Puhdas saavuttamaton pimeys, hiipien vilkaisen sormieni välistä.
karmiininpunainen repeytymä suoraan tähän maailmaan.
Sinä kauniiden laihojen käsivarsiesi sekä valheidesi kanssa.

Märkä sateesta,
voiko myös toivoni olla valhetta?

Hyvin kaukana hauras unelma pyöriskelee hämärällä taivaalla, ja taivas kasvaa pimeäksi.
Pian olemassaolo hiipuu pois, en ymmärrä että itkuni eivät merkinneet mitään.

Olen vain peloissani.

Kello viiltää suoraan läpi pimeyden --
Hengitykseni sekoittuu vivaihteikaaseen tuuleen.

Hyvin kaukana hauras unelma pyöriskelee hämärällä taivaalla,
ja taivas vain --

Muistelen päiviä eiliseen asti,
enkä enää koskaan.
Valo on kadonnut.
En kykene saamaan sitä todeksi.

Ei koskaan enää.
En tarvitse ketään,
antaa sen kaiken kadota.

Kirkuen pois 'elämää' ja paljaana läpi kaiken sen.
opastaa pimeyden toiselle puolelle, sinne missä kello on.

toi on Namamekashiki Ansoku, Tamerai ni Hohoemi -- kauniisti rauhallinen, epäröivä hymy