almost safe here...

äiti tuli hakemaan. hyppäsin sen kaulaan ja jostain itkun pidättelyn takaa sain kuiskattua sanat: "mä en pärjää." se siivos mun kämpän, kysy mitä oon tän viikon tehny ja kerrankin vastasin rehellisesti: "lähinnä juonu." käytiin kaupassa, olin ihan hiljaa, kuuntelin vaan musiikkia ja tuijotin maahan. toisen siskon mies oli siellä ja huomasin, että se tuijotti mua suu auki, vähän kauhistunu ilme kasvoillaan. nyt oon taas täällä, kotona. melkein turvassa. täällä on mun toisen siskon vanhin poika, kouluikänen... en tienny että se on täällä, jos olisin tienny, en olis tullu. lukkiuduin huoneeseeni, enkä poistu täältä ennenkun se lähtee. en halua että siskojen lapset näkee mut tällasena. kuulin, kun äiti selitti pojalle, että "sini on nyt vähän väsyny ja sairas." poika kysy: "haluaako se nukkua?" äiti: "joo, koska se on sairas." jos mä saan aikuisen miehen tuijottamaan mua pelonsekaisella ilmeellä, voin vaan kuvitella, mitä tapahtuu jos lapset näkee mut... ne on kuulemma huomenna tulossa tänne hoitoon, täytyy pyytää äitiä viemään ne mökille. en jaksa edes niiden takia enää teeskennelllä. vielä kun olin kämpillä, makasin sängyllä pehmolelu kainalossa, ilmeettömänä, tuijottaen tyhjin silmin seinään, sanomatta mitään... J istu mun vieressä ja lopulta se sano :"nyt sä oot sellanen kun sä olet oikeasti." se tuntee mut liian hyvin... tällanenhan mä oikeasti olen, liian väsyny kaikkeen, ja nyt en jaksa edes yrittää. tulin tänne, että saan olla rauhassa ja ajatella asioita, kerään vähän voimia... ehkä mä sitten jaksan taas yrittää.