkun oon tehny koko talven. rakastan eläinprinttejä, varsinkin seepraraitoja.

let me out!

mä haluan muuttaa pois täältä. mä haluan sellaseen paikkaan missä saan olla rauhassa kun haluan. haluan toisaalta maalle, toisaalta haluan kaupunkiin. kaupungissa kaikki olis lähellä, mutta koira ei saa juosta vapaana missään, joten siks maalle. maalla olis muutenkin avarampaa ja sellasta mukavaa. ei vaan ole varaa muuttaa vielä mihinkään..

jos mulla olis varaa, lähtisin täältä heti ja muuttaisin luultavasti kotikuntaani asumaan johonkin keskustaan. siellä osaan liikkua ja olla. eikä kukaan enää tunne mua siellä, joten saisin olla rauhassakin. ei tarviis pelätä kadulla kävellessä, toisin kun täällä ja edellisessä paikassa.

täytyy kattoa saanko rahaa takasin takuuvuokrasta, kun muutetaan pois edellisestä asunnosta virallisesti. menen ens viikolla siivoamaan sinne ja palautan avaimet. mä vaan hukkasin sen yhden avaimen niin en tiedä saanko kuinka paljon takasin... pelkään saavani lisää maksettavaa.

jos saisin takuuvuokran takasin, tai edes suurimman osan siitä, pääsisin veloistani eroon lopullisesti eikä enää tarviis maksaa mitään kuukausittain. vois vaan käyttää rahaa siihen mihin haluan. ja pääsisin pois asumasta täältä. mua vaan ahdistaa niin paljon täällä. haluan omaan kotiin, en toisten. en edes mun vanhempien.

ajatus yksin asumisesta tuntuu yhä houkuttelevammalta. tiedän että tänne kirjottaminen on pahan alku ja juuri jos tuo yks lukee tän, koska se loukkaantuu taas siitä kun kirjotan tänne sellasista asioista mistä en oo puhunu sille ensin, mutta mun on pakko saada nää ajatukset johonkin, ja nyt ajattelen yksin asumista.

siinä olis puolensa, niin hyvät kun huonotkin. jos asuisin yksin, toinen vois jäädä tänne tienaamaan rahaa ja laittamaan sitä säästöön yhdessä asumista varten, ja me saatais vihdoin käytyä läpi se ikävöimisvaihe, jota meillä oli sen hurjat pari päivää ennen kun muutettiin yhteen.

en nyt keksi muita puolia mihinkään suuntaan mutta joka tapauksessa, mä tarviin pakopaikan, joka tuntuu omalta ja suojaisalta, ja nyt mulla ei ole sellasta. tarviin oman kodin. aion puhua tästä asiasta vielä tällä viikolla, koska mä en oikeasti kestä olla täällä kovin kauaa. mun on pakko päästä pois.

blurr

hidasta edistystä mielialassa... aamulla olo oli kun maansa myyneellä, nyt alkaa jo vähän helpottaa kun pääsin ylös sängystä. siivosin makuuhuoneen ja keittiön ja ruokin eläimet. pieni lellimishetki koiran kanssa teki kanssa hyvää. 

nyt tää huone tuntuu mukavan tilavalta eikä yhtään täyteen tungetulta, niinkun yleensä. en tiiä miten tästä tuli nyt näin avoimen tuntunen, ehkä se johtuu siitä kun laitoin huonekaluja vähän eri asentoihin kun yleensä. järjestin myös kengät ja heitin roskiin menevät pois. 

mietin tänään hetken ajan yksin asumista, enkä oikeen edes tiedä miks. tulishan se halvemmaks jos tuo toinen ei saa töitä tai mitään, mutta en tiiä. en tiiä haluaisinko edes asua yksin. mä vaan mietin sitä välillä. jos muuttaisin yksin asumaan, muuttaisin kotikaupunkiini takasin ja yrittäisin varmaan päästä sinne lukioon. 

välillä toivoisin asuvani yksin, niin ei tarviis korjailla kenenkään muun jälkiä, ja saisin olla omassa rauhassani sillon kun haluan, mutta toisaalta sillon mulla olis suurempi riski masentua ja eristäytyä taas maailmasta. plus sillon mulla ei olis ketään kelle puhua kun huvittais. mulla kun ei ole kavereita enää ollenkaan. 

tänään pitäis kuulemma käydä tuon yhen kanssa sossussa ja kaupassa. vielä ei huvittais yhtään. en tiiä huvittaako mua koko päivänä. haluaisin vaan olla täällä. en oo vielä niin pirteä että jaksaisin lähteä ulos, vaikka siellä onkin nätti ilma. 

sunnnuntaina meen vanhemmille, koska tiistaina mennään äidin kanssa siivoamaan entinen kämppä ja viedään avaimet pois. tuun tänne sitten vasta keskiviikkona takasin. se on mulle kun pieni loma. mua vaan pelottaa mitä ne sanoo siellä toimistossa siitä avaimesta jonka hukkasin. toivottavasti se ei maksa paljoa, koska saattaisin päästä veloistani aika pian jos saan takuuvuokran takasin.

raivostuttaa!!!

aamu alko ihan mallikkaasti, kunnes katoin lompakkoon, tilille ja kävin kaupassa. lompakossa oli 9 euroa, tilillä -5,50. laskuja olis yli 60:n edestä. lotossa oli netistä tarkistettuna voitettu 17 euroa, kassatäti sanoi että vaan euro. nyt tekee mieli piestä kaikki, mennä sänkyyn mököttämään ja syödä ittensä läskiks, mutta kun en voi edes perkele syödä kun ei oo rahaa ostaa ruokaa! perkele!

everything

haluaisin että mulla olis joka päivä näin paljon energiaa. oon jaksanu tänään siivoilla vähän, kävin 40min lenkillä koiran kanssa, tein sudokuja, meditoin yms. ruokailutkin meni aika nappiin, pari välipalaa ja kunnon ruoka aamupalan lisäks, eli ei liikaa eikä liian vähän.

tänään oli aika onnistunu päivä, mutta oon silti huomaamattani pahalla tuulella koko ajan. en edes tiedä miks. haluaisin olla iloinen, mutta en osaa enää. en oikeastaan oo koskaan osannu.

ajattelin alkaa keväällä pitämään kissojen turvakotia tai sijaiskotia, kun alkaa se jokavuotinen ottakaa-pennut-tai-tapan-ne-ilmoitusten loputon levittely. haluan pelastaa kissoja, rakastan niitä. olis mullekkin vähän lisää tekemistä ja tulis hyvä mieli.

haluaisin myös toisen koiran, mutta ajattelin ostaa sellasen vasta sitten kun muutetaan taas, eli sekin keväällä tai kesällä. haluan ison koiran. mastiffin tai jonkun sellasen. oikeen ison. isomman kun tuo mikä meillä nyt on, siinä on sakemannia ja kaukasian paimenkoiraa, säkäkorkeus 68cm. haluaisin yli 70cm seuraavalle koiralle.

en tiiä, kattoo sitä vielä. eipä nyt oo hirveesti rahaa tuhlattavaks, ellei ala tekee jotain. ajattelin alkaa maalaamaan ja myydä niitä tauluja, jos niistä sais vähän rahaa. voisin harkita jotain pätkätyötäkin, vaikka ajatus ei houkuta yhtään. kunpa tuo yks nyt sais töitä niin kaikki helpottais.

vähän kaikkea

laskujen jälkeen jäi jäljelle 90. liian vähän, mutta onneks ei tarvii maksaa kaikkea elämistä yksin kun täällä asutaan. tulee taas loppukuusta vähän lisää ja toivottavasti tulee se takuuvuokrakin enimmäkseen takasin, vaikka se avain onkin hukkunu. pelkään eniten sitä miten paljon ne siitä avaimesta ottaa.

jotenkin ihmeen vähän stressiä. kissoja on ikävä. ne on ollu mun vanhemmilla jo aika kauan. äiti tuo ne kuulemma tänään tai huomenna tänne. toisaalta ei jaksais odottaa mutta toisaalta on ihan mukava kun ei oo muita huolehdittavia kun koira. sitä onkin tullu lellittyä ihan hirveästi.

enneuni?

näin yöllä sellasta unta että leikin joidenkin lapsien kanssa, tai oikeastaan katoin vierestä kun ne leikki. muiden lasten takana mua vastapäätä istui tyttö, joka tuijotti mua tuimasti. sitten se tyttö sanoi: "sä oot ihan kuollu sisältä." ojensin käteni tyttöä kohti kämmen aseen muodossa ja nykäisin sitä niinkuin ampuisin sitä. tyttö sanoi täsmälleen oikealla hetkellä "pam".

muut lapset hävisivät pikkuhiljaa, kunnes jäljellä oli enää kolme. minä ryömin lattialla komeroa kohti, josta otin ison purkin pillereitä ja mutisin jotain fixin saamisesta. pienin kolmesta tytöstä näytti itkuiselta ja alkoi puhua jotain, vastailin sekapäisenä hänelle takaisin, mutta en enää muista mistä puhuttiin.

muistan viimeiset sanojen vaihdot, kun tyttö pyysi mua jäämään. kysyin, "onko tämä todellisuus?" tyttö sanoi että on. katsoin jokaista tyttöä ja menin shokkiin. kysyin, "oletteko te mun lapsia?" tyttö sanoi, "sitä on vähän hankala selittää." pillahdin itkuun ja tyttö pyysi mua jäämään heidän luo. tyttökin itki. vastasin etten voi. tyttö pyysi vielä, ja vastasin taas etten voi.

kaikki kolme tyttöä asettuivat makuulle lusikka-asentoon isoin tyttö keskellä ja pienemmät hänen etu-ja takapuolella. isoimmalla tytöllä oli vaalean ruskeat hiukset ja kahdella muulla melkein blondit.  pienin oli ison tytön takana ja tuijotti olkansa yli minuun vielä hetken, ennen kuin kaikki alkoi sumeta ja heräsin omaan itkuuni.

