"blending is the secret."

käsi paranee mukavaa vauhtia, vaikka edelleen onkin aika kipeä. huomenna tulee viikko täyteen edellisestä sekoamisesta.. aika hyvä olo, ottaen kuitenkin huomioon sen, etten oo viikon aikana tehny muuta kun maannu sängyssä ja sohvalla ja vaan syöny, syöny ja syöny. paino on varmaan noussu taas ihan mukavasti. huoh.

huomaan haaveilevani pienistä asioista, kuten kävelylenkeistä, hedelmistä ja siististä kämpästä. pitkään aikaan en oo haaveillu mistään, mutta nyt tuntuu siltä, että jos vaan otan edelleen rauhallisesti, saatan vielä onnistua. en tiedä missä, mutta jotenkin sellanen olo, että mä saan vielä jotain, mitä haluan, ehkä jopa paranen. en vielä, mutta joskus.

tänään oon polttanu vaan 3 tupakkaa, saavutus sekin. oon ajatellu vähän, että voisin ehkä lopettaa jossain vaiheessa kokonaan, jos nyt vaan saisin tän loputtoman syömisen kierteen loppumaan. (siis jos en polta, syön ihan liikaa) eilen tais mennä 2 tupakkaa ja sama sitä edellisenä päivänä. jännä kun ei mulle sinänsä oo tullu vierotusoireita, ei tärinää tai huonoa oloa, mutta syön tosi paljon ja oon aika arvaamaton. tai siis, pienetkin asiat ärsyttää ihan suunnattomasti. esim tänään meinasin heittää kaukkarin telkkaria päin, koska tuli mainoskatko... aika pelottavaa.

mulla ei siis ole tällä hetkellä yhtään aikaa varattuna terapiaan eikä lääkärille, joten oon periaatteessa ihan yksin tän kaiken kanssa. noh, jospa saisin tästä pikkuhiljaa asioita järjestykseen... ihan ekana olis listalla
kämpän perusteellinen siivous ja uus sisustus,
kissojen leikkuuttaminen, (joka tapahtuu näillä näkymin huomenna)
sitten tietysti se ruokavalion muutos, ajattelin että olis paljon hedelmiä, jugurttia ja jotain muroja tai mysliä, sellasta kevyttä, värikästä ja hyvää.
liikuntaakin pitäis lisätä pikkuhiljaa, heti kun käsi kestää hikoilua ja liikettä kunnolla, koska en halua mitään tulehduksia.
sit pitäis myös tilata lisää laihdutuspillereitä, sellasia ruokahalua hillitseviä, niin voisin ehkä alottaa tuon psykoosilääkityksen uudestaan. viimeks niiden sivuvaikutuksena lihoin 10 kg enkä oo vieläkään saanu sitä pudotettua pois... mutta onneks vihdoinkin alan tajuta sen, että kuitenkin tarviin niitä lääkkeitä, en halua enää kohtauksia, koska joku kaunis kerta onnistun vielä tappamaan itteni.

siinäpä nuo olis pääpiirteissään, mitä tällä hetkellä haluan. tietty siis nämä painoon ja ulkonäköön liittyvät asiat on melkolailla päällimmäisenä mielessä, mutta en enää tunne sellasta pakonomaista tarvetta laihduttaa. olishan se kiva mahtua pienempiin vaatteisiin ja näyttää nätiltä, mutta kaikkea ei voi saada heti. pitää vaan opetella pikkuhiljaa uusia terveellisempiä tapoja, syödä vähän vähemmän ja terveellisemmin ja liikkua vähän enemmän, en edes yritä alkaa millekkään 300kcal/pvä dietille, koska repsahdan kuitenkin ennen pitkää, enkä halua edes kuvitella sen tuottamaa ahdistusta ja mielipahaa. parempi alottaa hitaasti ja vähentää pikkuhiljaa.

huomisen ruokalistalla vois olla vaikkapa banaania, appelsiinia, leipää ja tomaattikeittoa. :) nam.

jokseenkin outo olo. sellanen... toiveikas? ehkä se on paras sana kuvaamaan. on sellanen olo, että kyllä tää tästä vielä suttaantuu. laihduttaminen ei oo enää mitenkään pakonomaisesti mielessä koko ajan, vaikka laihtua haluankin. nyt haluan vaan lisätä liikuntaa pikkuhiljaa, syödä kaikkea ihanan värikästä ja raikasta, nauttia ruuasta ja elämästä ilman paineita. koulua en viiti edes ajatella, koska en pysty vielä aikoihin menemään sinne. turha stressi siis pois. niin hankala kuvailla tätä oloa ja kaikkia suunnitelmia, mitä pyörittelen päässäni, koska en oo tottunu näin hyvään oloon, näin positiiviseen oloon. mutta, käsikin alkaa jo vähän parantua, voin jo liikuttaa sitä. kyllä tää tästä. :)

safe?

tulin siis eilen tänne porukoille.. äiti järkytty mun käden kunnosta ja veriläiskistä mun kämpän lattialla sen verran, että kun putsasin tuota kättäni, tämä alko itkemään siinä vieressä... huoh. se ei vaan tunnu tajuavan että en mä ole masentunut, vaan nää tulee kohtauksina. en mä halua kuolla, enkä edes satuttaa itteäni. en vaan tiedä miks sitten teen niin. noh, nyt oon täällä ainakin jonkun aikaa, yritän saada päätäni kasaan ja rauhottua...

mun tekis hirveesti mieli alkaa tosi aktiiviseks, silleen, että kävisin koulussa ja kavereiden kanssa pyöris kylillä ja kaikkea... normaalia. en vaan enää tiedä, miten se onnistuu. tuntuu jotenkin, että jokin mussa pitelee mua niin kovasti otteessaan, ettei musta kai koskaan voi tulla normaalia. joku vetää mua pimeälle puolelle ja saa mut vetäytymään kaikkien seurasta, satuttamaan itteäni ja tuhoamaan kaiken ympärilläni. se joku ei halua että mä paranen.

haluan alkaa myös laihduttamaan, kunnolla. ja haluan lopettaa polttamisen ja siivota ja sisustaa kämppäni uudestaan... tehdä niin paljon parannuksia... näitä ajatuksia vaan tulvii mun päähän, mutta mulla ei ole hajuakaan, miten voisin ne toteuttaa. ei mulla ole selkärankaa toteuttaa mitään noista. voin vaan toivoa että jonkun ajan päästä asiat ois paremmin... ehkä vuoden päästä. jos sillonkaan. eihän mikään muutu, ellen mä ite tee muutoksia.

so messed up

sekosin keskiviikkona aika ruhtinaallisesti... enkä vieläkään oo tainnu toipua siitä. koittanu painaa sen kaiken pois mielestäni ja turruttaa itteni kattomalla elokuvia toisensa perään jatkuvalla syötöllä, makaamalla vaan sängyssä. sitä taidan jatkaa nytkin.

ääh, tänään on se pelätty päivä, kun pitäis lähteä baariin taas... en vaan millään keksi mitä tekisin sitä ennen... varmaan pitäis ainakin jotain syödä ensimmäisenä ja sit keksiä tekemistä.

löysin itsestäni tai noh, äänestäni uusia ulottuvuuksia. tai ainakin sellasia, joilla en oo laulanu vuosiin. jännä tunne. mutta niin. värjäsin siis hiukset taas, tuli violetti-siniset ja takaa edelleen mustat kun ei oikeen värit tartu tohon mustaan... en silti ole tyytyväinen vielä. haluan jotain oikeen repäisevää, jotain ihan erilaista. vaikka ihan vaaleata ja mustaa tai punasta ja mustaa tai... jotain. en vaan keksi mitä. vähän on tylsän mallisetkin nää mun hiukset, tekis mieli leikata lyhyemmäks, mutta toisaalta haluan ehkä kasvattaa. tosin pitkät hiukset on aika tylsät, ellei niihin tee kerroksia. lyhyetkin on tylsät, koska niille ei oikeen voi tehä mitään, ne on aina joko pörrössä tai sileät, ei vaihtelua, ponkkareita, ei oikeen mitään mitä niillekkään voi tehä. hyvin suuri ongelma nyt. mulla on takaa aika, noh, joidenkin sanoin tosi pitkät hiukset, sivuilta n. 2-3 cm ja päältä sellaset 10-15 cm... pitäis jotain kivaa keksiä. en viiti sivuilta vetää taas kaljuks, koska haluan ehkä kuitenkin kasvattaa siihen sellasen suunnilleen yhtä pitkän kun mitä tuossa päällä on... hitto kun sais nyt päähänsä mitä haluaa.

oon jumissa ulkonäköni suhteen... vaatteet ei tunnu hyvältä, paitsi mun rakas takkini, joka ulottuu maahan asti... kasvot, hiukset, kaikki muu on yhtä sekamelskaa enkä tiedä miltä haluaisin näyttää. jotain puuttuu ja jotain on liikaa. mutta mitä? okei ehkä se johtuu lihomisesta, etten oo tyytyväinen, ehkä se johtuu siitä, että mun hiusväri on haalistunu ja muutenkin on letti huonossa kunnossa.

mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu ja sellanen homssuinen olo... niinkun en olis koskaan välittäny tai pitäny huolta ulkonäöstäni, vaikka oon... sehän on ollu mulle ajoittain tärkein asia maailmassa. sillon kun jaksoin vielä käydä koulua... yläasteella... sillon kaikki oli paremmin kun tajusinkaan. saisinpa ne ajat takasin... sillon kaikki oli vielä niin yksinkertasta, huoletonta ja ympärillä oli ihmisiä joiden kanssa vietin paljon aikaa. nyt näen ihmisiä vaan baareissa ja hyvällä tuurilla sillon kun käyn kaupassa, eli sen pari kertaa viikossa... sillon näin kavereita joka päivä koulussa, sit viikonloppusin ja iltapäivisin... nyt oon lähes koko ajan yksin. ehkä se vika on mussa, ja niin onkin, kun en jaksa mihinkään lähteä ja haluan jostain syystä pitää ihmiset kaukana. johtunee ehkä siitä kolmen vuoden paskapuheista, mitä oon täällä saanu kestää. en halua antaa muille syytä puhua musta paskaa.

ja taas tästä tuli tällanen ihme postaus... mutta niin, jotain aion kyllä nyt tehä tälle ulkonäölleni. painoa ainakin pudotan, kun nää pilleritkin on alkanu toimimaan. nälkä on hävinny kokonaan ja eilen ostetut karkit ja suklaa on edelleen ainakin osaks syömättä, enkä edes halua syödä niitä. en oikeastaan halua syödä mitään. täytyy tilata lisää noita pillereitä etten retkahda taas syömään ja syömään ja syömään. jos tää alkais pikkuhiljaa oikeasti pienenemään tää läskimassa.

täähän alko hyvin... nyt on jo roskat kerätty, pyykit laitettu pyörimään, kissanlaatikko siivottu ja sängystä revitty lakanat. :) määhän jaksan ja osaan jotain! nyt pitäis vaan inspiroida itteni tekemään jotain vielä lisää... seuraavana ois vuorossa imurointi ja lattioiden pesu, mutta ensin taidan kokeilla sitä itteni nättiyttämistä.

inhimillisyysyritys 1

elikkäs tänään mun piti olla ihminen... on jääny yritykseks ainakin tällä hetkellä.. ei jaksa vielä tehä mitään, ei edes pukea päälleen...... noin, ensimmäinen etappi saavutettu, eli vaatteet puettu.

avasin verhot ja huomasin, että tänään on kaunis aamu. aurinko paistaa ja lumi kimmeltää. tykkään. tällasina aamuina ja päivinä mun tekee mieli lähteä hiihtämään... en tainnu viime talvena hiihtää ollenkaan, mikä on harmi, koska tykkään hiihtämisestä.

voisin yrittää tehä itestäni nätin, nyt kun oon tähän inhimillisyyteen näin "hurahtanu"... tänään vielä ohjelmassa siivousta, ruuan pois heittämistä (kissat söi mun pitsan ja suurin osa mun ruuista on pilalla jo muutenkin) ja kaupassa käyntiä.

näin unta sähkötupakasta... varmaan siks että kyseinen aihe pyöri mun päässä koko eilisen päivän, ja olisin tilannutkin sen, jos olis ollu rahaa vielä tilillä.sit oon ajatellu kanssa nikotiinipurkkaa, onhan se kallista, mutta en haluais enää välttämättä polttaa tupakkaa... keuhkoihin sattuu eikä muutenkaan oo mitenkään kiva haista tupakalle ja olla koko ajan väsyny. tupakointihan pahentaa masennustakin ja kasvattaa itsemurhariskiä...

mun kämppä on täynnä kissankarvoja, räkäsiä papereita ja roskia... voisin kehittää siivoushaluani aamupalan aikana ja tarttua sitten toimeen.

niinjoo unohtu tänne päivitellä sellasta asiaa että mun terapeutti soitti tänään... oli kuulemma huolissaan ja sano että mä tarviisin jonkun vahtimaan 24/7... eli osastolle... no thanks. onneks ei tarvinnu edes sanoa etten mä lähe sinne, kun se ehti jo sanoa että "jos saisit ittes sellaseen mielentilaan että olisit halukas ja lähtisit sinne" mutta ei, en pysty päästämään vielä irti... en kyllä edes oo varma mistä päästäisin irti, mutta silti... en pysty lähtemään sinne. terapeuttikaan ei oo varma kirjotettaisko mulle edes lähetettäkään enää kun oon perunu sinne menoni jo niin monta kertaa.

hm. tajusin juuri että haluan ehkä tyttöystävän... mutta siinä on vaan se ongelma, että mua on aika hankala saada ihastumaan, ja vaikka ihastuisinkin, se ei yleensä kestä kauaa. enkä oo pitkään aikaan halunnu mitään... noh, "sellasta" missään muodossa... jostain vaan pälkähti päähän että tyttöystävä ois aika kova sana.

pitäis parantua... jotenkin. ei vaan tunnu oikeen olevan voimia mihinkään tällä hetkellä. voisin huomenna yrittää siivota ja tiskata, ehkä pestä pyykkiä... jos pääsis huomenna taas uloskin nii olis ihan kiva. koulua en jaksa nyt edes ajatella, kun ihan turha ottaa stressiä jostain, mihin ei oo vielä tarpeeks vahva. ei musta ole kouluun vielä ainakaan vähään aikaan.

tein tänään aika tyhmästi... kävin kaupassa ja ostin karkkia ja suklaata, vaikka ei yhtään tehny mieli. tein kans pitsaa, vaikka ei sitäkään tehny mieli. koko ajan tosi täys olo ja sellanen, ettei tarviis syödä, mutta jostain syystä syön kuitenkin. tottumuksesta kai. jospa huomenna söis jo vähemmän.

