robotgirl

harvinaisen kamala olo. syöny ihan liikaa, joka paikka taas vaihteeks turvoksissa ja oksettaa. kiva.

isä ja äiti kävi tänään, ne lähti lomalle ja toivat mulle joululahjoja; kissanhiekkaa, karkkia, pähkinöitä, rahaa... vähän kaikkea. aloin miettimään, että pitäiskö mun sittenkin mennä kotiin jouluks, vaikka ne ei siellä olekkaan. varmaan, eihän se niin paha paikka ole..? yksin isossa talossa... ei houkuttele, mutta mitäpä mä täälläkään tekisin yksin... sama kai se. ongelma on vaan se, miten pääsen sinne, kun pitää ottaa kissatkin mukaan ja kaikkea, vaatteita ja kone yms. kai joku mut voi sinne viedä... toivottavasti.

osastolta soitettiin, että olisinko menossa... puhuin sen hoitajan pyörryksiin alle minuutissa. ei tarvii mennä sinne, kun on "noin hyvin asiat" ... mutta onko? jaa-a. ei ole, mutta ei oikeastaan oo huonostikkaan. ongelma on kai siinä, ettei mulla ole niitä asioita alkuunkaan. tai siis... kaikki on tyhjää ja merkityksetöntä, tunteetonta. kai se on parempi kun olla masentunu tai itsetuhonen, mitä kyllä mieluummin olisin tällä hetkellä. sekin on parempi kun tää loputon tyhjyys, kun mikään ei tunnu miltään. mun päähän mahtuu vaan se yks ja ainoa ajatus edelleen, ja se voimistuu koko ajan. en tiiä enää kuinka kauan jaksan lykätä sitä, vaikka enhän mä tässä elämäntilanteessa ja terveydentilassa voi sitä tehdä... odotan siis vielä, vaikka se on ainoa asia joka saa mut tuntemaan yhtään mitään. pidän sen piilossa vielä. kaikilta. odotan.

miten huomenna voi olla jo perjantai..? aika menee liian nopeasti, tai ainakin tuntuu siltä. kaikki valuu ohi, ja minä katson sivusta. ehkä en edes halua sekaantua mihinkään, ehkä haluan vaan katsella kun muille tapahtuu asioita. jäädä kaiken ulkopuolelle. niin. ehkä on vaan parempi olla olematta hetkisen. unohtua. haihtua ilmaan ja tulla takasin olevaksi vasta joskus, sitten kun kaikki on ajateltu loppuun asti.

puhelin on soinu tänään ihan liian monta kertaa, alko ahdistaa. laitoin sen äänettömälle enkä vastannu puheluihin enkä viesteihin.. en halua tietää, en halua puhua. kunpa mut vaan unohdettaisiin.

koko päivän ollu ihan ihmeellinen olo. ei krapulaa, mutta sellanen pöhnä olo. lihakset nykii ja kaikkialle sattuu, varsinkin käsiin. mitähän mä oon tehny... varmaan nostin liian monta kertaa lasia huulille eilen... heh. miten voikin olla näin hnkisesti tyhjä olo... jospa se olis vaan sen viinan tekosia... jospa tää kaikki johtuis vaan siitä... tuskin, mutta ainakin voin aina kuvitella niin.

terapiaa seuraavan kerran vasta ens vuonna, mitenkähän mä pärjään sinne asti... kai se on pärjättävä. sitten alkaa koulukin ihan oikeasti, tai ainakin olis tarkotus. ja haluankin kouluun. meinasin tänäänkin mennä vaikka oli krapula, mutta kello oli jo niin paljon, enkä viittiny viinanhajusena lähteä... huomenna sitten. kuolen jos mun työpiste on vallattu tai jotenkin sotkettu kun jätin tänään menemättä. se on instant panic siinä vaiheessa. vois ottaa lääkkeet mukaan. varmuuden vuoks. ... tuntuu että mun on nyt parempi keskittyä vaan kouluun ja antaa kaiken muun vaan olla. selvittää ittensä... mun pitäis selvittää ensin oma pääni ennen kun alan taas sekottaa muiden päitä ja asioita. kun vaan tietäis miten. maalaaminen ja piirtäminen auttaa kai jotenkin. sain tänään porukoilta jopa piirtämis-setin missä on erilaisia kyniä sun muita... miten ne osaskin hommata jotain sellasta just kun mä oon alkanu taas piirtää ja maalata? ihmeellistä.

lääkkeet naamaan ja viimeset iltatoimet telkkarin kera, jos tää tästä suttaantuis taas...