it´s all a blurr

kaikki tuntuu jotenkin niin sekavalta... tai siis, en mä halua aikuistua. en oo vielä valmis siihen. vaikka oonkin nyt yli neljä vuotta asunu omillani, en siltikään osaa vielä elää. enkä haluakkaan osata. haluan vaan olla, pyöriä kylillä kavereiden kanssa, pitää hauskaa. en halua siihen aikuisuuden oravanpyörään istumaan kaiket päivät kotona murehtimassa raha-asioista. mieluummin teen niin että maksan laskut, hoidan elukat ja katon sitten mihin jää rahaa, hassaan kaiken ylimääräisen. en halua alkaa stressaamaan säästämisestä tai muusta sellasesta. haluan vaan elää.

jotenkin ahdistaa taas kaikki... en edes oikeastaan tiedä mikä, mutta ylipäätään kaikki. viime yönä sain kauheita sätkyjä kun mieleen tulvi kaikkia pahoja asioita, mitä mulle on koskaan tapahtunu. sätkin ja kouristelin, teki mieli itkeä, mutta en enää osaa. ehkä ihan hyvä vaan. olin jo unohtanut, turruttanut, painanut pois mielestäni moonet niistä asioista, mitkä eilen valtasi mun pään. kun vaan voisinkin unohtaa ne kokonaan. hoin vaan mielessäni: "se ei oo totta, se ei oo totta, sitä ei koskaan tapahtunu. ei mun elämä ole ollu tällasta. nää on jonkun muun muistoja. nää on tapahtunu jollekkin muulle. sitä ei tapahtunu!" mutta pohjimmiltani tiedän, että ne tapahtu just mulle, just niin kun muistan ne ja ne todellakin on mun muistoja, eikä ne tuu mihinkään häviämään.

oon niin kauan yrittäny unohtaa, että välillä on hankalaa tietää, miten tähän pisteeseen on tultu. on hankalaa tietää, olenko mä nyt oikeasti paremmassa kunnossa kun sillon, vai onko tää tämän hetkinen hiukan helpompi olo ja elämä vaan ohi menevä vaihe? jos kohta heräänkin unestani jossain osastolla, ja tää kaikki onkin ollu pelkkää unta? vai onko sitä menneisyyttäkään oikeasti tapahtunu? jos se onkin ollu pelkkää harhaa? todellisuus ja mielikuvitus alkaa taassekoittua, enkä tiedä kohta enää kumpi on totta.

huomenna muutto. jalkapohjassa on hirveä rakko enkä pysty kunnolla kävelemään. pitäis kyllä vaan yrittää. huomenna sanon hyvästit yksinäisyydelle ja kaikelle sille paskalle mitä siellä edellisessä kämpässä on koskaan tapahtunu. vihdoinkin. kuitenkin tuntuu jotenkin haikealta lähteä sieltä, kun kuitenkin niin monta vuotta siellä asuin. mutta tää taitaa kuitenkin olla parempi näin.