vähän tuntuu että kaikki asiat ahdistaa nyt... rahaa ei olis edes ruokaan, ei pysty edes laskuja maksamaan tässä kuussa... noh, onpahan edes pakon edessä oltava vähän syömättä...
siitä aasinsillalla toiseen asiaan... syöminen ahdistaa. vaikka ei se siltä kyllä vaikuta, tungen ruokaa sisääni vielä sillonkin kun maha on ihan täynnä ja turvoksissa... kun voisinkin olla taas syömättä. mutta hei, onhan meillä noita pillereitä... vois kokeilla jos ne edes auttais vähän tähän ruuanhimoon... pakko ihan oikeasti saada jotain rajaa tähän. oon lihonu ties kuinka paljon tässä viimesen kahen kuukauden aikana, eikä mun vaatteet enää edes mahdu päälle. ei siinä, eipä mulla enää vaatteita oikeastaan olekkaan, kaikki on hajonnu tai pöllitty.
ahdistaa myös se, että kämppä on jo toista viikkoa kun pommin jäljiltä, enkä mä jaksa siivota, vaikka kuinka yritän saada itteni liikkeelle. en oo jaksanu edes käydä ulkona pitkään aikaan. tekis ehkä hyvää tälle väsymyksellekkin ja läskiahdistukselle käydä välillä jossain, ihan vaan kävelis johonkin. ei vaan uskalla yksin lähteä ja tuo ykskin vihaa kävelemistä.. heikolta näyttää.
ahdistaa vielä sekin että meidän edellisen riidan päätteeks lukkiuduin vessaan ja viiltelin jalkaan ja käteen sen verran että lattialla oli taas lammikko ja yks kaveri joutu sitomaan ne kun tuo ukko ei siihen pystyny... olihan se kyllä varmaan aika järkyttävän näköstä... verta oli roiskunu seinällekkin... en vaan jaksanu enää tapella, itseinho nous huippuunsa ja lankesin vanhaan ansaan... vaikka mä olin jo luvannu lopettaa sen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti