things change only if you make a change

vihaan itteäni, söin tänään sipsiä, enkä sitten siivonnu enkä tehny oikeen mitään muutakaan, paitsi kävin keskustassa ostamassa unilääkkeitä, että saan unta. jos huomenna olis vähän helpompaa pysyä suunnitelmassa... ja jättää ne sipsit syömättä... oon päässy jo niin hyvään alkuun, etten halua nyt sortua. päinvastoin, haluan nyt alkaa liikkumaan ihan tosissaan, haluan nää mun läskit veke ja vähän äkkiä. sen huomaa jo, että oon laihtunu, esim. tää paita, mikä mulla nyt on päällä, ei kiristä enää niin paljon ku ennen. tavoitteena olis mahtua koon 36 farkkuihin ennen ens kesää, ja pariin mekkoon jo jouluks, mutta ne on kyllä vähän isompia. eihän tuohon oo enää ku jotai 10-15 kg matkaa noihin farkkuihin. tosin vähän tuntuu etten tyydy pelkästään siihen. haluan olla laihempi, sirompi ja kauniimpi. mutta sitä varten täytyy tehä paljon töitä. oon vähän miettiny, josko sittenkin menisin sinne kotiin viikonlopuks. voisin haravoida pihaa ja muuta sellasta. mutta en mene ennen ku oon saanu tän oman kämpän siivottua ja laitettua. haluan saada tän näyttämään siltä, että täällä olis hyvä olla, enkä vaan ahdistuis siitä, miten paljon täällä on vielä tekemistä. sitäpaitsi, siivotessa polttaa aika reippaasti kaloreita. voisin jopa sallia itelleni jonkun herkun siitä hyvästä. huomenna voisin alottaa sen ihan tosissaan, toivottavasti saan nukuttua ja herään hyvissä ajoin että saan jotain tehtyä.

what´s mine is MINE.

se mikä on minun, on minun, eikä meidän. se tulee tänne, vie kaiken ja pyytää vielä lisää. se jopa tulee ilman lupaa, pyytämättä, jättäen jälkeensä tyhjää, ahdistavaa tyhjää. se täyttää pään ahdistavilla ajatuksilla, haluan työntää sen pois, mutta en pysty. hymyilen vaan, vaikka tiedän, ettei se näe sen taa. haluan olla yksin, minä. vain minä. en me. haluan pitää omani, enkä antaa kaikkea pois. haluan eroon sinusta, mutta sinä et ymmärrä. luulet, että haluan olla me, mutta haluan vain olla minä, välillä ilman sinua. olla onnellinen minä. en halua sitä ahdistusta, jonka tuot mukanasi. otat hyvän ja jätät jälkeen vain pahaa, joten ole hyvä äläkä tule ollenkaan.

sleepless

en saa unta... makasin yli tunnin sängyssä, yritin kuunnella musiikkiakin, mutta ei. ei vaan tule unta. johtuu varmaan kaikesta colasta mitä oon juonu tänää. huomenna en juo sitä enää kuuden jälkeen. ja alan liikkumaan enemmän. ajattelin jotain tällasta:

viim. klo 12 ylös sängystä
klo 13-> lenkille tai keskustaan pyörimään
klo 18-19 kuntopyörää ja/tai lihaskuntoa
viim. klo 01 nukkumaan

en kyllä tiiä, onnistuuko tuo käytännössä, mutta aina mä yritän. pakko saada jotain sisältöä elämään, ja paino tippumaan.

isä pyysi kotiin viikonlopuks... en voi mennä, siellä joutuu syömään ihan liikaa, eikä ole tekemistä. toisaalta haluaisin mennä, siellä olis enemmän kuvattavaa, kauniimpi ja rauhallisempi ympäristö, ja noh, olishan siellä pihatöitä ja siivoamista... mutta siellä ei voi olla pelkällä colalla ja pienillä annoksilla ruokaa, heti tulee läpiporautuvia katseita, jos sanoo, ettei syö. saisin olla varpaillani koko ajan... mutta toisaalta, vois olla hyvää vaihtelua olla välillä siellä, vaikka se ahdistaa. näkisin ehkä veljeäkin... mutta se ruoka... en tiiä pystynkö.

huomenna voisin siivota. ihan kunnolla. pesisin nuo kissan oksennuksetkin viimeinkin lattiasta. jos paistaa aurinko, käyn ulkona kuvailemassa. rakastan syksyä, niin kauniita lehtiä ja värejä. olispa aina tällasta.

http://www.youtube.com/watch?v=N9SZaOJEWXU&ob=av2e

jotain niin kaunista... rakastan syksyä. kävin tänään vähän kuvailemassa kaupungilla, ja sieltä sai ihania lehtikuvia. samalla tuli kunnon hikitreeni pyörällä kun etujarrut vähän jumitti, hyvä kun pääs kävelyvauhtia sillä.

-3 kiloa... eli 3 vähemmän tavoitteeseen. nyt en luovuta. sain jopa nukuttua taas, mutta haluaisin vaan mennä takasin sänkyyn ja maata siellä koko päivän. ei, pakko keksiä jotain tekemistä. jotain sellasta, että pääsen samalla pois täältä kämpiltä, kun vaan keksis jotain järkevää. jotain, mistä sais myös tekosyyn olla syömättä.

huomenna olis terapia klo 14. en vaan osaa päättää, valvonko siihen asti, vai yritänkö nukkua vähän tässä välissä. suihkussakin pitäis käydä, pestä hiukset ja hampaat... jaksanko edes sitä? jaksan, muttei huvita.

jostain tuli äsken mieleen lausahdus; mistä lähtien mun elämä on ollu tällasta? sen kun muistais. aina pelleilly ruualla ja hengelläni, tasapainoillen järjen ja järjettömyyden rajalla. nyt en tiedä, kummalla puolella mennään.

sain tänään sentään itteni ulos täältä, kävellen. sen verran pitää antaa tunnustusta itelleni. ja söin vaan yhen pussin nuudeleita. colaa on menny jo pari litraa... noh, pysyypähän nälkä kaukana, sopii mulle.

juttelin myös yhen lapsuuden ystävän kanssa tänään. se asuu kai tampereella. mäki haluan pois täältä. haluan alottaa kokonaan puhtaalta pöydältä, jossain muualla, saada uusia kavereita, joiden kanssa vois joskus jopa tehdä jotain... nyt ei kukaan halua lähteä mun kanssa edes kävelylle, eikä mua oikeastaan edes huvita lähteä kenenkään kanssa. toisaalta haluaisin, mutta en oikeen tule toimeen kenenkään kanssa niin hyvin. kun sais vanhat hyvät kaverit takasin, ja sen ajan, millon en ollu vielä näin sekasin, ja kaikki oli lähellä ja helpompaa...

huomenna olis terapia klo 14. en vaan osaa päättää, valvonko siihen asti, vai yritänkö nukkua vähän tässä välissä. suihkussakin pitäis käydä, pestä hiukset ja hampaat... jaksanko edes sitä? jaksan, muttei huvita.

jostain tuli äsken mieleen lausahdus; mistä lähtien mun elämä on ollu tällasta? sen kun muistais. aina pelleilly ruualla ja hengelläni, tasapainoillen järjen ja järjettömyyden rajalla. nyt en tiedä, kummalla puolella mennään.

sain tänään sentään itteni ulos täältä, kävellen. sen verran pitää antaa tunnustusta itelleni. ja söin vaan yhen pussin nuudeleita. colaa on menny jo pari litraa... noh, pysyypähän nälkä kaukana, sopii mulle.

juttelin myös yhen lapsuuden ystävän kanssa tänään. se asuu kai tampereella. mäki haluan pois täältä. haluan alottaa kokonaan puhtaalta pöydältä, jossain muualla, saada uusia kavereita, joiden kanssa vois joskus jopa tehdä jotain... nyt ei kukaan halua lähteä mun kanssa edes kävelylle, eikä mua oikeastaan edes huvita lähteä kenenkään kanssa. toisaalta haluaisin, mutta en oikeen tule toimeen kenenkään kanssa niin hyvin. kun sais vanhat hyvät kaverit takasin, ja sen ajan, millon en ollu vielä näin sekasin, ja kaikki oli lähellä ja helpompaa...

turhautuneisuus

kuinkahan kauan noita kelankin rahoja saa odottaa? on menny jo melkein kuukausi.

heräsin tänään vasta klo 19. välitön vitutus. koko päivä menny taas hukkaan, vaikka yritin korjata tän unirytmin. käytiin sitten ostamassa energiajuomaa ja light colaa, että selviä tän "päivän" eli huomiseen aamuun asti. sitten voi käydä ostamassa lisää ja menis nukkumaan vasta huomenna illalla.

ruoka ei kiinnosta. täytän itteni mieluummin colalla. jos nyt vihdoinkin saisin itteäni niskasta kiinni ja saisin laihdutettua. oksettaa kattoa peiliin, en halua nähä itteäni ennen ku oon kaunis ja laiha.

lost

oon ihan hukassa, en halua olla enää tällanen. haluan pois. koko ajan jotenkin tylsä, jumittunu olo. pitäis jaksaa käydä ulkona, nähä kavereita, pitäis nousta ylös ja alkaa yrittää. ei vaan pysty, ei jaksa. kävelin tänään jotain pari kilsaa, ja mun jalat oli liekeissä, oksetti, ja koko ajan tuntu siltä että kohta kaadun maahan ja jään siihen makaamaan. oon surkeassa kunnossa, hävettää. en halua olla tällanen laiska paska. haluan alkaa elämään. haluan tehä asioita, mitkä tekee mut onnelliseks, mutta en tiiä mikä sen tekis, tai mistä saisin siihen voimia. en vaan jaksa enää tätä kotona makaamista. tarviin lomaa mun lomasta. en pysty kohta enää elämään itteni kanssa, oon niin pettyny itteeni. ihmettelen jos joku muu ei olis. oon täydellinen epäonnistuja kaikessa, häpeäks mun vanhemmille ja perheelle, ja varmaan sen takia ne ei pidä muhun yhteyttä. en oo olemassa niille kun oon tällanen, enkä yhtään ihmettele. häpeän itteäni niin paljon, niin miksei nekin häpeäis?

Kaiken pitäis olla nyt hyvin. tavallaan onkin, mutta en oo saanu itteäni terapiaan nyt kahteen viikkoon, kouluhommat ei edisty (mikä ei tosin ole mun vika), rahaa ei oo näkyny moneen kuukauteen, enkä saa pidettyä kämppää inhimillisessä kunnossa. tuntuu että vajoan taas. johonkin, mistä on hankala päästä ylös. pitäis sitä ja pitäis tätä, muttakun ei huvita tehä mitään.

dreams...

oon jotenkin saanu itteni vihdoin liikkeelle ja jopa ajattelemaan elämistä. oon miettiny, mitä haluan tehä työkseni, saanu vähän unelmia koottua ja rakenneltua. MUTTA... mutta mutta... en tiiä pystynkö ikinä toteuttamaan niitä. eihän musta oo töihin eikä mihinkään muuhunkaan. ellei joku hullu halua maksaa mulle siitä, että teen kotona sitä mitä jaksan ja pystyn, mun tulevaisuus on toivoton. tai noh, oikeastaan sitä ei oo ollenkaan. haluan tehä jotain luovaa, suunnitella vaatteita, valokuvata ja tehä tauluja puusta ja maalaamalla, mutta eihän sellasella tuherruksella elä. pitäis tyyliin muuttaa Tokioon tai New Yorkiin, että saisin edes vähän rahaa siitä mitä teen. mutta enhän mä voi mihinkään lähteä. ensinnäkään mulla ei oo rahaa ja toiseks en vaan pysty lähtemään yksin mihinkään kauas, ainakaan sellaseen paikkaan, mistä en tiiä yhtään mitään. haluaisin kyllä, mutta ei musta oo siihen. haluaisin avata näyttelyitä, ottaa kantaa asioihin omalla tavallani, töiden kautta, mutta eihän tällasessa tuppukylässä sellasta voi tehä, ei ainakaan elääkseen. en halua mihinkään tehtaaseen liukuhihnalle tekemään 8 tunnin päiviä, joka päivä samaa. kun vaan keksis jonkun tavan saada rahaa jotenkin muuten. mun pää hajoaa tätä ajatellessa, vaikka oon vielä koulussa, ku en oo saanu sitäkään päätökseen vielä. en halua enää olla tyhjänpanttina ja istua kotona tekemättä mitään, oon jo niin kyllästyny siihen. miksei elämä vois olla helpompaa?