so fat it´s disgusting

eiköhän tuo otsikko jo kerro kaiken... peiliin kattominen on yhtä oksetusta. ruoka ei maistu, mutta syön silti. kaikki tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. mitähän tässä enää voi tehä? ei mitään. ja sitä oonkin tehny jo melkein viikon.

ahdistus kasvaa

tajusin just, etten oo moneen päivään tehny mitään muuta ku syöny ja kattonu leffoja... säälittävää. en vaan osaa jaksaa tehä mitään millekkään. haluaisin alottaa paaston heti tässä ja nyt, en oo syöny vielä mitään, pelkään että kohta alkaa taas se kirottu mussutus, kun kaikki menee suuhun mitä pöydältä ja kaapista löytyy... sellasta tää on ollu jo muutaman päivän, ja sen kyllä huomaa. paino on noussu taas samoihin oksettaviin lukemiin kun viimeks, olin jopa varautunu vielä isompiin lukemiin, eikä se kumma kyllä tuntunu missään kun vaaka antoi tuomionsa. se oli 1,2 kg vähemmän kun mihin varauduin. silti ihan liikaa.

oon miettinyt paljon että voisin mennä taas porukoille... tosin siellä ei oo mitään tekemistä ja siellä joutuu syömään enkä voi siellä tyhjentää kaappeja ja heittää ruokaa pois... mutta minkä takia mä sitten muka haluan sinne? ...outoa. eihän mulla oo mitään syytä haluta sinne. joten miks menisin?

oon miettiny tuota sähkötupakkaa... voisin tilata sellasen, koittaa toimiiko.

ungh.

tämä päivä on tullu katottua vaan leffoja, nukkunu vähän välissä kun yskä on hellittäny, yskiny taas ja kattonu leffaa. puhelin on soinu muutaman kerran, mutta en oo jaksanu vastata. akkukin loppu taas. ehkä ihan hyvä vaan. tupakka loppuu kohta taas... poltan ihan liikaa. rahatkin on taas vaihteeks kaikki tilillä, joten huomenna viimeistään pakko lähteä ulos edes rahaa ja tupakkaa hakemaan. vähän kyllä epäilyttää, ettei mahdu enää vaatteet päälle... mutta no jaa, onhan mulla aina muutama yli-iso vaate mihin voi yrittää piiloutua häpeissään...

elän sumussa.

sick

vieläkin kipeenä, kurkku täynnä limaa ja korvat tukossa, nenä vuotaa... onneks ei oo niin paha kun eilen. eilen makasin sängyssä, kun yhtäkkiä ovikello soi. odotin vähän aikaa, jos se menis pois, mutta se soittikin uudestaan ovikelloa. nousin hiljaa sängystä, hiivin ovelle, avasin välioven niin hiljaa kun osasin ja katoin ovisilmästä... äiti. piti kattoa uudestaan koska en uskonu silmiäni. avasin oven ja helpotus valasti äidin kasvoille. "mä huolestuin ku sun puhelin ei ollu päällä niin tulin kattomaan miten sä voit." vastasin olevani kipeenä ja ryömin takasin sänkyyn. äiti alko heti siivoamaan ja hössöttämään ympäriinsä, sitten se kysy haluanko mä kaupasta jotain ruokaa tai flunssalääkettä ja sitten se minikin sinne kauppaan melkein ennen kun ehdin kissaa sanoa. odottelin sitä tunnin tai pari, sitten se tuli, purki ruuat kasseistaan, höpötteli jotain omaa, tuli vielä sanomaan heipat, halas ja lähti. mun pitää kuulemma ilmottaa sille, millon mun puhelin on päällä että se voi soittaa mulle. en tiiä, kyllähän tuosta sen hössöttämisestä on jotain  apua, eipähän tarvinnu ite siivota eikä käydä kaupassa, mutta jotenkin tulee sellanen outo olo aina... en tiiä miks.

minun elämä on aika sekavaa. varsinkin nyt kun oon kipeenä, en vaan jaksa tehä mitään, vaikka pitäis kyllä. kissat jaksan tietty ruokkia, mutta ei toivoakaan hiekkalaatikon siivouksesta, pyykinpesusta tai tiskauksesta. kämppä alkaakin näyttää taas aika hirveältä. mua pyydettiin tänäänkin baariin, mutta en taida lähteä, koska haluan tän flunssan helvettiin niin nopeasti kun voi.. äh, en keksi taas mitään sanottavaa.

jaahas...

verilammikko lattialla, käsi auki... menin eilen sinne baariin, join kaikki rahani mitkä oli mukana ja... olin ihan sekasin. ei, en riehunu ympäriinsä, mutta näin ja tunsin taas kaikkea jännää. taisin jopa kikatella yksikseni muutamaan otteeseen. i´m losing it...

hmm, kauankohan mää oikeen oon ollu sekasin... ainakin kolmen päivän postit ulko-ja välioven välissä... en oo sitten vissiin hirveemmin ulkona käyny, maybe... tänään pitäis kuulemma lähteä baarissa käymään... saa nähdä onko hyvä ajatus.

clarity

jaahans, kaikenlaista paskaa tullu taas kirjotettua sekopäissään... noh, eipä voi mitään.

tänään siis olen järjissäni jälleen, kipeenä, mutta järjissäni. ainakin luulen niin. kaikki tuntuu niin selkeältä ja kirkkaalta, ihan kun näkisin kaiken jotenkin... kirkkaasti valaistuna, tarkasti. hyvin jännä tunne. nokka vuotaa kun niagaran putoukset... huoh. voisin ruokkia käärmeeni.

laitoin blogini julkiseksi taas, koska minua ei enää kiinnosta. tämä on minun todellisuuteni, enkä välitä mitä mieltä muut siitä ovat. olen jo puolimatkassa parempaan maailmaan.

todellisuus pelottaa. pyyhin muistoja mielestäni, hoen: Se ei koskaan tapahtunu. ja unohdan. muistot häviää, eikä mitään jää jäljelle. haluan hävitä tähän kauniiseen ja pelottavaan maailmaan joka on mun pääni sisällä. ainoa pakokeino, ainoa siedettävä todellisuus. euforia. pyyhin ihmiset mielestäni, en koskaan tavannut heitä. pyyhin paikat mielestäni. en koskaan käynyt siellä. en halua mennä niihin enää. haluan pois. siihen kauniiseen, hämärään maailmaan joka odottaa rajan toisella puolella. jokin estää minua uppoamasta sinne. katselen vain portin läpi, häilyn rajalla. miksen pääse sisään? mikä pitää minut täällä? rakkaani on tuon portin toisella puolella, kaikki pääni sisällä olevat ovat siellä, mutta en voi koskettaa heitä tältä puolen. kuulen vain heidän äänensä. he kutsuvat minua. miksen pääse edemmäs? miksen saa porttia auki? kaipaan sinne. olen siellä unissani, joka yö palaan sinne. miksen pääse sinne valveilla? haluan pois tästä todellisuudesta. tästä raskaasta, sekavasta todellisuudesta, joka satuttaa pelkällä olemassaolollaan.

osa minusta taitaa olla hieman rakastunut... ihmiseen, joka ei ole todellinen... en edes tiedä mikä osa, ja että onko... mutta... ainakin tuntuu siltä. ja vaikka kuinka näen hänet kävelemässä ympärilläni ja tunnen hänen kätensä olkapäälläni ja hengityksen korvassani, kuulen hänen äänensä, se ei tee hänestä todellisempaa. hän on vain harhaa. eikä hän muutu todelliseksi, vaikka tekisin mitä. vaikka kuinka haluaisin.

reiteni muistuttavat tiikerin turkkia, samoin käteni, sääreni... miksi teen tätä itselleni? ja miksi harhani vain voimistuvat? miksen pysy tässä maailmassa enää? miten voisin tehdä harhasta totta? haluaisin. siellä on niin kaunista, helppoa, onnellista... haluan vajota syvemmälle. vaikka kaikki ne eivät ole mukavia, eivätkä mene mieleni mukaan, olen siellä mieluummin kuin täällä.

harhaa

oon niin kauan luullu olevani pienempi kun olen, tänään todellisuus iski turpaan niin kovaa että en nyt tiiä mitä tässä tekis... heittäis ruuat roskiin ja olis vaikka huomisen syömättä... mutta kysymys kuuluu, kuinka kauan jaksan syömättömyyttä... en kauaa. en tajua mikä mua vaivaa, en voi lopettaa syömistä, koko ajan pakko mussuttaa jotain. jospa joku tekis laihtumisesta helppoa ja nopeeta...

eilinen oli... hyvin outo ja psykoottinen. tämä päivä... ei juurikaan eroa eilisestä.

put a gun to my head and pull the trigger.

tänään on ollut outo päivä. ei minkäänlaista kontrollia missään suhteessa. syönyt, viiltänyt, tehnyt hysteerisenä lisää teriä, järjestellyt niitä, kokeillut, repinyt vanhoja haavoja uudelleen auki... alan vajota tähän maailmaan, omaan maailmaani. päässä pyörii vaan yksi lause: Mad as a hatter. enkä halua enää apua. yritin hakea sitä, mutta minut tyrmättiin, joten antaa olla koko paska. taidan lopettaa terapiankin. turha siellä on käydä kun ei siitä mitään hyödy. mad as a hatter, mad as a hatter, I am mad as a hatter.

thirsty for blood

huomasin löytäväni suurta nautintoa ja tyydytystä verestä. siitä kun se valuu kättä pitkin, kun haavaa kirvelee ja veri pulppuaa punaisena virtana ulos sieltä. taitaa olla ainoa asia josta nautin tätänykyä.

sain terapeutilta tylyn vastauksen viestiini... en pääse lääkärille, mutta tk on aina auki... just. sillon kun apua pyytää niin sitä ei sitten saa. perkele.

sekavuus hiipii sieluun ja vaatii minua riehumaan ja hajottamaan paikkoja. satuttamaan itseäni. huutamaan, nauramaan, itkemään. vastustan, en vaan tiedä kuinka kauan pystyn pitämään itseni kurissa.

eilen pieni, pienenpieni kohtaus, oli ihan pakko viiltää kolme kertaa. verta tulikin sitten taas enemmän kun laki sallii... enkä saanut sitten viime yönä unta juuri ollenkaan, enkä tiedä miks. pyörin vaan sängyssä pää tyhjänä. laitoin äsken terapeutille viestin, koska en pystyny soittamaan. en tiiä miks, mutta en vaan pysty enää soittelemaan ihmisille. ehkä parempikin että en soittanu, jos sillä on potilas... mutta muttah... kattoo nyt mitä se vastaa, mitä tehään sit. pelottaa sen vastaus.

jo etukäteen stressaan siitä osastosta, vaikka en sinne varmaan joudu... tai sitten joudun. koko ajan hirveetä ajatusleikkiä, menenkö sinne vai en. ja että mitä tapahtuu jos meen, kauan oon siellä, mitä teen... kaikkea. ehkä pitäis vaan olla ajattelematta sitä asiaa. vois olla helpompaa sitten mennäkkin sinne, jos tarvii.

sen verran tiedän ettei tuo terapia auta yhtään, missä nyt oon käyny jo ainakin vuoden. tai no auttaa se laittamaan tämänhetkistä elämää kuriin, mutta sen syvemmälle tuo nainen ei ikinä tule pääsemään mun pään sisälle, koska se ei kysele mun menneisyydestä, eikä traumoista... enkä minä kysymättä puhu.

sekavuuden selvitysyritys

olin siis yötä porukoilla... isä tuli eilen hakemaan aamusta, hän oli täällä vielä silloin... myöhemmin isä kysyi, kuka se oli... "yks kaveri, *****. se oli viimeyön vahtimassa mua kun oli taas niin paha olla." juteltiin sitten vähän aikaa siitä, millasia mun "huonot olot" on ja sellasta... sitten isä sanoi: " se on hyvä kun sulla on sellasia kavereita joihin voit luottaa. enkä mä tiedä näitä sun asioita ja kuvioita, että onko sulla joku, eikä sun tarvii sellasia vielä miettiäkkään. sun täytyy ottaa sun elämän hevosta ohjaksista kiinni ja ajaa sitä eteenpäin, ja laittaa se menemään sinne mihin haluat. sitten välillä tulee sellasia poikia ja tyttöjä, joita jäät kattomaan että "hei, mikäs se tuolla on?". se on sitten sun asia, katteletko sitä sitten kauemmin." isä on kyllä niin fiksu... ja se tietää, etten mä kattele pelkkiä poikia sillä silmällä, ja sekin on sille ihan ok. <3

minä olen taas täynnä viiltoja. huomenna pitää soittaa terapiaan että homma luisuu käsistä pahemman kerran. en vaan uskaltais mennä osastolle. pelkään, että ne sanoo siellä, etten mä ole sairas, että oon vaan liian heikko ja säälittävä, etten kestä tavallista elämää... ja pelkään myös sitä, että oon siellä niin yksin. naapuri lupasi perjantaina kolme kertaa, että jos menen sinne, se tulee kattomaan mua sinne. en vaan tiedä, voinko vieläkään luottaa siihen, että se oikeasti tulee.

ja minä olen liian väsynyt tehdäkseni mitään.

perjantai 13.

jooh, tänään on tullu rahaa, eli pääsen vihdoinkin kauppaan. koko eilisen päivän pidin puhelinta kiinni eli nyt se on täynnä viestejä ja puheluita... olin eilen koko päivän ihan sekasin, joten en tänään uskalla sittenkään juoda. meinasin, että voisin tehdä leipää. ja ostan salaattiaineita, en halua ostaa mitään, mihin pakonomaisesti lisään aina rasvaa. vaikka paino onkin noiden pillereiden alkamisesta tippunut jo kaks kiloa, en halua jatkaa syömistä niinkun nyt oon syöny. eli salaattia, leipää, keittoja ja puuroa marjoilla tästä lähin. jälkimmäistä voisin tästä mennä tekemään.

envy

näin fb:ssä kauniin ihmisen kuvan, lapsuudenystäväni... miten meistä yhdessä kasvaneista on voinu tulla niin erilaisia? miten hän on niin täydellinen ja minä tällainen... epäonnistunut, ongelmainen luuseri. olen jumissa. miettinyt sairaalaa. mun pitäis mennä sinne, tiedän sen. en vaan halua menettää kontrollia. haluan pitää elämäni langan rippeet omissa käsissäni, vaikka olis parempi antaa ne jollekkin muulle, jotta se joku voisi tehdä siitä langasta jälleen köyden. vahvemman, paremman köyden... mutta jos menetän otteeni siitä, en saa siitä enää kiinni. pelkään menettäväni itseni, etten olisi enää minä, vaan joku, joksi minut on tehty, muiden mieliksi kokoon kursittu kuori. ei minusta koskaan tule tervettä.

minä en taida olla minä

eilisen sekoilun jäljiltä liikaa avonaisia haavoja, sekavaa oloa... en taida olla ihan kunnossa. totaalinen jumi.

day 2

kirvelee, kirvelee, kirvelee... olin eilen taas hiukka sekasin... viiltelin, pitkästä aikaa... syvälle... verta joka puolella, jopa naamassa... sattuu... miks piti taas käydä näin? olisin voinu lopettaa kyllä ajoissa, muttakun ei. muistan nauraneeni samalla. ja minulla on krapula. taisin juoda eilen vähän liikaa. enkä edes tiedä miksi viiltelin. se vaan tapahtu. liike avaa ilmeisesti haavat, taas valuu...

joo no diet meni ny vähän näin... yhet hesen ranut söin dipin kanssa ja sen jälkeen kaljaa ihan liikaa, nyt riisiä ja sitten nukkumaan. karkkia söin kanssa mutta eikai se oo niin justiinsa? ei menny paljoo yli rajasta, eli 750? toivottavasti ei. pillerit sain. kattoo miten on paino huomenna ja tästä lähin. raportoin kyllä. :)

noin, nyt on laskutkin laitettu ojennukseen, joten ei pitäis olla mitään murheita enää vähään aikaan. söin... tai no, join ekan ateriakorvikkeenkin, se oli pahaa, mutta tuli täys olo, niin miksei. sitäpaitsi mulla on niitä kauhean iso paketti, tuleepahan käytettyä nekin pois. kohta pitäis lähteä sinne keskustaan hakemaan laihdutuspillerit ja näkemään E:tä, varmaan sillä on taas kahvit tippumassa kun menen. <3 tuleepahan oltua taas sen aikaa syömättä kun siellä oon, ja liikuntaakin saa samalla, kun tuo keskusta ei ihan lähellä ole. tänään on muutenkin kevyempi olo kun eilen, johtuu ehkä siitä etten ole syönyt niin paljon kun eilen ja painokin on paljon pienempi numero kun eilen illalla. teki kyllä hyvää jutella ja hölmöillä HH:n kanssa pitkästä aikaa. sille osaan sanoa sentään melko suoraan, millon haluan olla yksin ja millon haluan jutella, ja aina se tekee niinkun haluan. eilen ennen kun se lähti, se peitteli mut sänkyyn ja anto hyvänyön pusut... niitä pusuja en osannu odottaa, mutta tuntu hyvältä huomata, että se haluaa että mulla on hyvä olla. en siis pyytänyt mitään noista, se vaan teki niin. :) ja ei, en ole ihastumassa siihen taas, mutta meidän välillä tuntuu olevan... "jotain" enemmän kun muiden mun kavereiden välillä. se kai tuntee mut niin hyvin, että voin uskoutua sille missä tahansa asiassa ja aina se auttaa mua miten voi. tällasia ystäviä on liian harvassa. meidän pitäis perjantaina pitää taas uneton yö kaljanjuonnin yhteydessä. :)

day 1!

heräsin "vasta" 9:n aikoihin. oli tullu puhelimeen viesti että olis paketti tullu, eli vihdoinkin ne mun laihdutuspillerit! jes! eilen illalla tein tosiaan tuon ruoka- ja liikuntasuunnitelman, kattoos ny pysynkö siinä. tänään ei kyllä ihme vaan ole vielä nälkä. kuitenkin vois tuon aamupuuron syödä ja sitten tekis vatsat kans ja kävis hakemassa ne pillerit. siitäkin tulee vähän liikuntaa, jee. elikkäs tänään alkaa laihdutus taas alusta, siksi otsikko day 1

---

nyt olis venyttelyt tehty, ja taas se sama hyvä olo. eikä ole edes nälkä tänään, ihan mahtavaa. oli ehkä oikea ratkasu jättää nuo lääkkeet syömättä. paitsi jos nyt tulee taas harhat päälle niin se ei oo hyvä, mutta jos pitäisin noita sellasina tarvittaessa otettavina... sit ei tulis niin hirveä nälkä kun nyt on ollu. puolentoista tunnin päästä pitäis lähteä käymään keskustassa E:n luona taas. mitähän tässä ennen sitä keksis... värjään hiukset!

ateriasuunnitelma

elikkäs huomenna koitan seuraavaa:

aamupala: puuroa
ruoka1: ateriakorvike
ruoka2: salaatti
ruoka3: puuroa
ruoka4/iltapala salaatti tai puuro

yhteensä 600 - 750 ckal.

toivottavasti onnistun ja toivottavasti huomenna tulee ne mun laihdutuspillerit...

huomisen liikuntatavoite:
kuntopyörää
vatsoja
venyttelyä

liikunta on samat kun tänään, eli ei pitäis tehdä edes tiukkaa. sit jos menen vielä illalla baarissa käymään niin kulutan lisää, koska en aio juoda ja sinne pitää mennä luultavasti kävellen tai pyörällä.

HH tuli sitten tänne... juotiin muutamat kaljat ja sain nauraa taas mahan ja keuhkot kipeeks. se sano että on kiva nähdä että mä nauran. oon puhunu sille mun huolia jo vaikka kuinka kauan ja tuntuu hyvältä, kun se laittaa merkille noinkin "pieniä" asioita, että nauran tai hymyilen. puhuttiin vaikka mistä. ainakin mun lihomisesta ja siitä, että aion lopettaa lääkkeet. ja se jutteli mun pehmoleluille. :,D voi että, näitä tällasia hetkiä tulee vielä ikävä... niin joo ja sain pari pusuakin, kumma kyllä se ei tuntunu oikeen miltään... johtunee ehkä siitä että mulla on edelleen mielessä hän... mutta mutta... meni taas aika myöhään niin tästä vaan nukkumaan. suihkussa vois käydä kyllä. mutta en syö, koska HH:n kanssa söin suklaata. :D "sä olet kyllä söpöin tyttö jonka tiedän, jolla on hullun paperit."

taidan lopettaa nuo lääkkeet... en kestä tätä painon nousua ja nälkää. tänään syöny ainakin kahden päivän edestä ja vieläkin muka tekee mieli ruokaa. en ymmärrä taas yhtään. en ymmärrä edes sitä, miten mun sisälle voi muka mahtua noin paljon... ahdistavan surullinen ja sekava olo. kohta pääsee onneks juttelemaan HH:n kanssa jos nuo ajatukset siitä vähän selviäis...

