just thinking...

koin taas pienen valaistumisen itsestäänselvyyksistä... aloin miettimään, että perkele, mähän pärjään! jotenkin, hatarasti, tuettuna, mutta mä pärjään! ja paranen koko ajan, päivä päivältä elämä on helpompaa kestää, mun on helpompi hengittää ja kävellä kadulla... edelleen, tuskin musta koskaan onnellista tulee, tai normaalia, mutta hetkittäin... sitä kai sanotaan onnellisuudeks... on asioita, pahoja, ahdistavia asioita, joista en halua luopua, enkä varmaan pystykkään luopumaan vielä pitkään aikaan, (jos koskaan...) mutta haluan korvata hyvällä kaiken sen, mistä pystyn luopumaan. minkä oon valmis unohtamaan. haluan jo irti näistä siteistä, jotka mua tukee. haluan seistä omilla jaloillani, kaatumatta. mutta ei vielä, jos nyt nousen, kaadun varmasti. syvemmälle kun koskaan. juureton puu ei pysy pystyssä, joten mun on kasvatettava omat. hyvät, vahvat juuret. oon jo saanu niin paljon asioita hoidettua ja muutettua, ei enää paljoa... sitten kaikki muuttuu, kaikesta tulee jotain uutta ja parempaa...