huilipäivä...

kävin aamulla koululla ja juttelin vähän opettajien ja kuraattorin kanssa. en pystyny jäämään sinne kuitenkaan, kun en nukkunu viime yönä niin oltiin kaikki samaa mieltä ettei mun kannata mennä lähellekkään koneita, tärisin ja oksetti, jonkinlainen paniikki päällä melkein koko ajan. lähin siis kotiin ja koko matkan äänet kilju mun päässä, meinasin taas jäädä auton alle vaikka kuinka monta kertaa, ajoin pyörällä niin kovaa kun pystyin ja haukoin henkeä pelosta. oli kauhea tunne että joku seuraa tai hyökkää kohta kimppuun. alkaa olla aika huolestuttavia tilanteita... pääsin kotiin ja aloin kattomaan elokuvaa, nukahdin jo puolen tunnin päästä ja heräsin kahden aikoihin. nyt taas aika normaali olo, rauhallinen, tuntuu että oon taas melkein oma itteni. ei tätä kauan kestä kuitenkaan... miksen vaan menny sinne terapian toimistoon ja sanonu että mä sekoan kohta? tuntuu että mussa on kaks puolta, toinen tajuaa että nyt ei oikeasti mene hyvin ja tällä menolla sekoan kokonaan, mutta toinen puoli kieltää koko ongelman. oon vaan väsyny, kyllä tää tästä. toinen puoli estää hakemasta apua, toinen tajuaa että olis parempi mennä vaan suoraan osastolle... mutta ne estää toisiaan tekemästä mitään, joten mä vaan yritän jaksaa enkä oo kertonu tästä muille kun kavereille... jo pelkkä tän asian ajattelu saa mun pään sekasin, joten lopetan ja koitan keksiä jotain muuta ajateltavaa nyt... ei tää kyllä lepäämällä parane...