tein juuri puoli tuntia venytyksiä lattialla buddhalaisten mantrojen soidessa taustalla ja voin kertoa että nyt on hyvä mieli. nautin hiljaisuudesta pitkästä aikaa ja hymyilen itsekseni. eikä ole edes nälkä, vaikka ennen venyttelyjä mukamas oli. tuntuu että kroppa voi hetkessä paljon paremmin, mielestä puhumattakaan. kuuntelin mantrat loppuun ja laitoin sitten kaikki hiljaseks. enää kuuluu vaan veden ääni akvaariosta ja pesukoneen vaimea hurina. miten mä oon voinut unohtaa että hiljaisuus on näin ihanaa? on niin rauhallinen olo, eikä edes pään sisällä kuulu ääniä. kaikki on niin rauhallista ja... en keksi edes sanaa kuvaamaan tätä tunnetta. kaikki on selkeää, tiedän pitkästä aikaa tasan tarkkaan, mitä teen. tuntuu, että tunnen jokaisen lihakseni liikehdinnän ja olen vihdoinkin pitkästä aikaa taas oma itseni ja hallitsen itseni... ihanaa. <3

day 15

joo ei sittenkään voi lähteä kouluun kun en mahdu enää vaatteisiin... huoh. mitkään housut ei mene enää päälle millään lailla mukavasti, vaan kaikki kiristää ja puristaa niin ettei pysty kunnolla liikkumaan mihinkään suuntaan. voi helvetti! päätin sitten pitää tänään treenipäivän kotona, pakko saada painoa ja läskejä pois edes vähän. ahdistaa ajatuskin ulos lähtemisestä. seisoin peilin edessä täysissä pukeissa ja sanoin: mä en pysty. otin sitten ulkovaatteet ja housut pois ja istuin koneelle. mun on pakko saada nyt pidettyä tää perkeleen paino kurissa, en mä selviä tän kokosena kun liikkuminenkin on vaikeaa. ja tää kaikki johtuu mun lääkkeistä. perkele! oon vaan lihonu koko ajan sen jälkeen kun alotin nää lääkkeet. oksettavaa. vihaan kroppaani! tänään koitan pitää paastoa iltaan asti, en voi antaa tän painon nousta enää yhtään tai en pääse enää ulos kämpästäni ollenkaan.

about me...

tajusin tänään olevani jumissa. mulla on niin paljon tunteita sisälläni että en osaa enää antaa itestäni mitään muille, en uskalla päästää ketään lähelleni, koska pelkään, että jotain pahaa tapahtuu taas. päätin unohtaa hänetkin. en enää kestäis yhtäkään pettmystä, en missään suhteessa. parempi vaan olla yksin ja yrittää saada edes koulu käytyä. huomasin myös olevani ehkä vähän koukussa juomiseen. tänään kädet täris kun kävin päiväkaljalla, ja nyt taas yksin ollessa kalja vieressä, lähes tyhjänä jo. ajattelin jopa ottavani kaljan huomenna aamupalaksi... ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. ja tämän kaiken lisäks vielä lapsen kaipuu alkaa olla jo sietämätöntä. yks lapsuudenystävä on raskaana, ja se on jopa nuorempi kun minä... tää ei tunnu oikealta. tiedän, etten voi vielä edes vakavasti harkita lasta, koska en halua, että sekoan ja sitten lapsi jää heitteille, koska sekin riski siinä tässä vaiheessa on. enkä voi vielä lopettaa polttamista enkä juomista, enkä myöskään lääkkeitä. päinvastoin, mulle ollaan kai määräämässä lisää lääkkeitä, koska oon niin jumissa, eikä psykoositkaan ole lähteny vielä. oon ihan jumissa, tuntuu ettei tästä olosta ja tilasta oo mitään pakokeinoa. pelkään olevani tässä aina. pelkään, etten parane ikinä.

terapiassa käyty turhautumassa. siellä sain sen verran aikaan että sain ajan lääkärille, kahen viikon päähän... nojaa, onhan sekin parempi ku ei mitään.

terapian jälkeen menin kylälle E:n kanssa taas. kierrettiin melkein kaikki kaupat taas läpi ja pari tuntia meni siinä. nyt jalat huutaa kivusta. jalkoihin sattu jo terapiaan mennessä sen verran että tunsin joka ikisen lihaksen mun jaloissa polvista alaspäin. miten musta onkin tunnu näin huonokuntonen... huoh.

nyt on pastaa porisemassa ja voisin ottaa loppuillan rauhassa, että huomenna pääsee taas ylös sängystä ja kouluun. mietin vaan koko ajan millon mun laihdutuspillerit tulee, niin pääsisin kunnolla alkuun tässä laihdutuksessa. nimittäin kattelin tänään itteäni terapiaan odotellessa ja inhosin näkemääni. makkaroita ja läskiä joka puolella, hyi! alan taas pitämään ruokapäiväkirjaa ainakin kalorien määrissä ja vähennän pikkuhiljaa. herkut saa jäädä taas. tänään syön tuhat, huomenna vähän vähemmän ja sitten taas vähemmän. saas nähdä kuinka nopeasti pääsen taas alle 300 päiviin. ja miten kestän ne päivät sitten.

siivosin ja mahakipu hellitti. tänään olis terapia kahdelta, taidan mennä, koska pitää puhua noista lääkkeistä. voisin ottaa taas jonkun masennuslääkkeen tuohon rinnalle, koska ei oikeen jaksa vieläkään tehdä mitään kunnolla. tänään on ollu poikkeuspäivä, koska otin dynaforcea aamulla. nyt voisin lajitella ja laittaa valmiiks lääkkeet, kun hirveä siivousinto taas päällä. hyvä vaan etten makoile paikoillani koko päivää. huomenna mä menen kouluun, päätin niin. pakkohan mun on, ei sitä muuten saa käytyä loppuun ajoissa. haluan päästä muuttamaan ennen kesää.

day 14

mahaan sattuu ihan järjettömästi, eli en taidakkaan mennä kouluun tänään. polttava kipu säteilee jalkoihin ja käveleminenkin on hankalaa tällä hetkellä. se on sitten siivouspäivä, kun ei muuta pysty tekemään. jos ensin kuitenkin aamupalaks puuroa ja marjoja.

jotenkin rauhallinen olo... sellanen outo. olin keskustassa kaverin kanssa, enkä osannut puhua oikeen mitään. hymähtelin vaan, makasin samaisen kaverin kämpällä sängyssä ja haaveilin vaan. yritin monta kertaa vetää sen tutun maskin naamalleni ja yritin puhua, mutta en pystynyt avaamaan suutani. käytiin kaupoissa ja kateltiin näyteikkunoita, mutta en osannut siinäkään vaiheessa puhua. lopulta sain sanottua, että haluan kotiin, ja lähdin. en ymmärrä, mikä nyt taas on muka vialla. miksen osaa enää puhua, en mitään. tupakan polttaminenkaan ei tunnu sujuvan, ihan kun joku pitäis musta kiinni sadalla pienellä kädellä ja estäis toimimasta normaalisti. käveleminen ja kaikki liikkuminen tuntuu hirveän raskaalta ja jalat ja kädet puutuu koko ajan, tai sitten menee maitohapoille.


järkytyin, kun avain yhden ikivanhan vihkon. siinä on päiväys elokuulta 2007, ja ruokapäiväkirja... onko mulla ollu ongelmia syömisen kanssa muka jo sillon? näin kauan? miten en ole tajunnut ennen, että tätä on jatkunu jo niin kauan? outoa. ei siis mikään ihme, etten osaa enää lopettaa ja syödä normaalisti. siis oon kyllä tienny, että aina on ollu sellasia kausia että välillä en syö juuri mitään ja sitten välillä syön ihan hirveästi, jo pienestä asti (isä aina vitsaili että välillä syön kun hiiri ja välillä kun hevonen), mutta nyt vasta tajusin sen... jännä tunne, kun huomaa olevansa jo syvällä sairaudessa, jota on joskus jopa toivonut itselleen. ja samalla se ääni pään sisällä, joka sanoo, että "olen epäonnistunut surkeasti, koska näin kauan olen mukamas sairas ollut ja paino on edelleen tämä mikä nyt on... pitäis olla laihempi, paljon laihempi. kevyempi, kauniimpi, parempi. vitut sä mitään sairas vielä ole, ei näin läskinä voi olla syömishäiriöinen!" huoh... kumpaahan sitä nyt sitten uskois...

day 13

hän tuli minun viereen yöksi... eilen taas baari-ilta, mutta olin selvä, muisti tallella, kaikki hyvin... outoa. hymyilyttää kun ajattelen eilistä, vaikka kaikki loputkin rahat meni. huomenna pakko soittaa äidille, että rahaa. hänen kainalossa oli niin hyvä olla, sydän hakkasi kun hän silitti minun kylkeä ja kaulaa, hengitys oli katkonaista... ihanaa. kaikista parasta tässä on se, että hän tietää kaikki minun ongelmat, eikä silti ole lähtenyt pois, jättänyt minua yksin. ja hän sanoi tykkäävänsä minusta. kaikesta huolimatta, hän tykkää minusta. minä taidan olla onnekas. :)

niska jumissa... eikä mielialassakaan hirveesti oo kehumista, en tiiä miks, mutta oon aika down tänää. johtuu ehkä siitä ku oon juonu, aina tulee morkkis eikä se helpota moneen päivään... inhottavaa. ja koko ajan on mukamas nälkäkin, vaikkei oikeasti edes ole. kuuntelen musiikkia ja yritän uppoutua siihen, mutta ahdistus vaanii koko ajan, en halua sitä tänään, en halua. ainoa pakokeino olis juoda, mutta ei ole varaa, enkä halua viettää koko viikonloppua humalassa ja sekasin.

hän sanoi tulevansa tänään käymään... saas nähdä, oon ihan väsyksissä ja alakuloinen... jos hän onnistuis piristämään mua jotenkin...

noniin, mun on pakko pyytää äitiltä rahaa ens viikolla, en selviä muuten. loppuu ruoka multa ja elukoilta eikä tupakkaakaan mitenkään hirveästi ole... inhottavaa!

hoidin siivouksen jotenkuten, imuroin ja pesin pahimmat läiskät lattialta sekä tiskasin. nyt on tulossa ruoka eli riisiä, kasviksia ja ite tehtyä leipää. mietin tässä vaan että miten mä jaksaisin lähteä tänään käymään kaupassa ja keskustassa, kun ei oikeen huvittais lähteä mihinkään. eikä mulla ole edes rahaa, kun 15 euroa + kolikkopurkki... ahdistaa, miten nopeasti käytin taas kaikki rahani. onneks vähän reilun viikon päästä tulee lisää rahaa, mutta ei silläkään sitä puhelinta voi vielä ostaa... vittu. noh, ainakin oon maksanu laskuni. :) jospa ens kuussa jäis vähän enemmän rahaa jälelle... vois pitää vähän taukoa juomisesta.

day 12

heräsin ihmeen aikasin, jo 9 pintaan. krapula haamuna eilisestä vieläkin... kävin suihkussa ja laitoin puhtaat vaatteet päälle, nyt pitäis alkaa siivoamaan, mutta en taida jaksaa, en vielä. aamupalaa otan kyllä vähän, jugurttia ja muromysliä. ja iso lasi vettä. sitten jos herättelis ittensä animella ja siivoais vasta jonkun ajan päästä.

minun pitää kuulemma hieroa hänen niskaa joskus... :) tuntuu, että nyt olis ehkä jotain hyvää tiedossa elämään kiitos hänen... jos vaan saisin hänet omakseni, olisin onnellinen. tai ainakin onnellisempi kuin nyt. ajattelen häntä koko ajan, tänäänkin koko päivän, näin hänestä untakin. mummolla ajattelin koko ajan, mitä tapahtuis jos hän olis siellä minun kanssa. mietin myös sitä minun muuttoa, miten se vaikuttais jos tästä nyt tulee jotain hänen kanssa... tulisin viikonloppuisin tänne, hänen luo, lähelle. laittaisin sen toimimaan, vaikka olis välimatkaa aika paljon. haluan hänet, ei tätä muuten voi kuvailla...

day 11

olin tänään mummolla. ja krapulassa tietty, olipa yllätys. nukuin mummon sängyssä pari kolme tuntia, koska en jaksanu edes istua enää. maailma tuntu pyörivän ja minun kädet täris, yritin hymyillä ja jutella sukulaisille, mutta en pystyny kun muutaman kerran vääntämään naamani epätoivoiseen tekohymyn virneeseen, joka varmasti näytti enemmän irvistykseltä. söin leipää, kinkkua, lihapullia, salaattia ja perunoita. pienimmältä lautaselta tietysti, äiti koitti saada mut ottamaan isomman lautasen ja enemmän ruokaa, mutta en pystynyt. se laittoi mulle sitten ruokaa mukaan rasiaan, kinkkua ja salaattia. en tiedä syönkö... pelottaa ja ahdistaa. pelkään syöväni liikaa, vaikka eihän mulla ole edes syömistä tuon yhden rasian lisäks, joten pelkoa ylisyömisestä ei pitäis olla. mutta silti. jokatapauksessa, takaisin tullessa minua pelotti. isä ajoi minun mielestä vaarallisen nopeasti, ja minua pelotti, oikeasti pelotti. olin jo vähällä sanoa isälle että hiljentäis vähän, mutta en pystynyt. en saanu edes suutani auki.

minä taidan olla ihastunut... outo tunne. oon ajatellut sitä koko päivän, miten paljon haluan sanoa häntä minun omaks, leikkiä hänen hiuksilla ja olla hänen lähellä. en vaan tiedä tuleeko se tapahtumaan, en tiedä tykkääkö hän minusta niin paljon. eilen pidettiin toisiamme kädestä, makoiltiin kavereiden luona niiden sängyllä sylikkäin, toissapäivänä pussattiinkin... minä haluan hänet.

day 10

eilen söin ihan liikaa mutta kiitos humalatilan, oksensin aika suuren osan pois... hauskaa oli, sitä ei voi kieltää. mutta... katumus ja morkkis ei oo mun kavereita kuitenkaan. mulla on juoppomaha, eli se on kyllä aika litteä, mutta silti turvoksissa. huhhuh... en halua edes yrittää muistella eilistä, pelkään kaikkea sitä, mitä oon ehkä eilen tehny. nojaa, tänäänkin pitäis kuulemma ottaa, sopii mulle, kunhan ei tavii syödä kovin paljoa.

ulkona tulee lunta ihan urakalla... se näytti kivalta, mutta oli yhtä helvettiä käydä keskustassa. en sitten jaksanu käydä ostamassa kun tupakkaa ja lääkkeitä, koska olin ihan sekasin että missä, minne, mitä? ja se lumisade ja tuuli vielä päälle niin huhhuh... jos sais jonkun autollisen ihmisen lähtemään seuraks tänään vielä niin olis ihan kiva. sitten vois käydä ostamassa maaleja ja taulupohjiakin. nyt on taas tylsyys ja yksinäisyys, jumissa kämpillä. jotain pitäis kai keksiä, mutta ei tee mieli tehä mitään.

