hmm no se...

jo noin kolme viikkoa juomatta... tää on pelottavaa. oon tosi väsyny, alkuviikon makasin vaan sohvalla ja tuijotin telkkaria tyhjillä silmillä.

sitä alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että kohta olis taas aika tehdä päätöksiä ja valintoja. eli pitäis saada koulu loppuun, sit miettiä mitä teen seuraavaks, jatkanko opiskelua, missä, menenkö töihin, mihin, muutanko muualle vai jäänkö tänne, jatkanko eläkkeellä elämäni tuhlaamista vai otanko kokonaan uuden suunnan..? liikaa kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

huomaan vammailevani syömisen kanssa taas. vaikka olo on suht normaali, positiivinenkin jollain tasolla, enkä sekoile enää läheskään yhtä paljon kun ennen, oon jotenkin jumissa. ihan kun nurkkaan ajettuna. en uskalla tehdä päätöksiä, lykkään niitä eteenpäin ja välttelen ihmisiä ja vastuuta. johonkin päin tästä olis liikuttava, mutta minne?

pelkään muutosta. helvetti, pelkään kaikkea. en uskalla elää. en uskonut edes selviäväni hengissä näin pitkälle, niin miten voisin tietää, mitä nyt pitää tehdä? on niin orpo olo. juureton, pelokas, mihinkäänkuulumaton ja sekava tunne kaikesta.

kaks asiaa on varmoja: koulu on käytävä loppuun ja mun on saatava lääkitys. nyt ei oo pitkään aikaan ollu mitään lääkettä säännöllisessä käytössä, ja sen kyllä huomaa. unet on taas hävinny ja välillä nukun ihan liikaa. päivät menee lamaantuneena sohvalla. juttelen ihmisten kanssa tajuamatta, mistä puhutaan. jään tuijottamaan kavereita kesken niiden lauseiden ja yritän ymmärtää mitä ne sanoo. puhuminen tuottaa ongelmia, en osaa muodostaa enää sanoja. pään sisällä ne on selviä, mutta niiden ulos päästäminen on vaikeaa. ajattelen joka sanan moneen kertaan ennen kun uskallan sanoa mitään, etten vaan menis möläyttämään mitään tyhmää.

aika kuluu pitäen itteäni edes jotenkin kasassa. laihdutuspillerit tuo turvaa, ruoka tuntuu pelottavalta ja samalla turhalta. ruokahalua ei ole enää ollenkaan, enkä edes maista mitään jos syön. ja ilmeisesti syön, koska paino pysyy samassa tai saattaa vähän noustakkin välillä. ehkä laihdutus tois paremman olon taas? siihen voin edes vaikuttaa. muuten kaikki onkin vähän turhan sekavaa ja tuntuu vaikealta ja pelottavalta.

pitäis kai puhua jollekkin...