no sillon olin vielä... noh, sanotaanko vaikka että mulla oli vielä tunteet sillon. 
helpoimmin selitetty.
tai no onhan mulla nytkin, mutta ne tulee vaan hetkittäin, jonkunlaisina kohtauksina.
tekee mieli vaan huutaa niin kauan että oksennan ja itken ja kuolen siihen paikkaan.
eikö oo kaunista?
olen ristiriitainen paskiainen joka ei osaa elää eikä kuolla.
...and this is my life every f*ckin´ day...
...i need my numbing pills...
... i want to spill my guts on the floor... nättejä ääniä kuuluu pään sisältä.
joka kerta ku katon peiliin nii se kuva siellä oksentaa joko verta tai jotain mustaa...
i poison everything within reach...
is there anything that can REALLY hurt me even more..?
tää keskustelu on käyty jo aikasemminkin.
ah autuutta, tunnen kuinka pääni tyhjenee. ilooooooove my drugs...
the worst kind of hope is the false one.
oon tottunu jo... kuullu samat sanat niin monta kertaa niin monelta ihmiseltä
i´m not even trying to justify myself
sick of making excuses...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti