huomenna olis terapia klo 14. en vaan osaa päättää, valvonko siihen asti, vai yritänkö nukkua vähän tässä välissä. suihkussakin pitäis käydä, pestä hiukset ja hampaat... jaksanko edes sitä? jaksan, muttei huvita.

jostain tuli äsken mieleen lausahdus; mistä lähtien mun elämä on ollu tällasta? sen kun muistais. aina pelleilly ruualla ja hengelläni, tasapainoillen järjen ja järjettömyyden rajalla. nyt en tiedä, kummalla puolella mennään.

sain tänään sentään itteni ulos täältä, kävellen. sen verran pitää antaa tunnustusta itelleni. ja söin vaan yhen pussin nuudeleita. colaa on menny jo pari litraa... noh, pysyypähän nälkä kaukana, sopii mulle.

juttelin myös yhen lapsuuden ystävän kanssa tänään. se asuu kai tampereella. mäki haluan pois täältä. haluan alottaa kokonaan puhtaalta pöydältä, jossain muualla, saada uusia kavereita, joiden kanssa vois joskus jopa tehdä jotain... nyt ei kukaan halua lähteä mun kanssa edes kävelylle, eikä mua oikeastaan edes huvita lähteä kenenkään kanssa. toisaalta haluaisin, mutta en oikeen tule toimeen kenenkään kanssa niin hyvin. kun sais vanhat hyvät kaverit takasin, ja sen ajan, millon en ollu vielä näin sekasin, ja kaikki oli lähellä ja helpompaa...