totaalinen tyhjyys on vallannut tunne-elämäni. ymmärrän kyllä, mitä teen, mutta ei tunnu miltään tehä mitään. hankalasti selitetty, mutta annetaanpa esimerkki: kävin kaupassa, menin hyllyltä toiselle ja laitoin tavaroita koriin: tonnikalaa, muromysliä, makaroonia, sipsejä, limsaa. tutkin hetken tottumuksesta tonnikalan, muromyslin ja makaroonin kalorimääriä, ja otin ne, missä oli pienimmät lukemat. automaattisesti, ajattelematta sen enempää. tulin kotiin, purin tavarat, tein salaatin, laitoin 2 dl makaroonia kiehumaan, tiskasin, söin. syömisen päälle ½ litraa light-colaa kurkusta alas, tiskaus ja koneelle. mitään tuntematta tai sen enempää ajattelematta tein tuon kaiken, enkä oikeen tiedä nyt, pitäiskö mun olla ilonen vai häh?

koko päivän ollu muuten sellanen maailmanloppu-olo, että tää mun taistelu oli nyt tässä, ihan sama, en jaksa enää, vaikka oikeastaan jaksaisin, mutta ei. en tunne enää mitään, en halua nähdä ketään, en puhua, olla, hengittää, elää. mutta samalla en halua edes tappaa itteäni. eilen illalla viilsin taas pitkästä aikaa, mutta kyllästyin siihenkin, 7 pientä naarmua, ja siinä se. ei kiinnostanu enää. mikähän mua oikeen vaivaa... miksen tunne mitään? onko musta tullu kone? olenko mä edes olemassa enää? mitä? miks? kuka? miten? pää täynnä kysymyksiä, mutta ei vastauksia yhteenkään niistä. oon tosiaa kysymysmerkki, niinkun terapeutti sano... sehän mä olen. ja oikeastaan en edes sitä, en mitään.