tulin siis eilen tänne porukoille.. äiti järkytty mun käden kunnosta ja veriläiskistä mun kämpän lattialla sen verran, että kun putsasin tuota kättäni, tämä alko itkemään siinä vieressä... huoh. se ei vaan tunnu tajuavan että en mä ole masentunut, vaan nää tulee kohtauksina. en mä halua kuolla, enkä edes satuttaa itteäni. en vaan tiedä miks sitten teen niin. noh, nyt oon täällä ainakin jonkun aikaa, yritän saada päätäni kasaan ja rauhottua...
mun tekis hirveesti mieli alkaa tosi aktiiviseks, silleen, että kävisin koulussa ja kavereiden kanssa pyöris kylillä ja kaikkea... normaalia. en vaan enää tiedä, miten se onnistuu. tuntuu jotenkin, että jokin mussa pitelee mua niin kovasti otteessaan, ettei musta kai koskaan voi tulla normaalia. joku vetää mua pimeälle puolelle ja saa mut vetäytymään kaikkien seurasta, satuttamaan itteäni ja tuhoamaan kaiken ympärilläni. se joku ei halua että mä paranen.
haluan alkaa myös laihduttamaan, kunnolla. ja haluan lopettaa polttamisen ja siivota ja sisustaa kämppäni uudestaan... tehdä niin paljon parannuksia... näitä ajatuksia vaan tulvii mun päähän, mutta mulla ei ole hajuakaan, miten voisin ne toteuttaa. ei mulla ole selkärankaa toteuttaa mitään noista. voin vaan toivoa että jonkun ajan päästä asiat ois paremmin... ehkä vuoden päästä. jos sillonkaan. eihän mikään muutu, ellen mä ite tee muutoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti