jotenkin rauhallinen olo... sellanen outo. olin keskustassa kaverin kanssa, enkä osannut puhua oikeen mitään. hymähtelin vaan, makasin samaisen kaverin kämpällä sängyssä ja haaveilin vaan. yritin monta kertaa vetää sen tutun maskin naamalleni ja yritin puhua, mutta en pystynyt avaamaan suutani. käytiin kaupoissa ja kateltiin näyteikkunoita, mutta en osannut siinäkään vaiheessa puhua. lopulta sain sanottua, että haluan kotiin, ja lähdin. en ymmärrä, mikä nyt taas on muka vialla. miksen osaa enää puhua, en mitään. tupakan polttaminenkaan ei tunnu sujuvan, ihan kun joku pitäis musta kiinni sadalla pienellä kädellä ja estäis toimimasta normaalisti. käveleminen ja kaikki liikkuminen tuntuu hirveän raskaalta ja jalat ja kädet puutuu koko ajan, tai sitten menee maitohapoille.


järkytyin, kun avain yhden ikivanhan vihkon. siinä on päiväys elokuulta 2007, ja ruokapäiväkirja... onko mulla ollu ongelmia syömisen kanssa muka jo sillon? näin kauan? miten en ole tajunnut ennen, että tätä on jatkunu jo niin kauan? outoa. ei siis mikään ihme, etten osaa enää lopettaa ja syödä normaalisti. siis oon kyllä tienny, että aina on ollu sellasia kausia että välillä en syö juuri mitään ja sitten välillä syön ihan hirveästi, jo pienestä asti (isä aina vitsaili että välillä syön kun hiiri ja välillä kun hevonen), mutta nyt vasta tajusin sen... jännä tunne, kun huomaa olevansa jo syvällä sairaudessa, jota on joskus jopa toivonut itselleen. ja samalla se ääni pään sisällä, joka sanoo, että "olen epäonnistunut surkeasti, koska näin kauan olen mukamas sairas ollut ja paino on edelleen tämä mikä nyt on... pitäis olla laihempi, paljon laihempi. kevyempi, kauniimpi, parempi. vitut sä mitään sairas vielä ole, ei näin läskinä voi olla syömishäiriöinen!" huoh... kumpaahan sitä nyt sitten uskois...