koko tämän ajan mun ex jolle olin ollut raskaana, hiippaili ympärillä ja itki hervottomasti.

johtopäätökset: mun ex hiippaili siellä sen takia, koska meidän yhteinen lapsi ei saanut edes syntyä, ja se tyttö, joka sanoi pam, oli se lapsi.

ne kolme tyttöä, jotka olivat mun lähellä ja halusivat mun jäävän, on mun tulevia lapsia, jotka haluaa mun jatkavan elämistä ja lopettavan lääkityksen, hoitavan itteni kuntoon jotta ne voi syntyä.

tuntemukset: olin ihan sekaisin kun heräsin, itkin ja itkin, koska ne lapset oli niin kauniita, ja olisin halunnut pitää niitä lähellä, halata niitä... oon ihan varma että ne oli mun lapsiani.

en tiiä, se koko uni oli niin todellinen, sen on pakko merkitä jotain. mun täytyy miettiä tätä vielä. tää ei varmaan koskaan lähde mun päästäni, se oli niin todellista.

lonely

haluaisin vähän enemmän äksöniä elämään. tuntuu vaan tylsältä istua aina kotona ja himmailla täällä ympäriinsä. tuntuu ettei tää oo oikeen elämää.

tajusin myös ettei mulla ole kavereita. taaskaan. oon vaan kulkeutunu erilleni kaikista ja kaikesta. en jaksa enää juosta joka viikonloppu baareissa ja jutella tuntemattomille kun parhaille ystäville, teeskennellä olevani jotain mitä en ole.

hiljaisempi elämä sopii mulle, mutta ei ehkä ihan näin hiljainen. olis kiva jos olis vaikka yks tai parikin ihan omaa, oikeeta kaveria, joiden kanssa vois käydä esim. kahvilla tai shoppailemassa tai jotain. mulla vaan ei ole sellasia, ei minkäänlaisia.

onhan mulla mun poikaystävä, mutta en silti halua olla jokaista hetkeä sen tai sen kavereiden kanssa. haluan omankin elämän enkä elää vaan sen elämää.

tosi hankala ja monimutkainen, ristiriitainenkin juttu, jota en osaa selvittää. kaipa aika näyttää...

I'm happy?

voin hyvin. kaksi sanaa joita en hirveen usein sano, ainakaan tosissani. tällä kertaa voin sanoa. en edes tiedä miks. ehkä tuo koiran tuoma virkeys ja aktiivisuus näkyy sitten mun mielialassa, tai lääkkeet on vihdoin ottanu ja tehonnu oikealla kombolla. ehkä se on ne kumpikin yhdistettynä. ehkä se on tää etäisyys jonka oon ottanu omista asioistani. ehkä, ehkä, ehkä. sitähän tää on.

tajusin just että en tunne itteäni ollenkaan. tuskin kukaan tuntee. en tiedä mitä elämältä haluan, enkä tiedä muutenkaan itestäni mitään. kuin olis jonkun muun ruumiissa ja kaikki tuntuu uudelta ja oudolta. muistotkin tuntuu ihmeellisiltä, en tajua miks oon tehny asioita joita oon tehny, mikä mut on ajanu tekemään niinkun oon tehny...

ihan kun elämä olis vaan menny viivana ohi ja nyt oon pysähtyny ja saanu mahdollisuuden miettiä ja nähdä niitä hätäratkaisuja joita oon joihinkin väleihin ehtiny tyrkkäämään. ihan kun olisin kaahannu autopilotilla viimeset 10 vuotta, vailla minkäänlaista kontrollia minkään suhteen.

jos nyt alottais sellasen verkkaisemman elämän, miettis asioita oikeasti ennen kun tekee päätöksiä. mun tukkeutuneiden, vaurioituneiden aivojen toimintavauhdilla siis ainakin kolme päivää yhteen päätökseen mietintä-aikaa. siis ihan oikeasti. mun aivot ei toimi sen nopeammin.

jospa tuon muuton jälkeen yrittäis taas elää, ehkä rakentais itelleen sen oikean elämän, ei mitään pintaliitoa puuteroitujen nenien alla, pinta maalattuna kauniiksi viedäkseen huomion muualle jalassa roikkuvasta menneisyyden rumasta pallosta.

koti kutsuu

hankalan aamun jälkeen alan kallistua vihdoinkin positiiviselle puolelle. tänään tekee mieli tehdä jotain. tehdä jotain kivaa. tänään vois olla energiaa jopa siivota tai käydä ihan lenkillä koiran kanssa, pelkän lumipallojen heittelyn sijaan.

mieli tekee myös lähteä käymään vanhemmilla, koska meillä ei ole yhtään rahaa ja kissoilta loppuu kohta ruoka. haluaisin myös olla yksin ihan kunnolla. tää neljän seinän sisällä kahdestaan joka päivä koko päivä ei oikeen tunnu hyvältä. haluan että välillä vois olla ihan itekseen ja haluan että välillä tulis vähän ikävä.

extempore-reissut on jees. illalla tulee äiti hakee, nyt pitää siis siivota ja pakata kamat valmiiks. :) en jaksa odottaa. :P