kävin terapiassa... ja kerroin sille noh... melkein kaiken. näistä mun harhoista ja siitä kun en oo ihan paikalla koko ajan ja... että mua pelottaa että sekoan... se tuijotti mua ihan hiljaa ja sano että mä näytän ihan ylirauhalliselta ja etäiseltä. niinhän mä olinkin... se kyseli taas että oonko mä ottanu jotain aineita... miks se luulee aina niin!? mä en ole mikään vitun piripää! saatana ku menee hermot. mä vaan oon sellanen välillä, rauhallinen ja jotenkin euforisessa harhoissani... yritin selittää sille millanen olo mulla on, mutta en löytäny mitään sanoja kuvaamaan sitä... se soittaa huomenna lääkärille, että tekis mulle lähetteen valmiiks osastolle, ja sit se soittaa mulle... eli... mä kai sit menen sinne... suljetulle taas. siellä antipsykootit päälle ja terapiaa... mua pelottaa. ja ei pelota. sanoin sille kans, että käyn sotaa itteäni vastaan, että toinen puoli sanoo, että mä oon ihan kunnossa, enkä mä tarvii mitään osastoa, mutta toinen puoli sanoo, että mä sekoan kohta ja nyt pitäis päästä äkkiä osastolle... mitä mä teen..?

kotimatkalla mä matelin, vajosin johonkin ihan uudenlaiseen harhatodellisuuteen... meinasin taas jäädä monta kertaa auton alle, mä vaan kävelin välittämättä mistään mitään. apteekissa mä en pystyny istumaan paikallani kun se nainen siellä tiskin toisella puolella kyseli multa kysymyksiä, luulin että se on tarkkaillu mua... lähin sieltä ja oli sellanen olo, että kaikki kattoo mua ja ajattelee että oon narkkari... sieltä kävellessä mä taisin huutaa, mutta ääntä ei tullu... puristin ja ravistin päätäni... mä taisin seota... jatkoin kävelemistä rauhallisesti edelleen, mutta mä en ollu rauhallinen, tai olin, mutta... mä en saanu kunnolla henkeä, sydän hakkas ihan liian kovaa... tuijotin vaan eteeni ja kävelin...

sain rauhottavia, että pystyisin nukkumaan... toisia rauhottavia, laimeampia ku tenoxit kai, ainakin muistaakseni... terapeutti on sitä mieltä, että nää mun olot helpottaa jos nukun tarpeeks. tiedän ettei se helpota. voin nukkua vaikka kaks päivää eikä se helpota. tiedän, että mun pitäis mennä osastolle, mä tiedän... en vaan halua, ja on niin paljon asioita järjesteltävänä ennen ku voin sinne mennä... ja en halua, koska se olis luovuttamista... mutta mä hajoan kohta. mulla on jo ikävä niitä aikoja, kun viiltelin ja halusin kuolla, sillon oli paljon helpompaa kun nyt. pelkään että kohta mulla on enää vaan mun harhat, eikä mitään muuta... mä alan jo uskoa niihin, ei siihen kai kauaa mene että uskon niihin kaikkiin koko ajan...

en mä tiiä mitä mun pitäis tehä... en tosiaan tiiä.