osa minusta taitaa olla hieman rakastunut... ihmiseen, joka ei ole todellinen... en edes tiedä mikä osa, ja että onko... mutta... ainakin tuntuu siltä. ja vaikka kuinka näen hänet kävelemässä ympärilläni ja tunnen hänen kätensä olkapäälläni ja hengityksen korvassani, kuulen hänen äänensä, se ei tee hänestä todellisempaa. hän on vain harhaa. eikä hän muutu todelliseksi, vaikka tekisin mitä. vaikka kuinka haluaisin.

reiteni muistuttavat tiikerin turkkia, samoin käteni, sääreni... miksi teen tätä itselleni? ja miksi harhani vain voimistuvat? miksen pysy tässä maailmassa enää? miten voisin tehdä harhasta totta? haluaisin. siellä on niin kaunista, helppoa, onnellista... haluan vajota syvemmälle. vaikka kaikki ne eivät ole mukavia, eivätkä mene mieleni mukaan, olen siellä mieluummin kuin täällä.