mun sisällä on kaks ihoa, toinen pimeä, joka imee kaiken hyvän itteensä, tehden siitä kärsimystä. toinen on se jonka voi nähdä ja tuntea. musta tuntuu että ainoa tapa saada se toinen nahka katoamaan tai edes laimenemaan, on sen ulos päästäminen, ja se valuu yhtä matkaa veren kanssa.
en vaan pääse tästä eroon, enkä osaa enää peittää sitä, en jaksa enää pitää sisällä. jossain vaiiheessa kaikki kuitenkin purkautuu, joten parempi että pikkuhiljaa, eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti