olipahan taas, noh, ilta. lupasin kaverille, että syön tänään jotain, eli ei muuta kun riisin keittoon, vaikka mun paino onkin tippunu jo niin ihanasti tän päivän aikana... mutta lupaus on lupaus, pakko syödä jotain. paino on vähemmän kun aamulla, ihanan heikko olo, sydän hakkaa hullun lailla aina kun liikkuu vähänkin, ja noustessa seisomaan huippaa päästä. ja housut tippuu koko ajan. niin ihanan laiha olo. kohta sekin on taas pelkkä muisto, ainakin hetkeks. mutta mutta... eikai mun maailma siihen kaadu?
samainen kaveri mainitsi eräästä tietystä henkilöstä tänään pariinkin otteeseen, että se kattelee mua... noh, kuka nyt ei kattois, oon jokseenkin erilainen muihin verrattuna, joten ei tuosta voi mitään sellasta päätellä..? vai voiko? tosin hyvin epätavallisesti se tuli sanomaan mulle heipat ennen kun lähti, mitä se ei oo ennen tehny (ainakaan mulle)... sain jopa juteltua sen kanssa vähän. :) tää on niin outo tunne, kun en tiiä pitäiskö mun yrittää tutustua siihen vai jättää koko asia sikseen. en osaa päättää. ehkä tää kaikki on taas vaan yks mun harhoista... mut... noh, kattoo ny. (mistä lähtien mä oon oikeasti ottanu jonkun ihastuksen näin rauhallisesti!?)
ehkä mulla on vaan liikaa syitä olla tekemättä mitään sen asian suhteen...
huomenna vois alottaa sen lääkityksen taas. jos oon vielä huomenna minä... mulla on kuulemma vielä 3-5 eri persoonaakin kaiken tän muun paskan lisäks... kuinkahan monta diagnoosia loppujen lopuks tarvitaan määrittelemään mun henkinen tila...? tuli tässä vaan mieleen kun niitä tuntuu satelevan joka suunnasta taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti