the möömöö

jotenkin tuntuu että ei ketään kiinnosta ellei mulla ole jotain mitä muut haluaa. oon se idiootti jonka tunteista ei tarvii välittää ja jolle ei tarvii velkoja maksella.

ahdistaa myös se, että mieleen alkaa juurtua aika syvälle sellanen ajatus, että tuun viettämään loppuelämäni yksin. seurustelusta ei tarvii edes uneksia... rikottu liian monta kertaa.

alkaisin mielelläni vihaamaan maailmaa, mutta se ei oikeen sovi sen kanssa yhteen, että olen hippi, joten tyydyn etsimään maailmasta väkisin jotain hyvää ja kaunista.

ystävät häviää pikkuhiljaa ympäriltä, ja kavereita ei oo aikoihin näkynytkään. tuntuu ettei mulla ole enää ketään. hoitajakin jää kesälomalle, huomenna viimenen kerta kun nähdään ennen sitä... pelkään että romahdan silläaikaa kun se lomailee.

sille ei sitten voi mitään... ei oikeen millekkään voi. antaa elämän vaan rullata ohi, tartun siihen taas kun oon paremmalla mielellä ja kun maailma tuntuu taas paremmalta paikalta elää.