day 9

hmmh... en jaksa mennä kouluun tänään, se tuntuu liian stressaavalta. taidan sen sijaan mennä kaupungille ostoksille, ainakin vois seppälän tarjoukset käydä kattomassa, sit apteekkiin ja takasin kotiin. ei vaan jaksais edes laittaa vaatteita päälle. kaikki tuntuu niin raskaalta, mahdottomalta. näin unta vaa´asta, painoin 5 kiloa vähemmän kun nyt siinä unessa ja olin onneni kukkuloilla. miksei se ois voinu olla totta? miks tässä laihtumisessa kestää nyt näin kauan? jo monta päivää paino pysyny samassa, ei oo heilahtanu mihinkään suuntaan vaikka en syö edes kunnolla... vois tilata pillerit vauhdittamaan.

onnistun välillä ihmetyttämään itteänikin noilla piirtämistaidoillani... tänään on tullu piirrettyä yks kuva valmiiks kokonaan alusta ja eilen piirsin ainakin kaks, joista toinen hämmästyttää vieläkin... miten mä muka ton oon tehny? katse jää aina viipyilemään siihen kun tuun huoneeseen, koska laitoin sen seinälle, niinkun oon laittanu melkein kaikki piirrustukset, tai ainakin ne mitkä on hyviä. nyt jos menis kattoon telkkaria ja rauhottuis vähän että saan tänään vielä unta hyvissä ajoin.

day 8

selvisinpäs kouluun. kaheks tunniks... huoh. kävely takasin oli yhtä tuskaa kun lunta on sen verran että luistaa jalkojen alla ja ääh, tuntu että matelin. pääsin kuitenkin sinne ja takasin, ja oon ihan tyytyväinen että tein sen. tästä se pikkuhiljaa taas lähtee. ehkä voisin tehä jo viikon- parin päästä jokusen 8 tunnin päivän, jos saan itteni tarpeeks aikasin ylös. se tässä vaan mättää kun en jaksa nousta aamusin tarpeeks aikasin. tänäänkin pääsin lähtemään vasta 9 jälkeen. ei hyvä. nyt jos vääntäis jotain ruokaa ja kattoo sitten jos jaksais piirtää tai jotain...

ääh tylsyyksien tylsyys, en jaksa siivota, täällä on jo siistiä. laitoin pari tuoksukynttilää palamaan, jos tupakanhaju vähän hälvenis... mutta nyt pitäis keksiä tekemistä. ei tuu mitään mieleen. kouluun en tähän aikaan enää mene, olis liian noloa. mitä ihmettä mä teen? miten mä sain aikani kulumaan porukoilla? en muista enää.

liikkuminen tuntuu helvetin raskaalta tänään, hyvä kun jaksoin käydä kaupassa, meinasin kääntyä takasin sinne mennessäni. menin silti, ja pääsin takasinkin. ostin energiajuomaa, light-colaa, kissanruokaa ja tupakkaa. niillä pärjään ylihuomiseen, millon saan lisää rahaa. täytyy varmaan käydä sillon keskustassa asti kaupassa. jospa kohta alkais tuo energiajuoma tehoamaan niin saisin tänään tehtyäkin jotain.

day 7

tänään olis kai koulua, en vaan taida mennä, taaskaan. en jaksa. en jaksa laittaa vaatteita päälle, hymyä huulille... ei tänään, mutta huomenna. huomenna varmasti. tänään vaan siivoan ja käyn kaupassa. se saa riittää tälle päivälle. mutta ei vielä niitäkään. oon liian väsynyt.

aika tuntuu matelevan, en oo tehny mitään moneen tuntiin enkä oikeastaan edes halua. outo olo. tunnin tai pari tuskailin sängyn pohjalla kaikkea tyhmää mitä oon ikinä tehny ja melkein sain itteni itkemään, mutta se olikin vaan ripsi silmässä. eli tunteettomuus jatkuu edelleen. tänään tehtiin päätös muutosta, eli minä ja Daddy muutetaan tosiaan saman katon alle, kunhan saan koulun käytyä loppuun. ainakaan ei tarvii kummankaan olla koskaan yksinäinen. :) ja hyvinhän me kesälläkin punkattiin yhessä. vähän vaan pelottaa, mitä siitä tulee, ainakin sanomista, mutta se on sen ajan murhe sitten. nyt pitäis vaan saada tuo kouluinnostus jostain... huomenna se kai alkaa, täytyy vielä varmistaa. vähän sellanen olo että vois ihan hyvin valvoa läpi yön, mutta en taida sitä tehdä, koska sillon ei tuu kouluhommista mitään jos ei nuku välissä. toisaalta vähän pelottaa, heräänkö huomenna miten, saanko itteäni sängystä ylös jos saan nukuttua.

kettumainen olo kun tekis mieli tehä vaikka mitä mutta koko ajan meinaa oksettaa niin ei pysty... vois koittaa siivota vielä vähän, jos ruoka maistuis sit sen jälkeen...

kämppä siivottu, yrittäny syödä, eihän siitä tullu yhtään mitää, maha ei tykkää ruuasta tänään. mitähän sitten tekis... olohuoneen jätin tosin siivoamatta, ja parvekkeen. ne pitäis vielä selvittää, mutta ei nyt pysty. tekis mieli maalata, mutta maalit on lopussa ja kauppa kiinni. eipä tuo rahatilannekkaan siltä vaikuta että olis varaa ostaa maaleja... tulis jo ne tuet niin pääsis ostelee. ajattelin hommata kirjahyllyn. sais siihen sitten kaikkia nättejä tavaroita ja kirjoja esille. en oo omistanu kirjahyllyä moneen vuoteen, olis jo aika hommata se. ja hävittää noi rumat kissankusiset nojatuolit... kun olis pakettiauto niin olis helppoa.

day 6

uusi vuosi ja silleen... alotin tän vuoden siivoamalla. siivosin jopa siivouskomeron... jooh. en muista mihin aikaan menin nukkumaan, mutta heräsin siinä 10 paikkeilla taas siihen että kädessä ei kiertäny veri ollenkaan, en tuntenu sitä ja sen liikuttaminen oli uskomattoman hankalaa ja raskasta... vasen käsi... onkohan mun sydämessä jotain vikaa..? no jaa, en tiiä, ei kinosta.

heti on helpompi ajatella kun on kämpillä taas. eilinen meni tosissaan ryypiskellessä, onneks join viiniä niin ei tullu krapulaa, mitä nyt maha on taas eri mieltä kun ei pysty syömään, mutta sehän on vaan hyvä. eiliseltä ei juurikaan muistikuvia. jos tästä päivästä ja vuodesta tulis parempi?

paino on edelleen liikaa, liikaaliikaaliikaa... mutta nyt se lähtee laskemaan, oon varma siitä. ja yritän käydä sitä perkeleen kouluakin. ens viikolla pitäis alkaa. ja mä aion, tai ainakin haluan hirveästi käydä tän nyt kunnialla loppuun asti. saanhan liikuntaa koulumatkoissa, niin siinäkin yks hyvä syy käydä siellä. mulla on hirveästi suunnitelmia, mitä alan tekemään koulussa. ainakin yhden pöydän tätä konetta ja meikkejä varten, sit viinipulloteline ja yöpöytä. ehkä sellanen sohvamallinen tuoli tai penkki olkkaria varten ja sit yks pitkä penkki parvekkeelle. niin paljon suunnitelmia, niin vähän aikaa, enää 3 kuukautta tai vähemmän koulua, riippuen siitä, miten jaksan koulussa käydä. en jaksais odottaa että valmistun ja pääsen pois täältä.

MUTTA, nyt jatkuu siivous tiskaamisen merkeissä.