tänään on ollu harvinaisen outo päivä... aamulla olin pirteä ja suht hyvällä tuulella, mutta sitten yhtäkkiä mieliala heitti totaaliseen ahdistukseen ja surullisuuteen. taisin jopa itkeä vähän, mitä ei kovinkaan usein tapahdu. haahuilin ympäri kämppää ja jäin tuijottamaan ikkunasta ulos vaikka kuinka pitkäks aikaa enkä saanu ajateltua mitään. oli vaan aivan kamala olo. en saanu edes kunnolla henkeä, vaikka ei kyllä mikään paniikki tms ollu.

seuraava askel olikin sitten ruokakomerolle... siellä ei onneks ollu mitään nopeeta mässyruokaa, joten jouduin odottamaan syömistä melkein tunnin, kun tein omenapaistosta. siihen tuli kyllä ihan liikaa rasvaa ja sokeria, mutta söin kaikki. melkein tuli saman tien ylös, mutta pidin pintani. kun kerran välttämättä halusin syödä, niin täys olo on sitten kestettävä. päätin kyllä että se oli viimenen niin rasvanen ruoka vähään aikaan... vieläkin tuntuu suupielissä sellanen rasva-olo... ajatuskin oksettaa. miten pystyn syömään sellasta paskaa?!

huomenna aamupalaks jugurtti ja kahvia, sit keskustaan käymään koululla ja terapiassa. ja sen jälkeen ois lähtö porukoille, varmaan perjantaina sit takasin sieltä. mietin että ehkä tää ahdistus johtuukin tuosta... pohjimmiltaan se kyllä johtuu pelosta.

en oo vielä valmis valmistumaan koulusta ja aikuistumaan ja joutumaan työelämään, en vaan pysty siihen. jo jonkun aikaa ollu tosi juureton, mihinkäänkuulumaton olo ja pelko tulevasta. miten voisin olla muka valmis olemaan aikuinen kun en oo koskaan saanu olla edes lapsi enkä teini? mun elämä on ollu pelkkää ongelmista selviytymistä, enkä oo ehtiny ajatellakkaan sitä, mikä haluan olla "isona", tai edes että kuka hitto mä oikeen olen... helvetti, täytän pian 21 enkä vieläkään tiedä miten pitäis olla ja elää! ihan PIKKASEN epäonnistunu luuseriolo. en mä kuitenkaan halua sossupummiks päätyä, mutta tällä hetkellä se näyttää ainoalta vaihtoehdolta... miks pitää pelätä muutoksia näin paljon...?

jospa huomenna olis jo vähän parempi päivä...